Etusivu » Alkueläinten aiheuttamat yleisinfektiot

Alkueläinten aiheuttamat yleisinfektiot

Lääkärikirja Duodecim
22.9.2016
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Tässä artikkelissa kuvataan sellaisia alkueläinten (prototsooien; ks. «Infektioiden aiheuttajat: loiset, bakteerit, sienet, alkueläimet, virukset ja prionit»1) aiheuttamia tauteja, jotka eivät ole suolistoinfektioita eivätkä ripulitauteja. Tässä esiteltyjen Leishmanian ja Trypanosoman lisäksi sellaisia ovat malaria (ks. «Malaria»2) ja toksoplasmoosi (ks. «Toksoplasmoosi»3), jotka on esitetty omissa artikkeleissaan, sekä trikomonas-infektio, joka on esitetty emätintulehdusartikkelissa (ks. «Emätintulehdukset»4).

Tässä esitetyt taudit ovat yleisempiä niillä, jotka muuttavat Suomeen tautien esiintymisalueilta kuin suomalaisilla matkailijoilla. Maahanmuuttajien taudit eivät kuitenkaan aiheuta riskiä ympäristölle, koska tauteja siirtäviä hyönteisiä ei ole maassamme.

Leishmaniat: leishmaniaasit

Leishmania-siimaeläinten sukuun kuuluu kymmeniä lajeja, jotka voivat aiheuttaa sairauden ihmiselle. Leishmania-alkueläin esiintyy kaikkialla trooppisissa maissa ja paikoitellen subtrooppisilla seuduilla. Euroopassa Leishmania-infektion voi saada Välimeren maissa, Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa. Maailmassa arviolta 12 miljoonaa ihmistä sairastaa leishmaniaasia. Suurin osa tästä on iholeishmaniaasia.

Tauti tarttuu verta imevien pikkuruisten Phlebotomus- ja Lutzomyia-sukujen hietakärpästen ("sand fly") pistoksen kautta ihmisestä toiseen ja joskus kotieläimistä ihmiseen. Välimeren maissa koirat voivat olla infektoituneita, ja niistä infektio voi tarttua hietakärpäsen kautta ihmisiin. Tauti voi tarttua myös verensiirrossa. Leishmania lisääntyy ihossa olevissa verisoluissa (makrofageissa), ja se voi levitä niiden sisällä elimistön muihin kudoksiin, erityisesti imusolmukkeisiin, luuytimeen, pernaan ja maksaan. Taudit vaihtelevat vähäisistä ja usein itsekseen paranevista iholäiskistä henkeä uhkaaviin yleisinfektioihin. Tautimuotoon vaikuttavat alkueläimen laji ja henkilön vastustuskyky (immuniteetti; ks. «Elimistön vastustuskyky (immuniteetti)»5).

Leishmaniat aiheuttavat kolme erityyppistä infektioita: viskeraalisen eli sisäelinleishmaniaasin (hindinkieliseltä nimeltään kala-azar, "musta kuume"), mukokutaanisen eli iho-limakalvoleishmaniaasin ja kutaanisen eli iholeishmaniaasin. Sisäelinleishmaniaasin yleisin aiheuttaja on Leishmania donovani, iholeishmaniaasin L. tropicalis ja iho-limakalvoleishmaniaasin L. brasiliensis. Mikä tahansa Leishmania-laji voi kuitenkin aiheuttaa vakavan yleistyneen infektion immuunipuutteisille henkilöille, erityisesti AIDS-potilaille ja elinsiirron saaneille.

Sisäelinleishmaniaasi eli viskeraalinen leishmaniaasi eli kala-azar

Sisäelinleishmaniaasi on yleisin tautimuoto (90 % kaikista maailman tapauksista) Intiassa, Sudanissa ja Afrikan sarvessa sekä Brasiliassa. Vuosittain vakavan sisäelinleishmaniaasin saa noin puoli miljoonaa ihmistä. Suomessa on todettu yksi pikkulapsen viskeraalinen leishmaniaasi, joka on saatu Etelä-Euroopassa matkustaneen luovuttajan verensiirrosta.

Tässä taudin muodossa leishmaniat ovat levinneet laajalti sisäelimiin. Oireet alkavat aikaisintaan kaksi viikkoa tartuttavasta hyönteisen pistosta, mutta ne voivat alkaa vasta vuodenkin kuluttua. Tällöin tauti ei helposti tule yhdistetyksi ulkomaanmatkaan. Alkuun on aaltoilevaa kuumetta, jonka aikana ihminen ei tunne itseään erityisen sairaaksi. Viikkojen kuluessa imusolmukkeet ja erityisesti perna ja maksakin suurenevat. Tällöin veressä todetaan sekä punaisten että valkoisten verisolujen vähyyttä ja hyvin runsaasti immunoglobuliineja. Taudin edetessä kehittyy useille vakava munuaisvaurio. Viskeraalinen leishmaniaasi on hoitamattomana hengenvaarallinen. Maissa, missä Leishmania on yleinen, tauti on yleisin kouluikäisillä lapsilla. Kroonisen taudin voi tunnistaa päältäkin päin suuren pernan ja maksan turvottamasta vatsasta.

Diagnoosi saadaan toteamalla kudoksessa solujen sisällä Leishmania-alkueläimiä. Tavallisimmin tutkitaan joko pernasta, luuytimestä tai maksasta otettua neulanäytettä. Näytteestä alkueläin voidaan tunnistaa mikroskoopilla tai geenimonistustestillä (PCR-testillä). Vihje diagnoosista voidaan saada myös veressä olevien leishmaniavasta-aineiden perusteella.

Hoitoon käytetään 3–4 viikon mittaista suoneen annettavaa lääkekuuria. Yleisimmin käytetään joko amfoterisiini-sienilääkettä tai antimoniyhdisteitä, jotka molemmat aiheuttavat varsin runsaasti haittavaikutuksia.

Iho- ja iho-limakalvoleishmaniaasi

Iholeishmaniaasi on yleisin (90 % kaikista tapauksista) Lähi-idässä, Afganistanissa ja muualla Keski-Aasiassa ja iho-limakalvoleishmaniaasi Brasilissa ja Perussa. Näihin taudin muotoihin sairastuu runsas miljoona ihmistä vuosittain. Suomessa todetaan vuosittain muutamia matkalla saatuja lieviä iholeishmaniainfektioita. Iho-limakalvoleishmaniaasia esiintyy lähes yksinomaan Etelä-Amerikassa (80 % tapauksista Brasiliassa, Perussa ja Boliviassa). Se on paikallisen väestön tauti, eikä matkailijoiden tauteja ei ole todettu suomalaisilla.

Kummassakin taudin muodossa kudosvaurio alkaa pienenä näppynä hietakärpäsen pistoskohdassa (käsissä, kasvoissa, säärissä). Näppy laajenee viikkojen kuluessa senttien läpimittaiseksi hilseileväksi ja lopuksi usein haavautuvaksi (ks «http://dailynews.lk/sites/default/files/news/2015/12/13/z_p02-leismaniasis-spreadin.jpg»1). Tyypillisen leishmaniaasin näköiseksi se kehittyy keskimäärin kahdessa kuukaudessa tartunnasta. Edelleenkin sen voi sotkea muun muassa ihon sienitulehduksiin tai krooniseen haavan bakteeri-infektioon. Yleensä vaurio paranee vuodessa parissa itsestäänkin jättäen helposti tunnistettavan arven. Iholla ja limakalvoilla esiintyvä taudin muoto on hoitamatta vakava, ja se voi tuhota kasvojen rakenteita tai levitä sisäelimiin.

Leishmania löydetään ihon raaputusnäytteestä mikroskoopilla, tunnistamalla se PCR-testillä tai viljelemällä se erityisessä elatusaineessa. Paranemista voidaan jouduttaa samoilla lääkkeillä, joilla hoidetaan viskeraalista taudin muotoa tai yksinkertaisemmin ketokonatsoli-tablettihoidolla.

Trypanosomat, trypanosomiaasit

Trypanosomat ovat Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa esiintyviä siimaeläimiä, jotka elävät eläinten ja ihmisen veressä tai kudoksissa aiheuttaen vakavia kroonisia ja vaikeasti hoidettavia sairauksia. Afrikkalainen ja amerikkalainen trypanosomiaasi ovat tauteina aivan erilaiset, vaikka itse siimaeläimet ovat toistensa lähisukulaisia eikä niitä voi ulkonäön perusteella erottaa.

Afrikkalainen trypanosomiaasi eli unitauti

Afrikkalaista unitautia todetaan vain Saharan eteläpuolisella metsä- ja savannivyöhykkeellä. Yleisin se on Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa ja Angolassa. Tätä tautia aiheuttavia trypanosomia veressään kantavia ihmisiä arvellaan olevan noin 300 000, ja uusia tartuntoja todetaan noin 10 000 vuosittain. Taudin läntisen muodon aiheuttaa Trypanosoma gambiense ja itäisen T. rhodesiense. Taudin ehdottomasti tärkein lähde ovat ihmiset, joilla on krooninen infektio, vaikka myös nautakarja- ja antilooppieläimet voivat tätä alkueläintä kantaa. Afrikkalaista unitautia levittää pistojensa kautta tsetsekärpänen, joka hankkii sen sylkeensä taudinkantajista. Tauti "piiloutuu" maaseudulle eikä se ole erityinen matkailijoiden riesa. Yhdenkään suomalaisen ei tiedetä sairastuneen, vaikka taudin epäilyjä on ollut.

Puremakohtaan tulee noin viikon kuluttua kivulias punainen paukama, jota kutsutaan sankkeriksi. Pian sen jälkeen alkaa kuume, ja imusolmukkeet, perna ja joskus maksakin turpoavat. Erityisesti turpoavat niskan imusolmukkeet. Jos tätä taudin alkuvaihetta ei hoideta lääkkeellä, tulee kuukausien tai vuosien kuluttua (itäisessä muodossa jo viikoissa) elimistön puolustusreaktion aiheuttama aivokuume. Sen oire on aluksi ärtyisyys. Tulehdus johtaa hitaasti apatiaan ja uneliaisuuteen, mistä tauti on saanut nimensä. Keskushermosto-oireet voivat muistuttaa Creutzfeldt-Jacobin tautia (ks. «Creutzfeldt–Jakobin tauti (CJD)»6). Läntinen muoto kehittyy hitaasti vuosien aikana, eikä se yleensä johda kuolemaan, vaikka alkueläin aina jää pysyvästi verenkiertoon. Itäinen muoto kehittyy nopeammin ja voi johtaa jo muutamassa viikossa aivotulehduksen (ks. «Aivotulehdus (”aivokuume”)»7) aiheuttamaan kuolemaan.

Tauti voidaan tunnistaa löytämällä Trypanosoma-alkueläimiä ihopaukamasta, verestä tai imusolmukkeista. Tunnistus tehdään mikroskoopilla. Vasta-ainetesti voi johtaa epäilemään tautia, mutta ei varmista sitä. Vain taudin alkuvaiheessa, ennen keskushermosto-oireita, hoito voi olla tehokas. Hoidoksi annetaan pitkiä suramiini-, pentamidiini- tai eflornitiinikuureja. Tauti ehkäistään välttämällä kärpästen pistoja samoin menetelmin kuin hyttysten pistoja malarian ehkäisyssä (ks. «Malaria»2).

Amerikkalainen trypanosomiaasi eli Chagasin tauti

Chagasin taudin aiheuttava Trypanosoma cruzi -alkueläin säilyy luonnossa kissojen, koirien ja ihmisen veressä ja kudoksissa. Henkilöstä toiseen sitä levittävät Triatoma-suvun luteet, joita ei esiinny Suomessa. Chagasin tautia on vain Väli-Amerikassa ja Etelä-Amerikan pohjoisimmissa valtioissa. Tätä kroonista tautia sairastaa arviolta 10 miljoonaa ihmistä. Yhdenkään suomalaisen ei tiedetä sairastuneen, vaikka taudin epäilyjä on ollut.

Luteen uloste on tartunnan välittäjä. Lude elää rakennuksien kolosissa ja nauttii veriateriansa öisin. Trypanosoma pääsee ihmiselimistöön luteen puremasta, ihon valmiista haavasta tai silmän sidekalvolta. Merkkinä tartunnasta ihoon tulee puremakohtaan paukama tai silmään sidekalvotulehdus ja silmäluomen turpoaminen. Viikkoa paria myöhemmin alkaa kuumeilu ja imusolmukkeet turpoavat. Tässä vaiheessa alkueläimet hakeutuvat lopulliseen kohteeseensa, sydänlihakseen ja muihin lihaksiin, ja samalla kuume ja muut yleisoireet häviävät. Kuumevaiheessa osa (noin 5 %) kuolee sydäntulehdukseen ja muille jää krooninen tulehdus, joista osalla (25 %) se johtaa sydämen toiminnanvajaukseen ja sydämen rytmihäiriöihin. Taudin suurin terveyshaitta tulee kroonisesta sydänlihastulehduksesta. Suurelle osalle (70 %) jää vain krooninen oireeton tartunta loppuiäksi.

Chagasin taudin diagnoosi on vaikea tehdä. Vasta-ainetutkimus voi antaa vihjeen, mutta epäily on varmistettava löytämällä itse Trypanosoma-alkueläin. Aivan taudin alussa sen voi löytää mikroskoopilla verestä, mutta myöhemmin vain kudospalasta, usein sydänlihaksesta. Erikoisempi tapa on niin sanottu ksenodiagnoosi. Siinä luteiden annetaan purra ihmisen ihoa ja kuukauden kuluttua, kun Trypanosoma on lisääntynyt luteessa, lude tapetaan ja alkueläin todetaan sen suolesta.

Lääkehoito onnistuu vain aivan taudin alussa, ennen kuin Trypanosoma piiloutuu lihaksistoon. Lääkkeenä käytetään bentsnidatsolia tai nifurtimoksia. Tautia ehkäistään tuhoamalla luteet rakennuksista ja valitsemalla nukkumispaikka viisaasti.

Harvinaisia alkueläintauteja: Babesia, Achanthamoeba, Naegleria ja Sarcocystis

Taulukossa «Harvinaisia ihmisen alkueläintauteja»1 on esitetty muutamia sellaisia alkueläimiä, joita esiintyy luonnossa tai eläinkunnassa kaikkialla maailmassa, mutta joiden aiheuttamat taudit ovat harvinaisia. Babesia ja Naegleria voivat aiheuttaa taudin myös perusterveille. Ensin mainitun voi saada uima-allasvesistä nenän limakalvon läpi ja jälkimmäisen suomalaisenkin puutiaisen (Ixodes-lajin punkkien) puremasta. Achanthamoeba voi aiheuttaa piilolinssien käyttäjälle sarveiskalvotulehduksen. Silmään se pääsee luonnonvesistä. Se on harvinainen; on arvioitu, että miljoonaa käyttäjää kohden 1–2 saa vuoden aikana tulehduksen. Se voi aiheuttaa myös aivotulehduksen hyvin korkean iän tai sairauden takia huonokuntoisille (ks. «Aivotulehdus (”aivokuume”)»7).

Muita alkueläimiin liittyviä artikkeleita

Mattila JS, Holopainen J. Piilolinssien käyttöön liittyvät sarveiskalvotulehdukset. Duodecim 2013;129:1901-7 «/xmedia/duo/duo11218.pdf»2

Valve K, Nieminen T. Maahanmuuttajien tärkeimmät trooppiset taudit. Suom Lääkäril 2016;71:893-900

Lääkärikirja Duodecimin artikkelit:

Taulukko 1. Harvinaisia ihmisen alkueläintauteja
AlkueläinEsiintyminen ja tartuntatieTauti ja sen oireetTodettu suomalaisilla
Babesia (= pirolasma)Eläintauti: naudat, hevoset, koirat, jyrsijät
Ihmiseen puutiaisen puremasta
Kuumeinen yleisinfektio, maksatulehdus, anemia, valkosolujen katoYksi Itä-Suomessa saatu tartunta kautta aikain
AcanthamoebaMaaperä ja vesistöt
Tartuntatie ihmiseen epäselvä
Sarveiskalvotulehdus piilolasien käyttäjillä
Aivotulehdus huonokuntoisilla (esim. syöpäpotilailla)
Harvinainen, ei edes vuosittain
NaegleriaLämpimät vedet, etenkin uima-altaat
Ihmiseen vedestä nenän kautta
Etenkin uimarien tauti
Aivo- ja aivokalvotulehdus
Harvinainen, ei edes vuosittain
SarcocystisSian luonnollinen alkueläin
Saastunut ruoka tai juoma
Suolistotulehdus, johon voi liittyä kuumeinen lihastulehdus.Ei todettu