Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Flunssa
 
 

Maksatulehdus, hepatiitti

Lääkärikirja Duodecim
25.3.2013
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Maksa on oikealla ylävatsalla sijaitseva suuri elin (ks. kuva «Maksa»1). Suomessa maksatulehdusten yleisimmät aiheuttajat ovat hepatiittivirukset ja alkoholi. Muita, harvinaisempia maksatulehduksen syitä ovat lääkeaineiden ja myrkytysten aiheuttamat tulehdukset. Tässä artikkelissa käsitellään vain virustulehduksia. Hepatiittiviruksia on 5 ja ne on nimetty aakkosin. Kaikki ovat puhtaasti ihmisen viruksia. Hepatiitti A- ja E-virus tarttuvat suun kautta ja B-, C-, ja D-virus veren välityksellä. A ja E -hepatiitit paranevat itsestään eikä virus jää krooniseksi elimistöön. B-, C- ja D-hepatiitit jäävät osalle tartunnan saaneista maksaan ja vereen ja aiheuttavat silloin kroonisen maksatulehduksen ja tuovat maksakirroosin ja maksasyövän riskin.

Hepatiitit tautina

Eri hepatiittivirusten aiheuttamat infketiot ovat oireiltaan hyvin samankaltaisia. Ensin voi olla muutama päivä lämpöilyä, epämääräisiä vatsavaivoja, väsymystä, ruokahaluttomuutta ja pahoinvoinnin tunnetta. Sitten ilmaantuu silmänvalkuaisten ja ihon keltaisuus. Jotkut huomaavat ensimmäiseksi virtsan muuttuvan tummaksi. Sen aiheuttaa saman aineen, bilirubiinin, kertyminen elimistöön joka aiheuttaa ihon keltaisuuden (ikteruksen). Esioireet voivat puuttua tai olla niin lieviä, ettei niitä huomaa. Tämä on yleisin kulku C-hepatiissa. Toisaalta tauti voi olla niin lievä, ettei keltaisuutta tule, tämä on yleisintä lasten A-hepatiiteissa. Lääkäriin on aina syytä mennä, jos epäilee virusmaksatulehdusta. Aiheuttajan selvittäminen on tärkeää sekä lääkehoidon että taudin ennusteen eli kroonisten seurausten riskin arvioimiseksi. Maksatulehduksen aikana ja jos on viruksen krooninen kantaja, tulee välttää alkoholia ja lääkkeitä, joilla on vaikutuksia maksaan. Sen sijaan tavallinen liikkeilläolo ja liikunta eivät vaikuta taudin kulkuun haitallisesti. Mistään ruokavaliosta ei ole apua kroonista hepatiittia sairastavilla.

Hepatiitti A -virus (HAV)

HAV-infektio on hyvin yleinen laajalti trooppisissa maissa (ks. «Hepatiitti A -virusinfektion arvioitu esiintyvyys maailmassa»1). Siellä lähes kaikki saavat infektion ja useimmat saavat sen jo ennen 5 ikävuotta, jolloin tartunta on lähes aina oireeton. Suomalaisille se on matkailutuliainen. Tosin pieniä paikallisia epidemoita on Suomessa ollut 2000-luvulla kymmenkunta. Näitä on ollut alkoholistiporukoissa ja päivähoidossa. Matkailijalle yksi päivä trooppisessa Afrikassa tuo saman riskin tartunnasta kuin vuosi Suomessa ja päivä Itä- tai Etelä-Euroopassa saman kuin 3 kuukautta Pohjoismaissa. Suomalaisten vuosittaiset kaksi miljoonaa matkaa hepatiitti A:n runsaan esiintymisen alueille johtaa vuosittain vain 20–30 tautiin.

Taudin itämisaika on 15–50 vrk. HAV ei jää krooniseksi ja tauti paranee 2–4 viikossa ilman jälkitauteja. Vakavat, maksakuolioon johtavat taudit ovat hyvin harvinaisia (vain yksi tuhannesta). Uupumus jatkuu joillakin muutaman kuukauden maksatulehduksen jo rauhoituttua. Sairaalahoito on harvoin tarpeen. Hepattii A:ta sairastava erittää virusta ulosteeseen ja on tartuttava vain viikon ajan. Parantavaa lääkettä ei ole. Tautia epäiltäessä se voidaan tunnistaa verestä viruksen vasta-ainetutkimuksella (ks. «Hepatiittitutkimukset»2).

Hepatiitti A:n ehkäisy

HAV tarttuu vain sitä erittävän ihmisen ulosteiden kautta. Tavallisimmin sen saa ulosteiden saastuttaman veden tai ruoan kautta. Riskiruoat ovat samat kuin ruokamyrkytysriskin tuovat (ks. «Ruokamyrkytys»3 ja «Salmonelloosit»4) ja niiden välttäminen on paras ehkäisy. Hepatiitti A -infektiota vastaan on olemassa erittäin tehokas rokote (ks. «Matkailijan rokotukset»5). Rokotus antaa elinikäisen suojan, joten sen ottaminen voi kannattaa, jos matkustelee runsaasti, vaikka yhden tavallisen turistimatkan tuoma riski onkin hyvin pieni.

Hepatiitti B -virus (HBV)

HBV tarttuu ihmisveren ja sukupuoliyhteyden välityksellä ja virusta kantavasta äidistä syntyvään lapseen. HBV:n säilyminen ihmiskunnassa perustuu kroonisiin viruksen kantajiin. Maailmassa on 400 miljoonaa HBV:n kantajaa. Kantajuus on yleisintä Kaakkois-Aasiassa, trooppisessa Afrikassa ja Amazon-joen alueella Etelä-Amerikassa (ks. «Hepatiitti B -viruksen kantajien osuus väestössä»6). Näillä alueilla yli 8 % väestöstä kantaa HBV:ta veressään kehdosta hautaan. Siellä tartunta leviää pääasiassa äidistä lapselle. Suomalaisia kantajia on yksi tuhannesta. Kantajaäidille syntyvistä lapsista joka viides saa infektion, jos lasta ei suojata rokotteella heti syntymän jälkeen. Suomessa todetaan vuosittain 300 uutta tartuntaa. Suomalaisille yleisimmät tartuntatiet ovat huumeruiskut ja seksi. Työperäisiä tartuntoja (lähinnä terveydenhuollon ammateissa), verivalmisteiden välityksellä tarttuvia infektioita ja tartuntoja äidistä lapseen ei todeta edes yhtä joka vuosi. HBV:ta kantava lapsi päivähoidossa ei aiheuta tartuntariskiä hoitopaikan muille lapsille.

Taudin itämisaika on pitkä, 1–6 kk. Vain kolmasosa sairastuu akuuttiin maksatulehdukseen tyypillisine oireineen ja ketaisuuksineen. Nivelvaivoja on viidesosalla tautiin sairastuneista (toisin kuin A- ja C-hepatiitissa). Akuutti tauti on varsin lievä. Harvempi kuin joka sadas menehtyy vakavaan maksavaurioon, taudin vakavuus on sama kuin influenssan. Hepatiitti B:n pahin terveysuhka on krooninen maksatulehdus. Tartunnan saaneista 3–5 % jää krooniseksi viruksen kantajiksi. Heistä joka viides saa maksakirroosin. Se kehittyy hitaasti 10–30 vuoden aikana. Kirroosi lisää riskin sairastua maksasyöpään (ks. «Maksasyöpä»7) 100–200-kertaiseksi.

B-hepatiitti todetaan verestä osoittamalla sieltä viruksen rakenne (pinta-antigeeni, HBsAg) tai viruksen vasta-aineita (anti-HBc). Jos infekio todetaan, seurataan laboratoriotestein häviääkö virus itsestään. Jos se ei 6 kk:n kuluessa häviä, se jää useimmiten krooniseksi. Tällöin mitataan, paljonko viruksia on millilitrassa verta ja määritetään viruksen alatyyppi (ks. «Hepatiittitutkimukset»2). Näitä tietoja tarvitaan hoitopäätöksen tekemiseen. Useimmiten pyydetään myös potilaan seksikumppanit ja perheenjäsenet tutkimuksiin, jotta oireettomat tartunnat (70 % tartunnoista!) havaitaan. Lisäksi taudin aktiivisessa vaiheessa seurataan maksan toimintaa verikokeilla. Sairaalahoito on harvoin tarpeen.

Hepatiitti B:n hoito

Hoitoa tarjotaan niille, joille infektio jää krooniseksi ja joilla todetaan maksatulehdus. Hoitona on pistoksena annettava interferoni noin vuoden ajan. Jatkohoidoksi annetaan vuosien ajan tablettihoitoa (nukleosidianalogeja). Tällä hoidolla tulehdus saadaan vaimenemaan suurimmalta osalta potilaista. Hoitoon liittyy niin paljon haittavaikutuksia, että joka kymmenes ei pysty viemään kuuria läpi. Virus ei kuitenkaan poistu hoidolla elimistöstä, sillä viruksen perimäaines on pysyvästi liittynyt maksasolujen omaan geenistöön.

Hepatiitti B:n ehkäisy

Hepatiitti B -infektiota vastaan on olemassa erittäin tehokas rokote (ks. «Matkailijan rokotukset»5). Yksi 3 rokoteannoksen sarja (ajanhetkinä 0, 1, 6–12 kk) antaa elinikäisen suojan. Terveydenhuollon potilastyössä toimivat, viruksen kantajien seksikumppanit ja perheenjäsenet, kantajaäidille syntyvät lapset ja pistoshuumeiden käyttäjät saavat maksuttomasti ehkäisevän rokotteen (ks. «Kansallinen rokotusohjelma»8). Heti syntymän jälkeen kantajaäidin lapselle annettu tai verineulanpiston jälkeen turman uhrille annettu hepatiitti B -vasta-aine ja rokotus estävät infektiot lähes täysin. Raskaana olevat seulotaan neuvoloissa HBV:n suhteen ennen synnytystä. Suomessa, toisin kuin monessa muussa maassa, kaikki vastasyntyneet eivät saa hepatiitti rokotetta koska tauti on meillä niin harvinainen. Virus tuhoutuu nopeasti veren kuivuessa, joten ympäristössä olevasta verestä tai esimerkiksi puistoissa ajelehtivista huumeneuloista ei seuraa infektiota, vaikka kätensä niihin pistäisi. Ehjän ihon läpi ja suutelemisessa virus ei tartu. HBV:n kantajan ja naiskantajan kumppanimiehen on käytettävä kondomia yhdynnöissä. Maksuton neulan- ja ruiskunvaihto-ohjelma, joka tuli Suomessa käyttöön lähinnä HIV-infektion vuoksi, on vähentänyt myös HBV- ja HCV-tartuntojen määrää.

Hepatiitti C -virus (HCV)

HCV tarttuu ihmisveren välityksellä ja säilyy ihmiskunnassa viruksen kroonisten kantajien vuoksi. Maailmassa on 250 miljoonaa HCV:n kantajaa. Kantajat ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti (ks. «Hepatiitti C -virusinfektion esiintyvyys maailmassa»9). Joissakin Afrikan, Kaakkois-Aasian ja Etelä-Amerikan maissa 5–10 % väestöstä on viruksen kantajia, Suomessa noin yksi tuhannesta. Suomessa tunnistetaan 1 200 tartunnan saanutta vuosittain. Tunnistetuista vain noin 150:lla on tuore infektio ja siihen liittyvä maksatulehdus. Muut ovat oireettomia ja tartunta todetaan riskiryhmien seulonnoissa. Suomessa HCV on nykyään lähes yksinomaan pistoshuumeiden käyttäjien infektio. Ennen 1990-lukua sen saattoi saada verensiirrossakin. Toisin kuin HBV, se ei tartu juurikaan sukupuoliyhteydessä ja tuoreesti verisen neulan pistokin johtaa harvoin tartuntaan (1–2 %:n riski). Samoin kuin HBV:n kohdalla, äidistä lapseen tapahtuvia tartuntoja sekä verituotteesta ja verineulan pistosta saatuja tartuntoja todetaan kutakin harvemmin kuin kerran vuodessa.

Taudin itämisaika vaihtelee vajaasta kuukaudesta neljään kuukauteen. Vain joka viides saa tartunnan jälkeen oireita. Näillä oireet ovat kyllä tyypilliset mutta lievemmät kuin muissa hepatiiteissa. Siksi infektio on salakavala. Keltaisuus on harvinaista ja silloin infektio todetaan vain, jos huomataan mitata verestä maksaentsyymejä (esim. ALAT, ks. «ALAT ja ASAT»10). Suurin osa viruksen kantajista ei tiedä olevansa kantaja, mikä edesauttaa viruksen leviämistä uusiin henkilöihin ja toisaalta krooninen maksatauti voi edetä kirroosiksi, ennen kuin päästään hoitoon. Kaikista tartunnan saaneista 70 % jää krooniseksi viruksen kantajaksi. Jos ei saa lääkehoitoa, näistä viidennes saa maksakirroosin vuosikymmenien aikana ja on suurentuneessa maksasyövän riskissä.

Taudin määritys tehdään vasta-ainetutkimuksella (ks. «Hepatiittitutkimukset»2) tai viruksen osoittamisella verestä geenimonistusmenetelmällä. Lääkehoitoon valmistauduttaessa määritetään, kuten HBV-infektiossakin, jo syntyneen maksavaurion aste sekä virusten määrä ja niiden alatyyppi.

Hepatiitti C:n hoito

Hoitoa tarjotaan niille, joille infektio jää krooniseksi ja joilla todetaan maksatulehdus. Hoitona on pistoksena annettava interferoni ja siihen liitetty ribaviriini-tablettihoito. Hoidon pituus on muun muassa viruskannasta riippuva ja kestää 3–16 kk. Tällä hoidolla virus saadaan poistumaan 60–80 %:lta. Hoitoon liittyy niin paljon haittavaikutuksia, että joka kymmenes ei pysty viemään sitä läpi. Kun hoito onnistuu, virus poistuu elimistöstö (toisin kuin HBV:n kohdalla).

Hepatiitti C:n ehkäisy

Hepatiitti C -infektioon ei ole käytössä rokotetta eikä vasta-ainehoitoa. Kantajaäidin lapsellekaan ei ole antaa synnytyksen jälkeistä suojausta, mutta lapsen infektioriski on vähäisempi (5 %) kuin HBV-kantajaäidin lapsen. Verialtistuksen jälkeen, jos tilanteessa katsotaan syntyneen suuri riski tartunnasta, voidaan antaa ehkäisylääkettä. Toisin kuin HBV:n kantajien kohdalla, useimpien asiantuntijoiden mielestä HCV:n kantajan ei tarvitse käyttää kondomia yhdynnässä, koska riski partnerille on niin vähäinen. Huumeneulojen vaihto-ohjelma vähentää viruksen leviämistä väestössä.

Muut hepatiitit

Muita tunnettuja hepatiittiviruksia ovat hepatiitti D- ja E-virus. Hepatiitti D-tartunnan voi saada vain henkilö jolla on myös HBV. Tällaisen yhteisinfektion akuutti maksatulehdus on voimakkaampi. HDV on lähes yksinomaan pistoshuumeita käyttävien infektio. HDV-infektioita on todettu Suomessa kautta aikain vain muutamia. Sen ehkäisy toteutuu automaattisesti kun ehkäistään HBV-infektio.

Hepatiitti E -virusta esiintyy laajalti kehitysmaissa. Suomalaisilla matkailijoilla todetaan vain pari E-hepatiittia vuosittain. Lievät infektiot jäävätkin tunnistamatta. Infektio saadaan vedestä tai ruoasta ja kliininen tautikin muistuttaa eniten A hepatiittia. Taudin ikävä erikoisuus on se, että raskaana olevilla se on vakava ja voi aiheuttaa maksakuolion (fulminantin hepatiitin). Raskaana olevista infektion saajista 10–20 % kuolee jos saa E-hepatiitin. E-hepatiittia vastaan ei ole rokotetta. Sitä voi ehkäistä vain hyvällä ravitsemushygienialla matkustettaessa maihin, joissa tautia esiintyy.

Lisää tietoa hepatiiteista

Lääkärikirja Duodecim, ks. artikkeli «Maksatulehdus (hepatiitti) lapsella»11.

Sairauksien ehkäisy, ks. artikkeli «Virushepatiitit»12.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi