Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Sienimyrkytykset
 
 

Parkinsonin tauti

Lääkärikirja Duodecim
9.10.2013
neurologian erikoislääkäri Sari Atula

Parkinsonin tauti on keski- ja vanhuusiän hitaasti etenevä liikehäiriösairaus, johon liittyy vapinan, yleisen liikkumisen hidastumisen ja lihasjäykkyyden lisäksi lukuisia muitakin oireita. Sairaus alkaa 50 – 70 vuoden iässä, keskimäärin 1 % yli 60-vuotiaista sairastaa tätä tautia. Miesten sairastavuus on hieman naisia korkeampi. Suomessa saa Parkinson-lääkkeiden erityiskorvattavuutta yli 16 000 ihmistä. Tässä artikkelissa käsitellään vain varsinaista Parkinsonin tautia eikä muista syistä, esim. aivovammoista tai tiettyjen lääkkeiden käytöstä johtuvaa Parkinsonin taudin kaltaista oireyhtymää.

Parkinsonin taudin oireet

Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.

Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy tahdonalaisen liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.

Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.

Parkinsonin taudin syyt

Parkinsonin tauti johtuu tietyn keskiaivojen alueen (mustatumake) hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta; syytä hermosolujen vaurioitumiseen ei tiedetä. Tämä johtaa hermovälittäjäaine dopamiinin puutteeseen ja tahdonalaisia liikkeitä säätelevien hermoratojen vaurioitumiseen. N. 20 %:lla potilaista on Parkinsonin tautia sairastavia sukulaisia, mutta vain hyvin harvoin tauti on varsinaisesti periytyvä. Parkinsonin tauti on yksi harvoista taudeista, jolta tupakan poltto näyttää suojaavan.

Taudin toteaminen

Jos potilaalla on kaksi kolmesta pääoireesta (lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja lihasjäykkyys), Parkinsonin tauti on todennäköinen. Diagnoosi voidaan tehdä ilman laboratoriotutkimuksia, koska missään verikokeissa ei ole Parkinsonin taudille tyypillisiä muutoksia. Myöskään tavallisilla aivojen kuvantamismenetelmillä, kuten tietokone- tai magneettikuvauksella, ei päästä diagnoosiin, koska tauti ei tee näissä kuvauksissa näkyviä muutoksia. Jos oireissa on epätyypillisiä piirteitä, lääkäri voi pyytää lisätutkimuksia varmistaakseen, ettei taustalla ole muita sairauksia. Tuolloin käytetään tavallisesti aivojen isotooppikuvausta, jossa näkyy dopamiini-välittäjäaineen toispuoleisesti painottunut vähentyminen.

Itsehoito ja terapiat

Sairauden etenemiseen ei elintavoilla voida vaikuttaa, mutta sen haittoja voidaan vähentää omaehtoisella säännöllisellä liikunnalla. Liikuntaan kannattaa ottaa mukaan sekä tasapainoa vahvistavaa että lihaskuntoa lisäävää harjoittelua. Fysioterapialla voidaan lisätä liikkuvuutta, mahdollisesti vähentää kaatumisriskiä ja auttaa kotona sekä päivän askareissa selviämistä. Joskus käytetään puheterapiaa mm. nielemisvaikeuksien ja äänen voiman heikkenemisen vuoksi.

Maassa toimii Suomen Parkinson-liitto ry (www.parkinson.fi «http://www.parkinson.fi»1), joka julkaisee tietokirjasia sairaudesta potilaille ja omaisille, näissä käsitellään myös liikuntaa ja ravintoa. Parkinson-liittoon kuuluu potilasyhdistyksiä eri puolilla maata.

Lääkehoito

Hoidon aloituksen suunnittelee yleensä alan erikoislääkäri eli neurologi. Käytettävissä on useita eri lääkkeitä, jotka valitaan yksilöllisesti iän, taudin vaikeusasteen ja muiden sairauksien mukaan. Mikään hoitomuodoista ei ole varsinaisesti tautia parantava tai kulkua pysäyttävä, vaan puhutaan ns. oireisiin vaikuttavasta hoidosta. Näin ollen lääkehoitoa ei tarvitse aloittaa heti diagnoosin tekohetkellä, vaan sitä voidaan lykätä vaiheeseen, jolloin taudista on selvää toiminnallista haittaa. Hoidossa ei pyritä täyteen oireettomuuteen, koska pitkällä aikavälillä tulos on parempi silloin, kun lääkehoito on viritetty hieman tehokkainta annostelua vähäisemmäksi. Suurinta mahdollista lääkeannosta ei oteta heti käyttöön nykyään käytössä olevien Parkinsonin taudin lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten, kuten mahdollisten pakkoliikkeiden, impulssikontrollihäiriöiden (mm. pelihimo, liiallinen seksuaalisuus) ja harhojen vuoksi. Näiden sivuvaikutusten riski nousee sitä korkeammalle, mitä suurempi käytössä oleva lääkitys on.

Lääkkeistä tehokkain on levodopa, joka suurentaa aivojen dopamiinipitoisuutta. Kaikki Parkinson-potilaat tarvitsevat tautinsa jossain vaiheessa levodopaa. Toisaalta pitkäaikaishoidossa siihen liittyy haittoja, kuten raajojen pakkoliikkeitä. Toisena suurena lääkeryhmänä ovat aivojen omaa dopamiinituotantoa vahvistavat dopamiiniagonistit, joita käytetään nuorempien potilaiden (yleensä alle 75-vuotiaat) ensisijaislääkkeenä. Näiden lääkkeiden suurimpia haittoja ovat impulssikontrollihäiriöt ja näköharhat, joita ilmaantuu varsinkin vanhemmille potilaille. Lääkeannosta alentamalla voidaan näistä haitoista kuitenkin päästä eroon. Kolmantena lääkeryhmänä ovat MAO-B-estäjät, joiden teho ei kuitenkaan yllä levodopan ja dopamiiniagonistien tasolle. Niitä voidaan käyttää yksin taudin alkuvaiheessa taikka sitten yhdistettynä muihin Parkinson-lääkkeisiin.

Vaikeimmissa tapauksissa neurokirurgi voi joskus leikkauksella lievittää pahimpia oireita asettamalla aivoihin sähköisen laitteen, joka kiihdyttää aivojen syvien osien toimintaa. Toinen vaikeiden tautimuotojen hoitomuoto on mahanpeitteiden läpi asetettava syöttöletku, jota kautta annostellaan levodopaa suoraan ohutsuoleen. Näillä hoitomuodoilla saavutetaan usein hyviä tuloksia vaikeista oireista kärsivillä potilailla, molemmat hoidot toteutetaan keskitetysti niihin erikoistuneissa yksiköissä.

Ehkäisy

Tällä hetkellä vielä ei tunneta keinoja Parkinsonin taudin ehkäisemiseksi.

Lisää tietoa Parkinsonin taudista

Valtakunnallisen Käypä hoito -suosituksen potilasversio, ks. «Parkinsonin tauti»1.

Käytettyjä lähteitä

Valtakunnallinen Käypä hoito -suositus Parkinsonin tauti, ks. «Parkinsonin tauti»2.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi