Etusivu » Aivotulehdus ("aivokuume")

Aivotulehdus ("aivokuume")

Lääkärikirja Duodecim
16.10.2017
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Suomessa todetaan noin 500 aivotulehdusta eli enkefaliittia vuosittain. Tauti on useammin viruksen kuin bakteerin aiheuttama. Aivotulehdusta epäillään, kun kuumeen ja muiden infektio-oireiden lisäksi oireisiin kuuluu ylenmääräinen uupumus, tajunnan tilan tai ympäristön ymmärtämisen häiriöitä, persoonallisuuden muuttumista tai äkilliseen kuumetautiin liittyviä halvauksia.

Yleisimpiä aiheuttajia ovat herpesvirukset, puutiaisenkefaliittivirus ja enterovirukset. Myös influenssaan voi liittyä aivotulehdus. Bakteereista näitä tulehduksia aiheuttavat mykoplasma, listeria, borrelia (Lymen tauti, ks. «Borrelioosi eli Lymen tauti»1) sekä tuberkuloosibakteeri ja alkueläimistä toksoplasma. Kahdessa kolmasosassa aivotulehduksista taudin aiheuttajaa ei tunnisteta. Näiden oletetaan kuitenkin olevan pääasiassa virustauteja. Yleisin tunnistettu aiheuttaja on jokin enteroviruksista. Enterovirustauti on yleensä hyvin paraneva, eikä siihen ole lääkehoitoa.

Herpesvirus

Pelätyin aiheuttaja on Herpes simplex -virus, koska se voi aiheuttaa pysyviä aivovaurioita ja kuolemankin. Aikainen viruslääkehoito (asikloviiri) pienentää riskiä merkittävästi. Nuorimpien (alle 40-vuotiaiden) potilaiden ennuste on hyvä. Lähes kaikki paranevat oireettomiksi, jos tauti tunnistetaan nopeasti ja lääkehoito aloitetaan ensimmäisen neljän oirepäivän aikana. Iäkkäillä tauti on hoidosta huolimatta vakava. Herpesvirus aiheuttaa myös aivokalvotulehduksia ilman aivokudoksen tulehdusta. Tämä on hyvin itsestään paraneva sairaus, johon ei tarvita lääkehoitoa (ks. «Aivokalvotulehdus (meningiitti) aikuisilla»2).

Puutiaisaivotulehdus (punkkiaivokuume, TBE)

Puutiaisaivotulehduksesta käytetään myös nimityksiä punkkiaivokuume, TBE eli tick-borne encephalitis ja Kumlingen tauti. Taudin aiheuttava puutiaisten välittämä virus kuuluu flavivirusten heimoon. Sen sukulaisia ovat hyttysten levittämät dengue-, keltakuume- ja Japanin aivokuume -virukset sekä zikavirus (ks. «Zikavirusinfektio»3). Puutiaisaivokuumetta esiintyy laajalla, Pohjoismaista, Baltiasta ja Keski-Euroopasta itään aina Japaniin asti ulottuvalla alueella. Viruksesta on kolme muotoa, joiden aiheuttamat taudit eroavat toisistaan vakavuudeltaan. Suomessa yleisin muoto aiheuttaa lievemmän taudin kuin itäinen muoto.

Tartunnan on 2000-luvun alussa saanut vuosittain noin 30 suomalaista, mutta vuosina 2014–2016 noin 60. Lisääntyminen on todellista ja liittynee puutiaisten isäntäeläinten (mm. myyrien, kauriiden ja hirvien) ja myös itse puutiaisen runsastumiseen ja taudin leviämiseen uusille alueille. Tauti on yleisin Ahvenanmaan ja Turun saaristossa (erityisesti Paraisilla), mutta tartunnan voi saada myös Kemin, Kotkan, Lappeenrannan ja Kuopion seudulta (ks. kuva «Puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus Suomessa»1). Ks. myös artikkeli «Puutiaisen piston aiheuttama sairastumisriski»4. Ahvenanmaalaisten rokottaminen maksutta vuodesta 2006 lähtien on vähentänyt Ahvenanmaalla saatujen tartuntojen osuuden yli puolesta alle viideosaan. Tartuntoja todetaan huhtikuusta lokakuuhun, huippuna elokuu.

Tartunta saadaan punkin (Ixodes ricinus) piston välityksellä. Sama punkki levittää Lymen borrelioosia (ks. «Borrelioosi eli Lymen tauti»1). Toisin kuin Lymen borrelioosin, aivotulehdusviruksen tartunta voi tapahtua heti, kun punkki on kiinnittynyt ihoon. Vain vajaa kolmasosa tartunnan saaneista sairastuu. Taudinkuva on usein, mutta ei aina, kaksivaiheinen. Esivaihe on noin 1–2 viikon kuluttua punkin pistosta tuleva kuume lihassärkyineen. Kun nämä oireet ovat olleet poissa jo useita päiviä, ilmaantuu osalle potilaista aivokalvotulehduksen (ks. «Aivokalvotulehdus (meningiitti) aikuisilla»2) oireet. Kolmasosalle sairastuneista, eli 10 %:lle tartunnan saaneista, tulee erilaisia hermosto-oireita aina halvaukseen ja tajuttomuuteen saakka, jolloin kyseessä on aivokudoksen tulehdus. Tauti on vakavampi iäkkäillä. Kuolleisuus tautiin on vain noin 1 %. Vuonna 2015 kuoli Suomessa kaksi henkilöä. Kolmasosalle aivotulehdukseen sairastuneista jää kuukausiksi väsymystä ja eriasteisia tuntohäiriöitä, ja noin 5 %:lle jää pysyvä neurologinen haitta.

Punkkiaivokuumeeseen ei ole lääkehoitoa. Sitä vastaan on rokote (Encepur®, TicoVac®). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa sitä myös Ahvenanmaan ulkopuolella niille, jotka asuvat alueilla, missä tautia on ollut (ks. edellä), taudin esiintymisalueella kesiään viettäville sekä luontomatkailijoille, jotka suuntaavat maihin, joissa tartunnan voi saada (esimerkiksi Baltiassa ja Keski-Euroopassa). Rokotuksen saavat maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa Ahvenanmaan, Paraisten ja Simon kunnan yli 3vuotiaat asukkaat ja ne, jotka oleskelevat niillä alueilla kesäaikaan vänintään 4 viikkoa. Joidenkin muiden kuntien (Kaakkois-Suomessa ja Kuopion ympäristössä) asukkaiden maksuttomia rokotuksia harkitaan. Muiden on itse kustannettava rokotus (itse maksettava osuus rokotesarjasta on n. 90 € v. 2016). Rokotetta suositetaan yli 3-vuotiaille kolmen rokoteannoksen sarjana. Tehosteannos tarvitaan 3–5 vuoden välein. Rokotuksen antama suojateho on n. 90 %. Lyhytaikainen pistoskohdan kipu ja lyhyt kuumereaktio, samat kuin useimmilla rokotteilla, ovat ainoat merkittävät todetut haitat. Rokote ei suojaa punkeilta eikä Lymen borrelioosilta.

Peittävä vaatetus ja puutiaiskarkotteiden (esim. OFF! Teho®) käyttö suojaavat luonnossa liikkujaa.

Uutta on taigapunkin eli Siperian puutiaisen (Ixodes persulcatus) löytyminen 2010-luvulla ensin itäisestä Suomesta ja sittemmin myös esimerkiksi Pirkanmaalta. Molemmat puutiaislajit voivat välittää sekä läntistä (Suomessa vallitsevaa) että vakavampaa itäistä taudin muotoa, eikä tämän uuden punkin tulo eläimistöömme ole muuttanut taudin esiintymistä tai luonnetta.

Taudin tunnistaminen ja hoito

Aivotulehduksen diagnoosi tehdään taudin oireiden, aivojen magneetti- (ks. «Magneettikuvaus»5) tai tietokonekerroskuvauksen (tomografian, ks. «Tietokonekerroskuvaus»6) sekä aivosähkökäyrän (EEG:n) perusteella. Aivo-selkäydinnesteestä voidaan tehdä kemiallisia ja mikrobiologisia tutkimuksia. Viruksia siitä etsitään geenitesteillä (PCR-testeillä) ja joskus viljelyillä. Bakteerin aiheuttamat aivotulehdukset todennetaan viljelyllä, paitsi Lymen borrelioosi, johon käytetään veren vasta-ainetestiä ja geenitestiä. Puutiaisaivotulehdus voidaan todeta verestä tehtävällä vasta-ainetestillä.

Aivotulehduksen hoitoon käytetään asikloviiria, kun aiheuttaja on Herpes simplex- tai vesirokkovirus, sekä influenssalääkkeitä (oseltamiviiri tai tsanamiviiri), kun aiheuttaja on influenssavirus. Muiden virusten aiheuttamiin aivotulehduksiin ei ole tepsivää lääkettä. Aivotulehduksesta toipuminen on hidasta, ja se voi viedä useita kuukausia. Lopulta paraneminen on useimmiten täydellinen. Iäkkäiden toipuminen etenkin herpesviruksen aiheuttamasta taudista ei ole yhtä hyvä kuin nuorempien. Joka kymmenes yli 50-vuotias on kuolemanvaarassa ja joka kolmannelle jää neurologisia jälkioireita. Bakteerien ja toksoplasma-alkueläimen aiheuttamiin aivotulehduksiin käytetään mikrobin mukaan valittuja antibiootteja.

Aivopaise (aivoabsessi)

Muita keskushermoston infektioita ovat aivopaiseet eli aivoabsessit, joiden oireet vaihtelevat suuresti niiden sijaintipaikan ja aiheuttajan mukaan. Yleensä aiheuttajat ovat bakteereita. Aivopaiseet ovat harvinaisia: Suomessa niitä todetaan vain muutamia kymmeniä vuosittain. Tavallisimmin aivopaiseen aiheuttaa henkilön omalta limakalvolta (suolistosta, hampaistosta tai nenän sivuonteloista) verenkierron kautta aivoihin päässyt bakteeri. Sydänläppätulehduksiin (endokardiitteihin) liittyy erityinen aivopaiseen riski, jonka aiheuttaa veriteitse leviävä streptokokki-bakteeri (ks. «Endokardiitti (sydänläppien tulehdus)»7). Osa paiseista on kallon sisäisten toimenpiteiden jälkeisiä kirurgisia infektioita, jolloin yleisimmät aiheuttajat ovat stafylokokki-lajien bakteereita. Aivokalvotulehduskin voi kehittyä aivopaiseeksi (ks. «Aivokalvotulehdus (meningiitti) aikuisilla»2).

Diagnoosi tehdään kuvantamalla (usein magneettikuvauksella). Hoito on märkäpesäkkeen tyhjennys neulalla ja suoneen annettu antibioottihoito. Bakteerin tunnistaminen viljelyllä on tarkeää lääkkeen valinnalle.

Muut hermoston tulehdukset

Myeliitit ja neuriitit eivät ole aivotulehduksia ja mainitaan tässä vain samankaltaisen taudinkuvan vuoksi vertailuksi. Myeliitit ovat selkäytimen ja neuriitit ääreishermoston tulehduksia. Nämä ovat hyvin harvinaisia. Klassinen myeliitin aiheuttaja on poliovirus, joka aiheuttaa alaraajojen lihashermojen halvauksen kipuineen. Poliota Suomessa ei enää esiinny. Sitä esiintyy vain Afganistanissa ja Pakistanissa, ja yleisiä poliorokotuksia ollaan lopettamassa. Muita harvinaisia neuriittien aiheuttajia ovat joidenkin bakteerien tuottamat myrkyt eli toksiinit, kuten botulinustoksiini, jota voi saada purkitus- tai umpiopakkausvaiheessa valmiiksi saastuneista säilykkeistä, jäykkäkouristus eli tetanus, jonka voi saada maaperästä haavan kautta, sekä kurkkumätä eli difteria, jonka voi saada tartuntana ihmisten hengitystie-eritteistä maissa, joissa tautia esiintyy (Suomea lähinnä Venäjällä).

Rabies (ks. «Rabies (vesikauhu ja eläinten raivotauti)»8) on eläimen pureman välityksellä tarttuva, lähes aina kuolemaan johtava viruksen aiheuttama aivotulehdus. Suomessa ei ole ollut rabiesta lähes 30 vuoteen, mutta se on yleinen laajalti erityisesti Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Rabiesta vastaan on rokotus, jota tavallinen matkailija ei kuitenkaan tarvitse, koska tartuntariski on niin vähäinen.

Guillain–Barrén oireyhtymä on alaraajojen nouseva halvaus, joka kehittyy päivien tai viikkojen kuluessa (ks. «Polyradikuliitti eli hermojuuritulehdus (Guillain-Barrén oireyhtymä)»9). Se on usein infektiotaudin laukaisema reaktio. Tärkein laukaisija on kampylobakteerin aiheuttama maha-suolikanavan tulehdus. Borrelia aiheuttaa erityisesti kasvohermohalvauksia, jotka ovat yleisempiä kuin sen aiheuttamat aivotulehdukset.