Etusivu » Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)

Laihuushäiriö (anoreksia nervosa)

Lääkärikirja Duodecim
17.1.2017
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen ja lastentautien erikoislääkäri Hannu Jalanko

Laihuushäiriö (lat. anorexia nervosa, ICD-10-diagnoosikoodi F50) on taustaltaan ja olemukseltaan moniulotteinen syömishäiriö, jota ilmenee ensi sijassa nuorilla tytöillä ja nuorilla naisilla, mutta jota voi ilmetä myös pojilla. Anoreksiaan sairastuva nuori on usein hyvin menestyvä ja täydellisyyteen pyrkivä koululainen, joka harrastustensa vuoksi joutuu pitämään huolta painostaan. Laihuushäiriön oireet ovatkin tavallista yleisempiä sellaisten ihmisten joukossa, joiden harrastus tai ammatti vaatii laihuutta, kuten malleilla, balettitanssijoilla tai taitoluistelijoilla. Perinnölliset tekijät ja traumaattiset kokemukset lisäävät alttiutta sairastua laihuushäiriöön.

Vajaa 1 % 12–24-vuotiaista tytöistä ja nuorista naisista kärsii varsinaisesta laihuushäiriöstä, mutta lievempioireisena häiriö on yleisempi. Häiriö alkaa yleensä nuoruusiässä. Häiriö on usein pitkäaikainen, sillä yli puolella siihen sairastuneista oireet kestävät vaihtelevassa määrin vuosikausia. Vain 5–10 % sairastuneista on miehiä.

Anoreksian oireet

Anoreksia voi alkaa vähäisestä laihdutusyrityksestä, joka riistäytyykin hallitsemattomaksi syömättömyyskierteeksi. Laukaisijana on ruumiinkuvan häiriö, jonka seurauksena laihuushäiriöstä kärsivä pelkää paniikinomaisesti rasvakudoksen kertymistä ja lihavuutta. Tuloksena on pakonomainen ja salaileva laihduttaminen sairaalloisen laihaksi. Laihduttamisen aiheuttama nälkiintyminen lisää noidankehämäisesti syömishäiriötä ylläpitävää masennusta ja ruokaa koskevia pakkoajatuksia. Usein nämä henkilöt eristäytyvät sosiaalisesti, ovat ilottomia ja kärsivät ärtyisyydestä, masennuksesta ja unettomuudesta.

Tyypillisiä oireita ovat rasvaisen ja kaloripitoisen ruoan välttäminen; usein ruokana ovat ainoastaan vihannekset ja hedelmät. Osalle laihuushäiriöstä kärsivistä on ominaista myös ahmimis- eli bulimiakohtaukset ja niiden laukaisema itse aiheutettu oksentaminen. Monet häiriöstä kärsivät yrittävät hallita painonnousuaan pakonomaisella liikunnalla, virtsan eritystä lisäävillä lääkkeillä (diureeteilla) tai ulostuslääkkeillä.

Anoreksiassa paino on ainakin 15 % vähemmän kuin pituuden mukainen keskipaino. Alle 18-vuotiailla lapsilla painonlasku voidaan helposti todeta kasvukäyrästä esimerkiksi kouluterveydenhoidossa. 18-vuotiailla ja sitä vanhemmilla painon arviointiin käytetään painoindeksiä (BMI). Normaalipainon alaraja on painoindeksi 18,5. Jos painoindeksi on alle 16, kyseessä on yleensä anoreksia. Vaikeimmissa muodoissa painoindeksi voi laskea alle 13:n, jolloin paino voi olla alle 30 kiloa. Painoindeksin voi laskea BMI-laskurilla «http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/pgr/bmilaskuri.htm»1.

Laihtumiseen liittyy tytöillä kuukautisten poisjäänti (ks. «Kuukautisten puuttuminen»1). Laihtuminen ja hormonimuutokset aiheuttavat kuukautisten poisjäämisen ja luun kalkkikatoa sekä lisäävät osteoporoosin (ks. «Osteoporoosi (luukato)»2) vaaraa. Hiukset voivat ohentua, katkeilla tai lähteä ja kynnet ohentua tai sinertyä. Voimakkaasti laihtuneella potilaalla todetaan myös monia fyysisiä löydöksiä, kuten jatkuva väsymys, hidas pulssi, matala verenpaine, huimaus ja pyörtyily, sydämen rytmihäiriöt, jalkojen tai käsien turvotus, kuiva iho, nukkamainen ihokarvoitus, nestehukka, palelu tai ummetus.

Sairauden kulku

Laihuushäiriö on vakava sairaus, johon liittyy sekä kohonnut kuolleisuus että monia vakavia ruumiillisia seurauksia. Vain noin puolet toipuu häiriöstä täysin; joka viides kärsii sairaudesta vuosikaudet ja joka kolmannella oireet jatkuvat lievempinä. Noin viisi sadasta laihuushäiriöön sairastuneesta päätyy ennenaikaiseen kuolemaan joko aliravitsemukseen liittyvien lisäsairauksien johdosta tai masennuksen vuoksi tehdyn itsemurhan tuloksena. Laihuushäiriöstä kärsivillä ilmenee usein elämänsä aikana muita mielenterveydenhäiriöitä, kuten pakko-oireista häiriötä (ks. «Pakko-oireinen häiriö»3), vakavaa masennusta (ks. «Masennustilat eli depressiot»4) tai sosiaalisten tilanteiden pelkoa (ks. «Sosiaalisten tilanteiden pelko»5).

Anoreksian itsehoito

Laihuushäiriön voi tunnistaa itsessään, jos vastaa myöntävästi vähintään kolmeen seuraavista kysymyksistä: 1) Yritätkö oksentaa, jos tunnet olevasi epämiellyttävän kylläinen? 2) Huolestuttaako Sinua ajatus, että et pysty enää hallitsemaan syömisesi määrää? 3) Uskotko olevasi lihava, vaikka olisit muiden mielestä laiha? 4) Hallitseeko ruoan ajattelu Sinua?

Laihuushäiriön tyypillisiä ensioireita ovat ruokailun jättäminen väliin erilaisin tekosyin, vain tiettyjen vähäkaloristen ruokien syöminen, erilaisten ruokailuun liittyvien pakonomaisten rituaalien ilmeneminen, halu syödä yksin ja haluttomuus syödä julkisilla paikoilla, tiheä itsensä punnitseminen tai vartalon vikojen peilistä jatkuva tarkkailu.

Nälkiintyminen ylläpitää pakonomaista ruoan ajattelua. Siksi laihuushäiriön kehittymisen estämisessä ja hoidossa on tärkeätä normalisoida ravitsemustila ja syömiskäyttäytyminen. Tavoitepainoksi tulee asettaa vähintään 85–90 % normaalipainosta. Päämääränä on painonlaskun pysähtyminen ja painon nousu vähitellen normaaliin painoon. Ruoka annostellaan useina pieninä annoksina (5–6 ateriaa vuorokaudessa, 1 500 kcal/vrk). Ruokavalion tulee olla normaalia monipuolista ruokaa. Hyvä itsehoitoväline on ruokapäiväkirjan pitäminen. Tällaisen pelkoja vähentävän täsmäsyömisen suunnittelussa auttaa neuvottelu ravitsemusterapeutin kanssa.

Ummetuslääkkeiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä tulee ehdottomasti välttää, koska ne vain pahentavat oireita ja voivat aiheuttaa vakaviakin haittavaikutuksia.

Suun hoidosta: ks. «Syömishäiriöt ja suun terveys»6.

Milloin hoitoon

Jos epäilet kärsiväsi laihuushäiriöstä ja etenkin jos painoindeksisi on alle 85 % normaalista ja siihen liittyy itsepäinen voimakas painon nousun tai lihavaksi tulon pelko eikä paino käänny omin avuin nousuun, on viisasta viimeistään lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin puoleen. Ummetuslääkkeiden tai nesteenpoistolääkkeiden pakonomainen käyttö edellyttää aina hakeutumista hoitoon. Jos painoindeksi (BMI = paino kg × pituus m × pituus m) laskee alle 13 kg:aan/m2, nälkiintymisen aste on hengenvaarallinen ja edellyttää aina sairaalahoitoa, tarvittaessa tahdonvastaistakin. Normaali BMI on 18.5–25 kg/m2.

Usein ongelmana on se, että laihuushäiriöstä kärsivä ei koe itseään sairaana, salailee oireitaan eikä halua kääntyä tai kieltäytyy hakeutumasta lääkärin puoleen. Jos epäilee lapsensa, läheisensä tai ystävänsä kärsivän laihuushäiriöstä, on tärkeää ottaa asia esille hänen kanssaan ja pyrkiä kaikin tavoin saamaan häntä kääntymään lääkärin puoleen.

Sairauden hoito

Anoreksia on vakava mielenterveyshäiriö, ja tärkeätä olisi, että nuori saadaan hoitoon mahdollisimman pian. Laihuushäiriön hoidon ongelma on usein se, että häiriöstä kärsivä itse vastustaa sisäisen arvomaailmansa perusteella omaisten tai lääkäreiden kehotuksia huolehtia terveellä tavalla painostaan ja ruokavaliostaan. Kun häiriöstä kärsivä motivoituu hoitoon, hoito koostuu ravitsemusneuvonnasta, huolellisesta painon seurannasta ja potilaan tilanteen mukaan yksilöllisesti räätälöidyistä psykoterapiasta tai perheterapioista. Lääkehoidosta ei yleensä ole hyötyä, ellei potilas kärsi samanaikaisesta vakavasta masennustilasta.

Anoreksian hoito tapahtuu yleensä avohoidossa (potilas käy terapiassa kotoa käsin), mutta se toteutetaan tarvittaessa sairaalassa. Jos paino on hyvin alhainen tai laskee nopeasti (yli 25 % kolmessa kuukaudessa), sairaalahoito on toteutettava välittömästi ja tarvittaessa myös tahdonvastaisesti.

Hoidon ja kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että laihuushäiriöstä kärsivä ei eristäydy ystävistään ja läheisistään. Joogan tai muiden meditaatiomenetelmien harjoittaminen voi tukea muita hoito- ja kuntoutustapoja.

Lisää tietoa laihuushäiriöstä

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: ks. «Syömishäiriöt»7

Suomen Mielenterveysseura ry > Syömishäiriöt «http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/sy%C3%B6mish%C3%A4iri%C3%B6t»2

HUS/Lasten mielenterveystalo > Syömishäiriöt «https://www.mielenterveystalo.fi/lapset/ammattilaisille/hairiot/syomishairiot/Pages/syomishairiot.aspx»3

Claude-Pierre P. Syömishäiriöisen salainen kieli – miten ymmärtää ja hoitaa anoreksiaa ja bulimiaa. Tammi, 2000.

Keski-Rahkonen A, Charpentier O, Viljanen R. Syömishäiriöt – läheisen opas. Kustannus Oy Duodecim, 2010

Viljanen T. Voisit olla onnellinen. Rohkaisun sanoja Sinulle, joka olet kohdannut syömishäiriön. Syömishäiriöliitto – SYLI ry, 2011.

Käytettyjä lähteitä

Suokas J, Rissanen A. Syömishäiriöt. Kirjassa: Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.). Psykiatria. 11. painos. Kustannus Oy Duodecim 2014.

Raevuori A, Ebeling H. Syömishäiriöt. Kirjassa: Kumpulainen K, Aronen E, Ebeling H, Laukkanen E, Marttunen M, Puura K, Sourander A (toim.). Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. 1. painos. Kustannus Oy Duodecim 2016, s. 323–335.

Käypä hoito -suositus Syömishäiriöt «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50101»4