Imusolmukesyöpä alkaa nimensä mukaisesti imusolmukkeista tai muissa elimissä sijaitsevasta imukudoksesta. Sairaus ilmenee useimmiten suurentuneina imusolmukkeina, jotka tuntuvat kivuttomina patteina kaulalla, kainaloissa tai nivustaipeissa. Jos näillä alueilla esiintyy kivuttomia patteja, jotka eivät häviä viikossa parissa, on syytä hakeutua lääkäriin.

Sairaus voi alkaa myös syvällä vatsan alueella ja rintaontelossa olevista imusolmukkeista tai muiden elinten imukudoksesta, jolloin suurentuneet imusolmukkeet näkyvät vain kuvantamistutkimusten ( «Kaikukuvaus»1, «Tietokonekerroskuvaus»2 ja «Magneettikuvaus»3) avulla.

Imusolmukesyövän lopullinen diagnoosi tehdään imusolmukenäytteen tai luuydinnäytteen mikroskooppisen tutkimuksen perusteella. Sairauden levinneisyyden selvittämiseksi tehdään yleensä tietokonekerroskuvaus ja otetaan lantion luusta luuydinnäyte.

Imusolmukesyöpää on kahta päätyyppiä. Hodgkinin tauti ilmenee usein nuorilla aikuisilla, ja siihen Suomessa sairastuu runsaat sata henkeä vuodessa. Muita imusolmukesyöpiä eli non-Hodgkin-lymfoomia todetaan runsas tuhat vuodessa. Niihin sairastuneiden keski-ikä on 60 vuotta, mutta sairaus voi puhjeta myös nuoremmalla iällä, joskus lapsilla.

Hodgkinin taudissa potilaat ovat imusolmukkeiden suurentumista lukuun ottamatta usein muuten oireettomia. Osalla esiintyy kuumetta, yöhikoilua ja laihtumista. Hoitona käytetään useita solunsalpaajia yhtä aikaa ja yleensä niiden lisäksi sädehoitoa. Hoito tehoaa hyvin, sillä alle 60-vuotiaista tautiin kuolee kymmenen vuoden kuluessa vain kaksi kymmenestä. Hodgkin-lymfoomaan sairastuneista alle 60-vuotiaista potilaista 80 - 90 % on elossa kymmenen vuoden kuluessa toteamisesta , vanhemmista potilaista 50–60 %.

Muissa imusolmukesyövissä oireet ovat moninaisempia, sillä tauti voi ilmetä imusolmukkeiden lisäksi eri elimissä, esimerkiksi mahalaukussa, iholla, luuytimessä tai aivoissa. Yleisoireina voi olla yöhikoilua, kuumetta ja laihtumista. Tautia on useita alatyyppejä, joista toiset kasvavat hitaasti ja toiset nopeammin. Yleisin alatyyppi on suurisoluinen B-solujen imusolmukesyöpä, josta on erillinen artikkeli, ks. «Suurisoluinen B-solujen imukudossyöpä (lymfooma)»4.

Hoidossa käytetään solunsalpaajalääkkeitä ja jos syöpä on paikallinen, myös sädehoitoa. Uusia hoitomuotoja ovat niin sanotut monoklonaaliset vasta-ainehoidot ja uusimpia ns. radioimmunoterapia, jossa säteilylähde kuljetetaan syöpäsolujen lähelle vasta-aineiden avulla. Myös interferonia käytetään joissakin tilanteissa. Mikäli lymfooma uusiutuu nopeasti hoidon loppumisen jälkeen, harkitaan kantasolusiirtoa.

Hoito tehoaa non-Hodgkin-lymfoomissakin hyvin. Paikallisesta imusolmukesyövästä paranee kokonaan suurin osa ja levinneistäkin syöpämuodoista noin kolmasosa. Hoidot kehittyvät koko ajan ja samalla tulokset jatkuvasti paranevat.