Etusivu » Sarkoidoosi

Sarkoidoosi

Lääkärikirja Duodecim
16.8.2016
keuhkosairauksien erikoislääkäri Eija-Riitta Salomaa

Sarkoidoosissa muodostuu eri elimiin pieniä tulehdussolukertymiä, joita kutsutaan granuloomiksi. Niitä voi esiintyä melkein missä elimessä tahansa, yleisimmin keuhkoissa ja ihossa. Sairauteen ei läheskään aina liity oireita. Kun oireita esiintyy, ne ovat hyvin erilaisia riippuen siitä, missä elimissä tauti pesii.

Sarkoidoosiin sairastuu vuosittain noin 500 henkilöä. Yleisin sairastumisikä on 20–40 vuotta; seuraavaksi eniten sarkoidoosia esiintyy 50–60-vuotiailla. Lapsilla sarkoidoosi on erittäin harvinainen.

Sarkoidoosin syyt

Sarkoidoosin aiheuttajaa ei tunneta. Yleisesti arvellaan sen syntyvän joidenkin ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Näitä voisivat olla virukset ja bakteerit, mutta myös muita ympäristöön liittyviä syitä pidetään mahdollisina.

Sarkoidoosin oireet

Sarkoidoosin oireet ovat hyvin vaihtelevat. Melkein puolella potilaista se on oireeton, mutta joillakin on hankalia oireita, jotka uhkaavat terveyttä.

Sairautta on kahta eri tyyppiä: äkillisesti alkava sarkoidoosi, johon liittyy usein kuumetta ja muita yleisoireita, ja hitaasti etenevä, joka hoitamatta voi johtaa keuhkojen tai muiden elinten pysyvään vaurioon.

Yleisin on keuhkosarkoidoosi. Se voi olla oireeton ja löytyä sattumalta röntgenkuvassa. Toisaalta oireina voi olla pitkittynyttä yskää, hengenahdistusta ja kuumeilua. Sarkoidoosi ilmenee noin neljäsosalla potilaista silmien sidekalvolla. Yksi ilmenemismuoto on kyhmyruusu säärten iholla (ks. «Kyhmyruusu (Erythema nodosum)»1). Usein sarkoidoosi pesii imusolmukkeissa eri puolilla kehoa. Sarkoidoosissa voi olla erityyppisiä iho-oireita, joista on erillinen artikkeli (ks. «Ihosarkoidoosi»2).

Suomalaisten sarkoidoosipotilaiden tavallisimmat oireet ovat yskä joka kolmannella ja kuume joka viidennellä. Muita melko tavallisia oireita ovat yleinen väsymys, kyhmyruusu, hengenahdistus ja nivelkivut.

Sarkoidoosin toteaminen

Valtaosalla sarkoidoosia sairastavista on muutoksia keuhkokuvassa. Usein tutkimusta täydennetään keuhkojen tietokonetomografialla. Mikään laboratoriokoe sinällään ei varmista sarkoidoosin diagnoosia. ACE- ja lysotsyymipitoisuudet ovat koholla noin puolella aktiivista sarkoidoosia sairastavista. Diagnoosi varmistuu yleensä joko kliinisen taudinkuvan ja radiologisten kuvantamislöydösten perusteella tai kudosnäytteellä.

Sarkoidoosin hoito

Kaksi kolmasosaa sarkoidoosipotilaista ei tarvitse hoitoa, koska oireeton tai lieväoireinen tauti paranee itsestään.

Hoito aloitetaan aina, jos potilaalla on sarkoidoosia sydämesssä, keskushermostossa, silmissä tai munuaisissa. Pääsiallinen hoito on suun kautta nautittu kortisoni-lääke (glukokortikoidi), jolla oireita ja elinten vaurioitumista voidaan lievittää. Keuhkosarkoidoosissa voidaan pitkäaikaisessa hoidossa käyttää keuhkoihin annosteltavaa (inhaloitavaa) kortisonia.

Jos kortisonin vaikutus ei riitä tai joudutaan käyttämään pitkään suuria annoksia, hoitoon voidaan liittää muita lääkkeitä, esimerkiksi solunsalpaajia tai uusia biologisia lääkkeitä.

Sarkoidoosin ennuste

Jos sarkoidoosi alkaa nopeasti ilmaantuvin oirein (akuutti taudinkuva), 80–90 prosenttia paranee itsellään. Myös hitaasti alkaneesta sarkoidoosista voi parantua. Sarkoidoosi kehittyy 1–2 tapauksessa kymmenestä krooniseksi eli pitkäaikaiseksi mutta vaikuttaa vain harvoin elinikään.

Sarkoidoosin ehkäisy

Sairauteen ei tunneta ehkäisykeinoja.

Käytettyjä lähteitä

Pietinalho A. Sarkoidoosi. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 22.5.2016.

Pientinalho A. Salakavala sarkoidoosi. Suomen Lääkärilehti 2009;64:1235-1241.