Yleistä

Aivolisäke on pieni, noin herneen kokoinen rauhanen, joka sijaitsee aivojen alla keskellä päätä (kuva  ). Aivolisäke painaa alle gramman. Se on ihmisen vilkkain hormoneja tuottava rauhanen. Aivolisäke tuottaa kasvuhormonia, vesiaineenvaihduntaa säätelevää "vesihormonia" eli vasopressiinia ja maitohormonia eli prolaktiinia. Lisäksi se säätelee kilpirauhasen, lisämunuaisten ja sukurauhasten hormonituotantoa. Tyreotropiini eli TSH säätelee kilpirauhasen toimintaa, ACTH eli kortikotropiini säätelee lisämunuaisen toimintaa ja LH eli luteinisoiva hormoni ja FSH eli follikkeleita stimuloiva hormoni säätelevät sukuhormonien ja sukusolujen tuotantoa kiveksissä ja munasarjoissa.

Kuva

Aivolisäke. Aivolisäke on lukuisia hormoneja tuottava rauhanen, joka sijaitsee pienessä luukuopassa keskellä päätä aivojen alla. Rauhanen painaa vain runsaan puoli grammaa.

Prolaktinooma (maitohormonin liikatuotto)

Yleisin aivolisäkkeen häiriö on maitohormonin eli prolaktiinin liikatuotto, johon liittyy naisilla kuukautishäiriöitä ja maidon eritystä rinnoista ja miehillä impotenssia ja sukupuolista haluttomuutta.

Liikatuotantoon voi olla eri syitä; esimerkiksi monet mielenterveyshäiriöiden lääkkeet voivat lisätä prolaktiinin erittymistä lääkkeen käytön aikana. Liikatuotannon syynä voi myös olla aivolisäkkeen hyvänlaatuinen kasvain prolaktinooma, jonka solut tuottavat prolaktiinia. Kasvain on usein pieni, mutta jos sitä ei todeta ajoissa, se voi kuukausien ja vuosien mittaan kasvaa useiden senttimetrien kokoiseksi. Prolaktiinin liikatuottoa voidaan tehokkaasti vähentää lääkkeillä. Jos syynä on kasvain, se poistetaan leikkauksella.

Akromegalia (kasvuhormonin liikatuotto)

Akromegalia on harvinainen aivolisäkkeen sairaus, joka todetaan Suomessa noin 20 ihmisellä vuosittain. Sairaus johtuu hyvänlaatuisen rauhaskasvaimen tuottamasta liiallisesta kasvuhormonista. Lapsilla se johtaa tavallista suurempaan pituuskasvuun. Aikuisilla ulkonäkö muuttuu, kun nenä ja kulmakaaret sekä kämmenet ja jalat voivat kasvaa. Nämä oireet voivat johtaa sairauden jäljille. Akromegaliaan liittyy usein muitakin oireita, kuten hikoilua, väsymystä, kuorsaamista ja nivelvaivoja. Hoitona on kasvaimen poisto leikkauksella.

Aivolisäkkeen vajaatoiminta

Aivolisäkkeen vajaatoiminnassa voi esiintyä monenlaisia oireita, sillä usein vajaatoiminnan yhteydessä monien muidenkin hormonia tuottavien rauhasten toiminta häiriintyy. Yleisimmät oireet ovat väsymys ja sukupuolitoimintojen häiriöt. Joskus vajaatoimintaan liittyy vesihormonin puute (diabetes insipidus eli vesitystauti), jonka seurauksena virtsaa erittyy runsaasti ja jatkuva jano pakottaa juomaan suuria määriä.

Yleisin vajaatoiminnan syy on hyvänlaatuinen kasvain, joka häiritsee rauhasen hormonien tuotantoa. Vajaatoiminta voi syntyä muistakin syistä; on esimerkiksi todettu, että huipputason nyrkkeilijöistä joka viidennelle kehittyy vajaatoimintaa toistuvien iskujen seurauksena. Vajaatoiminnan hoitona on puuttuvien hormonien korvaaminen vastaavilla hormonilääkkeillä. Enimmillään tarvitaan 4–5 erilaista hormonivalmistetta.

Kirjallisuutta

  1. Metso S. Aivolisäkekasvaimet. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 23.05.2022.