Kansainvälinen terveyssäännöstö

Matkailijan terveysopas
26.9.2012
Petri Ruutu

Kansainvälisen terveyssäännöstön (International Health Regulations) alkujuuret juontavat keskiajalle, jolloin mm. 1300-luvulla ruttoepidemian aikana Venetsiassa asetettiin saastuneiksi epäiltyjä laivoja ja ihmisiä karanteeniin rajoittamalla liikkumista kunnes tartuntavaaran katsottiin olevan ohi. Kansainvälisiin sopimuksiin perustuvia tartuntatautien kansainvälistä leviämistä estäviä säännöstöjä on ollut 1800-luvun jälkipuolelta lähtien, 1950-luvulta WHO:n ylläpitämänä. Säännöstö sai nimekseen International Health Regulations (IHR) vuonna 1969. Vuonna 2005 WHO:n yleiskokous hyväksyi täysin uusitun IHR:n (IHR 2005), joka astui voimaan kesäkuussa 2007. Uudistetulla säännöstöllä pyritään torjumaan globaaleja terveysuhkia aiheuttaen mahdollisimman vähän vahinkoa kansainväliselle liikenteelle ja kaupalle.

Toiminnallisesti keskeinen on terveyssäännöstön päättelykaavio, joka määrittelee WHO:lle ilmoitettavan mahdollisen kansainvälisen kansanterveydellisen hätätilanteen aiheuttavan tapahtuman kriteerit. Vaikka säännöstöön jäi kompromissin tuloksena lyhyt lista aina ilmoitettavia tauteja (isorokko, polio, pandemian uhkan aiheuttava influenssavirus, SARS), keskeistä on minkä tahansa mahdollisesti kansainvälisen uhkan aiheuttavan tilanteen riskinarviointi annetuin kriteerein. Tällöin järjestelmä toimii tehokkaasti myös uusien uhkien havaitsemisessa ja torjunnassa. Säännöstö määrittelee WHO:n valtuudet jäsenmaihin nähden epävarmojen tietojen varmistamisessa sekä tietojen hyväksikäytössä. Organisatorisesti avainasemassa ovat WHO:n 2000-luvun alusta lähtien toiminut Global Outbreak Alert and Response Network (GOARN) sekä kussakin maassa nimetty IHR-yhteyslaitos (Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).

IHR (2005) määrittelee rajojen ylitykseen liittyviä matkustajiin, kulkuvälineisiin ja tavaroihin erityistilanteissa kohdistuvia vaatimuksia ja toimia sekä asettaa rajoituksia tarpeettomille toimille. Pitkään lähinnä historiallisena käsitteenä esiintynyt karanteeni, oireettoman tautitapaukselle altistuneen henkilön liikkumisen rajoittaminen tartunnan itämisajan kestoaikana, on otettu mukaan torjuntatoimena.

IHR (2005) määrittelee tarkoin keltakuumerokotuksessa noudatettavat menettelyt, keltakuumerokotuksen voimassaoloperusteet sekä tilanteet, joissa voidaan vaatia todistusta keltakuumerokotuksesta. Säännöstö antaa myös kansainvälisesti käytettävän rokotustodistuksen sisällön sekä määrittelee todistuksen antajan ja varmennustavan.