Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Zika
 
 

Pakko-oireinen häiriö

Lääkärikirja Duodecim
14.11.2015
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Pakko-oireiselle häiriölle ("pakkoneuroosi") on ominaista pakkoajatukset (obsessiot) tai pakkotoiminnat (kompulsiot). Pakkoajatukset ovat toistuvia mieleen tunkeutuvia epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, jotka eivät ole luonteeltaan vain liiallista arkielämän asioista huolehtimista.

Tavallisimmat pakkoajatukset ovat 1) kontaminaatiopelot eli pelot tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä kosketellessa, 2) pakonomainen epäily tai pelko mahdollisista vahingossa tehdyistä teoista (esimerkiksi pelko, että on loukannut ihmistä ajaessaan autoa tai että jättänyt oven lukitsematta tai uunin sammuttamatta), 3) somaattiset pakkoajatukset eli itsepäiset pelot sairauksista, 4) pakonomainen symmetrian tarve eli tarve pitää esineet tarkassa järjestyksessä ja 5) seksuaaliset ja aggressiiviset pakkoajatukset, joille on ominaista vastustamattomalta tuntuva halu lyödä toista ihmistä tai huutaa ääneen kirkossa tai ajatuksiin itsepäisesti tunkeutuvat seksuaalisesti rivot mielikuvat.

Pakko-ajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia, olla välittämättä niistä tai neutraloida niitä toisilla ajatuksilla tai pakonomaisilla teoilla. Jos pakkoajatuksena on pelko oven lukitsematta jättämisestä, henkilö saattaa tarkistaa uudelleen ja uudelleen, että ovi ei jäänyt lukitsematta.

Pakkotoiminnat ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä (esim. käsien pesu, esineiden järjestely, lukitsemisen tarkastaminen) tai mielessä tapahtuvaa toimintaa (esim. rukoilu, laskeminen, sanojen hiljainen toistelu). Pakkotoimintojen päämääränä ei ole mielihyvän tuottaminen, vaan pakkoajatusten tuottaman ahdistuksen lievittäminen tai jonkun pelottavan tapahtuman estäminen.

Tavallisimmat pakkotoiminnat ovat toistuva peseminen tai siivoaminen, tarkistaminen, laskeminen, järjestely, kyseleminen ja toistuvien rauhoittavien vakuutusten vaatimus ja pakonomainen rukoilu. Äärimmillään pakkoajatuksista kärsivä voi pestä kätensä lähes verille pelätessään tartuntoja, palata tarkastamaan oven lukot uudelleen ja uudelleen muutaman minuutin välein, lievittää rivojen ajatusten tuottamaa syyllisyyttään laskemalla ritualistisesti sata kertaa tietty laskutoimitus jne.

Lievät ja ajoittain ilmenevät pakkoajatukset ja toiminnot ovat hyvin yleisiä. Voimakkaampina niitä ilmenee pakko-oireisen häiriön lisäksi monien muiden psykiatristen sairauksien yhteydessä, mm. vakavissa masennustiloissa (ks. «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1), monissa muissa ahdistuneisuushäiriöissä (ks. «Ahdistuneisuus»2), hypokondriassa (ks. «Sairauden pelko, hypokondria ("luulosairaus")»3) ja muissa elimellisoireisissa häiriöissä, Touretten oireyhtymässä (ks. «Nykimishäiriöt (Touretten oireyhtymä)»4) ja syömishäiriöissä. Pakkoajatuksia ja -toimintoja esiintyy myös skitsofreniassa ja psykoottisissa sairauksissa, mutta tällöin henkilö ei useinkaan ymmärrä, että pakko-ajatukset ja -toiminnot ovat liiallisia tai epärealistisia.

Siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen ei suinkaan ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä. Varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ja pakkotoiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä, vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa ja haittaavat huomattavasti oireista kärsivän jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.

Esiintyminen

Lievinä ja satunnaisesti ilmenevinä erilaiset pakko-oireet ovat yleisiä. Noin 2–3 % aikuisista kärsii pakko-oireisesta häiriöstä. Häiriö alkaa yleensä murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, mutta voi joskus alkaa jo lapsuudessa. Lapset eivät useinkaan miellä pakko-oireittensa irrationaalisuutta. Valtaosalla pakko-oireisesta häiriöstä kärsivistä oireita ilmenee vaihtelevassa määrin vuosikymmeniä. Myöhemmällä aikuisiällä alkava pakko-oireinen häiriö on usein jaksoittainen. Noin joka kuudennella jatkuvista oireista kärsivällä oirekuva pahentuu vuosien myötä saattaen johtaa työkyvyttömyyteen. Oireet lisäävät alttiutta mm. alkoholin väärinkäyttöön, masennustiloihin ja syömishäiriöihin.

Perinnölliset tekijät näyttelevät kaksos- ja sukututkimusten valossa tärkeätä osaa pakko-oireiden häiriön synnyssä. Erilainen stressi ja elämänmuutokset liittyvät usein oireiden alkamiseen tai voimistumiseen. Lääkkeiden vaikutusten perusteella on todennäköistä, että häiriön taustalla voi olla aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö.

Itsehoito

Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän on tärkeä vapautua häiriöön usein liittyneestä häpeän tunteesta, koska häpeä lisää oireita voimistavaa stressiä ja vaikeuttaa sekä itsehoidollisten keinojen opettelua että hoidon puoleen kääntymistä.

Stressi lisää pakko-ajatuksia ja -toimintoja. Oireita voi itsehoidollisesti lievittää säännöllisen liikunnan ja rentoutusmenetelmien avulla. Pakko-ajatuksista kärsivän kannattaa opetella erilaisia keinoja ohjata ajatukset muualle. Television, elokuvien katsominen, video- ja tietokonepelit, kiinnostava lukeminen, erillinen luova toiminta, piirtäminen, soittaminen, puutarhan hoito, kodin korjaustyöt, ristisanatehtävien tekeminen, jne. voivat olla tehokkaita keinoja hallita pakko-ajatuksia ja välttää hankalia pakko-toimintoja. Myönteiset autohypnoottiset suggestiot ("Nuo ovat vain ajatuksia – ne menevät itsestään ohi", tms.) saattavat korvata kiusallisen ritualistiset pakko-toiminnat.

Saatavilla on myös itsehoitokirjoja, joiden sisältämien harjoitteiden avulla pakko-oireista kärsivä voi usein itse lievittää oireitaan.

Hoito

Varsinaisesta pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän kannattaa aina kääntyä lähiviikkojen tai -kuukausien kuluessa psykiatrin ja/tai psykologin puoleen, koska oireita voi merkittävästi lievittää erityisesti kognitiivisella psykoterapialla ja käyttäytymisterapialla sekä lääkkeillä.

Oireiden hallinnassa hyödynnetään erityisesti käyttäytymisterapeuttisia keinoja katkaista pakko-ajatukset ja korvata hankalat pakko-toiminnat rakentavimmilla tavoilla. Tilanteesta riippuen jotkut pakko-oireista kärsivät voivat hyötyä myös muista psykoterapioista tai pariterapiasta.

Vaikka lääkkeet eivät parannakaan pakko-oireista häiriötä, voivat lääkkeet lievittää hyvinkin merkittävästi pakko-oireiden häiriön oireita. Lääkehoidossa käytetään ensisijaisesti aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia masennuslääkkeitä. Masennuslääkkeiden annos pakko-oireisen häiriön hoidossa on selvästi suurempi kuin masennustilojen hoidossa. Lääkehoidosta saatava hyöty edellyttää lääkkeiden säännöllistä käyttöä ja niiden oireita lievittävä vaikutus ilmenee hyvin vähitellen kolmen kuukauden kuluessa. Näiden ohella jotkut oireista kärsivät voivat hyötyä myös muista ahdistuneisuutta lievittävistä lääkkeistä.

Hyvin vaikea-asteisissa tiloissa voidaan käyttää aivojen stereotaktista leikkaushoitoa, jos muut hoitokeinot eivät tuota riittävää lievitystä oireisiin.

Lisää tietoa aiheesta

http://www.mielenterveysseura.fi/

e-mielenterveys.fi

www.mielenterveystalo.fi

Lääkkeet mielen hoidossa: Pakko-oireisen häiriön lääkehoito «Pakko-oireisen häiriön lääkehoito»5.

Foa E: Kerrasta poikki – vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Lyhytterapiainstituutti Oy, 2012.

Huttunen M, Kalska H: Psykoterapiat. Kustannus Oy Duodecim, 2012

Marks I: Pelko – osa elämää. Prometheus kustannus Oy, 2008

Käytettyjä lähteitä

Koponen H. Pakko-oireiset häiriöt. Kirjassa Lönnqvist J, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim.) Psykiatria. 11. painos. Kustannus Oy Duodecim 2014.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi