Etusivu » Sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta

Lääkärikirja Duodecim
19.12.2016
kardiologian erikoislääkäri Raimo Kettunen

Sydämen vajaatoiminta tarkoittaa, että sydänlihas ei pysty normaalisti hoitamaan tehtäväänsä, joka on veren pumppaaminen elimistöön. Vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan oireyhtymä, joka voi johtua useasta eri sydänsairaudesta. Vajaatoiminnan yleisyys kasvaa jyrkästi iän myötä. Alle 50-vuotiailla se on harvinainen, ja yli 75-vuotiaista sitä sairastaa joka kymmenes.

Sydämen vajaatoiminnan syyt

Vajaatoiminta on seurausta sairauksista, joissa sydämen pumppauskyky heikkenee. Yleisimmät vajaatoiminnan syyt ovat sepelvaltimotauti, sydäninfarkti (ks. «Sydäninfarkti»1) ja kohonnut verenpaine (ks. «Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)»2). Sydäninfarktissa osa sydänlihaksesta menee kuolioon ja korvautuu sidekudoksella, jolloin tämä alue ei pysty supistumaan ja osallistumaan pumppaukseen. Kohonneessa verenpaineessa vuosien kuluessa sydänlihas ensin paksunee ja myöhemmin jäykistyy, jolloin sen pumppauskyky pienenee.

Muita sydämen vajaatoiminnan syitä ovat läppäviat (ks. «Sydämen läppäviat»3) ja sydänlihaksen vaurioituminen tulehduksen (ks. «Sydänlihastulehdus (myokardiitti)»4), sydänlihassairauden (ks. «Sydänlihassairaus (kardiomyopatia)»5) tai runsaan pitkäaikaisen alkoholin käytön seurauksena. Sydämen oikean puolen vajaatoiminta voi syntyä pitkäaikaisen (kroonisen) keuhkosairauden, esimerkiksi keuhkoahtaumataudin (ks. «Keuhkoahtaumatauti (COPD)»6) tai keuhkoverenpainetaudin (pulmonaalihypertension; ks. «Keuhkoverenpainetauti (pulmonaalihypertensio)»7), vuoksi. Usein vajaatoimintapotilaan sydän yrittää palauttaa pumppauskykyään suurenemalla. Röntgenkuvassa voidaan tällöin todeta ”sydämen laajentuma”.

Sydämen vajaatoiminnan oireet

Sydämen oikea puoli pumppaa laskimoveren keuhkoihin hapettumaan. Vasen puoli pumppaa keuhkoista tulevan hapettuneen veren aorttaan ja sitä kautta kaikkialle elimistöön. Vajaatoiminta eli pumppauskyvyn aleneminen voi kehittyä kummalle puolelle tahansa, mutta myös molemmille puolille. Oireet ovat erilaiset riippuen siitä, kummassa sydämen puoliskossa vajaatoiminta ilmenee.

Sydämen vajaatoiminta on useimmiten sydämen vasemman kammion sairaus. Siinä pääasiallinen oire on hengenahdistus ja helposti väsyminen, jotka ilmenevät ruumiillisen rasituksen yhteydessä. Aluksi ahdistus tuntuu vain kävellessä ylämäkeä, mutta vajaatoiminnan pahetessa voi jo tasamaalla ahdistaa. Ahdistus aiheutuu verentungoksesta keuhkoissa, sillä sydän ei jaksa pumpata keuhkoista tulevaa verta riittävästi eteenpäin (ks. kuva «Rintakehän röntgenkuva eli thorax-kuva»1). Vaikeassa vajaatoiminnassa ahdistus pahenee usein makuulla ja helpottaa istuma-asennossa. Makuuasentoon liittyy usein kuivaa "sydänyskää". Samalla paino nousee nestekertymän seurauksena. Vajaatoiminnassa hengenahdistus ei siis ole keuhkojen vaan sydämen vika.

Joskus sydämen vasemman kammion pumppauskyky pettää äkisti. Seurauksena on keuhkopöhö, jossa hengenahdistus pahenee nopeasti ja on vaikea levossakin. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii välitöntä sairaalahoitoa.

Sydämen oikean puolen vajaatoiminnassa tyypillinen oire ovat turvotukset etenkin nilkoissa ja säärissä, lopulta myös ylävatsalla. Ne johtuvat nesteen kertymisestä kudoksiin. Usein silloin mukana on myös munuaisten toimintahäiriö, joka vaikeuttaa lääkehoitoa. Pitkälle edenneeseen vajaatoimintaan voi liittyä ruokahaluttomuutta ja pahoinvointia, mikä johtuu suoliston verenkierron häiriöstä.

Sydämen vajaatoiminnan hoito

Sydämen vajaatoiminta todetaan tyypillisten oireiden, sydänfilmin, sydämen röntgenkuvan (thorax-kuva) ja sydämen kaikututkimuksen perusteella. Vajaatoiminnassa sydänfilmi ja thorax-kuva ovat harvoin täysin normaaleja. Yleensä tarvitaan myös laboratoriokokeita. Verikokeella tutkittu sydämen erittämä natriureettinen peptidi (BNP) on lähes aina koholla hoitamattomassa vajaatoiminnassa. Vajaatoiminnan toteamisen lisäksi pyritään sen syy aina selvittämään. Tässä sydämen ultraäänitutkimus (kaikututkimus) on hyvin tärkeä.

Sydämen vajaatoiminnan hoidossa pyritään vaikuttamaan sen perussyyhyn. Vajaatoiminnan tavallisin aiheuttaja, kohonnut verenpaine, hoidetaan tehokkaasti. Sepelvaltimotauti voidaan usein hoitaa lääkkeillä, joskus pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Läppävika korjataan leikkauksella.

Lääkehoito on tärkein osa sydämen vajaatoiminnan hoitoa, mutta myös liikunnan ja levon tasapainolla, painon tarkalla hallinnalla, alkoholin käytön kohtuullistamisella ja terveellisellä vähäsuolaisella ja riittävästi rautaa sisältävällä ruokavaliolla on tärkeä merkitys. Koska sydämen vajaatoiminta on vakava elinikäinen sairaus, potilaan valoisan mielialan ylläpitäminen ei ole aina helppoa. Lääkärin ja muiden ammattihenkilöiden tuki ja kestävä hoitosuhde, läheisten mukana olo ja vertaistuki ovat tärkeä osa hoitoa.

Vajaatoiminnan lääkehoito

Vajaatoimintaa hoidetaan useilla lääkkeillä, joista tärkeimmät ovat nesteenpoistolääkkeet (diureetit), ACE:n estäjä tai ATR:n salpaaja sekä beetasalpaaja. Ennustetta voidaan eniten parantaa ACE:n estäjillä ja beetasalpaajilla. ACE:n estäjä voidaan tarvittaessa korvata angiotensiinireseptorin eli ATR:n salpaajalla tai sellaiseen yhdistetyllä sakubitriilillä. Beetasalpaaja voidaan korvata ivabradiinilla tai ivabradiinia voidaan käyttää myös beetasalpaajan lisäksi. Näistä lääkkeistä saadaan suurin hyöty, kun niitä voidaan käyttää ns. tavoiteannoksilla. Nesteenpoistolääkkeitä voi usein annostella itse oireiden ja painon kehityksen mukaan, mutta ACE:n estäjiä ja beetasalpaajia pitää käyttää jatkuvasti lääkärin antamien ohjeiden mukaan.

Nesteenpoistolääkkeet ovat korvaamattoman arvokkaita vajaatoiminnan oireiden hoidossa. Niistä spironolaktoni ja eplerenoni voivat parantaa myös vajaatoiminnan ennustetta. Lisäksi mm. digoksiinia ja pitkävaikutteista nitroa (nitraattia) voidaan käyttää vajaatoiminnan oireiden hoitamiseen. Monet vajaatoimintapotilaat tarvitsevat myös veren hyytymistä estävää lääkitystä. Tulehduskipulääkkeitä kannattaa käyttää harkiten, koska niiden runsas käyttö voi pahentaa sydämen vajaatoimintaa.

Lääkehoidolla oireet lievittyvät huomattavasti ja suorituskyky paranee, ja oireita lievittäviä nesteenpoistolääkkeitä voidaan vähentääkin. Ennusteeseen vaikuttavia lääkkeitä ei kuitenkaan pidä vähentää saatikka lopettaa, vaikka oireet helpottaisivatkin. Munuaisten vajaatoiminta voi rajoittaa tärkeidenkin lääkkeiden käyttöä.

Muu hoito

Monissa tapauksissa sydämen vajaatoiminnan oireita voidaan merkittävästi helpottaa ja jopa ennustetta parantaa ns. vajaatoimintatahdistimen avulla (CRT-tahdistin). Tarkoin valituissa tapauksissa alle 70-vuotiaille potilaille voidaan tehdä sydämensiirto. Joskus vaikeata vajaatoimintaa hoidetaan aorttaan tai sydämen kammioon asennetulla ”apupumpulla”. Äkillistä vaikeaa vajaatoimintaa voidaan hoitaa sydänkeuhkokoneella (ECMO).

Sydämen vajaatoiminnan itsehoito

Sydämen vajaatoimintaan liittyy liikunta- ja suorituskyvyn aleneminen mm. lihasten surkastumistaipumuksen (lihasatrofian) takia. Sitä voidaan kuitenkin parantaa liikunnalla. Säännöllisen liikunnan on todettu monella eri tavalla vähentävän sydämen työkuormaa ja parantavan toimintakykyä. Sopivia liikuntamuotoja ovat kävely, hiihto ja pyöräily vähintään kolmesti viikossa ja ainakin puoli tuntia kerrallaan. Vauhti on sellainen, että hieman hengästyy (syketaso 60–80 % maksimista). Lisäksi on hyödyllistä harrastaa lihasvoimaharjoittelua 1–2 kertaa viikossa melko kevyillä kuormilla. Enemmän liikunnasta sydämen vajaatoiminnassa: ks. «Sydämen vajaatoiminta - liikuntaohje»8.

Vajaatoiminnassa turvotustaipumusta voidaan vähentää välttämällä liiallista suolan käyttöä. Vajaatoiminnan oireet lievittyvät ja sydänlihaksen rasitus pienenee, kun ylipainoinen laihduttaa ja tupakoitsija lopettaa sauhuttelun. Tulehduskipulääkkeet (esim. ibuprofeeni, naprokseeni ja diklofenaakki) lisäävät turvotustaipumusta, samoin liiallinen nesteiden nauttiminen.

Vajaatoiminnan vaikeutuminen ja nesteenpoistolääkkeen säätely

Vajaatoiminnan vaikeutumisen merkkejä ovat painon nousu (jopa useita kiloja viikossa), turvotuksien lisääntyminen, hengityksen vaikeutuminen, yskä ja sykkeen nousu. Tällöin turvotusten poistoon usein määrättyä furosemidi-nesteenpoistolääkettä voi omatoimisesti lisätä, varsinkin jos sen annos reseptissä on merkitty liukuvaksi, esimerkiksi 2–4 tablettia vuorokaudessa. Tällöin lääkeannoksen muuttamisesta ja tavoitepainosta on etukäteen sovittu lääkärin tai vajaatoimintahoitajan kanssa. Samalla on tarkkailtava, löytyykö oireiden pahenemiseen muita syitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi särkylääkkeiden (tulehduskipulääkkeiden) käyttö, varsinkin matkoilla suolan käytön lisääntyminen, tuore eteisvärinä-rytmihäiriö, anemia ja raudanpuute, keuhkotulehdus tai muu kuumesairaus, jolloin hoidoksi ei riitä nesteenpoistolääkkeen lisääminen. Liiallinen nesteenpoistolääkkeen käyttö voi johtaa kuivumiseen ja väsymiseen.

Sydämen vajaatoiminnan ehkäisy

Sydämen vajaatoiminnan vaaraa voidaan vähentää. Tärkeimpiä keinoja ovat sepelvaltimotaudin ehkäisy (ks. «Valtimotauti (ateroskleroosi)»9) ja kohonneen verenpaineen hoito (ks. «Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)»2). Sydänlihassairauden (kardiomyopatian; ks. «Sydänlihassairaus (kardiomyopatia)»5) aiheuttamaa vajaatoimintaa voidaan usein estää ajoissa aloitetulla lääkehoidolla.

Käytettyjä lähteitä

Sydämen vajaatoiminta. Kirjassa: Mäkijärvi M, Kettunen R, Kivelä A, Parikka H, Yli-Mäyry S (toim.). Sydänsairaudet. Kustannus Oy Duodecim 2014 (sähköinen versio: Terveysportti/Pitkäaikaissairaudet-tietokanta «http://www.terveysportti.fi/dtk/pit/koti»1 [vaatii käyttäjätunnuksen]).

Sydämen vajaatoiminta. Kirjassa: Airaksinen J, Aalto-Setälä K, Hartikainen J, Huikuri H, Laine M, Lommi J, Raatikainen P, Saraste A (toim.). Kardiologia. Kustannus Oy Duodecim 2016, s. 677-765.