Nivusseudun tyrät

Nivustyrät ovat tyristä tavallisimpia. Ne tuntuvat ja näkyvät nivusseudun pullistumina. Tyrät voivat aiheuttaa kipua esimerkiksi ponnistaessa, mutta monesti ne ovat kivuttomia. Nivustyriä esiintyy miehillä paljon enemmän kuin naisilla: miehistä 27 % mutta naisista vain 3 % saa elinaikanaan nivustyrän.

Lasten ja nuorten aikuisten nivustyrät pyritään leikkaamaan, vaikka ne olisivat kivuttomia. Aikuisiällä vähäoireisen tyrän seuraaminen ilman leikkausta on turvallista eikä se vaikuta paljoa elämän laatuun. Jos tyrästä on jatkuvaa tai toistuvaa vaivaa, leikkaus on aiheellinen.

Nivustyristä on erillinen artikkeli.

Napatyrä

Imeväisiässä lapsilla on vähintään joka kymmenennellä pieni navassa oleva tyrä, joka lähes aina paranee itsekseen. Lasten napatyrää on aiemmin hoidettu päälle liimatulla teipillä, mutta se ei nopeuta napatyrän paranemista. Teippihoitoa ei siis pidä käyttää, varsinkin kun se voi aiheuttaa hankalaa ihottumaa (ks. Tyrät lapsella). Leikkaus on aiheellinen, jos tyrän aukko (tyräportti) on laaja (yli 1.5 cm) tai jos tyrä on jäljellä yli 4-vuotiaalla.

Napatyrä voi kehittyä aikuisellekin. Aikuisen napatyrä leikataan vain, jos siihen liittyy kureutumis- tai muita haittaavia oireita. Kureutuminen tarkoittaa, että tyräaukko (tyräportti) kuroutuu ahtaaksi, jolloin välissä oleva suolen osa joutuu puristuksiin.

Arpityrä

Arpityrä muodostuu aikaisempaan vatsaleikkaukseen, jossa on tehty leikkausviilto vatsan ihon ja lihaskerrosten läpi. Leikkaushaavan arpi ei ole koskaan yhtä luja kuin alkuperäinen vatsanpeite. Ajan mittaan noin 1–2:lle kymmenestä muodostuu vatsan avoleikkauksen jälkeen arpeen tyrä. Se saattaa olla joskus niin iso, että vatsan ihon alle muodostuu suuri pullistuma. Haavatulehdus leikkauksen jälkeen ja lihavuus lisäävät tyrän mahdollisuutta. Siirtyminen tähystysleikkauksiin on suuresti vähentänyt arpityriä.

Arpityrä ei yleensä ole vaarallinen mutta on usein kiusallinen. Se voidaan leikata, mutta suurten tyrien leikkaus on hankalaa ja niissä joudutaan käyttämään sisään asetettua tukiverkkoa. Iäkkäillä henkilöillä usein pidättäydytään arpityrän korjausleikkauksesta, koska silloin leikkaukseen liittyy suuri lisätautien vara.

Tyräleikkauksen haittoja

Tyräleikkauksen jälkeen voi esiintyä pitkittyneitä kipuja. Parilla prosentilla kivut ovat hankalia. Nivustyräleikkauksen jälkeen esiintyy joillakin miehillä seksuaaliseen aktiivisuuteen liittyviä kipuja.

Ehkäisy

Tyrien syntymistä ei nykytiedon valossa voida ehkäistä elintavoilla tai muillakaan keinoilla.

Kirjallisuutta

  1. Vironen J. Aikuisten tyrät. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 20.3.2019.