Yleistä

Verenpainetauti vahingoittaa valtimoita ja suurentaa huomattavasti valtimotautien, etenkin sydänsairauksien ja aivoverenkierron sairauksien kokonaisriskiä. Kohonneen verenpaineen hoidon tavoite on vähentää sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja muita valtimosairauksia. Hoito on tästä syystä hyvin tärkeää, vaikka kohonnut verenpaine itsessään voi olla huomaamaton vaiva.

Verenpaine on normaali, kun se on alle 130/85 mmHg (millimetriä elohopeaa, kotimittauksissa 125/80 mmHg) ja ihanteellinen, kun se on 120/80 mmHg tai alle. Verenpainetaso on lievästi koholla välillä 130–139/85–89 mmHg ja koholla, kun paine on 140/90 mmHg tai enemmän. Isompi luku (systolinen eli yläpaine) ilmoittaa valtimon sisällä olevan paineen sydämen supistuksen aikana. Pienempi luku (diastolinen eli alapaine) ilmoittaa paineen sydämen lepovaiheen aikana. Käypä hoito -suosituksen kohonneen verenpaineen määrittelyä ja verenpaineen seurantaa koskevat ohjeet on esitetty tässä kuvassa.

Verenpaineen kohoaminen littyy elintapoihin ja ikääntymiseen ja on yleistä keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla. Nuorilla ja keski-ikäisillä, joilla valtimon seinämät ovat kimmoisat, verenpaineen kohoaminen näkyy usein ensin diastolisen eli alapaineen kohoamisena. Iäkkäämmillä valtimoiden seinämät ovat jäykemmät, jolloin kohonnut verenpaine näkyy systolisen eli yläpaineen kohoamisena. Alapaine voi olla normaali.

Verenpaineen kohoamista voidaan tehokkaasti ehkäistä elintavoilla. Suolan vähentäminen, riittävä liikunta, alkoholinkäytön rajoittaminen, tupakoinnin lopettaminen ja ylipainon vähentäminen vaikuttavat verenpainetta laskevasti

Suomessa noin miljoona ihmistä käyttää verenpainelääkkeitä. Kaikki verenpainetautia sairastavat eivät kuitenkaan ole tietoisia kohonneesta verenpaineestaan. Lisäksi kaikkien verenpainelääkettä käyttävien verenpainetaso ei ole tavoitteen mukainen.

Verenpaineen mittaaminen

Verenpaine vaihtelee eri tilanteissa. Satunnaisten muutosten vaikutusta mittaustuloksiin voidaan vähentää tekemällä useita mittauksia ja tekemällä mittaus aina seuraavalla tavalla:

• Mittausta edeltävän puolen tunnin aikana vältetään raskasta liikuntaa, tupakointia ja kofeiinipitoisten juomien nauttimista (kahvi, tee, kolajuomat).
• Mittaus tehdään tavallisesti istuen mukavassa asennossa pöydän ääressä. Huolehditaan, etteivät vaatteet tai vyö kiristä. Mittauskäsi voi levätä pöydällä (kuva ).
• Varmistetaan, että olkavarren ympäri kiedottava mittarin mansetti on sopivan kokoinen, niin että se asettuu hyvin olkavarren ympärille.
• Kun mittarin mansetti on kiedottu olkavarren ympärille, rauhoitutaan ja levätään, kunnes olo tuntuu rentoutuneelta. Mittaukseen valmistautumisen ja suorituksen aikana ei pidä puhua, lukea lehteä tai touhuta mitään muuta.
• Verenpaine mitataan kaksi kertaa peräkkäin, ja molemmat mittaustulokset kirjataan seurantatietoihin. Verenpainelukeman lisäksi kirjataan myös sydämen lyöntitiheys.

Oikein tehtynä kotimittaus on suositeltavin tapa seurata verenpainetta. Oman verenpainemittarin hankkiminen helpottaa verenpaineen seurantaa. Terveydenhuollon yksikössä mittaus tehdään mieluiten hoitajan vastaanotolla. Olkavarsimittarit ovat luotettavampia kuin rannemittarit. Jos käyttää rannemittaria, on huolehdittava, että ranne ja mittari ovat sydämen tasolla, esimerkiksi istuttaessa ne lepäävät hieman korotetulla pöydällä.

Kohonneen verenpaineen syyt

Merkittävä osa verenpaineen kohoamisesta johtuu elintavoista ja ikääntymisestä, mutta syynä voi olla myös monitekijäinen perinnöllinen taipumus. Seuraavassa listassa on lueteltu verenpainetta nostavia tekijöitä:

• Tupakointi
• Lihavuus, etenkin vyötärölle kertyvä liikapaino. Yli 15 kiloa ylipainoisilla henkilöillä kohonnut verenpaine on kolme kertaa yleisempää kuin henkilöillä, joiden paino on normaali.
• Runsas suolan käyttö. Ruokasuola on natriumkloridia, jonka natrium runsaasti saatuna kohottaa verenpainetta.
• Lakritsituotteiden runsas käyttö. Lakritsi ja salmiakki sisältävät glykyrritsiiniä, joka nostaa verenpainetta ja voi pienentää veren kaliumpitoisuutta. Vaikutusten voimakkuudessa on yksilöllistä vaihtelua.
• Liikunnan vähäinen määrä
• Tulehduskipulääkkeiden runsas käyttö (tulehduskipulääkkeet ovat yleisimpiä särkylääkkeitä, esimerkiksi ibuprofeeni ja naprokseeni)
• Hormonien käyttö (ehkäisypillerit, vaihdevuosien hormonihoito)
• Alkoholin runsas käyttö
• Stressi

Noin viisi prosenttia kohonneesta verenpaineesta on muun sairauden aiheuttamaa. Tätä kutsutaan sekundaariseksi verenpainetaudiksi. Tällöin verenpaineen nousu liittyy muuhun sairauteen, jonka hoito vaikuttaa verenpainetta laskevasti. Verenpainetta voivat nostaa munuaissairaus tai munuaisvaltimoiden ahtautuminen. Lisämunuaisen kuorikerroksen hormonien, kortisolin ja suolahormonin (aldosteronin), liikatuotanto aiheuttaa verenpaineen nousua (ks. Lisämunuaisen sairauksia). Harvinainen lisämunaisen ydinosan kasvain feokromosytooma johtaa ajoittaiseen verenpaineen nousuun ja muihin oireisiin.

Kohonneen verenpaineen oireet ja seuraukset

Kohonnutta verenpainetta ei varsinaisesti pysty aistimaan, minkä vuoksi verenpaine voi olla jopa vaarallisen korkea ilman, että henkilö on itse siitä tietoinen. Kohonnut verenpaine voidaan todeta vain mittauksin.

Kohonnut verenpaine on yksi valtimotaudin aiheuttajista. Hoidon tavoite on estää valtimotaudin syntyminen ja näin pienentää sydäninfarktin, aivohalvauksen tai munuaisvaurion riskiä. Jos kohonneen verenpaineen lisäksi on muita riskitekijöitä, valtimotaudin vaara kasvaa entisestään. Kohonnut verenpaine rasittaa sydäntä, joka joutuu työskentelemään jatkuvasti normaalia enemmän. Tällöin sydänlihas paksunee ja lopulta väsyy, minkä seurauksena syntyy sydämen vajaatoiminta.

Verenpaineen aiheuttamien sairauksien vaara suurentuu jyrkästi, jos henkilöllä on lisäksi kohonnut veren kolesteroliarvo, diabetes tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö tai hän tupakoi. Kaikkien riskitekijöiden hoitaminen on tärkeää. Esimerkiksi 60-vuotiaista miehistä, joilla verenpaineen yläpaine on 180 mmHg, mutta joilla ei ole muita riskitekijöitä, kahdeksan vuoden aikana kolme sadasta sairastuu aivohalvaukseen. Miehistä, joilla on kohonneen verenpaineen lisäksi edellä mainitut riskitekijät, 16 sadasta sairastuu aivohalvaukseen.

Verenpaineen tutkiminen ja seuranta

Ennen kuin aikaisemmin terveelle henkilölle tehdään kohonneen verenpaineen diagnoosi, tarvitaan todellisen verenpainetason selvittämiseksi vähintään 4–7 päivänä aamuin illoin suoritettuja verenpaineen mittauksia. Seurantamittaukset tehdään samalla tavalla. Joskus tehdään lisäksi verenpaineen pitkäaikaisrekisteröinti, jossa olkahihnassa mukana kannettava laite mittaa verenpaineen automaattisesti 20–30 minuutin välein vuorokauden ympäri.

Jos verenpaine ei ole hyvin korkea, voidaan seurata, laskeeko se itsehoidolla eli elintapojen muutoksilla riittävästi. Mitä korkeampi on verenpaine, sitä nopeammin aloitetaan lääkehoito.

Kun verenpaine on todettu pysyvästi kohonneeksi, tehdään yleensä joitakin laboratoriotutkimuksia muun muassa muun verenpainetta nostavan sairauden eli sekundaarisen verenpainetaudin poissulkemiseksi. Jos kohonnut verenpaine johtuu muusta sairaudesta, sen hoito voi normaalistaa verenpaineen eikä jatkuvaa verenpainelääkitystä välttämättä tarvita. Lisäksi selvitetään, onko kohonnut verenpaine jo aiheuttanut valtimotautia ja sydämen lihaksen vaurioita.

Kohonneen verenpaineen itsehoito

Kohonnut verenpaine liittyy usein elintapoihin, varsinkin epäterveellisiin ruokatottumuksiin ja vähäiseen liikuntaan. Jokainen voi hoitaa verenpainetta elintapoihin vaikuttamalla.

• Henkilöillä, joilla on ylipainoa, painon pudottaminen 4–8 prosenttia (100 kg painavalla 4–8 kg) vähentää keskimäärin sekä ylä- että alapainetta 3–4 ”pykälää” (elohopeamillimetriä, mmHg).
• Tupakoinnin lopettaminen on tärkein hoito, kun pyritään pienentämään kohonneeseen verenpaineeseen liittyvää valtimotaudin riskiä.
• Suolamäärän vähentäminen 5 grammaan päivässä, laskee verenpaineen yläarvoa keskimäärin 6 ja ala-arvoa 4 pykälää. Suomalaiset miehet käyttävät suolaa keskimäärin 8,4 grammaa ja naiset 6,1 grammaa päivässä. Suomalaisten saamasta suolamäärästä 80 prosenttia tulee elintarvikkeisiin valmistusvaiheessa lisätystä suolasta. Tietoa suolasta ja oman suolankäytön selvittäminen.
• Ravintokuidun lisääminen (mm. täysjyväleivän, -murojen, -hiutaleiden muodossa) alentaa verenpaineen yläpainetta keskimäärin 6 ja alapainetta 3 mmHg verrattuna puhdistetuista valkoisista jauhoista valmistettuihin viljatuotteisiin.
• Kaliumin ja magnesiumin riittävä saanti alentaa myös verenpainetta. Riittävä kaliumin saanti turvataan käyttämällä runsaasti vihanneksia, hedelmiä ja kasviksia.
• Liikunta vaikuttaa edullisesti verenpaineeseen. Minimitavoite on reipasta kävelyä (tai vastaavaa liikuntaa) vähintään 30 minuuttia päivässä useimpina päivinä viikossa.
• Verenpainetautia sairastavan kannattaa lisäksi välttää lakritsituotteita ja runsasta alkoholinkäyttöä.

Huom. Suolan vähentäminen ja muu itsehoito ovat tarpeen myös silloin, kun aloitetaan verenpaineen lääkehoito. Lääkkeiden verenpainetta laskeva teho selvästi paranee, jos samaan aikaan tekee muutoksia elintavoissa.

Kohonneen verenpaineen lääkehoito

Kohonneen verenpaineen hoidon tavoite on vähentää sydäninfarkteja, aivohalvauksia ja muita valtimosairauksia laskemalla verenpaineen normaalille tasolle. Verenpaineen lääkehoidolla pyritään saamaan yläpaine alle 135 (tai 140) ja alapaine alle 85 millimetriä elohopeaa (mmHg).

Tavalliset toimenpiteet eri verenpaineen tasoilla:

• Alle 120 (yläpaine) ja 80 (alapaine): oikein hyvä. Uusintamittauksia tarvitaan viimeistään 2–5 vuoden kuluttua.
• Alle 130 ja 85: normaali taso. Uusintamittauksia tarvitaan viimeistään 1–2 vuoden kuluttua.
• 130–139 ja 85–89: lievästi kohonnut. Aloitetaan itsehoito. Tarkistusmittauksia tarvitaan viimeistään 6–12 kuukauden kuluttua, jos ei ole muita valtimotaudin riskitekijöitä. Lääkehoito on tarpeen heti diabetestä ja munuaissairauksia sairastavilla.
• 140–159 tai 90–99: kohtalaisesti kohonnut. Itsehoidon lisäksi aloitetaan lääkehoito, jos verenpaine on edelleen koholla tarkistusmittauksissa 2 kuukauden kuluttua.
• 160–179 tai 100–109: voimakkaasti kohonnut. Voidaan seurata kohdennetun itsehoidon tehoa lyhyen ajan, yleensä tarvitaan lääkehoitoa.
• 180/110 tai yli: erittäin korkea. Pikainen arvio ja lääkehoito ovat tarpeen.
• Kaikilla tasoilla hoitoon kuuluvatu verenpaineen nousua aiheuttavien tekijöiden välttäminen ja lääkkeettömät hoidot.

Diabetesta sairastavilla lievästikin kohonnut verenpaine voi vaurioittaa munuaisia, joten heitä seurataan useammin, lääkitys aloitetaan matalammilla verenpainearvioilla ja pyritään normaalia alhaisempiin arvoihin.

Verenpainelääkkeitä on useita erilaisia. Lääkkeen valintaan vaikuttavat potilaan ikä ja muut sairaudet. Monilla verenpainelääkkeillä on edullisia vaikutuksia myös muihin sairauksiin. Esimerkiksi osaa verenpainelääkkeistä voidaan käyttää migreenin estolääkkeenä. Joskus verenpainelääkkeet saattavat olla haitallisia muun sairauden yhteydessä käytettynä, esimerkiksi beetasalpaajat voivat pahentaa astmaa.

Lääkkeistä ACE:n estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat sopivat etenkin diabetesta tai sydämen vajaatoimintaa sairastaville. Kalsiumkanavan salpaajat ovat hyödyllisiä angina pectorista sairastaville. Nesteenpoistolääkkeet eli diureetit sopivat etenkin iäkkäille. Beetasalpaajia käytetään verenpainelääkkeenä joskus nuorilla ja sepelvaltimosairautta potevilla.

Usein yksi lääke ei riitä palauttamaan verenpainetta normaaliksi, jolloin tarvitaan kaksi tai kolme lääkettä. Kahden lääkkeen pienellä annoksella saadaan usein parempi teho vähemmillä haittavaikutuksilla kuin nostamalla yhden lääkkeen annosta suurimpaan sallittuun määrään.

Verenpainelääkkeet eivät paranna itse verenpainetautia vaan alentavat painetta, ja sen myötä vähentävät kohonneen paineen aiheuttamien sairauksien vaaraa. Jos elintapojen muuttaminen ei riitä palauttamaan verenpainetta normaaliksi ja hoidoksi tarvitaan lääkkeitä, niitä käytetään säännöllisesti ja pysyvästi ja verenpainetta on seurattava lääkehoidon aikana riittävän paineen laskun varmistamiseksi.

Verenpainelääkkeistä on erillinen artikkeli.