Etusivu » Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla

Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla

Lääkärikirja Duodecim
13.10.2017
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Maksa on oikealla ylävatsalla sijaitseva suuri sisäelin (ks. kuva «Maksa»1). Suomessa maksatulehdusten yleisimmät aiheuttajat ovat hepatiittivirukset ja alkoholi (ks. «Alkoholi ja terveys»1). Muita maksatulehduksen aiheuttajia ovat lääkkeet (ks. «Lääkkeiden haittavaikutukset»2), kemikaalit ja myrkyt, kuten jotkin sienimyrkyt. Tässä artikkelissa käsitellään vain virustulehduksia.

Ihmisillä esiintyviä hepatiittiviruksia on viisi, ja ne on nimetty aakkosin niiden löytymisjärjestyksessä. Hepatiitti A- ja E-virukset tarttuvat suun kautta, kun taas B-, C-, ja D-virukset veren välityksellä. A- ja E-hepatiitit paranevat itsestään, eikä virus jää krooniseksi elimistöön. B-, C- ja D-hepatiitit jäävät osalle tartunnan saaneista maksaan ja vereen ja aiheuttavat kroonisen maksatulehduksen ja tuovat maksakirroosin ja maksasyövän riskin.

Äkillinen maksatulehdus tautina

Kaikkien virusten kohdalla vain osa tartunnoista johtaa sairastumiseen. Eri hepatiittivirusten aiheuttamat infektiot ovat oireiltaan hyvin samankaltaisia, eikä aiheuttajavirusta voi päätellä oireista. Ensin voi olla muutama päivä lämpöilyä, epämääräisiä vatsavaivoja, väsymystä, ruokahaluttomuutta ja pahoinvoinnin tunnetta. Sitten ilmaantuu silmänvalkuaisten ja ihon keltaisuus. Jotkut huomaavat ensimmäiseksi virtsan muuttuvan tummaksi. Keltaisuus ja virtsan tummuminen aiheutuvat bilirubiinista, jota maksan häiriytyneen toiminnan vuoksi kertyy vereen. Esioireet voivat puuttua tai olla niin lieviä, ettei niitä huomaa. Sellainen on yleisin kulku C-hepatiitissa. Toisaalta tauti voi olla niin lievä, että on vain suolisto-oireita ilman keltaisuutta. Tämä on yleisin kulku lasten A-hepatiiteissa (ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) lapsella»3) ja kaikkien paitsi raskaana olevien E-hepatiiteissa.

Milloin hoitoon?

Lääkäriin on aina syytä mennä, jos epäilee virusmaksatulehdusta. Aiheuttajan selvittäminen on tärkeää sekä lääkehoidon että taudin ennusteen eli kroonisten seurausten mahdollisuuden arvioimiseksi. Maksatulehduksen aikana, ja jos on viruksen krooninen kantaja (B-, C- ja D-virukset), tulee välttää alkoholia ja lääkkeitä, joilla on vaikutuksia maksaan. Sen sijaan tavallinen liikkeelläolo ja liikunta eivät vaikuta taudin kulkuun haitallisesti. Mistään ruokavaliosta ei ole apua kroonista hepatiittia sairastavilla. Minkään viruksen aiheuttamaan äkilliseen (akuuttiin) maksatulehdukseen ei ole tehoavaa hoitoa.

Hepatiitti A -virus (HAV)

Tartunta ja taudin esiintyvyys

HAV tarttuu vain sitä erittävän ihmisen ulosteiden kautta. Tavallisimmin sen saa ulosteiden saastuttaman veden tai ruoan kautta. HAV-infektio on hyvin yleinen laajalti trooppisissa maissa (ks. «Hepatiitti A -virusinfektion arvioitu esiintyvyys maailmassa»4). Suomalaisille tartunta on pääasiassa matkailutuliainen. Tosin pieniä paikallisia epidemioita on Suomessa ollut 2000-luvulla kymmenkunta. Näitä on ollut ulkomailta tuotujen elintarvikkeiden (esimerkiksi pakastemarjojen) aiheuttamina sekä alkoholistiporukoissa ja päivähoidossa, joissa on tapahtunut myös tartuntoja suoraan ihmisestä toiseen.

Matkailijalle yksi päivä trooppisessa Afrikassa tuo saman riskin tartunnasta kuin vuosi Suomessa tai kolme kuukautta Pohjoismaissa. Itä- tai Etelä-Euroopassa riski on tältä väliltä. Suomalaisten vuosittaiset kaksi miljoonaa matkaa hepatiitti A:n runsaan esiintymisen alueille johtavat vain 10–30 matkailijan tautiin. Vuonna 2016 todettiin vain kuusi A-maksatulehdusta, mikä on kaikkien aikojen pienin määrä. A-hepatiitin vähenemiseen Suomessa ovat osaltaan vaikuttaneet parantunut tuontielintarvikkeiden hygienia sekä matkailijoiden enenevästi ottamat rokotukset.

Taudin kulku ja diagnoosi

Taudin itämisaika on 15–50 vrk. HAV ei jää krooniseksi, ja tauti paranee 2–4 viikossa ilman jälkitauteja. Vakavat, maksakuolioon johtavat taudit ovat hyvin harvinaisia, vain yksi tuhannesta. Uupumus jatkuu joillakin muutaman kuukauden ajan maksatulehduksen jo rauhoituttua. Sairaalahoito on harvoin tarpeen. Hepatiitti A:ta sairastava erittää virusta ulosteeseen jo useita päiviä ennen oireiden alkua ja on tartuttava vain suunnilleen oireiden alkuun asti. Parantavaa lääkettä ei ole. Tautia epäiltäessä se voidaan tunnistaa verestä viruksen vasta-ainetutkimuksella (ks. «Virushepatiittitutkimukset»5).

Ehkäisy

Tartuntoja aiheuttavat riskiruoat ovat samat kuin ruokamyrkytyksillä ja turistiripuleilla (ks. «Ruokamyrkytys ja sen aiheuttama ripuli»6 ja «Turistiripuli eli matkaripuli»7), ja ravintohygienia on paras ehkäisy. Hepatiitti A -infektiota vastaan on olemassa erittäin tehokas rokote (ks. «Matkailijan rokotukset»8). Rokotuksen suoja alkaa kaksi viikkoa ensimmäisestä pistoksesta. Elinikäisen suojan saa, jos ottaa tehosteannoksen 6–12 kuukautta myöhemmin. Rokottaminen maksaa silloin yhteensä noin 110 €. Ainakin jos matkustelee runsaasti, rokotus on kannattava, vaikka yhden tavallisen turistimatkan tuoma riski onkin hyvin pieni. Jos haluaa samalla suojan myös veren välityksellä tarttuvaa B-hepatiittia vastaan, voi ottaa A+B-virusrokotteen (Twinrix®). Elinikäinen suoja kumpaakin virusta vastaan vaatii kolme rokotuskertaa, ja rokotteen hinnaksi tulee silloin n. 160 €. Molemmat rokotteet sopivat sekä lapsille että aikuisille, eikä raskaus ole este rokottamiselle. Sairastumisen ja viruksen leviämisen ehkäisyssä voidaan käyttää gammaglobuliinipistoksia jo tartunnan saaneille.

Hepatiitti B -virus (HBV)

Tartunta ja taudin esiintyvyys

HBV tarttuu ihmisveren ja sukupuoliyhteyden välityksellä sekä virusta kantavasta äidistä syntyvään lapseen. HBV:n säilyminen ihmiskunnassa perustuu kroonisiin viruksen kantajiin. Maailman terveysjärjestön WHO:n arvion mukaan maailmassa on noin 250 miljoonaa HBV:n kantajaa. Kantajuus on yleisintä Kaakkois-Aasiassa, trooppisessa Afrikassa ja Amazon-joen alueella Etelä-Amerikassa (ks. «Hepatiitti B -viruksen kantajien osuus väestössä»9). Näillä alueilla paikoitellen joka kymmenes asukas kantaa HBV:ta veressään kehdosta hautaan. Siellä tartunta leviää pääasiassa äidistä lapselle. WHO:n suosittama kaikkien syntyvien lasten rokottaminen on etenkin Kaakkois-Aasiassa ratkaisevasti vähentänyt tautikuormaa viime vuosina. Suomalaisista kantajia on vähemmän kuin yksi tuhannesta.

Kantajaäidille syntyvistä lapsista joka viides saa infektion, jos lasta ei suojata rokotteella ja vasta-aineella (HBV-immunoglobuliinilla) heti syntymän jälkeen. B-hepatiitti on viimeisten 20 vuoden aikana harvinaistunut Suomessa. Kun vuonna 1998 Suomessa todettiin 160 tuoretta tautia, vuonna 2016 niitä oli enää 12, ja näistäkin vain kolme oli suomalaisilla. Viruksen kroonisia kantajia tunnistettiin 336 vuonna 2016, mutta tartunnoista 90 % oli ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä, ja infektio oli todennäköisesti saatu lähtömaassa. Hepatiitti B:n nopea väheneminen Suomessa johtuu todennäköisesti riskiryhmien rokotuksista (ks. taulukko «Maksuttoman hepatiitti B-rokotuksen saavat ryhmät Suomessa (Lähde: THL )»1) ja huumeidenkäyttäjien neulanvaihtokäytännöistä. Suomalaisista pistoshuumeiden käyttäjistä oli vasta-ainemäärityksen perusteella 2000-luvun alussa 7 % saanut HBV-tartunnan, mutta näistäkin vain pieni osa oli viruksen kantajia ja siten tartuttavia. Nämä ovat kansainvälisesti katsoen hyvin pieniä osuuksia.

Suurin osa suomalaisten viime vuosien tartunnoista on saatu sukupuoliyhteydessä. Tartunnoista puolet oli saatu Suomessa, puolet ulkomailla. Huumeruisku on toinen yleinen tartuntatie monessa maassa, mutta ei Suomessa. Työperäisiä tartuntoja (lähinnä terveydenhuollon ammateissa), verivalmisteiden välityksellä tarttuvia infektioita ja tartuntoja äidistä lapseen ei todeta edes yhtä joka vuosi. Viimeisin Suomessa verituotteista aiheutunut tartunta on vuodelta 2004. Tutkimusten mukaan HBV:ta kantava lapsi päivähoidossa tai koulussa ei aiheuta tartuntariskiä hoitopaikan muille lapsille.

Taudin kulku ja diagnoosi

Taudin itämisaika on pitkä, 1–6 kuukautta. Vain kolmasosa sairastuu akuuttiin maksatulehdukseen tyypillisine oireineen ja keltaisuuksineen. Nivelvaivoja on viidesosalla tautiin sairastuneista. Akuutti tauti on varsin lievä. Harvempi kuin joka sadas menehtyy taudin alkuvaiheessa vakavaan maksavaurioon. Hepatiitti B:n aiheuttama pahin terveysuhka on krooninen maksatulehdus. Tartunnan saaneista 3–5 % jää kroonisiksi viruksen kantajiksi. Heistä joka viides saa maksakirroosin. Se kehittyy hitaasti 10–30 vuoden aikana. Kirroosi lisää riskin sairastua maksasyöpään (ks. «Maksasyöpä»10) 100–200-kertaiseksi.

B-hepatiitti todetaan verestä osoittamalla sieltä viruksen rakenne (pinta-antigeeni, HBsAg) tai viruksen vasta-aineita (anti-HBc). Jos infektio todetaan, seurataan aina laboratoriotestein, häviääkö virus itsestään. Jos se ei kuuden kuukauden kuluessa häviä, se jää useimmiten krooniseksi. Tällöin tutkitaan, onko maksassa vauriota, ja mitataan, paljonko viruksia on veressä sekä määritetään viruksen alatyyppi (ks. «Virushepatiittitutkimukset»5). Näitä tietoja tarvitaan hoitopäätöksen tekemiseen. Useimmiten pyydetään myös potilaan seksikumppanit ja perheenjäsenet tutkimuksiin, jotta oireettomat tartunnat (70 % tartunnoista!) havaitaan. Lisäksi taudin aktiivisessa vaiheessa seurataan maksan toimintaa verikokeilla. Sairaalahoito on harvoin tarpeen.

Hepatiitti B:n hoito

Virusta ei voida poistaa maksasta lääkehoidolla (ero hepatiitti C:hen). Lääkehoidon tavoite on vähentää virusten määrää ja siten estää kroonisen tulehduksen, maksakirroosin ja maksasyövän kehittymistä. Hoitoa tarjotaan niille, joille infektio jää krooniseksi ja joilla todetaan maksatulehdus. Hoitona on määrävälein pistoksena annettava interferoni 1–2 vuoden ajan tai tablettihoito (jokin nukleosidianalogi).

Hoito valitaan muun muassa veren virusmäärän ja maksavaurion asteen perusteella. Maksavaurion astetta selvitetään verikokeilla, erityisellä kuvantamistutkimuksella (Fibroscan®) ja tarvittaessa maksan koepalan mikroskooppitutkimuksella. Koepalan ottoa tarvitaan harvoin. Hoidolla tulehdus saadaan vaimenemaan suurimmalta osalta potilaista, mutta jatkuvaa estohoitoa tablettilääkkeellä voidaan tarvita. Interferonihoitoon liittyy niin paljon haittavaikutuksia, että joka kymmenes ei pysty viemään kuuria läpi. Jos tauti etenee hoidoista huolimatta, hoitona voidaan käyttää maksan siirtoa. Suomessa vuosittain suoritettavista noin 60 maksansiirrosta keskimäärin vain kolme tehdään kroonisen B- tai C-hepatiitin takia.

Hepatiitti B:n ehkäisy

Hepatiitti B -infektiota vastaan on olemassa erittäin tehokas rokote (ks. «Matkailijan rokotukset»8). Yksi kolmen rokoteannoksen sarja (ajanhetkinä 0, 1, 6–12 kk) antaa elinikäisen suojan. Terveydenhuollon potilastyössä toimivat, viruksen kantajien seksikumppanit ja perheenjäsenet, kantajaäidille syntyvät lapset ja pistoshuumeiden käyttäjät sekä muuten suuressa tartuntariskissä olevat saavat Suomen yleisessä rokotusohjelmassa maksuttomasti ehkäisevän rokotteen (ks. taulukko «Maksuttoman hepatiitti B-rokotuksen saavat ryhmät Suomessa (Lähde: THL )»1 sekä «Kansallinen rokotusohjelma»11 ja «https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hepatiitti-b-rokote»1).

Raskaana olevat seulotaan neuvoloissa HBV:n suhteen ennen synnytystä. Heti syntymän jälkeen kantajaäidin lapselle annettu tai verineulanpiston jälkeen turman uhrille annettu hepatiitti B -vasta-aineruiske (HBV-immunoglobuliini) yhdessä rokotuksen kanssa estää viruksen siirtymisen lapseen lähes täysin. Lapsen on saatava tehosterokotteet 1 ja 12 kuukauden iässä. Suomessa, toisin kuin monessa muussa maassa, kaikki vastasyntyneet eivät saa hepatiittirokotetta, koska tauti on meillä niin harvinainen.

Virus ei tartu kosketuksessa ehjän ihon läpi eikä suutelemisessa. Virus tuhoutuu nopeasti veren kuivuessa, joten ympäristössä olevasta verestä tai esimerkiksi puistoissa ajelehtivista huumeneuloista ei seuraa infektiota, vaikka kätensä niihin pistäisi. Leviämistä ei ole todettu päivähoidossa tai kouluissa, vaikka niissä verisiä tapaturmia sattuukin. Silti päivähoitoryhmän lapset saavat maksutta hepatiitti B -rokotuksen, jos ryhmässä on viruksen kantaja. Sukupuoliyhdynnässä HBV on tarttuvampi kuin HIV, ja ehkäisyyn suositetaan samanlaista turvaseksiä kuin HIV-infektiossa (ks. «http://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/miten-suojautua-tartunnalta/»2). Tärkeintä on kondomin käyttö yhdynnässä, olipa kumpi tahansa osapuoli viruksen kantaja ja partneria ei ole suojattu rokotuksella. Maksuton neulan- ja ruiskunvaihto-ohjelma, joka tuli Suomessa käyttöön lähinnä HIV-infektion vuoksi, on vähentänyt myös HBV- ja HCV-tartuntojen määrää. Verenluovuttajien virusseulonnat ovat Suomessa lopettaneet luovutetun veren kautta tulleet maksatulehdusvirusten tartunnat täysin.

Hepatiitti C -virus (HCV)

Tartunta ja taudin esiintyvyys

HCV tarttuu ihmisveren välityksellä ja säilyy ihmiskunnassa viruksen kroonisten kantajien vuoksi. Maailmassa on WHO:n arvion mukaan noin 70 miljoonaa HCV:n kantajaa. Kantajat ovat jakautuneet hyvin epätasaisesti (ks. «Hepatiitti C -virusinfektion esiintyvyys maailmassa»12). Joissakin Afrikan, Kaakkois-Aasian ja Etelä-Amerikan maissa 5–10 % väestöstä on viruksen kantajia. Suomessa kantajia arvellaan olevan noin 20 000 (muutama tuhannesta). Suomessa tunnistetaan 1 200 uutta tartunnan saanutta vuosittain, eikä määrä ole viime vuosina muuttunut (ks. taulukko «Kaikki hepatiitti C -tapaukset lääkärien ilmoitusten mukaan tartuntatavoittain 2007–2016 (Lähde: THL )»2). Viruksen kantajista kaksi kolmasosaa on miehiä, ja eniten heitä on 20–39-vuotiaiden joukossa. Vuosittain tunnistetuista vain joka kymmenennellä on tuore infektio ja siihen liittyvä maksatulehdus. Muut ovat oireettomia, ja aikoinaan saatu tartunta todetaan riskiryhmien seulonnoissa. Suomessa HCV on nykyään valtaosin pistoshuumeiden käyttäjien infektio. Niistä, joilta tartuntatapa tiedettiin, 90 %:lla se oli ruiskuhuumeiden käyttö. Suomessa arvioidaan noin kolmen neljästä ruiskuhuumeen käyttäjästä kantavan hepatiitti C -virusta, mikä on moninkertainen osuus hepatiitti B -viruksen kantajiin verrattuna. Valtaosa tartunnoista (86 %) oli suomalaista alkuperää olevilla ja oli myös saatu Suomessa (88 %).

Toisin kuin HBV, HCV ei tartu viruksen kantajalta juurikaan sukupuoliyhteydessä (yksi tartunta noin 200 000 yhdyntää kohti), ja tuoreesti verisen neulan pistokin johtaa harvoin tartuntaan (1–2 %:n riski). Terveydenhuollossa ei todeta edes yhtä työperäistä tartuntaa vuosittain. Ennen 1990-lukua viruksen saattoi saada verensiirrossakin. Samoin kuin HBV:n kohdalla, äidistä lapseen tapahtuvia tartuntoja sekä verituotteesta ja verineulan pistosta saatuja tartuntoja todetaan hyvin harvoin. Vuonna 2016 ei tullut tietoon työperäisiä tartuntoja. Syntyvän lapsen riski saada HCV-tartunta äidiltään on noin 10 %, mutta vuonna 2016 todettiin silti vain kaksi vastasyntyneen äidiltään saamaa infektiota.

Taudin kulku ja diagnoosi

Taudin itämisaika vaihtelee vajaasta kuukaudesta neljään kuukauteen. Vain joka viides saa tartunnan jälkeen oireita. Näillä oireet ovat kyllä virusmaksatulehdukselle tyypilliset (ks. edellä) mutta lievemmät kuin muissa hepatiiteissa. Keltaisuus on harvinaista, ja infektio todetaan vain, jos huomataan mitata verestä maksaentsyymejä (esim. ALAT, ks. «Alaniiniaminotransferaasi (P-ALAT)»13). Suurin osa viruksen kantajista ei tiedä olevansa kantajia, elleivät käy testissä, mikä edesauttaa viruksen leviämistä uusiin henkilöihin. Toisaalta krooninen maksatauti voi edetä salakavalasti kirroosiksi, ennen kuin päästään hoitoon. Kaikista tartunnan saaneista 70 % jää kroonisiksi viruksen kantajiksi. Maksavaurio kehittyy yhtä usein kuin HBV:n kantajilla, eli 15–30 % saa maksakirroosin 20 vuoden kuluessa tartunnasta. Niistä, joille kirroosi on kehittynyt, vuosittain 2–4 % saa maksasyövän. Suomessa 2000-luvulla tietoon tulleista HCV:n kantajista noin joka kuudes on seurannan kuluessa kuollut. Kuolemat ovat useimmin johtuneet tapaturmista tai alkoholimaksasairaudesta, harvoin hepatiitti C -viruksesta sellaisenaan.

Taudin määritys tehdään vasta-ainetutkimuksella (ks. «Virushepatiittitutkimukset»5) ja viruksen osoittamisella verestä geenimonistusmenetelmällä. Lääkehoitoon valmistauduttaessa määritetään, kuten HBV-infektiossakin (ks. edellä), jo syntyneen maksavaurion aste sekä virusten määrä veressä ja lääkeherkkyyden päättelemiseksi viruksen alatyyppi.

Hepatiitti C:n hoito

Hoitoa tarjotaan niille, joille infektio jää krooniseksi ja joilla todetaan maksatulehdus. Hoitona on pistoksena annettava interferoni ja siihen liitetty ribaviriini-tablettihoito. Hoidon pituus riippuu muun muassa viruskannasta ja on 12–48 viikkoa. Tällä hoidolla virus saadaan poistumaan 60–80 %:lta. Hoitoon liittyy niin paljon haittavaikutuksia, että joka kymmenes ei pysty viemään sitä läpi. Kun hoito onnistuu, virus poistuu elimistöstä (toisin kuin HBV:n kohdalla).

Hepatiitti C -infektion hoitoon on tullut vuosien 2014–2017 aikana yhdeksän interferonia tehokkaampaa ja turvallisempaa lääkettä, jotka lisäksi voidaan ottaa tabletteina. Niillä hoidetuista yli 90 % on parantunut infektiosta. Toisin kuin interferonihoito, ne tehoavat ja ovat turvallisia silloinkin, kun henkilöllä on pitkällekin edennyt maksavaurio. Uusiin tablettilääkkeisiin liittyy varsin vähän haittavaikutuksia, ja hoidon seuranta on kevyempää kuin interferonihoidossa. Uusi hoito on sen erittäin kalliin hinnan vuoksi toistaiseksi varattu potilaille, joilla interferonihoito ei ole tehonnut, maksasairaus on pitkälle edennyt tai on tullut vaurioita myös muihin elimiin kuin maksaan, kuten keuhkoihin, sydämeen tai munuaisiin. Kolmen kuukauden hoito uusien lääkkeiden yhdistelmillä maksaa valmisteista riippuen 50 000–130 000 € (hoito interferonilla 2 000–4 000 €). Maksansiirto on viimeinen keino hoidossa, kun maksa on jo tuhoutunut. Suomen noin 60 vuosittaisesta maksansiirrosta vain keskimäärin kolme tehdään kroonisen B- tai C-hepatiitin takia

Hepatiitti C:n ehkäisy

Hepatiitti C -infektioon ei ole käytössä rokotetta eikä vasta-ainehoitoa. Kantajaäidin lapsellekaan ei ole antaa synnytyksen jälkeistä suojausta, mutta lapsen infektioriski on vähäisempi (5 %) kuin HBV-kantajaäidin lapsen. Verialtistuksen jälkeen, jos tilanteessa katsotaan syntyneen suuri riski tartunnasta, voidaan antaa ehkäisylääkettä. Toisin kuin HBV:n kantajien kohdalla, useimpien asiantuntijoiden mielestä HCV:n kantajan ei tarvitse käyttää kondomia yhdynnässä, koska riski partnerille on niin vähäinen. Huumeneulojen vaihto-ohjelma vähentää viruksen leviämistä väestössä. Verenluovuttajien virusseulonnat ovat Suomessa lopettaneet luovutetun veren välityksellä tulleet maksatulehdusvirusten tartunnat täysin.

Vuonna 2016 Suomi asetti tavoitteeksi HCV:n hävittämisen Suomen väestöstä aloittamalla kaikkien sen kantajien, myös oireettomien, hoidon. Tähän voidaan päästä vain, jos lääkkeiden hinnat merkittävästi laskevat (esimerkiksi kilpailuttamalla hankinta valtakunnan tasolla) ja huolehtimalla valtakunnallisesti kustannuksista, jotka nyt maksaa kunta (ks. «http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/78923/C-hepatiittistrategia_.pdf»3).

Hepatiitti D -virus (HDV)

HDV tarttuu veren välityksellä. Hepatiitti D -tartunnan voi saada vain henkilö, jolla on valmiiksi HBV, tai yhdessä sen kanssa. Tällaisen yhteisinfektion akuutti maksatulehdus on yksittäisiä HBV-infektioita voimakkaampi. HDV on lähes yksinomaan pistoshuumeita käyttävien infektio. HDV-infektioita on todettu Suomessa 2010-luvulla 2–6 vuosittain (vuonna 2016 neljä). Infektion ehkäisy toteutuu automaattisesti, kun ehkäistään HBV-infektio. Diagnoosi tehdään vasta-ainetestillä tai virusgeenejä toteavalla testillä verestä.

Hepatiitti E -virus (HEV)

Tartunta ja esiintyvyys

Infektio saadaan virusta kantavan ihmisen ulosteiden saastuttamasta vedestä tai ruoasta. Hepatiitti E -virusta esiintyy laajalti lämpimissä huonon hygienian maissa. Maailmanlaajuisesti se on merkittävä. WHO:n arvion mukaan HEV-infektioita on vuosittain 20 miljoonaa ja se aiheuttaa 70 000 ihmisen kuoleman. Kuolleet ovat voittopuolisesti raskaana olleita.

Tuoreiden, tarkempia seulontatestejä käyttäneiden tutkimusten mukaan se on monessa Euroopan maassa yleisempi kuin on arveltu. Esimerkiksi Hollannissa, Italiassa ja Englannissa on joka viidennellä todettu vasta-aineita merkkinä läpikäydystä infektiosta. Viidestä ihmiselle maksatulehduksen aiheuttavasta HEV-kannasta kaksi esiintyy vain ihmisissä ja kolme esiintyy luonnollisena eläimissä aiheuttaen ns. zoonooseja. Useat eläinlajit kantavat virusta, mutta ihmisten kannalta sika on tärkein. Myös Suomessa HEV on varsin yleinen erityisesti porsailla, mutta kyseessä on viruskanta, joka aiheuttaa harvoin ihmisen infektion, eikä siasta ihmiseen tarttuvia tapauksia ole todettu. Suomalaisilla matkailijoilla on todettu vuosittain 11–44 E-hepatiittia (21 vuonna 2016).

Taudin kulku, diagnoosi, hoito ja ehkäisy

Infektio tulee harvoin tunnistetuksi, koska 90 % ei saa mitään oireita ja suurin osa lopuista saa hyvin lievän taudin. Taudin yhteys matkaan jää usein huomaamatta, koska taudin itämisaika on pitkä, 2–6 viikkoa. Diagnoosi tehdään vasta-ainemäärityksellä verestä. Tartuntatapa ja kliininen tautikin muistuttavat eniten A-hepatiittia. Vain pieni osa infektioista johtaa keltaisuuteen. Tauti paranee itsestään 2–4 viikossa, eikä siihen ole hoitoa. Virus häviää lähes aina ulosteesta taudin parantuessa. Pitkäaikainen viruksen kantajuus on harvinaista. Usein suolisto-oireet hallitsevat.

HEV-infektion ikävä erikoisuus on, että raskaana olevilla tauti on vakava ja voi aiheuttaa maksakuolion. Raskaana olevista infektion saajista 10–20 % kuolee, jos saa E-hepatiitin. Jos raskaana oleva suunnittelee matkaa alueelle, jossa parhaillaan on HEV-epidemia, veden ja ruoka-aineiden valinnassa on syytä olla tarkkana. E-hepatiittiin ei ole tehokasta lääkettä, eikä sen ehkäisyyn ole rokotetta. Sitä voi ehkäistä vain hyvällä ravitsemushygienialla matkustettaessa maihin, joissa tauti on yleinen.

Taulukko 1. Maksuttoman hepatiitti B-rokotuksen saavat ryhmät Suomessa (Lähde: THL «https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hepatiitti-b-rokote»1)
Säännöllistä hoitoa saavat verenvuototautia sairastavat
Ruiskuhuumeiden käyttäjät
Ruiskuhuumeita käyttävien läheiset, kuten perheenjäsenet, asuinkumppanit ja seksikumppanit
Hepatiitti B-infektiota sairastavien sekä oireettomien HBsAg-positiivisten henkilöiden vastasyntyneet lapset, seksikumppanit ja samassa taloudessa asuvat
Seksityöntekijät
Työharjoittelussa tartuntavaaraan joutuvat opiskelijat
Henkilöt, joilla on pistotapaturman tai muun verialtistumisen vuoksi vaara saada hepatiitti B -tartunta, ja jotka ovat altistuneet muualla kuin työtehtävissä
Alle 5-vuotiaat päiväkotilapset, kun ryhmässä tiedetään olevan HBsAg-positiivinen lapsi
Vastasyntyneet lapset, kun ainakin toinen vanhemmista on lähtöisin maasta, jossa hepatiitti B on yleinen
Hepatiitti C-viruksella infektoituneiden äitien vastasyntyneet lapset
Miehet, joilla on seksiä miesten kanssa
Taulukko 2. Kaikki hepatiitti C -tapaukset lääkärien ilmoitusten mukaan tartuntatavoittain 2007–2016 (Lähde: THL «https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/hepatiitti-b-rokote»1)
2007200820092010201120122013201420152016
Ruiskuhuumeet 478 589530641627 663 652704619 590
Seksi72 82 75 8390 6991 86 78 76
Perinataalinen3 1010 1112 8 5 432
Verituotteet24 20 514 871113146
Muu41 4750 40 31 42 3639 25 25
Ei tietoa575430 416 380403 406 380393 428 458
Yhteensä1 189 1 173 1 0831 179 1 180 1 1851 1811 2361 181 1 157

Lisää tietoa hepatiiteista

Lääkärikirja Duodecim: ks. artikkeli «Maksatulehdus (hepatiitti) lapsella»3.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntataudit Suomessa 2016. Raportti 5/2017 «http://www.julkari.fi/handle/10024/135229»4

Färkkilä M. C-hepatiitin uudet lääkkeet - milloin ja kenelle? Duodecim 2014;130:1813–22 «/xmedia/duo/duo11851.pdf»5.

Färkkilä M. Pitäisikö kaikki C-hepatiittipotilaat hoitaa? Suomen Lääkärilehti 2015;70(23):1635

Kettunen O, Vuorela M, Kantala T, ym. Suomalaismiehen kotoperäinen E-hepatiittitartunta. Duodecim 2013;129:2169-73 «/xmedia/duo/duo11277.pdf»6

Sosiaali- ja terveysministeriö. Suomen C-hepatiittistrategia 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2016 :63 «http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/78923/C-hepatiittistrategia_.pdf»3