Kunkin maan kohdalla mainitaan suositeltava ja harkittava rokotesuoja. Poikkeuksena on rabies, jota ei ole mainittu, koska taudin esiintyvyydestä ei ole saatavilla luotettavaa tietoa kaikista maista. Rokotusten tarvetta harkittaessa tukea päätöksentekoon saa kohdasta 1 ja luvusta 2 Matkailijoiden rokotukset. Maaluettelon malariatekstien tueksi on piirretty maanosakohtaiset kartat (kuvat 3) alueista, joille matkustaville malarian lääke-ehkäisyä suositellaan ja niihin on lisätty suomalaisten tavallisia matkakohteita. Mahdolliset rokotustodistusvaatimukset on mainittu kunkin maan kohdalle.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-, mutta myös P. falciparum -malariaa toukokuusta marraskuuhun alle 2 000 m:n korkeudessa. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni+proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli kuuden kuukauden ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus

Yksittäisiä pieniä pesäkkeitä hyvänlaatuista P. vivax-malariaa on raportoitu eteläisillä ja kaakkoisilla alueilla. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan henkilöille, jotka matkustavat maan pohjois- ja koillisosien metsäalueille, mukaanlukien Iguacun putoukset ja kaikki alueet Misionesin provinsissa, sekä Paraguayn ja Brasilian raja-alueille.
Malarian riski on vähäinen. Yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy Bolivian raja-alueilla (Saltan ja Jujuyn alankoalueet) ja Paraguayn vastaisella raja-alueella (Misionesin alanko, Corrientes). Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö näillä riskialueilla: klorokiini (Heliopar). Iguacun putouksilla vieraileva ei tarvitse malarian lääke-ehkäisyä, mutta lääke-ehkäisyä suositellaan yövyttäessä putouksia ympäröivällä maaseudulla useampi yö.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Keltakuume, lavantauti
Yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy paikallisesti kesäkuusta lokakuuhun joissakin kylissä Ararat Valleyssa, pääasiassa Masisin alueella. Turistialueilla ei ole malarian tartuntavaaraa. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka ovat kuuden päivän sisällä ennen maahan saapumista olleet keltakuumeen esiintymisalueella yön yli tai pitempään (ks. kartassa 4 merkityt maat). Keltakuumeen esiintymisalueeseen kuuluvat maat ilmoitetaan Maailman terveysjärjestön Weekly Epidemiological Record -tiedotteessa. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Japanin aivotulehdus (esiintyy todennäköisesti ympäri vuoden vain Islands of Torres Straitin alueella).
Rajoitetusti vain hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy kesäkuusta lokakuuhun maaseudun alankoalueilla, pääasiassa Kura- ja Arax-jokien välisellä alueella. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa paitsi pääkaupungissa Dhakassa. Matkailijan malariariski on kuitenkin pieni. Oleskeltaessa maaseudulla useampi yö malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyvyydestä on vähän tietoa, todennäköisesti on levinnyt koko maahan, sairastuminen on mahdollista heinä-joulukuussa ja sadekautena, kuten Pohjois-Intiassa), kolera, lavantauti.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy koko maassa. Suurin tartuntavaara on maan länsi- ja eteläosissa. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä maaseudulla useampi yö: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Tartuntavaara on maan eteläosassa seuraavilla Intian raja-alueella sijaitsevilla alueilla ympäri vuoden: Chhukha, Samchi, Samdrup Jonkhar, Geylegphug ja Shemgang. Malarian lääke-ehkäisy näillä riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyvyystietoja ei ole käytettävissä), lavantauti
Keltakuumetta esiintyy seuraavilla alueilla: Beni, Cochabamba, Santa Cruz ja subtrooppinen osa La Pazin provinssia. Rokotusta suositellaan näille alueille matkustaville. Tartuntavaaraa ei ole Sucren ja La Pazin kaupungeissa. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien rokotettujen kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Matkailijan malariariski on pieni. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy ympäri vuoden alle 2 500 m:n korkeudessa. P. falciparum -malariaa on maan kaakkoisosassa Santa Cruzissa sekä maan pohjoisosassa Pandossa ja Benissä, varsinkin Guayaramerinin, Itinezin ja Riberaltan alueella. Malarian lääke-ehkäisy oleskeltaessa useampi yö riskialueilla: pohjoisosassa meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini, muualla klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta tai ovat kulkeneet esiintymisalueiden läpi (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy marraskuusta touko-kesäkuuhun maan pohjoisosissa seuraavilla alueilla: Boteti, Chobe, Ngamiland, Okavango, Tutume. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan yli 9 kk:n ikäisille keltakuumeen esiintymisalueille matkustaville (ks. kartta 4). Iguacun putoukset sijaitsevat keltakuumeen esiintymisalueella. Rannikkokaupungit Rio de Janeiro, Sao Paulo, Salvador, Natal, Recife ja Fortaleza eivät sijaitse keltakuumeen esiintymisalueella. Rokotetun henkilön kannattaa pitää todistus mukana.
Matkailijan malariariski on pieni. Tartuntavaara (P. vivax80 %, P. falciparum 19 %) on suuri ympäri vuoden alle 900 m:n korkeudessa tietyillä metsäisillä Amazon-joen alueilla: Acressa, Amapássa, Amazonasissa, Maranhãossa (länsiosa), Mato Grossossa (pohjoisosa), Parássa (lukuun ottamatta Belémin kaupunkia), Rondõniassa, Roraimassa ja Tocantinsissa (länsiosa). Tartuntavaara on myös suuri viidakoiden kaivos-, metsätyö- ja maanviljelyalueilla, jotka ovat alle viisi vuotta vanhoja.
Tartuntavaara on vähäisempi kaupunkialueilla ja seuraavissa suurkaupungeissa: Pôrto Velho, Boa Vista, Cruzeiro do Sul, Macapá, Manaus, Santarém, Maraba ja Rio Branco, joissa tartuntariski on kuitenkin olemassa kaupunkien laita-alueilla. Muualla kuin Amazonasin alueella malarian tartuntavaara on hyvin vähäinen tai olematon. Rannikon kaupungeissa ja turistikohteissa (Rio de Janeiro, Sao Paulo, Salvador, Fortaleza, Natal ja Recife) ei ole tartuntavaaraa. Iguacun putouksilla vieraileva ei tarvitse malarian lääke-ehkäisyä, mutta lääke-ehkäisyä suositellaan yövyttäessä putouksia ympäröivällä maaseudulla useampi yö. Malarian lääke-ehkäisy oleskeltaessa useampi yö maaseudulla riski-alueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini, paitsi Iguacun putouksien ympäristössä klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka ovat kuuden päivän sisällä ennen maahan saapumista olleet keltakuumeen esiintymisalueella tai kulkeneet alueen läpi (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyvyys oletettavasti ympäri vuoden, kuten Malesiassa), kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, lavantauti, meningokokki

Lavantauti

Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin 9 kk–60 vuoden ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Rokotustodistusta ei vaadita raskaana olevilta, imettäviltä, immunopuutteisilta tai henkilöiltä jotka ovat aiemmin saaneet keltakuumerokotteesta vakavan haittavaikutuksen. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Matkailijan malariariski on pieni. Lähes yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy läpi vuoden Limónin maakunnassa. Limónin kaupungissa ja maakunnan pohjoisosassa riski on vähäinen. Malarian lääke-ehkäisy oleskeltaessa useampi yö riskialueilla: klorokiini (Heliopar). Muilla alueilla ei ole malariariskiä.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Malariariski on pieni. Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden maaseudulla maan länsiosassa Azuan, Banorucan ja Dejabonin maakunnissa. Tartuntavaara on vähäisempi muualla maassa. La Altagracian maakunnassa, jossa sijaitsee Punta Cana, on esiintynyt ajoittain malariaepidemioita. Malarian lääke-ehkäisy maan länsiosan maaseudulla ja La Altagracian maakunnassa: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan matkustettaessa Amazonasin alueen maakuntiin (Orellana, Morona, Napo, Pastaza, Sucumbios ja Zamora) ja Andien vuoriston itäpuolisille alueille (ks. kuva 4). Keltakuumeen tartuntavaaraa ei ole Guayaquilin tai Quiton kaupungeissa. Galapagossaarilla ei ole tartuntavaaraa.Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien rokotettujen kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Matkailijan malariariski on pieni.Tartuntavaara (P. vivax 88 %, P. falciparum 12 %) on olemassa ympäri vuoden alle 1 500 m:n korkeudessa Andien molemmin puolin sekä Tyynenmeren että Amazonin puolella. Tartuntavaaraa ei ole Guayaquilissa, Quitossa, maan keskisen ylängön turistialueilla eikä Galapagossaarilla. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö maaseudulla riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Egypti lukee myös Belizen, Costa Rican ja Sambian keltakuumeen esiintymisalueeseen. Sudanista tulevilta vaaditaan todistus rokotuksesta tai Sudanin viranomaisilta saatu todistus siitä, ettei ole kuuden edeltävän päivän aikana ollut Sudanissa keltakuumealueella. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
P. falciparum -malariaa ja P. vivax-malariaa esiintyy kesäkuusta lokakuuhun El Faiyumin alueella. Vuoden 1998 jälkeen ei ole raportoitu tapauksia. Tartuntavaara on hyvin vähäinen. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 6 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Hyvin vähäinen hyvänlaatuisen P. vivax-malarian tartuntavaara maaseudulla Guatemalan rajan läheisyydessä. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa on ympäri vuoden koko maassa alle 2 200 m:n korkeudessa paitsi Asmarassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden maan koillisosan alankoalueilla Mpumalangan provinssissa (myös Krugerin luonnonpuistossa), pohjoisessa provinssissa sekä Kwazulu-Natalin koillisosissa ulottuen etelässä Tugela-jokeen saakka. Tartuntavaara on suurin lokakuusta toukokuuhun. Yövyttäessä malaria-alueilla vain yksi yö (esim. Krugerin luonnonpuisto) riittää hyttysenpistoilta suojatuminen eikä estolääkitystä tarvita. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa on ympäri vuoden koko maassa alle 2 000 m:n korkeudessa. Addis Abebassa ei ole malariaa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina riskialueelle matkustettaessa. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka ovat edeltävän kymmenen päivän aikana oleskelleet keltakuumeen esiintymisalueilla (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta .
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariariski on pieni ja vaihtelee alueittain. Malariaa ei ole Suur-Manilassa ja muissa suurissa kaupungeissa, tasangoilla, eikä seuraavissa provinsseissa: Aklan, Albay, Benguet, Bilaran, Bohol, Camiguin, Capiz, Catanduanes, Cavite, Cebu, Guimaras, Iloilo, Leyte, Marinduque, Masbate, Samar, Sequijor, Sorsogon ja Surigao del Norte. Muualla tartuntavaara on ympäri vuoden alle 600 m:n korkeudessa. Klorokiiniresistenssiä on raportoitu. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (oletettavasti endeeminen kaikilla saarilla, suurin riski on huhtikuusta tammikuuhun, epidemioita kuvattu Nueva Ecijassa, Luzonilla ja Manilassa), kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa on ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy paikallisesti heinäkuusta lokakuuhun joissakin maan kaakkoisosan kylissä. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Matkailijan malariariski on pieni. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy ympäri vuoden alle 1 500 m:n korkeudessa. Ei tartuntavaaraa Guatemala Cityssä, Antiguassa tai Lake Atitlanissa. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö riskialueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Maa katsoo myös Djiboutin, Kap Verden, Madagaskarin, Sambian ja Mosambikin esiintymisalueiksi.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta lukuunottamatta Trinidadia ja Tobagoa, Paraguayta ja Argentiinaa (ks. kartassa 4 merkityt maat). Todistus rokotuksesta vaaditaan myös Belizestä tulevilta matkailijoilta. Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Tartuntavaara on suuri (P. falciparum 50 %, P. vivax 50 %) ympäri vuoden sisämaassa. Yksittäisiä malariatapauksia on raportoitu tiuhaan asutulla rannikkovyöhykkeellä. Malarian lääke-ehkäisy sisämaassa: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden maaseudulla ja metsäalueilla, jotka eivät ole turistialueita. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: klorokiini (Heliopar). Yleensä matkailijat eivät tarvitse estolääkitystä.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta lukuunottamatta Panamaa (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Matkailijan malariariski on pieni. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax -malariaa on ympäri vuoden suurimmassa osassa maaseutua, mutta myös P. falciparum -malariaa esiintyy. Pieni tartuntavaara Tegucigalpan ja San Pedro Sulan kaupunkien laita-alueilla. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö maaseudulla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (harvinainen, esiintyy pääasiassa uusilla alueilla (New Territories) huhtikuusta lokakuuhun), lavantauti.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 9 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Riski vaihtelee alueittain. Malariaa ei ole Jakartassa eikä muissa suurissa kaupungeissa eikä Balilla Jaavan turistialueilla. Sumatralla riski on pieni eikä malariaa esiinny suurimmassa osassa Jaavan saarta. Länsi-Papuassa (entinen Irian Jaya) ja saarilla Balin pohjois- ja itäpuolella (esimerkiksi Lombok ja Sumba) esiintyy merkittävässä määrin klorokiiniresistenttia P. falciparum -malariaa. Malarian lääke-ehkäisy näillä alueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Yövyttäessä useampi yö riskialueella Jaavan keskiosissa ja Sumatran maaseudulla ja Borneolla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyy todennäköisesti ympäri vuoden seuraavilla alueilla: Kalimantan, Bali, Nusa, Tenggara, Sulawesi, Mollucas, Irian Jaya (Papua) ja Lombok, esiintyvyyshuippu marraskuusta maaliskuuhun, joinain vuosina kesäkuusta heinäkuuhun), kolera, lavantauti.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 6 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka ovat olleet kuuden päivän sisällä keltakuumeen esiintymisalueella (ks. kartassa 4 merkityt maat). Maa katsoo esiintymisalueiksi myös Sambian sekä maat, joissa on raportoitu keltakuumetapaus (WHO:n Weekly Epidemiological Report). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa alle 2 000 metrin korkeudella paitsi pohjoisessa Himachal Pradeshin, Jammun, Kashmirin ja Sikkimin vuoristoalueilla ja niemimaan eteläkärjessä Bangaloren eteläpuolella. 40–50 % tapauksista on P. falciparum -malariaa.
Matkailijan malariariski on pieni. Kaupungeissa ja turistikohteissa ei pääsääntöisesti tarvita estolääkitystä (Goa ks. tarkemmin alla). Estolääkitystä ei tarvita esimerkiksi matkustettaessa Delhiin, Kolkataan (Kalkuttaan), Mumbayhin, Agraan, Jaipuriin, Varanasiin, Hyderabadiin, Bangaloreen, Chennaihin tai Keralan alueelle.
Estolääkitystä suositellaan Pohjois-Goan rantakohteissa oleskeleville riippumatta matkan kestosta, muualla Goan alueella yli 2 viikkoa oleskeleville ja matkailijoille, jotka tekevät yli yön kestäviä retkiä maaseudulle. Estolääkitykseksi suositellaan meflokiinia (Lariam) tai atovakonin ja proguaniilin yhdistelmää (Malarone) tai doksisykliiniä. On kuitenkin todennäköistä, että myös klorokiini (Heliopar) tehoaa näillä alueilla.
Malarian lääke-ehkäisy on tarpeen myös oleskeltaessa Andamanin ja Nicobarin saarilla ja oleskeltaessa useampi yö maaseudulla lukuun ottamatta maan pohjoisosien vuoristoalueita ja alueita etelässä Bangaloren eteläpuolella. Tällöin estolääkitykseksi suositellaan Assamissa sekä Andamanin ja Nicobarin saarilla meflokiinia (Lariam) tai atovakonin ja proguaniilin yhdistelmää (Malarone) tai doksisykliiniä ja muualla klorokiinia (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyy maan pohjoisosassa heinä-joulukuussa, eteläosassa eri alueilla touko-joulukuussa ja sadekautena, epidemioita on raportoitu viime vuosina Länsi-Bengalissa, Biharissa, Karnatakassa, Tamil Nadussa, Andrha Pradeshissa, Uttar Pradeshissa (myös Lycknowin kaupungissa), Manipurissa ja Goassa), kolera, lavantauti.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy toukokuusta marraskuuhun maan pohjoisosissa alle 1 500 m:n korkeudessa. Malarian lääke-ehkäisy näillä riskialueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
P. falciparum -malarian tartuntavaara on maaliskuusta marraskuuhun maan kaakkoisosan trooppisella alueella. Malarian lääke-ehkäisy riskialueella: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, Hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kingstonissa esiintyi v. 2006–2007 P. falciparum -tapauksia. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (yksittäisiä tapauksia kaikilla saarilla kesäkuusta syyskuuhun paitsi Okinawalla huhtikuusta joulukuuhun, ei esiinny Hokkaidolla), kolera.
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden, mutta pääasiassa syyskuusta helmikuuhun koko maassa alle 2 000 m korkeudessa. Sanáassa ei ole malariariskiä. Malarian lääke-ehkäisy oleskeltaessa useampi yö maaseudulla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka ovat kuuden päivän sisällä ennen maahan saapumista olleet keltakuumeen esiintymisalueella (ks. kartassa 4 merkityt maat). Maa katsoo esiintymisalueeksi WHO:n Weekly Epidemiological Record -tiedotteen ilmoittamat maat. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa paitsi Phnom Penhissä ja Tonle-Sap -järven lähiympäristössä. Angkor Watin turistialueella on pieni tartuntavaara. Maan länsiosissa lähellä Thaimaan rajaa on raportoitu meflokiiniresistenttiä malariaa. Malarian lääke-ehkäisy: maan länsiosissa doksisykliini tai atovakoni + proguaniili (Malarone), muualla meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Yövyttäessä Angkor Watin turistialueella vain yksi yö, ei lääke-ehkäisyä tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (oletettavasti hyperendeeminen tai endeeminen koko maassa touko-lokakuussa ja sadekautena, epidemioita on kuvattu Thaimaan raja-alueelta ja mahdollisesti Phnom Penhissä), lavantauti.
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Pieni tartuntavaara Sao Tiagon saarella elokuusta marraskuuhun. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana. Nairobin ja Mombasan kaupungeissa on vähäisempi tartuntavaara kuin maaseutualueilla.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan yleensä aina. Riski on pieni Nairobissa sekä yli 2 500 m:n korkeudessa maan itä-, keski- ja länsiosissa, Rift Valleyssa ja Nyanzassa (sateisina vuosina vaara on myös näillä alueilla). Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, lavantauti, meningokokki
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariariski on pieni. Malarian riskiä ei ole maan pohjoisosassa, kaupungeissa eikä yli 1 500 m:n korkeudessa. P. falciparum -malariaa on raportoitu eteläisimmissä maakunnissa Hainanissa ja Yunnanissa. P. vivax-malariaa esiintyy jonkin verran maan eteläosissa ja tietyissä keskiosan provinsseissa (Anhui, Henan, Hubei, Ghuizhou ja Jiangsu). Malarian lääke-ehkäisy oleskeltaessa maaseudulla Hainanissa ja Yunnanissa: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Yleensä matkailijat eivät tarvitse malarian lääke-ehkäisyä.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (hyperendeeminen Etelä-Kiinassa, esiintyy myös lauhkeilla alueilla, Pohjois-Kiinassa yleensä toukokuusta syyskuuhun, Etelä-Kiinassa huhtikuusta lokakuuhun, Hongkongissa ja Taiwanilla huhtikuusta lokakuuhun; ei esiinny Tiibetissä, Xinjiangissa eikä Qinghaissa), kolera, lavantauti.
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy kesäkuusta lokakuuhun maan etelä- ja länsiosissa, kuten Batkonin, Oshin ja Jalal-Abadin maakunnissa Tadzikistanin ja Uzbekistanin rajalla. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Seuraavilla alueilla esiintyy keltakuumetta: Magdalena-joen keskilaakso, Cordillera Orientalin itäiset ja läntiset kukkulat Ecuadorin rajalta Venezuelan rajalle, Chocoano ja Antioqueño, Urabá, Sierra Nevada de Santa Nartan kukkulat, itäiset tasangot (Orinoquia ja Amazonas) (kuva 4). Rokotusta suositellaan näille alueille matkustaville.
Matkailijan malariariski on pieni.Tartuntavaara (P. vivax 72 %, P. falciparum 27 %) on suuri ympäri vuoden maaseutu- ja viidakkoalueilla alle 1 600 m:n korkeudessa. Bogotassa ja sen lähistöllä riski on vähäinen. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö maaseudulla alle 1 600 m:n korkeudessa Andien Tyynenmeren puoleisella tai Amazonasin puoleisella alueella: meflokiini(Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Suurimmassa osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Pieni hyvänlaatuisen P. vivax-malarian riski on lähinnä Kyunggi Do- ja Gangwon Do -maakuntien pohjoisosissa. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus(dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (yksittäisiä tapauksia raportoitu, esiintyvyys heinä-lokakuussa ja sadekautena)
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy eräillä eteläisillä alueilla. Tartuntavaara on vähäinen. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyvyystietoja ei ole käytettävissä), lavantauti.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, lavantauti, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa paitsi Vientianessa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (oletettavasti hyperendeeminen tai endeeminen koko maassa toukokuusta lokakuuhun), kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 6 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa, suurin tartuntavaara on rannikolla. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan kuuden päivän sisällä oleskelustaan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kaupungeissa ja rannikkoalueilla ei ole tartuntavaaraa. Malakan niemimaalla matkailija ei yleensä tarvitse estolääkitystä. Borneon saarella on tartuntavaara rajoittuneella alueella maaseudulla sisämaassa erityisesti Sabahissa. Riskialueilla esiintyy pahanlaatuista P. falciparum -malariaa ympäri vuoden. Yksittäisiä tapauksia P. knowlesi -malariaa on raportoitu. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö Sabahissa sisämaassa: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (yksittäisiä tapauksia ympäri vuoden Peninsulassa, Sarawakissa ja todennäköisesti Sabahissa, valtaosa tapauksista on raportoitu Penangista, Perakista, Salangorista, Johoresta ja Sarawakista), kolera, lavantauti.
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kk:n ikäisille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 9 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Alle 9 kk:n ikäiset esiintymisalueilta saapuvat lapset voidaan eristää tai ottaa valvontaan. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy toukokuusta lokakuuhun maaseudulla lähinnä Chefchaouen alueella hyvin harvoin. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille matkailijoille, jotka matkustavat Saharan autiomaan eteläosiin. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa paitsi pohjoisosassa seuraavilla alueilla: Dakhlet-Nouadhibou ja Tiris-Zemour. Adrarissa ja Inchirissa on tartuntavaara sadekaudella heinäkuusta lokakuuhun. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina riskialueelle matkustettaessa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Lähes yksinomaan pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Matkailijan malariariski on pieni. Lähes yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy ympäri vuoden maaseudulla tietyillä alueilla, joilla turistit harvoin käyvät. Tartuntavaara on suuri Chiapasin ja Oaxacan osavaltioissa. Tartuntavaaraa ei ole rannikon turistikohteissa. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö riski-alueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, lavantauti, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (katso kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy lähes koko maassa alle 1 000 m:n korkeudessa paitsi kaupunkialueilla Yangonissa ja Mandalayssa. Tartuntariski on suurin maaseudulla ja metsäalueilla. Maan itäosassa on raportoitu meflokiiniresistenssiä. Riski on pieni turistialueilla, esimerkiksi jokimatkoilla Irravady-joella. Muualla malariariski on merkittävä. Malarian lääke-ehkäisy: Thaimaan ja Laosin rajaseudulla doksisykliini tai atovakoni + proguaniili (Malarone), muualla meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (oletettavasti endeeminen tai hyperendeeminen koko maassa touko-lokakuussa ja sadekautena, toistuvia epidemioita Shan-osavaltiossa), kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Esiintymisalueiden läpi kulkeneilta ei vaadita rokotustodistusta, jos he ovat käyttäneet reittilentoja eivätkä ole poistuneet lentokentän lähialueilta. Alle 1-vuotiaat lapset, joilla ei ole rokotustodistusta, voidaan ottaa seurantaan. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy maan pohjoisosissa marraskuusta kesäkuuhun sekä Kavango- ja Kunene-jokien varsilla ja Kaprivin alueella ympäri vuoden. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariaa ei esiinny Katmandussa eikä yli 1 500 m:n korkeudessa. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa ja heinäkuusta lokakuuhun pieniä P. falciparum -epidemioita esiintyy ympäri vuoden maaseudulla ja metsissä maan eteläosan alankoalueilla (Terai) Intian raja-alueella. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö eteläisissä maakunnissa Intian raja-alueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (hyperendeeminen eteläisillä alavilla mailla Teraissa heinäkuusta joulukuuhun, yksittäisiä tapauksia Katmandun laaksossa), kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Matkailijan malariariski on pieni. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy ympäri vuoden suurimmassa osassa maata. Tartuntavaara on suurin maan itä-osassa. Vuoristossa ja maan keski- ja länsiosassa riski on pieni. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö riskialueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kk:n ikäisille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, ja sitä suositellaan Nigeristä poistuville matkailijoille.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Yksittäisiä P. vivax -malariatapauksia. Tartuntavaara on hyvin vähäinen eikä malarian lääke-ehkäisyä tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Alle 6 kk:n ikäisiltä ei vaadita rokotustodistusta, jos äiti on rokotettu ennen lapsen syntymää. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Tartuntavaara on ympäri vuoden koko maassa alle 2 000 m:n korkeudessa. Matkailijan malariariski on kuitenkin pieni. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö maaseudulla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (saattaa esiintyä Keski-Deltan alueella ja Indusin laaksossa kesäkuusta tammikuuhun, tapauksia raportoitu Karachin lähellä), kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille Comarca Emberan, Dariénin, Kuna Yalan (entinen San Blas) ja Panaman kanava-alueesta itään sijaitseville alueille matkustaville. Panama Cityn, Panaman kanavan alueella ja San Blas -saarilla ei ole tartuntariskiä. Todistus rokotuksesta vaaditaan matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. karttaan 4 merkityt maat). Rokotettujen on hyvä pitää todistus rokotuksesta mukana.
Vähäinen malariariski. Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa (97 %) esiintyy ympäri vuoden Bocas del Toron, Colonin ja Darienin maakunnissa, sekä Ngobe Buglen, Panaman ja Veraguasin maakuntien Atlantin valtameren puoleisissa osissa. Muualla maaseudulla ei ole merkittävää tartuntavaaraa. Tartuntavaaraa ei ole Boqueten, Costa Blancan, Gamboan, Panama Cityn eikä Panaman kanavan alueella. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö riskialueilla: Panaman kanavan länsipuolella klorokiini (Heliopar); itäpuolella meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Keltakuume, hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa alle 1 800 m:n korkeudessa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (todennäköisesti riski on ympärivuotinen, yksittäisiä tapauksia raportoitu Läntisessä ja Gulfin provinsseissa sekä Eteläisen ylänköalueen provinssissa), lavantauti.
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kk:n ikäisille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta saapuvien rokotettujen henkilöiden kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Matkailijan malariariski on pieni. Esiintyy lähes yksinomaan hyvänlaatuista P. vivax-malariaa. Tartuntavaara on ainoastaan itäosassa pienellä alueella Brasilian ja Argentiinan raja-alueella. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö tällä riskialueella: klorokiini (Heliopar). Iguacun putouksilla vieraileva ei tarvitse malarian lääke-ehkäisyä, mutta lääke-ehkäisyä suositellaan yövyttäessä putouksia ympäröivällä maaseudulla useampi yö.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Lavantauti
Osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan viidakkoalueille alle 2 300 m:n korkeudelle matkustaville. Vierailtaessa vain Cuzcossa tai Machu Picchussa ei rokotusta tarvita. Rokotettujen kannattaa pitää todistus rokotuksesta mukana.
Matkailijan malariariski on pieni. Malariaa ei esiinny vuoristossa eikä Tyynenmeren rannikolla lukuun ottamatta rannikon pohjoisosaa. Pääasiassa esiintyy hyvänlaatuista P. vivax-malariaa (85 %), lisäksi P. falciparum -malariaa on erityisesti Amazonasin alueella. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö Andien Amazonasin puolella ja rannikon pohjoisosassa: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Estolääkitystä ei tarvita muualla rannikolla, vuoristossa, Limassa eikä ylänköalueen turistikohteissa (Cuzco, Machu Picchu, Titicaca-järvi).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Keltakuume, hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat) Azoreille tai Madeiralle. Todistusta ei vaadita läpikulkumatkalta Funchaliin, Porto Santoon tai Santa Mariaan. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Suoraan Suomesta saapuvankin on hyvä pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Oiapoque- ja Maroni-jokilaaksoissa Brasilian ja Surinamin raja-alueilla esiintyy enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum-malariaa (45 %, P. vivax 55 %). Näillä alueilla tartuntavaara on suuri. Malarian lääke-ehkäisy näillä riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Muualla tartuntavaara on vähäinen tai olematon.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiiti B, lavantauti

Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta .
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden kaikilla saarilla lukuun ottamatta harvoja itäisiä ja eteläisiä pieniä saaria. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa on keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko alueella. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Todistus MenACWY-rokotuksesta vaaditaan pyhiinvaeltajilta tai pyhiinvaellusmatkojen aikana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden suurimmassa osassa eteläistä aluetta, Asirin ylänkömaata lukuun ottamatta, sekä eräillä maaseutualueilla lännessä. Mekassa ja Medinassa ei ole tartuntavaaraa. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Yleensä matkailijat eivät tarvitse estolääkitystä.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio (todistus kausi-influenssarokotuksesta vaaditaan pyhiinvaeltajilta).
Hepatiitti B, lavantauti, meningokokki
Maassa on keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös Suomesta tulevan on hyvä pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Tartuntavaara on pienempi maan keskisissä länsiosissa tammikuusta kesäkuuhun. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat) sekä viimeksi kuluneen kuuden päivän aikana keltakuumeen esiintymisalueen kautta kulkeneilta. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueelta tai ovat viimeksi kuluneen kuuden päivän aikana kulkeneet esiintymisalueen kautta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (harvinainen ympäri vuoden, viimeisin kotoperäinen tapaus oli vuonna 1992, esiintyvyyshuippu on huhtikuussa), kolera, lavantauti.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax-malariaa (88 %) esiintyy ympäri vuoden koko maassa paitsi Colombossa, Gallessa, Gampahassa, Kalutarassa, Matarassa ja Nuwara Eliyassa. Matkailijan malariariski on kuitenkin pieni. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö maan pohjoisosassa tai kaakkoisosan sisämaassa: klorokiini (Heliopar). Colombossa tai turistikohteissa tästä etelään ei tarvita malarian estolääkitystä.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (esiintyvyys touko-kesäkuussa ja loka-tammikuussa ja sadekautena kaikkialla muualla paitsi vuoristossa), lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille matkailijoille, jotka matkustavat Saharan autiomaan eteläosiin lukuunottamatta Khartoumin kaupunkia. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 9 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana. Todistus voidaan vaatia myös maasta poistuvilta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Tartuntavaara on suurempi maan keski- ja eteläosissa kuin pohjoisessa. Tartuntavaara on vähäinen Punaisen meren rannikolla. Riskialueilla malarian riski on erittäin suuri ja estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, keltakuume, kolera, lavantauti, meningokokki
Katso kansallinen rokotusohjelma taulukko 2 ja Rokottajan käsikirja
Puutiaisaivotulehdus
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
P. falciparum -malariaa (48 %) esiintyy ympäri vuoden sisämaassa. Paramaribon kaupungissa ja rannikkoalueella tartuntavaara on vähäinen tai olematon. Meflokiiniresistenttiä P. falciparum -malariaa ja jonkin verran kiniiniherkkyyden vähenemistä on raportoitu. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden matalilla ruohoaavikkoalueilla (lähinnä Big Bendissä, Mhlumessa, Simunyessa ja Tshanenissa). Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina riskialueelle matkustettaessa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy paikallisesti pohjoisrajalla erityisesti maan koillisosassa toukokuusta lokakuuhun. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Pääasiassa hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy kesäkuusta lokakuuhun etelän rajaseuduilla (Khatlon) sekä joillakin keskisillä (Dushanbe), läntisillä (Gorno-Badakhshan) ja pohjoisilla (Leninabad) alueilla. Malarian lääke-ehkäisy riskialueilla: klorokiini (Heliopar).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (harvinainen huhti-lokakuussa ja sadekautena, esiintyvyyshuippu kesäkuussa, tapauksia raportoitu Taipeissa ja sen ympäristössä sekä Kao-hsiung-Pingtung joen valuma-alueilla), kolera, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartta 4). Myös Suomesta saapuvien rokotettujen kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa alle 1 800 m:n korkeudessa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina riskialueille matkustettaessa. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 9 kk:n ikäisiltä matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariariski vaihtelee suuresti alueittain, mutta on yleensä ottaen pieni. Malariaa ei ole suurissa kaupungeissa eikä turistialueilla ja riski on vähäinen maan keskiosassa, Malesian niemimaalla ja saarilla turistialueiden ulkopuolella (esim. Bangkok, Chiang Mai, Chiang Rai, Hua Hin, Cha-Am, Pattaya, Phuket, Krabi, Koh Samui, Koh Chang, Koh Phangan). Maaseudulla erityisesti Myanmarin (entisen Burman) ja Kambodzan raja-alueiden läheisyydessä on tartuntavaara ympäri vuoden. Enimmäkseen esiintyy P. falciparum -malariaa. Lähellä Kambodzan ja Myanmarin rajoja on raportoitu meflokiini- ja kiniiniresistenssiä. Lääke-ehkäisyä ei tarvita oleskeltaessa vain suurissa kaupungeissa tai rantalomakohteissa eikä esimerkiksi retkillä Kwai-joen sillalle. Maaseudulla riskialueilla suositeltava estolääkitys on meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini, metsäalueilla Kambodzan ja Myanmarin rajaseuduilla estolääkitykseksi suositellaan doksisykliinia tai atovakoni + proguaniilia (Malarone).
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (hyperendeeminen pohjoisessa, epidemioita vuosittain Chiang Main laaksossa, yksittäisiä tapauksia etelässä Bangkokin esikaupunkialueilla, esiintyvyys touko-lokakuussa ja sadekautena), kolera, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, polio, hepatiitti A
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille matkailijoille, jotka matkustavat Trinidadiin. Rokotusta ei suositella matkailijoille, jotka matkustavat vain Tobagoon. Todistus rokotuksesta vaaditaan kaikilta yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti
Osassa maata on keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille yli 9 kuukauden ikäisille matkailijoille, jotka matkustavat Saharan autiomaan eteläosiin. Todistus rokotuksesta vaaditaan matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, keltakuume, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Hyvänlaatuista P. vivax-malariaa esiintyy toukokuusta lokakuuhun lähinnä maan kaakkoisosassa sekä Cucurovan tasangolla ja Amikovassa. Tartuntavaaraa ei ole länsi- ja lounaisosissa turistialueilla. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Enimmäkseen hyvänlaatuista P. vivax -malariaa esiintyy kesäkuusta lokakuuhun paikoitellen maan kaakkoisosan kylissä, etenkin Maryssä. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Maassa esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan kaikille matkailijoille. Todistus rokotuksesta vaaditaan yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat maahan keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös suoraan Suomesta tulevien kannattaa pitää rokotustodistus mukana.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden koko maassa, myös suurissa kaupungeissa. Koska malarian riski on erittäin suuri, estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Keltakuume, kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A, polio
Hepatiitti B, kolera, lavantauti, meningokokki
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, lavantauti, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Myös epidemian uhatessa voidaan vaatia todistus rokotuksesta. Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Yksittäisiä tapauksia P. vivax -malariaa on raportoitu maan etelä- ja itäosissa. Malarian lääke-ehkäisyä ei tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, lavantauti
Suurimmassa osassa maata esiintyy keltakuumetta. Rokotusta suositellaan keltakuumealueelle matkustaville (ks. kartta 4) Isla de Margarita ei ole keltakuumealuetta.Todistus rokotuksesta kannattaa pitää mukana.
Matkailijan malariariski on pieni. Hyvänlaatuista P. vivax-malariaa (81 %) esiintyy ympäri vuoden tietyillä alueilla maaseudulla: Amazonas, Amacuron suisto, Bolivar, Monagas ja Sucre. Pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy viidakkoalueilla: Amazonas ja Bolivar (Canaiman kansallispuisto, Angel Falls). Isla de Margaritalla ei ole malariaa. Malarian lääke-ehkäisy yövyttäessä useampi yö P. falciparum -tartuntavaaran alueilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini. Päiväretkillä tai yövyttäessä malaria-alueella vain yksi yö (esimerkiksi retkien yhteydessä) ei malarian lääke-ehkäisyä tarvita.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, keltakuume, lavantauti,
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, lavantauti, puutiaisaivotulehdus
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin yli 1-vuotiailta matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Malariariski vaihtelee alueittain, yleensä riski on pieni. Malariaa ei esiinny suurissa kaupungeissa (esimerkiksi Hanoi, Ho Chi Minh City (Saigon), Da Nang, Nha Trang, Qui Nhon, Haiphong) eikä Red River -suistossa eikä Keski-Vietnamin rannikon tasangolla Nha Trangista pohjoiseen. Muualla maassa esiintyy enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa. Tartuntavaara on suurin ylänköalueilla alle 1500 metrin korkeudella 18° pohjoista leveyttä eteläpuolella (Dak Lak, Gia Lai, Kon Tum, Dak Nong ja Binh Phuoc) sekä neljän rannikkomaakunnan (Quang Tri, Quang Nam, Khanh Hoa ja Ninh Thuan) länsiosissa. Malarian lääke-ehkäisy: yövyttäessä pitempään kuin yksi yö näillä alueilla ja maaseudun kiertomatkoilla: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Hepatiitti B, Japanin aivotulehdus (endeeminen tai hyperendeeminen koko maassa touko-lokakuussa ja sadekautena, suurin esiintyvyys Hanoissa ja sen lähistöllä), kolera, lavantauti
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Hepatiitti A, hepatiitti B, puutiaisaivotulehdus
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR
Kurkkumätä-jäykkäkouristus (dT), MPR, hepatiitti A
Maassa ei esiinny keltakuumetta. Todistus rokotuksesta vaaditaan kuitenkin matkailijoilta, jotka saapuvat keltakuumeen esiintymisalueilta (ks. kartassa 4 merkityt maat). Koska Suomessa ei esiinny keltakuumetta, ei suoraan Suomesta saapuva tarvitse rokotustodistusta.
Enimmäkseen pahanlaatuista P. falciparum -malariaa esiintyy ympäri vuoden Zambesi-joen laaksossa ja muualla maassa alle 1 200 m korkeudessa marraskuusta kesäkuuhun. Tartuntavaara Hararessa ja Bulawayossa on vähäinen. Riskialueilla malarian riski on erittäin suuri ja estolääkitys tarvitaan aina. Malarian lääke-ehkäisy: meflokiini (Lariam) tai atovakoni + proguaniili (Malarone) tai doksisykliini.