Korvakivun syyt

Yleisimpiä syitä aikuisten korvan kipuun on flunssan ja erityisesti niistämisen yhteydessä välikorvaan joutunut lima ja ilmanpaine, jotka venyttävät tärykalvoa (ks. kuva ). Lapsilla yleinen välikorvan tulehdus on aikuisilla verraten harvinainen. Pitkittyvän korvakivun syy on yleensä ulkokorvan tai korvakäytävän tulehdus tai muu ärsytys. Myös leukanivelen, nielun tai niskan vaivat voivat aiheuttaa korvaan säteilevän kivun. Ohimenevästi kipua voi aiheutua esimerkiksi kylmästä, jolloin kipu menee ohi lämpimään tultaessa. Äkilliset paineenvaihtelut esimerkiksi lentämisen tai sukeltamisen yhteydessä voivat aiheuttaa ohimenevää kipua, ja jos tärykalvo vaurioituu, kipu voi kestää pidempäänkin.

Kuva

Korvan rakenne. Korvakäytävä päätyy tärykalvoon, jonka takana oleva ilmapitoinen välikorva ilmastoituu korvatorven kautta. Sisäkorvan rakenteisiin kuuluvat asentoa ja tasapainoa aistivat kaarikäytävät sekä kuuloaistimuksen tuottava simpukka, johon ääni johtuu tärykalvosta kuuloluiden välityksellä.

Korvakivun syynä voivat olla myös vaivat muualla kuin korvassa, esimerkiksi purentaelimissä, korvasylkirauhasessa, kieli-kitahermossa, nielussa tai niskassa.

Korvaa ei tulisi koskaan kaivaa pumpulitikulla tai muullakaan korvakäytävän suuaukkoa pidemmälle yltävällä välineellä, jotta ei aiheutettaisi lisää kipua ja mahdollisesti tulehdusta.

Vuoto korvakäytävästä

Verinen vuoto korvakäytävästä liittyy aina kudosvaurioon. Jos vuoto alkaa kovan päähän kohdistuneen iskun jälkeen, se voi olla merkki kallon luiden murtumasta.

Kellanruskeaa vuotoa ilman korvan kipua voi syntyä pelkästään siksi, että korvaan päässyt vesi on liuottanut korvakäytävää suojaavaa vahaa, joka värjää ulosvaluvan nesteen. Jos vuoto on muun väristä ja etenkin jos siihen liittyy kipua, se on yleensä merkki korvakäytävän tulehduksesta.

Itsehoito

Lievää korvakipua, johon ei liity muita oireita, voi hoitaa 1–2 päivää särkylääkkeellä.

Oirearvio

Voit tehdä Omaolo-palvelussa oirearvion, jos sinulla on kipua tai lukkoisuutta korvassa. Kysely auttaa sinua arvioimaan, milloin ja millaiseen hoitoon sinun tulee hakeutua sekä miten voit hoitaa oirettasi itse.

Milloin hoitoon?

Jos korvan kipu ei mene ohi särkylääkkeellä 1–2 vuorokaudessa, hoitoon tulee hakeutua 1–2 vuorokauden sisällä. Jos kipuun liittyy kuumetta, huimausta, korvalehden tai korvan seudun punoitusta tai korvan vuotoa, on syytä hakeutua lääkäriin vuorokauden sisällä. Kivun syy selviää usein korvan, nielun ja nenän tutkimisella.

Verenvuoto korvasta, sikäli kuin se ei johdu kevyestä korvakäytävän raapaisusta, on syy ottaa kiireisesti yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.

Hoito riippuu kivun tai vuodon syystä. Pelkän korvakäytävän tulehdus on yleensä hoidettavissa paikallishoidolla antibioottia sisältävillä korvatipoilla.

Kirjallisuutta

  1. Atula T. Aikuisen korvanseudun kipu. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 2.12.2019.