Melioidoosi

Matkailijan terveysopas
12.9.2013
Petteri Carlson

Melioidoosi on Burkholderia pseudomallei -bakteerin aiheuttama trooppinen tauti. Se on yleisin Thaimaassa ja Pohjois-Australiassa. Bakteerin maantieteellinen levinneisyys ulottuu lisäksi Malesiaan, Myanmariin, Vietnamiin, Indonesiaan, Filippiineille, Intiaan ja Iraniin. Länsi-Afrikassa ja Etelä-Amerikassakin on kuvattu melioidoositapauksia. Tyypillisin taudinmuoto on keuhkokuume, joka voi olla pahimmillaan tappava. Melioidoosin merkityksestä matkailijoilla on niukalti tutkittua tietoa. Burkholderia pseudomallei viihtyy mutaisessa maassa ja pintavesissä, mutta ei merivedessä. Tartunta saadaan ympäristöstä ihokontaktin tai hengitysteiden välityksellä. Bakteeri kykenee tunkeutumaan terveenkin ihon läpi. Melioidoosi ei tartu ihmisestä toiseen eikä myöskään eläimistä. Tautitapauksista jopa 75–85 % todetaan sateisina kausina.

Melioidoosin itämisaika on 1–21 vuorokautta. Joskus harvoin Burkholderia pseudomallei voi aluksi pesiytyä elimistöön tuberkuloosibakteerin tavoin ja varsinainen oireinen tauti puhjeta vasta vuosien kuluttua. Oireetonta kantajuutta ei kuitenkaan tavata. Melioidoosille altistavat diabetes, munuaisten vajaatoiminta ja krooniset keuhkosairaudet. Taudinkuva vaihtelee lähes oireettomasta muodosta nopeasti etenevään septiseen keuhkokuumeeseen, joka voi tappaa parissa vuorokaudessa. Melioidoosille on tyypillistä märkäkertymien muodostuminen eri elimiin, kuten iholle, maksaan, pernaan, eturauhaseen ja keuhkoihin.

Laboratoriodiagnostiikassa veriviljely on avainasemassa. Melioidoosiin eivät tehoa keuhkokuumeen hoitoon tavallisimmin käytetyt bakteerilääkkeet. Tauti vaatii pitkän mikrobilääkehoidon. Melioidoosia vastaan ei ole rokotetta. Reppuselkämatkailijat ja ekoturistit ovat suurimmassa tartuntavaarassa. Ihohaavat ja hiertymät, joihin on joutunut multaa tai pintavettä, olisi välittömästi puhdistettava. Matkailijoiden, jotka sairastavat yllä mainittuja melioidoosille altistavia perustauteja, tulisi välttää maaperä- ja vesikontakteja.