Etusivu » Lääkeallergiat

Lääkeallergiat

Lääkärikirja Duodecim
12.3.2013
ihotautien erikoislääkäri Matti Hannuksela

Lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia monella mekanismilla. Antibioottiripuli, psyykenlääkkeiden aiheuttama uneliaisuus, suun kuivuminen ja outo olo kuuluvat niistä tavallisimpiin. Ne eivät ole allergiaa. Allergisten reaktioiden yleisyydestä ei ole tehty kattavia tutkimuksia. Yleisesti esitetään, että 5–10 % väestöstä olisi allerginen yhdelle tai useammalle lääkkeelle. Diagnostisia ongelmia ovat aiheuttaneet myös potilaiden käyttämien lääkkeiden yhteisvaikutukset. Reaktion syynä voi olla myös lääkevalmisteen apuaine, esimerkiksi punainen tai keltainen atsoväriaine, E102 tai E110 (ks. «Lisäaineyliherkkyys»1). Viime vuosina erityisesti ns. biologisten lääkkeiden aiheuttamat oireet ovat olleet esillä alan tieteellisissä lehdissä. Reaktioiden syntymekanismi lienee harvoin allergiaa.

Lääkeallergian oireet

Yleisin lääkeallergian oire on rokkotautia muistuttava rokkoihottuma (eksanteema), jossa laajat ihoalueet ovat punakirjavan, kutiavan ihottuman peitossa (kuva «Eksanteema»1). Pahimmillaan koko iho on punakirjava. Ihottuma kestää aiheuttajasta ja lääkkeen määrästä riippuen 1–2 päivästä 2–4 viikkoon. Parantuessaan rokkoihottuma hilseilee mutta ei jätä arpia.

Lääkereaktiossa on joskus myös rakkuloita. Sellaisia ovat monimuotoinen punavihoittuma (erythema multiforme) ja rakkulainen toistopunoittuma. Edellisessä on kokardimaisia, 1–2 cm:n läpimittaisia läiskiä, joissa on yleensä rakkula keskellä ja sen ympärillä pari punasävyltään erilaista rengasta (ks. «Monimuotoinen punavihoittuma (erythema multiforme)»2). Tavallisessa toistopunoittumassa on vihaisen punainen läiskä, joka tulee samasta lääkkeestä aina samoihin ihokohtiin, mutta reaktion toistuessa läiskiä tulee aina lisää ja ne muuttuvat voimakkaammiksi. Äkäisimmissä reaktioissa keskellä on rakkula ( kuva «Erythema fixum»2). Toistopunoittumasta jää pigmentti, joka haalistuu ja häviää kuukausien kuluessa.

Nokkosihottuma (ks. «Nokkosihottuma eli urtikaria»3) johtuu harvoin lääkeallergiasta. Sellainen on kuitenkin mahdollista mm penisilliinistä ja kefalosporiineista. Jotkin lääkkeet aiheuttavat hankalan keuhkotulehduksen ja joistakin voi tulla hengenvaarallinen anafylaktinen reaktio (ks. «Puuduteallergia»4).

Angioödeema on paikallinen turvotus, milloin huulissa, kielessä, nielussa tai jossakin iholla. Turvotus voi olla kivulias. Se painuu pois 1–3 vrk:n kuluessa. Angioödeema voi olla lääkeyliherkkyyden oire. Verenpainelääkkeinä käytetyt ns. ACE-estäjät (enalapriili, kaptopriili, kinapriili, lisinopriili, ramipriili jne) ja joskus myös angiotensiinireseptorin salpaajat (kandesartaani, losartaani, olmesartaani, telmisartaani jne) voivat aiheuttaa sen jo ensimmäisen tabletin jälkeen tai vasta jopa muutaman vuoden käytön jälkeen, useimmiten 3–4 kk:n käytön jälkeen. Turvotus tulee joillekin vain kerran elämässä, joillekin muutaman kerran viikossa. Turvotus voi olla hengenvaarallinen, ja sen takia verenpainelääke tulee vaihtaa toisentyyppiseen mahdollisimman nopeasti.

Vaarallisin lääkeihottuman muoto on ns. Lyellin oireyhtymä eli toksinen epidermaalinen nekrolyysi, jossa ihon pintaosat menevät kuolioon palovammojen lailla. Myös muunlaiset allergiareaktiot ovat mahdollisia. Niistä mainittakoon punajäkälää ( «Punajäkälä»5) muistuttava reaktio.

Erilaiset lääkereaktiot ovat yleisiä HIV-infektioissa ja AIDSissa.

Lääkeallergian toteaminen

Lääkeallergia on joskus mahdollista varmistaa iho- tai verikokeella (ks. «Ihopistokokeet (Prick-testit)»6 ja «Spesifisen IgE:n määrittäminen seerumista»7). Niiden tulos ei aina merkitse sitä, että henkilö saisi varmasti oireita lääkkeestä tai ettei oireita tulisi. Esimerkiksi IgE-vasta-aineiden määrittäminen penisilliinille on yleensä turhaa. Ainoa varma keino allergian osoittamiseksi on altistuskoe, joka tehdään sairaalan poliklinikassa ja joka kestää 1–2 päivää. Epäiltyä lääkettä annetaan suurenevina annoksina, kunnes annos vastaa tavallista kerta-annosta. Allergiassa oireet alkavat yleensä tunnin kuluessa lääkkeen nauttimisesta. Altistusta ei tehdä, jos epäilty lääke voidaan korvata toisella tai jos altistus voi vaarantaa potilaan hengen.

Allergiareaktion hoito

Tärkeintä on oivaltaa, että kyseessä voi olla lääkeallergia. Epäillyt lääkkeet lopetetaan, ja ne korvataan toisentyyppisillä, mikäli se on mahdollista. Ihoreaktio hoidetaan tarvittaessa kortisonivoiteella tai sisäisellä kortisonikuurilla. Tärkeää on, että potilas mainitsee allergioistaan häntä hoitaville lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle. Niistä on hyvä olla maininta myös kukkarossa ja SOS-passissa.

Käytettyjä lähteitä

Haahtela T, Hannuksela M. Lääkeyliherkkyydet. Kirjassa: Haahtela T, Hannuksela M, Mäkelä M, Terho EO. Allergia. Kustannus Oy Duodecim, 2009.

Lammintausta K. Lääkeyliherkkyys. Lääkärin käsikirja. Duodecim 2012.