Etusivu » Munasarjasyöpä

Munasarjasyöpä

Lääkärikirja Duodecim
12.10.2016
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Munasarjasyöpä on toiseksi yleisin gynekologinen ja kymmenenneksi yleisin naisten syöpä. Uusia tapauksia on vuosittain noin 400–500, joten voidaan arvioida, että naisen elinikäinen vaara sairastua munasarjasyöpään on 1–2 %. Vaara sairastua tähän tautiin lisääntyy iän karttuessa; eniten sitä todetaan 60–69-vuotiailla naisilla. Ennuste on huonompi kuin muilla gynekologisilla syövillä, koska tauti on alkuvaiheessaan oireeton, minkä vuoksi sen toteaminen yleensä viivästyy. Siihen kuolee enemmän potilaita kuin muihin gynekologisiin syöpiin yhteensä. Hoidon keskittämisen ja kehittymisen myötä hoitotulokset ovat kuitenkin parantuneet.

Oireet

Oireita tulee yleensä vasta, kun tauti on levinnyt vatsaontelossa. Tällöin oireena voi olla epämääräisiä vatsakipuja, joskus vuotohäiriöitäkin sekä turvotusta ja väsymystä. Kasvain voi aiheuttaa virtsaamis- ja ulostamisvaivoja, jos se kasvaessaan painaa virtsarakkoa tai suolistoa. Moni varhaisvaiheen munasarjasyöpä löytyy sattumalöydöksenä rutiininomaisen gynekologisen tutkimuksen tai gynekologisen kaikututkimuksen yhteydessä.

Taudin toteaminen

Gynekologisen tutkimuksen lisäksi tehdään huolellinen vatsan alueen painelu ja yleistutkimus. Kaikututkimus (ks. «Gynekologinen kaikututkimus»1) on parantanut munasarjasyövän diagnosointia. Munasarjassa näkyvä ohutseinäinen, yksilokeroinen kysta (nesterakkula) on yleensä aina hyvänlaatuinen (ks. «Munasarjakasvaimet»2). Pahanlaatuisuuteen viittaavat kasvaimen monilokeroisuus, kystan sisäseinämässä näkyvät ns. papillaariset rakenteet ja doppler-kaikututkimuksella mitattu kasvaimen verenkierron vilkastuminen.

Kasvainmerkkiaineet tutkitaan verestä munasarjasyöpää epäiltäessä. Määritys ei kuitenkaan riitä diagnoosin tekoon, mutta tulosta voidaan käyttää kasvaimen luonteen arvioinnissa ja hoidon tehon seurannassa (jos taso on alkuvaiheessa ollut koholla). Yleisimmin käytetty kasvainmerkkiaine on seerumin CA 125. Se on epätarkka, koska arvoa suurentavat muutkin sairaudet, kuten endometrioosi tai myös vatsaontelon tulehdus tai raskaus. Uusia merkkiaineita on HE4, jolla voidaan erottaa syöpä munasarjan endometrioomasta. Papa-kokeesta ei ole apua munasarjasyövän diagnostiikassa.

Hoito

Munasarjasyövän hoidon perusta on leikkaus, jolloin selvitetään tarkkaan kasvaimen levinneisyys. Munasarjoihin rajoittuneessa taudissa leikkaus saattaa riittää, muissa tilanteissa tarvitaan solunsalpaajahoitoja. Sädehoitoa käytetään harvoin. Munasarjoihin rajoittunutta syöpää sairastavista 80 % jää eloon hoidon jälkeen. Rutiininomaisen seurannan ei ole osoitettu pidentävän munasarjasyövän sairastaneiden oireettomien potilaiden elinikää. Koska merkittävä osa syövistä todetaan levinneessä vaiheessa, on viiden vuoden kuluttua syövän toteamisesta elossa noin 50 %.

Ehkäisy

Munasarjasyöpää ei suoranaisesti voida ehkäistä. On hyvä tietää, että ehkäisypillereiden käyttö ja useat synnytykset pienentävät riskiä sairastua munasarjasyöpään. Lisäksi myös sterilisaatiolla on havaittu suojaavaa vaikutusta. Toisaalta lapsettomuus ja endometrioosi ovat munasarjasyövän riskitekijöitä.

Periytyvä alttius munasarjasyövälle on harvinaista. Jos naisen kahdella tai useammalla lähisukulaisella on todettu munasarjasyöpä, pidetään perinnöllisyysneuvontaa aiheellisena. Jos on tiedossa huomattava perinnöllinen alttius, voidaan harkita munasarjojen poistoa ennaltaehkäisevästi. BRCA1/2-geenivirheen kantajille suositellaan ehkäisevää munanjohtimien ja munasarjojen poistoa naisen täytettyä 40 vuotta.

Käytettyjä lähteitä

Leminen A, Loukovaara M. Munasarja- ja munanjohdinkasvaimet. Kirjassa: Ylikorkala O, Tapanainen J (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011, s. 240–253.

Lisää tietoa munasarjasyövästä

Gynekologiset syövät -potilasverkosto «https://www.syopapotilaat.fi/potilasverkostot/gynekologiset-syovat-potilasverkosto/»1

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: «Munasarjasyöpä»3