Etusivu » Vaihdevuodet

Vaihdevuodet

Lääkärikirja Duodecim
15.10.2016
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Vaihdevuosilla (klimakteriumilla) tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jolloin munasarjojen toiminta heikkenee ja lopulta sammuu. Munarakkuloiden määrä vähenee, ovulaatiot loppuvat ja estrogeenituotanto hiipuu. Menopaussi tarkoittaa viimeisiä, spontaanisti (ilman hormonihoitoa) tulevia kuukautisia. Menopaussin kriteerinä pidetään, että vaihdevuosi-ikäisellä naisella kuukautiset ovat olleet poissa yli vuoden, eli kuukautisten poisjääminen voidaan määritellä menopaussiksi vasta tämän odotteluajan jälkeen.

Menopaussi on suomalaisella naisella keskimäärin 51 vuoden iässä ja suurimmalla osalla naisista 45:n ja 55:n ikävuoden välillä, mutta vaihtelu on jopa 40:stä 60:een ikävuoteen. Tupakointi varhentaa menopaussia 1–2 vuotta. Vaihdevuodet voivat tulla aiemmin munasarjojen poiston, sädehoidon tai solunsalpaajahoidon seurauksena.

Oireet

Vaihdevuosioireet liittyvät munasarjojen estrogeenituotannon vähenemiseen. Oireet voivat alkaa jo ennen kuukautisvuotojen loppumista, mutta vaikeimmillaan ne yleensä ovat vuoden sisällä menopaussista. Joillakin naisilla ne voivat jatkua pitkäänkin, toisaalta kaikille ei oireita tule lainkaan.

Tavallisin oire ovat hikoilupuuskat ja kuumat aallot. Hikoilua voi esiintyä päivällä tai yöllä, ja se tulee puuskittain. Kuuma aalto alkaa voimakkaalla sisäisellä lämmön tuntemuksella, lämpöryöppynä. Tätä seuraa nopeasti lämmön haihtuminen ihoverisuonten laajenemisen seurauksena. Ihon lämpötila nousee. Seurauksena on voimakas hikoilu etenkin ylävartalon ja niskan alueella sekä punastuminen. Monella on samanaikaisesti tunne sydämen tykyttelystä ja kasvojen punoituksesta. Lämmön haihtuessa voi ilmetä palelun tunnetta ja iho alkaa tuntua nihkeältä.

Kuumia aaltoja esiintyy 70–80 %:lla naisista, mutta varsin hankalia ne ovat vain 20 %:lla. Tavallisimmin hikoilu kestää 2–5 vuoden ajan, mutta 10 %:lla oireita esiintyy vielä 10–20 vuoden kuluttua viimeisistä kuukautisista. Kuumien aaltojen syntymekanismia ei tarkasti tunneta.

Unihäiriöt ovat tavallisia, ja ne liittyvät usein (mutta eivät aina) yöhikoiluun (ks. «Vaihdevuodet ja unihäiriöt»1). Huonosti nukuttuja öitä voi seurata päiväväsymys ja ärtyneisyys. Masentuneisuus, mielialan vaihtelut ja aloitekyvyttömyys liitetään vaihdevuosioireisiin, mutta oireiden yhteys estrogeenin puutteeseen on epäselvä (ks. «Vaihdevuodet, mielialaoireet ja haluttomuus»2). Moni kärsii seksuaalisesta haluttomuudesta.

Estrogeenin puutteesta seuraa emättimen limakalvon oheneminen, mikä ilmenee kuivuutena ja joskus kirvelynä sekä yhdyntäkipuina (ks. «Emättimen limakalvojen kuivuminen»3). Estrogeenivajaus heijastuu moniin muihinkin kudoksiin ja elimiin (ks. «Vaihdevuosien hormonihoidon vaikutukset kehossa»4). Kehossa tapahtuu muitakin muutoksia (ks. «Vaihdevuosien hormonihoidon vaikutukset kehossa»4).

Vaihdevuosien toteaminen

Selkeät vaihdevuosioireet ja kuukautisten harveneminen tai loppuminen yli 45-vuotiaalla naisella kertoo diagnoosiin. Yleensä on helppoa tunnistaa, onko kyseessä vaihdevuosiin liittyvä hikoilu. Kuumat aallot liittyvät yleensä kuukautisvuotojen loppumiseen (menopaussiin) tai ainakin vuotojen epäsäännöllistymiseen. Laboratoriokokeita ei siis yleensä tarvita. Jos kuukautiset loppuvat nuoremmalla iällä, on syytä tehdä tarkempia tutkimuksia ( «Kuukautisten puuttuminen»5). Tärkein laboratoriotutkimus menopaussin osoittamiseksi on aivolisäkkeen follikkelia stimuloivan hormonin, FSH:n määritys. Kun munasarjojen toiminta hiipuu, FSH-taso nousee. Arvo yli 40 IU/l tarkoittaa yleensä menopaussia. Yksittäisistä estrogeenitasojen mittauksista ei ole hyötyä. Joskus on syytä pohtia, onko hikoilun (ks. «Yöhikoilu»6) tai kasvojen punoituksen (ks. «Punastuminen ja kasvojen punoitus»7) taustalla jokin muu syy kuin vaihdevuosioireilu.

Itsehoito

Vaihdevuosioireita ei voida tehokkaasti hoitaa muuten kuin estrogeenillä (ks. «Vaihdevuosien hormonihoito»8 ja «Vaihdevuosien hormonihoidon hyödyt ja haitat»9). Soijaa ja kasviestrogeenejä on runsaasti tutkittu, mutta niiden tehoa vaihdevuosioireiden hoidossa ei ole tieteellisesti osoitettu. Myös erilaiset rohdosvalmisteet ovat suosittuja, mutta näyttöä niiden tehosta tai turvallisuudesta ei ole. Vaihtoehtoisia hoitoja voi kuitenkin kokeilla (ks. «Vaihdevuosioireiden vaihtoehtoiset hoidot»10). Lääkärille kannattaa aina kertoa kasvirohdosvalmisteiden käytöstä.

Monipuolista ravintoa ja säännöllistä liikuntaa kannattaa suosia (ks. «Vaihdevuodet ja elintavat»11). Esimerkkinä suositeltavista harjoitteluista voisi olla jooga. Oireet haittaavat vähemmän, kun keho ja mieli voivat hyvin. Painonhallinta on tärkeää. Runsasta kahvinjuontia, voimakkaasti maustettuja ruokia ja tupakointia pitäisi välttää, koska ne pahentavat vaihdevuosioireita. Osteoporoosin (ks. «Osteoporoosi (luukato)»12) ehkäisyyn ovat kalkki ja D-vitamiini tärkeitä. Jos niitä ei ruokavaliosta saa riittävästi, kannattaa käyttää apteekista saatavia valmisteita. Jos ainoa haittaava oire on emättimen limakalvon kuivuus (ks. «Emättimen limakalvojen kuivuminen»3), saa apteekista ilman reseptiä estriolia sisältäviä emätinpuikkoja ja -voiteita.

Milloin lääkäriin

Vaihdevuosioireiden vuoksi kannattaa lääkärin hoitoon hakeutua silloin, kun oireet haittaavat merkittävästi jokapäiväistä elämää. Itse oireiden vuoksi ei sinänsä lääkärikäyntiä tarvita. Menopaussivaiheessa lääkärin tutkimukset ovat tarpeen silloin, kun esiintyy gynekologisia vaivoja, esimerkiksi ylimääräisiä vuotoja (ks. «Postmenopausaalinen vuoto (vaihdevuosien jälkeinen ylimääräinen verivuoto)»13).

Käytettyjä lähteitä

Mikkola T. Vaihdevuodet. Kirjassa: Ylikorkala O, Tapanainen J (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011, s. 114–122.

Tiitinen A. Vaihdevuosioireet ja hormonihoito. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 28.6.2016.