Etusivu » Mustelmat

Mustelmat

Lääkärikirja Duodecim
12.10.2015
sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

Mustelmia syntyy kaikille ihmisille pienten vammojen yhteydessä. Mustelma johtuu pienten ihonalaisten verisuonten rikkoutumsiesta, jolloin alueelle leviää verta. Kestää päivän pari ennenkuin veri leviää iholle ja näkyy mustelmana. Jaloissa esimerkiksi sääreen syntyneen ison mustelman veri voi painovoiman vuoksi valua alemmaksi jalkaterään, siis alueelle, joka on alkuperäisen kolhun ulkopuolella.

Mustelmat paranevat itsestään. Elimistön siivoojasolut poistavat vuotaneen veren runsaassa viikossa. Ensin mustelmaan ilmaantuu kellertäviä sävyjä, minkä jälkeen mustelma häipyy pois.

Jos kunnon kolhuun liittyy kookas mustelma, pelkän mustelman vuoksi ei tarvitse mennä lääkäriin. Lääkärin tutkimusten tarpeen ratkaisevat vamman aiheuttamat muut seuraukset.

Mustelmaherkkyys vaihtelee huomattavasti eri ihmisillä. Joillakin herkillä ihmisillä mustelmia voi syntyä niin pienistä kolhuista, ettei niitä huomaa. Yksittäisistä pienehköistä mustelmista (läpimitta alle 3 cm) ei tarvitse huolestua, vaikka ne näyttäisivät syntyneen itsestään.

Tulehduskipulääkkeet (esimerkiksi aspiriini, ibuprofeeni, ketoprofeeni, ks. artikkeli «Kipulääkkeet – turvallinen käyttö»1) lisäävät mustelmaherkkyyttä. Jos selvä mustelmataipumus ilmenee tällaisen lääkkeen aikana, lääke on syytä lopettaa, jos se on mahdollista.

Vanhuksilla voi kämmenselissä ja kyynärvarsissa näkyä ihonalaisia sinertäviä verenpurkaumia. Niiden syynä on pienten verisuonten katkeilu, mikä johtuu ihon lisääntyneestä hauraudesta ja liikkuvuudesta. Vaikka tällainen mustelma saattaa olla ilkeän näköinen, se ei ole merkki vakavasta sairaudesta, eikä niiden vuoksi tarvitse mennä lääkäriin.

Milloin hoitoon mustelmien vuoksi?

Joskus itsellään ilmaantuneet mustelmat voivat johtua hyytymiseen liittyvästä verisairaudesta (ks. «Verenvuotohäiriöt»2). Mustelmia voivat myös lisätä veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet. Lääkärin tutkimuksiin on syytä mennä seuraavissa tilanteissa:

  • Jos iholle ilmaantuu ilman syytä useita mustelmia tai yksi suuri mustelma (yli 3 cm).
  • Jos mustelmia ilmenee ilman syytä verenohennukseen käytetyn varfariinin (Marevan) käytön aikana (ks. «Verenohennuslääkkeet (antikoagulaatiohoito)»3).
  • Jos mustelmien lisäksi on yleisoireita, kuten yleistilan laskua, väsymystä, laihtumista tms.

Käytettyjä lähteitä

Mäkipernaa Anne. Mustelmat, petekiat ja purpura. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja [online]. Päivitetty 25.6.2013. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.