Markkinoija

NOVARTIS

Vaikuttava aine

deferasiroksi

Käyttötarkoitus

Tiheistä verensiirroista johtuvan raudan liikavarastoitumisen vähentäminen erityisesti beeta-talassemia major -nimistä harvinaista sairautta potevilla henkilöillä.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääkeannos otetaan kerran päivässä, mieluiten samaan aikaan joka päivä.
Tabletit niellään kokonaisina pienen vesimäärän kera tyhjään mahaan tai kevyen aterian yhteydessä. Tarvittaessa ne voidaan murskata ja annostella jauheen muodossa pehmeän ruoan (esim. jogurtin tai omenasoseen) päälle siroteltuna. Annos on otettava välittömästi ja kokonaan eikä sitä saa säästää tulevia antokertoja varten.

Vaikutustapa

Deferasiroksi sitoo itseensä rautaa, jolloin sitä poistuu ulosteiden mukana.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä päänsärkyä, mahavaivoja, ihottumaa tai kutinaa. Mahdollinen huimaus voi heikentää ajokykyä.

Raskaus ja imetys

Käytetään raskauden ja imetyksen aikana vain erityistapauksissa. Deferasiroksi saattaa heikentää hormonaalisen ehkäisyn tehoa. Hedelmällisessä iässä olevien naisten suositellaan käyttävän ei-hormonaalista ehkäisyvaihtoehtoa tai lisäehkäisyä hoidon aikana.

Säilytys

Tämä lääkevalmiste ei vaadi erityisiä säilytysolosuhteita.

Ulkonäkö

EXJADE 90 mg kalvopäällysteiset tabletit

Vaaleansininen, pitkulainen, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen ja viistoreunainen tabletti, jossa toisella puolella merkintä ”NVR” ja toisella ”90”. Tabletin koko noin 10,7 mm x 4,2 mm.

EXJADE 180 mg kalvopäällysteiset tabletit

Keskisininen, pitkulainen, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen ja viistoreunainen tabletti, jossa toisella puolella merkintä ”NVR” ja toisella ”180”. Tabletin koko noin 14 mm x 5,5 mm.

EXJADE 360 mg kalvopäällysteiset tabletit

Tummansininen, pitkulainen, kaksoiskupera, kalvopäällysteinen ja viistoreunainen tabletti, jossa toisella puolella merkintä ”NVR” ja toisella ”360”. Tabletin koko noin 17 mm x 6,7 mm.

Hinta ja pakkaustiedot