Etusivu » Psyykenlääkkeet

Psyykenlääkkeet

Lääkärikirja Duodecim
10.9.2017
psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Noin 700 000 suomalaista käyttää vuosittain ainakin lyhyen aikaa jotakin psyykenlääkettä. Noin joka kymmenes aikuinen käyttää jotakin psyykenlääkettä vuosittain säännöllisesti.

Psyykenlääkkeiden käyttö perustuu niiden kykyyn lyhentää psykiatrisia sairausjaksoja ja estää psykiatristen sairausjaksojen toistumista. Ne myös lievittävät eriasteisia jatkuvia tai usein ilmeneviä psyykkisiä oireita, kuten ahdistus-, pelko- ja masennusoireita tai unettomuutta.

Erilaisia lääkkeitä

Psyykenlääkkeet jaetaan tärkeimmän käyttötarkoituksensa mukaan eri ryhmiin:

  • psykoosilääkkeet
  • masennus- eli depressiolääkkeet
  • mielialantasaajalääkkeet
  • ahdistuslääkkeet
  • uni- ja nukahduslääkkeet.

Käytännössä tämä jaottelu antaa osin väärän kuvan psyykenlääkkeiden käytöstä ja vaikutuksista. Vaikka psykoosilääkkeiden tärkeimpänä käyttöalueena ovat erilaiset psykoottiset sairaustilat, kuten skitsofrenia, harhaluuloisuushäiriöt (ks. «Harhaluuloisuushäiriö»1) ja muut psykoottiset häiriöt, niitä käytetään usein myös ei-psykoottisten sairauksien, kuten kaksisuuntaisen mielialahäiriön (ks. «Kaksisuuntainen mielialahäiriö»2), vakavien masennustilojen (ks. «Masennustilat eli depressiot»3), persoonallisuushäiriöiden (ks. «Persoonallisuushäiriöt»4) ja eriasteisen ahdistuneisuuden (ks. «Ahdistuneisuus»5) ja unettomuuden (ks. «Unettomuus»6), hoidossa.

Vastaavasti monia masennuslääkkeitä käytetään masennustilojen lisäksi peruslääkkeenä myös paniikkihäiriön (ks. «Paniikkihäiriö»7), pakko-oireisen häiriön (ks. «Pakko-oireinen häiriö»8), syömishäiriöiden ja monien muiden ahdistuneisuushäiriöiden sekä kroonisten kiputilojen hoidossa. Eriasteinen ahdistuneisuus ja unettomuus ovat yleisiä oireita kaikissa psykiatrisissa häiriöissä, ja sen vuoksi ahdistus- ja unilääkkeitä voidaan käyttää näitä oireita lievittävinä lääkkeinä lähes kaikissa psykiatrisissa sairauksissa ja häiriöissä.

Haittavaikutuksia

Kaikilla lääkkeillä ja siten myös psyykenlääkkeillä voi toivotun hoitovaikutuksensa ohella olla myös eriasteisia sivu- tai haittavaikutuksia. Yleisesti ottaen nämä sivuvaikutukset ovat lieviä ja usein myös ohimeneviä, joskus kuitenkin varsin kiusallisia tai joskus harvoin jopa vaarallisia. Kaikkien psyykenlääkkeiden sivuvaikutukset ovat osin annoksesta riippuvaisia, jolloin lääkkeen annoksen pienentäminen voi estää sivuvaikutusten ilmenemisen. Annoksen pienentäminen voi joskus johtaa myös toivotun hoitovaikutuksen häviämiseen, jonka vuoksi annoksen pienentämisestä, lääkkeen käytön lopettamisesta tai sen vaihtamisesta toiseen lääkkeeseen tulee aina neuvotella hoitavan lääkärin kanssa.

Psykoosilääkkeiden tavallisimmat haittavaikutukset ovat erilaiset motoriset sivuvaikutukset, kuten motorinen levottomuus ja lievät pakkoliikkeet, sekä painon nousu, diabeteksen kehittyminen, seksuaaliset toiminnanhäiriöt ja kuukautishäiriöt. Lähes yksinomaan skitsofrenian hoidossa käytetyn klotsapiinin käyttöön liittyy muun muassa veren valkosolujen katoamisen vaara ja sen seurauksena syntyvä kuumeisten ja hengenvaarallisten infektioiden kehittymisen vaara. Korkea kuume ja lihasjäykkyys psykoosilääkkeiden käytön yhteydessä voi olla myös merkki välitöntä sairaalahoitoa edellyttävästä pahanlaatuisesta neuroleptioireyhtymästä.

Masennus- eli depressiolääkkeiden yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat väsymys, lievät vatsavaivat, suun kuivuminen ja ummetus, orgasmin estyminen ja muut seksuaaliset toimintahäiriöt, erityisesti lääkehoidon alussa ilmenevä mutta yleensä ohimenevä motorinen levottomuus ja ahdistuneisuuden voimistuminen, joskus veren suolapitoisuuden alentumiseen liittyvä väsymys ja pahoinvointi (erityisesti iäkkäillä ihmisillä) sekä verenvuotoalttiuden lisääntyminen erityisesti käytettäessä yhdessä särkylääkkeiden kanssa. Monet masennuslääkkeet voivat kohottaa muiden samanaikaisesti käytettyjen lääkkeiden pitoisuutta. Tässä suhteessa tulee huomioida erityisesti eräät sydänlääkkeet ja verenpainelääkkeet.

Mielialantasaajista litiumin käytön yhteydessä ilmenee usein vapinaa ja lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta, karbamatsepiinilla ja valproaatilla monasti väsymystä. Lamotrigiinin käytön yhteydessä saattaa joskus harvoin ilmetä jopa hengenvaarallisia ihoreaktioita, jotka kuitenkin kyetään yleensä välttämään nostamalla lääkkeen annos vain vähitellen varsinaiseen hoitoannokseen. Särkylääkkeiden samanaikainen käyttö mielialantasaajien kanssa voi lisätä käytetyn mielialantasaajan pitoisuutta tai lisätä verenvuotoalttiutta.

Ahdistus- ja unilääkkeiden käyttö voi aiheuttaa liiallista uneliaisuutta tai väsymystä myös päivisin. Jos ahdistus- tai unilääkkeet aiheuttavat päivisin ilmenevää väsymystä tai uneliaisuutta, on autolla ajoa niiden käytön yhteydessä vältettävä. Liian suuret ahdistus- ja unilääkkeiden annokset voivat heikentää käyttäjän motoristen toimintojen koordinaatiota ja lisätä erityisesti iäkkäiden henkilöiden kaatumisalttiutta luunmurtumariskeineen. Ahdistus- ja unilääkkeet voivat heikentää myös muistia ja erityisesti mieleen painamista. Tämä sivuvaikutus on ongelmallinen erityisesti muutenkin muistivaikeuksista kärsivillä iäkkäillä ihmisillä.

Lääkeriippuvuus

Erityisesti ahdistus- ja unilääkkeiden, mutta myös joidenkin masennuslääkkeiden käyttöön liittyy lääkeriippuvuuden (ks. «Lääkeriippuvuus ja lääkkeiden väärinkäyttö»9 ja «Bentsodiatsepiinilääkityksen lopettaminen»10) kehittymisen vaara. Lääkkeiden aiheuttamassa riippuvuudessa tulee selvästi erottaa toisaalta fysiologinen tai fyysinen riippuvuus ja toisaalta psyykkinen riippuvuus ja päihteellinen käyttö.

Valtaosa sekä ahdistus- ja unilääkkeiden että muiden psyykenlääkkeiden aiheuttamasta lääkeriippuvuudesta on luonteeltaan fysiologista riippuvuutta, jolla tarkoitetaan lääkkeen lopettamisen yhteydessä ilmeneviä eriasteisia lopetusoireita. Tällainen fysiologinen lääkeriippuvuus on tavallaan luonnollinen ilmiö ja heijastaa vain elimistön totuttamista pitempään kestäneen lääkkeen käytön jälkeen uudelleen tilaan, jossa elimistö ei enää saa sille alun perin vierasta ainetta. Samanlaisia lopetusoireita ilmenee monien ruumiillisissa sairauksissa käytettyjen lääkkeiden lopettamisen yhteydessä, minkä vuoksi esimerkiksi kortisonihoito lopetetaan aina annosta asteittain pienentäen.

Lopetusoireiden ilmenemisaika, kesto ja osin myös niiden voimakkuus riippuvat käytetyn lääkkeen häviämisnopeudesta. Lyhyen häviämisnopeuden omaavien lääkkeiden lopetusoireet ilmenevät heti ensimmäisten vuorokausien aikana lääkkeen käytön lopettamisesta, kun taas pidemmän häviämisnopeuden omaavien lääkkeiden vieroitusoireet ovat voimakkaimmillaan 1–3 viikon kuluessa lääkkeen käytön lopettamisesta.

Fysiologinen lääkeriippuvuus lopetusoireineen ei yleisesti ole vaarallista, joskin joskus suurempiannoksisen lääkkeen käytön äkillinen lopettaminen voi laukaista epileptisen kouristuksen tai hyvin voimakkaan ahdistuneisuuden. Fysiologisen lääkeriippuvuuden suurin ongelma on, että lääkettä käyttänyt henkilö jatkaa lopetusoireiden ilmenemisen vuoksi muuten tarpeettomaksi käynyttä lääkkeen käyttöä turhaan joskus jopa vuosikausia. Ahdistus- ja unilääkkeiden kohdalla ja myös ahdistushäiriöiden hoidossa käytettyjen masennuslääkkeiden kohdalla lääkkeen lopetuksen yhteydessä ilmenevät lopetusoireet johtavat muita lääkkeitä useammin lääkkeen käytön tarpeettomaan jatkamiseen, koska lopetusoireina ilmenevä ahdistuneisuus ja unettomuus ovat samoja oireita, joiden vuoksi lääkkeen käyttö alun perin aloitettiin.

Fysiologisen lääkeriippuvuuden aiheuttamien lopetusoireiden estäessä muuten tarpeettomaksi käyneen lääkkeen käytön lopettamisen, lopetusoireita voidaan lievittää pienentämällä käytetyn lääkkeen annos vähitellen, usein muutaman viikon kuluessa ja ajoittamalla lääkkeen käytön lopettaminen työn ja muun elämän kannalta sopivaan aikaan.

Jotkut henkilöt ajautuvat ahdistus- ja unilääkkeiden käytössä kuitenkin suuriannoksiseen pakonomaiseen eli addiktiiviseen käyttöön. Tällöin henkilö kokee pelkän lääkkeen oton rauhoittavana ja ajautuu käyttämään lääkkeitä pakonomaisesti tarpeettoman tiheästi tai suurissa annoksissa. Jotkut henkilöt ajautuvat käyttämään ahdistus- ja unilääkkeitä päihteellisesti. Humalahakuisesta alkoholi- ja päihderiippuvuudesta kärsivät henkilöt ovat erityisen alttiita ajautumaan lääkkeiden päihteelliseen käyttöön, minkä vuoksi ahdistus- ja unilääkkeiden käyttöön tulee näillä henkilöillä suhtautua erityisellä varovaisuudella (ks. «Rauhoittavat lääkkeet (bentsodiatsepiinit) – riippuvuus ja vieroitus»11). Addiktiivista tai päihteellistä lääkeriippuvuutta ei sen sijaan kehity masennuslääkkeiden tai psykoosilääkkeiden käytön yhteydessä, koska niiden suuremmat annokset aiheuttavat subjektiivisesti kiusallisia haittavaikutuksia.

Milloin psyykenlääkettä?

Psyykenlääkkeet ovat tärkeä osa erityisesti toistuvien masennustilojen, kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja psykoottisten sairausjaksojen hoidossa ja toistumisen estossa. Psyykenlääkkeet ovat tärkeä osa myös monien ahdistuneisuushäiriöiden, kuten esimerkiksi paniikkihäiriön, pakko-oireisen häiriön ja sosiaalisen ahdistuneisuuden, hoidossa. Psykiatristen oireiden ja tilojen monimuotoisuuden vuoksi läheskään kaikki potilaat eivät hyödy lääkkeiden käytöstä, vaan saavat paremman hyödyn tilanteeseen ja taustaansa sopivasta psyko- tai pariterapiasta. Monien potilaiden kohdalla paras hyöty saavutetaan yhdistämällä lääkehoito ja asianmukainen psykoterapia. Lääkkeiden pitkäaikainen käyttö edellyttää selvää kokemusta niiden hoidollisesta hyödystä. Yleisesti ottaen tulee välttää useiden psyykenlääkkeiden samanaikaista käyttöä.

Ahdistus- ja unilääkkeitä on viisasta pyrkiä käyttämään vain tarvittaessa tai lyhyissä hoitojaksoissa. Osalla jatkuvasta ahdistuneisuudesta tai unettomuudesta kärsivistä henkilöistä lääkkeiden säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö on kuitenkin välttämätöntä työ- ja toimintakyvyn säilyttämiseksi. Iäkkäillä henkilöillä väsyttävien psyykenlääkkeiden säännöllistä ja vähänkin suurempiannoksista käyttöä tulee mahdollisuuksien mukaan välttää, koska ne lisäävät vanhusten kaatumisalttiutta ja muistivaikeuksia.

Käytettyjä lähteitä

Huttunen MO, Socada L. Psyykenlääkkeet ja niiden käyttö. Kustannus Oy Duodecim 2017.