Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Helikobakteeri

Helikobakteeri

Lääkärikirja Duodecim
27.9.2017
sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

Helikobakteeri on vasta 1980-luvulla keksitty bakteeri, joka elää mahan limakalvon pinnalla. Mahan sisältö on hyvin hapan, mutta bakteeri on kehittänyt keinoja menestyäkseen niissä oloissa.

Yleisyys

Helikobakteeri-infektio on yleinen ja se on yhteydessä hygieenisiin oloihin. Kehitysmaissa kymmenestä aikuisesta kahdeksalla on helikobakteeri. Suomessa vanhemmissa ikäluokissa, jotka viettivät lapsuutensa vähemmän hygieenisissä oloissa, yli puolella löytyy helikobakteeria, 30–50-vuotiaista noin neljäsosalla ja vuoden 1990 jälkeen syntyneillä vähemmän kuin yhdellä kymmenestä.

Helikobakteeri ja sairaudet

Helikobakteeri tarttuu lapsiin ilmeisesti vanhemmilta tai isovanhemmilta. Kun lasten vanhempien helikobakteeri-infektioiden määrä on vähentymässä, sen kautta myös lasten tartunnat vähenevät. Infektio on useimmiten oireeton.

Noin 1–2:lla kymmenestä bakteerin saaneesta infektio aiheuttaa kroonisen mahatulehduksen (gastriitin), johon joskus voi liittyä mahahaavan kehittyminen (ks. «Peptinen ulkustauti ("mahahaava")»1). Ilmeisesti helikobakteeriin voi liittyä myös lievempiä vatsaoireita. Epämääräisten ylävatsavaivojen (ks. «Ylävatsavaivat (dyspepsia)»2) syynä on helikobakteeri aika harvoin, sillä sen häädön jälkeen vain 10–15 % hoidetuista on vuoden kuluttua oireettomia. Helikobakteeri-infektio lisää mahasyövän vaaraa 2–6-kertaisesti.

Toteaminen

Helikobakteerin toteamiseksi on käytettävissä useita testejä (ks. «Helikobakteeritutkimukset»3. Bakteeri voidaan todeta mittaamalla veren vasta-ainetaso. Hengitystesti perustuu bakteerin kykyyn hajottaa tehokkaasti ureaa ammonakkiyhdisteeksi ja hiilidioksidiksi. Henkilö nauttii isotoopilla merkittyä ureaa, ja myöhemmin kerätään uloshengitysilmaa tutkittavaksi. Jos hengitysilmassa on isotooppia sisältävää hiilidioksidia, mahassa on helikobakteereja. Helikobakteeri voidaan todeta myös ulostetestillä.

Näiden testien lisäksi bakteeri voidaan todeta mahalaukun tähystyksen yhteydessä otetusta koepalasta. Lääkäri päättää, mitä testejä missäkin tapauksessa käytetään.

Hoito

Jos mahatulehduksen tai ulkustaudin (ks. «Peptinen ulkustauti ("mahahaava")»1) yhteydessä todetaan helikobakteeri, se hoidetaan aina. Muissa mahataudeissa, kuten toiminnallisissa ylävatsavaivoissa (ks. «Ylävatsavaivat (dyspepsia)»2) ja refluksitaudissa (ks. «Refluksitauti (mahan sisällön nousu ruokatorveen)»4) häätöhoitoa suositellaan, vaikka näissä tiloissa sen teho oireisiin on usein vähäinen. Helikobakteerin seulonta oireettomilta ihmisiltä ei kannata, sillä seulonnalla todettujen infektioiden hoito ei vähennä vatsavaivoja eikä paranna ihmisten elämänlaatua.

Helikobakteerin häätöhoito kestää viikon. Hoitoon kuuluu kolme lääkettä: tehokas mahan haponeritystä salpaava lääke ja kaksi eri antibioottia (tavallisesti klaritromysiini ja amoksisilliini). Hoidon jälkeen jatketaan haponeritystä salpaavaa lääkitystä useita viikkoja. Helikobakteerin häädön onnistuminen varmistetaan sopivalla testillä kuukauden parin päästä hoidosta.

Ehkäisy

Elintaso vähentää helikobakteeri-infektioita parantuneen hygienian kautta. Kuitenkaan helikobakteerilta suojaavia elintapoja ei tunneta. Rintaruokinta ja sen mukana äidiltä saadut vasta-aineet saattavat suojata varhaisilta tartunnoilta. Rokotetta kehitellään, mutta se ei ole vielä käytössä.

Käytettyjä lähteitä

Koskenpato J. Ulkustauti, helikobakteeri-infektio ja krooninen gastriitti. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja [online]. Päivitetty 31.8.2016. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.