Etusivu » Äitiysneuvolaseuranta

Äitiysneuvolaseuranta

Lääkärikirja Duodecim
6.10.2017
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Suomen äitiyshuolto perustuu koko maassa toimivaan kattavaan neuvolaverkostoon. Vain muutama synnyttäjä vuosittain ei hakeudu neuvolaan. Äitiyshuollon tehtävä on seurata raskauden kulkua, osallistua terveyskasvatukseen ja valmistaa tulevia vanhempia lapsen syntymään ja vanhemmuuteen. Neuvolan tehtävänä on myös tunnistaa sikiön tai äidin terveyttä uhkaavat riskit, jotta ne voidaan hoitaa joko äitiysneuvolassa tai erikoissairaanhoidossa. Suomen äitiyshuolto on porrastettu. Terveet äidit tarkastetaan ja hoidetaan neuvoloissa ja terveyskeskuksissa. Halutessaan äidin voivat käydä myös yksityislääkärillä. Jos äiti tarvitsee erityistutkimuksia, häntä seurataan neuvolan ja synnytyssairaalan yhteistyössä.

Äidin kroonisella sairaudella tai lääkityksellä voi olla merkitystä raskaudelle. Nämä äidit lähetetään raskauden suunnitteluun sairaalan äitiyspoliklinikalle jo ennen raskautta. Tällaisia sairauksia ovat mm. insuliini- ja tablettihoitoinen diabetes, synnynnäinen tai hankittu sydänvika, vaikeahoitoinen verenpainetauti tai munuaissairaus, sairastettu laskimotukos, tiedossa oleva verenvuototauti tai hyytymistekijähäiriö, epilepsia tai vaikea autoimmuunisairaus. HYKS:ssä toimivasta teratologisesta tietopalvelusta «http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/teratologinen-tietopalvelu/Sivut/default.aspx»1 saa tietoa lääkkeiden sikiövaikutuksista. Perinnöllisyyslääkärit antavat tietoa silloin, kun perheessä tai lähisuvussa on perinnöllinen sairaus.

Äitiysneuvolassa raskautta seuraavat lääkäri ja terveydenhoitaja yhteistyössä. Neuvolakäynnit jaetaan määräaikaisiin tarkastuksiin (peruskäynnit) ja harkinnanvaraisiin lisäkäynteihin. Määräaikaisten terveystarkastusten perusrunko käsittää minimimäärän tarkastuskäyntejä, jotka on suunniteltu normaalisti eteneviin, matalan riskin raskauksiin. Ensimmäinen neuvolakäynti on 8.–12. raskausviikolla, jotta seuranta- ja seulontatutkimukset voidaan suunnitella oikeaan ajankohtaan. Ensikäynnillä selvitetään äidin yleinen terveydentila, aiempien raskauksien ja synnytysten kulku sekä yleiset elintavat. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä tutkitaan veriryhmä ja veriryhmävasta-aineet. Jos vasta-aineita todetaan, seurataan vasta-ainepitoisuuksia kuukauden välein. Raskauden alussa tutkitaan myös pieni verenkuva (ks. «Perusverenkuva (B-PVKT, PVK+T)»1), kardiolipiini sekä B-hepatiitti ja HIV-vasta-aineet. Tarpeen mukaan tehdään muita laboratoriotutkimuksia. Äitiä informoidaan raskauden seulontatutkimuksista, jotka ovat vapaaehtoisia (ks. «Sikiötutkimukset»2). Tavallisin niistä on kaikututkimus, jossa käy yli 95 % odottavista äideistä.

Raskauden aikana on yhteensä 10–15 käyntiä terveydenhoitajalla. Seurantaan riittävät melko yksinkertaiset tutkimukset: punnitseminen, verenpaineen mittaus ja kohdun tunnustelu. Myös virtsan valkuainen ja glukoosi (ks. «Virtsan kemiallinen seulonta (U-KemSeul)»3) sekä hemoglobiini (ks. «Hemoglobiini (B-Hb)»4) on helppo tarkistaa useimpien käyntien yhteydessä. Sikiön sydänäänet mitataan dopplerlaitteella. Neuvolalääkärille suositellaan kahta peruskäyntiä – alku- ja loppuraskaudessa (ks. «Äitiysneuvolan lääkärikäynnit»5). Muut käynnit varataan tarpeen mukaan.

Synnytyssairaalat ja äitiyspoliklinikat ovat laatineet tarkat ohjeet, milloin äiti on syytä lähettää sairaalaan lisätutkimuksiin ja seurantaan (ks. «Raskauden seuranta sairaalan äitiyspoliklinikalla»6). Lähetteen voi kirjoittaa lääkäri tai terveydenhoitaja.

Synnytyksen jälkeen neuvola huolehtii äidin jälkitarkastuksesta, joka tehdään 5–12 viikon kuluttua synnytyksestä. Käynnin yhteydessä tehdään gynekologinen tutkimus. Tärkeintä on kuitenkin käydä läpi synnytykseen liittyvät kokemukset, arvioida äidin jaksaminen sekä se, miten imetys ja vauvanhoito ovat lähteneet liikkeelle. Samalla suunnitellaan mahdollista raskauden ehkäisyn tarvetta ja tapaa (ks. «Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen»7).

Käytettyjä lähteitä

Uotila J. Äitiysneuvolatarkastukset ja neuvolassa annettu hoito. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online, vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 15.4.2016.

Nuutila M. Äitiyshuolto. Kirjassa: Ylikorkala O, Tapanainen J (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011, s. 325–359.