Nielutulehduksen syyt

Lapsen kurkkukivun ja nielutulehduksen aiheuttavat useimmiten samat virukset kuin flunssankin, ja nielutulehdus onkin yleensä osa yleisempää hengitystietulehdusta. Varsinaisesta nielutulehduksesta puhutaan silloin, kun kurkkukipu ja kuume ilmenevät ilman muita merkittäviä hengitystieoireita. Tällöin tärkeä aiheuttaja on streptokokkibakteeri, joka aikaansaa myös nielurisojen tulehtumisen. Streptokokin aiheuttama nielutulehdus on melko harvinainen pienillä lapsilla mutta yleinen 5−15-vuotiailla. Nuoremmilla lapsilla adenovirus on tärkeä nielutulehduksen aiheuttaja. Enterovirus puolestaan voi aiheuttaa rakkulaisen nielutulehduksen erityisesti syksyisin. Nielutulehduksen syynä nuorilla voi olla Epstein-Barr-virus (EBV), jonka aiheuttamaa tautia kutsutaan mononukleoosiksi.

Nielutulehduksen oireet

Pienillä lapsilla huono syöminen usein viittaa nielutulehdukseen. Leikki-ikäinen osaa jo kertoa kurkkukivusta, ja kouluikäisellä taudin paikallistaminen on helppoa. Nielutulehdukseen liittyy usein myös leukakulman imusolmukkeiden suureneminen, mikä aiheuttaa turvottelua kaulassa ja aristusta pään kääntämisessä. Nielutulehduksen tyyppilöydös on punoittava nielu. Jos myös nielurisat ovat tulehtuneet, ne ovat turpeat ja pinnalla näkyy usein punoituksen lisäksi vaaleita peitteitä.

Virusten aiheuttamat nielutulehdukset ovat oireiltaan hyvin vaihtelevia. Ainoa vaiva voi olla lievä aristus niellessä. Toisaalta oireet ja löydökset voivat hyvin paljon muistuttaa streptokokki-infektiota.

Streptokokkibakteerin aiheuttaman nielutulehduksen tyypilliset löydökset ovat äkillisesti alkanut korkea kuume, kurkkukipu, leukakulman suurentuneet ja aristavat imusolmukkeet, nielun voimakas punoitus ja nielurisoissa näkyvät valkeat peitteet. Joskus lapsi valittaa myös pahoinvointia, vatsakipua tai päänsärkyä. Sen sijaan flunssan oireet (nuha, yskä) yleensä puuttuvat. Jos streptokokin aiheuttamaan nielutulehdukseen liittyy ihottuma, tautia kutsutaan tulirokoksi.

Nuorten mononukleoosissa voidaan kuumeen ja nieluoireiden ohella todeta myös ihottumaa sekä muiden elinten löydöksiä, kuten suurentunut maksa ja perna. Kuume on mononukleoosissa yleensä hyvin korkea ja kestää useita päiviä, joskus viikkojakin.

Milloin hoitoon?

Nielutulehdus on usein yksi flunssan oireista ja paranemista voidaan seurata kotona.

Tilanteita, joissa on syytä hakeutua hoitoon:

  • Leikki- tai kouluikäisellä lapsella on korkea kuume ja voimakas kurkkukipu ilman muita oireita.
  • Lapsella on kurkkukipua, johon liittyy hengitysvaikeutta tai puheen puuroutumista. Tällöin kyse voi olla nielupaiseesta ja hoitoon on parempi hakeutua saman tien.
  • Lapselle ilmaantuu kuumetta silloin, kun jollain perheessä on todettu streptokokkitulehdus.
  • Kurkkukipuisella lapsella on todettavissa hentoa, punertavaa ihottumaa kasvoissa tai vartalolla merkkinä tulirokosta.
  • Streptokokkitulehdukseen aloitettu antibioottihoito ei vie kuumetta pois kahdessa päivässä.

Nielutulehduksen toteaminen ja hoito

Streptokokkitulehdus diagnosoidaan nykyisin yleisimmin pikatestin avulla, josta vastaus on saatavissa 10 minuutissa. Luotettavampi tulos saadaan bakteeriviljelyn avulla, mutta tutkimuksen teko kestää 1–2 vuorokautta. Pikatesti paljastaa melko luotettavasti A-ryhmän streptokokin, joka on tärkein aiheuttajabakteeri. Kuitenkin myös G- ja C-ryhmän streptokokit voivat aikaansaada nielutulehduksen, ja ne paljastuvat luotettavasti vain bakteeriviljelyssä.

Diagnoosia vaikeuttaa se, että leikki- ja kouluikäisistä lapsista noin 20 % kantaa A-ryhmän streptokokkia kurkussaan. Oireeton tartunta ei vaadi hoitoa. Sen vuoksi streptokokkitestejä kannattaa tehdä ainoastaan silloin, kun lapsella on tyypillisiä oireita.

Streptokokkitulehdus vaatii aina antibioottilääkityksen. Perinteisesti hoidoksi määrätään penisilliiniä 10 vuorokauden kuurina. Viime vuosina on kuitenkin saatu näyttöä myös siitä, että lyhytkestoisempi hoito on yhtä tehokas. Maailman terveysjärjestö (WHO) suositteleekin nykyään 5 päivän antibioottikuuria.

Streptokokki-infektion tartuttavuus loppuu vuorokaudessa antibioottihoidon aloittamisen jälkeen. Niinpä lapsi voi yleensä palata kouluun tai päiväkotiin, kun hoidon aloituksesta on kulunut vähintään 24 tuntia. Virusperäisessä nielutulehduksessa antibiootteja ei käytetä. Tulehduskipulääkkeet helpottavat kipua, samoin lämmin juominen ja kurkkupastillit voivat auttaa. Valitettavasti kovin tehokkaita lääkkeitä ei lääkärinkään valikoimasta kurkkukivun hoitoon löydy.

Nielutulehduksen ehkäisy

Virusperäinen nielutulehdus tarttuu erityisesti kosketustartuntana käsien kautta tai pisaratartuntana kuten flunssa. Streptokokkibakteerin tartuttavuus on pienempi kuin virusten, mutta perhepiirissä tai koulussa tarttuminen on varsin mahdollista. Niinpä käsien pesu on tärkeä ehkäisykeino. Joskus perheissä esiintyy toistuvia nielutulehduksia, koska joku perheen jäsenistä on oireeton streptokokkibakteerin levittäjä. Streptokokki aiheuttaa myös niin kutsuttua peppuangiinaa eli peräaukon ympäristön ihottumaa, josta bakteeri voi tartuttaa muita. Jos herää epäily perheen sisällä leviävästä taudista koko perhe voidaan tutkia bakteeriviljelyn avulla ja määrätä antibioottilääkitys samanaikaisesti kaikille streptokokin kantajille. A-streptokokkia vastaan ei toistaiseksi ole rokotetta.

Kirjallisuutta

  1. World Health Organization. The WHO AWaRe (Access, Watch, Reserve) antibiotic book, 2022.
  2. Ivaska L, Peltola V. Nielutulehdus ja tulirokko. Lasten infektiosairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019, s.25-30.
  3. Nokso-Koivisto J. Lapsen nielutulehdus ja tonsilliitti. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 25.11.2018.
  4. Blomberg H, Kotilainen H, Liukko T, ym. Nielutulehdus. Duodecim 2012;128(8):836-8