Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Matkailijan rokotukset
 
 

ADHD (Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö)

Lääkärikirja Duodecim
14.11.2015
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö) on lapsilla ja nuorilla, mutta myös aikuisikään jatkuva häiriö, jolle on ominaista kehitystasoon sopimaton jatkuva tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus (hyperaktiivisuus) ja impulsiivinen käytös. Ennen kuin tilaa nimitetään varsinaiseksi häiriöksi, oireiden tulee kestää vähintään kuuden kuukauden ajan ja olla suhteellisen riippumattomia olosuhteista ja ajankohtaisesta tilanteesta.

ADHD:n oireet

Tarkkaavuuden ongelmat ilmenevät jatkuvina vaikeuksina keskittyä leikkeihin ja tehtäviin, vaikeutena kuunnella toisen puhetta, vaikeutena seurata ohjeita ja saada koulu- tai työtehtäviä suoritetuiksi, usein toistuvina vaikeuksina tehtävien ja toimien järjestämisessä, pitkäkestoista keskittymistä vaativien tehtävien välttelynä, päivittäisten asioiden jatkuvana unohtamisena, yksityiskohtien huomiotta jättämisenä ja häiriintymisenä pienistäkin ulkopuolisista ärsykkeistä.

Yliaktiivisuus ilmenee jatkuvana hyperaktiivisuutena tai impulsiivisuutena, käsien ja jalkojen hermostuneena liikuttamisena, kiemurteluna paikallaan istuttaessa, toistuvana poistumisena tilanteista joissa edellytetään paikallaan oloa, ylettömänä juoksenteluna tai kiipeilynä, jatkuvana levottomuuden tunteena, usein toistuvina vaikeuksina leikkiä tai harrastaa rauhallisesti, ylettömänä puhumisena ja jatkuvana "menossa olemisena".

Oireyhtymään usein liittyvä impulsiivisuus ilmenee toistuvina vaikeuksina odottaa vuoroaan, toisten keskeyttämisenä, toistuvana tuppautumisena muiden seuraan, vastauksina kysymyksiin ennen kuin ne on kunnolla edes esitetty.

ADHD:lle ominaisten oireiden ja niiden seurausten tuloksena lasten tai aikuisten itsetunto kärsii, he kokevat itsensä huonoksi ja heidän on vaikea luoda kestäviä kaveri- ja ystävyyssuhteita.

Häiriön diagnoosi edellyttää sekä lapsilla että aikuisilla, että ainakin jotkin oireet ovat ilmenneet ja aiheuttaneen haittaa jo ennen seitsemän vuoden ikää ja että oireista on selvää haittaa kahdella tai useammalla elämän alueella (esimerkiksi kotona ja koulussa).

Eri lapsilla oireet korostuvat eri tavoin. Toisilla ilmenee kaikkia käytösoireita, toisilla lähinnä vain tarkkaamattomuutta ja toisilla enimmäkseen vain yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta.

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on varsin yleinen ongelma. Vaikea-asteisista oireista kärsii noin 1–2 % lapsista, Selvästi haitallisista oireista kärsii ehkä noin 5 % lapsista.

Noin kahdella kolmesta ADHD:stä kärsivästä lapsesta häiriön oireet jatkuvat aikuisiässä. Näin ollen aikuisista ehkä 2–3 % kärsii ainakin lievistä jatkuvista tarkkaavuuden ja yliaktiivisuuden oireista. Aikuisilla ADHD jää helposti diagnosoimatta. Oireyhtymä on selvästi yleisempää pojilla ja miehillä kuin tytöillä ja naisilla.

ADHD:n asianmukainen diagnoosi on niin tärkeä lapsen kuin aikuisen itsekuvan ja itsetunnon kannalta, koska erilaiset ongelmat selitetään muuten "huonoksi" käytökseksi, tottelemattomuudeksi, laiskuudeksi, vastuuttomuudeksi, jne.

Häiriöön liittyy usein muita psykiatrisia ongelmia. Monet tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriöistä kärsivät erilaisista käytösongelmista sekä masennus- ja ahdistusoireista. Uhmakkuus- (ks. «Lasten uhmakkuushäiriö»1) ja käytöshäiriöt (ks. «Lasten ja nuorten käytöshäiriö»2) ovat varsin tavallisia näiden lasten keskuudessa. Häiriöstä kärsivät lapset ovat usein motorisesti kömpelöitä, ja he ovat oppineet siistiksi tavallista myöhemmin.

Aikuisilla ADHD ilmenee usein vaikeutena opiskella, vaikeutena keskittyä tarkkaavaisuutta vaativiin tai yksitoikkoisiin tehtäviin, unohteluna, motorisena levottomuutena ja vaikeutena saada tehtävät suoritetuksi loppuun. Myös aikuisilla häiriöön liittyy usein muita ongelmia, kuten masennustiloja ja ahdistuneisuushäiriöitä, impulsiivisuutta, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä, persoonallisuuden häiriöitä ja asosiaalista käytöstä.

Lasten ja nuorten ongelmat tarkkaavuudessa ja motorinen levottomuus eivät kuitenkaan läheskään aina johdu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöstä. Oireiden taustalla voi olla erilaiset oppimishäiriöt, sairaudet, masennustilat, luokan ilmapiiri, koulukiusaaminen tai perheen erilaiset sisäiset ongelmat ja kriisit. Hoidon suunnittelun kannalta on aina tärkeä pyrkiä selvittämään tarkkaamattomuutta ja levottomuutta mahdollisesti muuten aiheuttavat tekijät.

Aikuisten ADHD:n diagnosoinnissa käytetään aikuisille kehitettyä oirekyselyä. Tämä yksinkertainen oirekysely on varsin luotettava keino kartoittaa ADHD:n mahdollinen olemassaolo, mikäli samanlaisia oireita on ilmennyt jo lapsena.

Aikuisten käytös- ja muut ongelmat eivät johdu ADHD:stä, mikäli ADHD:lle ominaiset oireet eivät ilmenneet jo lapsena. Jos aikuisella ei lapsena ja koulussa ilmennyt ADHD:lle tyypillisiä oireita, aikuisen ongelmat eivät johdu ADHD:stä. Monilla, ehkä jopa useimmilla, ADHD:stä aikuisiällä kärsivistä ADHD:tä ei ole lapsena diagnosoitu. Jatkuvien opiskelu- ja työvaikeuksien, päihteiden ongelmakäytön tai monien muiden psykiatristen häiriöiden tai käytösongelmien taustalla voi olla diagnosoimaton ja hoitamaton ADHD.

ADHD:tä pidetään aivojen tarkkaavuutta säätelevien keskushermoston hermoverkostojen häiriönä. ADHD on kuitenkin taustaltaan monisyinen häiriö. Usein ADHD:sta kärsivien lasten vanhempi tai lähisukulainen on kärsinyt ADHD:sta. Useiden eri geenien onkin arveltu lisäävän alttiutta ADHD:n syntyyn. Sikiökehityksen aikaiset infektiot tai äidin runsas tupakointi tai alkoholin käyttö lisäävät lapsen riskiä ADHD:n ilmenemiseen. Lapsen altistuminen ympäristömyrkyille saattaa myös lisätä lapsen hyperaktiivisuutta. Mitä todennäköisimmin perinnöllisten tekijöiden, aivojen sikiökautiseen kehitykseen vaikuttavien tapahtumien, synnynnäisen temperamentin että erilaisten ympäristötekijöiden osuus ADHD:n synnyssä vaihtelee eri lapsilla.

ADHD:n itsehoito

Epäiltäessä lapsessa tai itsessä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, on aina ensin syytä pohtia, mitkä muut tekijät saattaisivat olla oireiden taustalla. Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriölle on ominaista se, että oireet ovat jatkuvia ja suhteellisen riippumattomia ympäristön olosuhteista ja että oireet ovat alkaneet jo ennen kouluikää.

Jos kyseessä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, on sekä vanhempien että häiriöstä kärsivän tärkeätä ymmärtää, että oireet ovat pitkälti tahdosta riippumattomia ja heijastavat hermoston erilaista toimintatapaa. Ongelmat eivät siten johdu lapsen tai nuoren laiskuudesta tai ilkeydestä eivätkä myöskään vanhemmista. Vanhempien ja oireista kärsivän on hyvä tietää, että tarkkaavuuden ja aktiivisuuden ongelmat ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, joita voi kuitenkin vähitellen oppia ainakin osin hallitsemaan. Tieto ongelmien iän myötä tapahtuvasta lievenemisestä on sekä lapselle että vanhemmille tärkeä, vaikka kaikki oireet eivät välttämättä kokonaan häviäisikään.

Lapsen kärsimästä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmasta on viisasta kertoa myös lapsen päiväkodin hoitajille ja koulun opettajille, jotta nämä voisivat huomioida ongelman suhteessaan lapseen. Pieni ryhmäkoko ja henkilökohtainen tuki ovat lapsen kehityksen kannalta edullisia. Vanhemmat voivat myös tukea lasten terapeuttien ja opettajien ohjaamia oppimisstrategioita. Lapsen paheksuminen ja rankaisu ovat huonoja keinoja oireiden hallinnan opettelun kannalta, pienet palkinnot sopivien tavoitteiden saavuttamisesta ovat hyviä keinoja oireiden hallinnan kannalta.

ADHD:stä kärsivän lapsen kannalta on hyvä, jos perheen jokapäiväinen elämä on mahdollisimman rauhallinen ja jossa pyritään noudattamaan säännöllisiä rutiineita. Odottamattomat tapahtumat ja hälinä vaikeuttavat lapsen kykyä keskittyä lisäten siten lapsen levottomuutta ja impulsiivisuutta. Vanhempien kyky säilyttää rauhallisuutensa antaa ADHD:stä kärsivälle lapselle hyvän käytösmallin. Tätä päämäärää ei kuitenkaan ole kovin helppoa saavuttaa etenkään yksinhuoltajille tai monilapsisissa perheissä, joissa molemmat vanhemmat käyvät töissä. Lapsen kannalta ei ole hyväksi, jos vanhemmat syyllistävät toinen toisiaan lapsen kasvatukseen liittyvissä riidoissa. ADHD:stä kärsivän lapsen kannalta on myös tärkeää, että vanhemmat antavat niin toisilleen kuin itselle riittävästi omaa aikaa.

Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että ADHD:n oireita voidaan lievittää poistamalla dieetistä keinotekoiset lisäaineet tai väriaineet, kahvi, liika sokeri tai vehnävalmisteet, maito tai muna. Ainakaan toistaiseksi tutkimus ei ole kyennyt toistaiseksi osoittamaan selvää yhteyttä erilaisten suositeltujen dieettiohjeiden ja ADHD:n oireiden lieventymisen välillä. Tässä suhteessa poikkeus saattaa olla 3-omegarasvahapot, joiden lisäys dieettiin on joissakin kontrolloiduissa tutkimuksissa lievittänyt jonkin verran ADHD:n oireita. ADHD:stä kärsivät aikuiset saattavat hyötyä joogasta tai muista meditaation muodoista. Tämä mahdollinen hyöty perustunee säännöllisen meditaation stressiä yleisesti lievittävään vaikutukseen.

Milloin lääkäriin

Jos epäilee lapsensa tai itsensä kärsivän tarkkaavuuden ja aktiviteetin häiriöstä, on aina viisasta lähiviikkojen kuluessa kääntyä lääkärin tai lastenpsykiatrin puoleen. Häiriön oireita ja sen aiheuttamia ongelmia voidaan auttaa monin erilaisin keinoin. Ensisijaisena keinona etenkin lievempioireisessa ADHD:ssä hyödynnetään erityisopetusta ja keskittymistä auttavia menetelmiä. Tämän lisäksi ja etenkin hankalampien oireiden hoidossa käytetään lääkkeitä. Tämän lisäksi ja etenkin hankalampien oireiden hoidossa käytetään lääkkeitä. ADHD:n lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti joko metyylifenidaattia tai atomoksetiinia. Näiden lisäksi ADHD:n hoidossa voidaan joskus käyttää masennuslääkkeitä tai klonidiinia. Lääkkeiden teho, sopiva annos ja mahdolliset haittavaikutukset vaihtelevat suuresti eri lapsilla ja aikuisilla. Vaikka metyylifenidaatti on amfetamiinin tapaan vaikuttava psykostimulantti, niin ADHD:stä kärsivillä lapsilla ja aikuisilla se on vaikutukseltaan levottomuutta vähentävä ja tarkkaavaisuutta parantava. Jotkut ADHD:stä kärsivät lapset tai aikuiset voivat hyötyä 3-omegarasvahappojen käytöstä.

ADHD:stä kärsivän lapsen vanhemmat voivat hyötyä sekä valistuksesta ja opastuksesta ja erilaisista yksilöllisen tilanteen mukaisesti räätälöidyistä psyko-, pari- tai perheterapioista. Lapset, heidän vanhempansa, sisaruksensa tai opettajansa voivat hyötyä suuresti hankalien tilanteiden hallintaan tähtäävistä strategioista. Vertaisryhmät tarjoavat osapuolille tukea, tietoa ja hallinnan ohjausta. ADHD:stä kärsivät aikuiset voivat hyötyä pelkästään siitä, että oireiden tausta ymmärretään oikein ja että ne voidaan huomioida työtehtävien järjestelyssä ja suunnittelussa. Lääkehoidon merkitys korostuu etenkin hankalammista oireista kärsivien lasten, nuorten ja aikuisten kohdalla. Onnistunut lääkehoito lisää ADHD:stä kärsivän kykyä hyötyä käytöshallintaan tähtäävistä käyttäytymis- ja psykoterapioista.

Paras hoitotulos saavutetaan, kun hoito voidaan toteuttaa kaikkien osapuolten - vanhempien, puolison, opettajien, terapeuttien ja lääkärin – välisenä yhteistyönä.

Lisää tietoa ADHD:stä

Valtakunnallisen Käypä hoito -suosituksen potilasversio, ks. «ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, lapset ja nuoret)»3.

God medicinsk praxis-rekommendationen (patientinformation), läs «ADHD (aktivitets- och uppmärksamhetsstörning, barn och ungdomar)»4.

Lääkkeet mielen hoidossa, «Tarkkaavuushäiriön lääkehoito lapsilla ja nuorilla»5.

www.mielenterveystalo.fi

Kotineuvola, «Tarkkaavuuden ja yliaktiivisuuden ongelmat»6.

Virta M, Salakari A: ADHD-aikuisen selviytymisopas. Tammi, 2012

Dufva V, Koivunen M (Toim): ADHD – Diagnosointi,hoito ja hyvä arki, PS-kustannus, 2012.

Terve Suu, ks. «Psyykkiset sairaudet ja suun terveys»7

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi