Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Influenssa

Influenssa

Lääkärikirja Duodecim
26.9.2018
Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Muutoksia rokottamiseen kaudella 2018–2019

Maksutta rokotuksen saavien lasten joukkoa laajennetaan neljällä ikäluokalla siten, että sen saavat kaikki 6 kk:n ikäisistä alle 7-vuotiaisiin. Kaikissa tilattavissa rokotteissa tulee olemaan kahta A-virustyyppiä ja kahta B-virustyyppiä vastaan suojaa antavia rakenteita. Rokotteita on kaksi: pistoksena annettava Vaxigrip Tetra® kaikille yli 6 kk:n ikäisille ja nenäsuihkeena annettava Fluenz Tetra® 6 kk:n–3 vuoden ikäisille. Suihketta on varattu kolmannekselle tästä ikäluokasta. Parhaan rokotusajankohdan arvellaan olevan marras-joulukuu. Syyskuun puoleenväliin 2018 mennessä influenssatapauksia ei ole vielä ollut Suomessa. Kun epidemia alkaa orastaa, rokotussuosituksessa ajankohta voi vielä muuttua, ja siitä tiedotetaan silloin väestölle.

Kauden 2017–2018 epidemia

Kausi-influenssa käynnistyi joulukuussa 2017. Suuren esiintyvyyden taso saavutettiin tammikuun 2018 lopulla. Alkuun oli hallitsevana rokotusohjelman rokotteeseen kuulumaton B-virus (Yamagata-kanta), mutta maaliskuusta lähtien eniten on ollut rokotteen kattamia A(H3N2)-viruksia. Terveyskeskuksiin hengitystieinfektioiden takia tehtyjen käyntien määrä lisääntyi vielä maaliskuussa. Epidemia loppui huhtikuussa. Kaikenikäisiä sairastui, mutta eniten infektioita todettiin iäkkäämmillä. Influenssakausi oli neljänneksen edellistä kautta voimakkaampi, ja se selittyy influenssa B -tapausten suurella määrällä. Suomessa oli käytössä kolme rokotetta, pistoksena annetut Influvac® ja Agrippal® sekä pikkulapsille nenäsuihkeena annettu Fluenz Tetra®. Annoksia oli varattu yhteensä 1,8 miljoonaa. Riskiryhmille pistoksena annetussa rokotteessa oli kaksi A-virusta ja yksi B-virus. Erona nenäsuihkerokotteeseen oli toisen B-viruksen (Yamagata-kannan) puuttuminen. Rokotusten suojateho A-virusta kohtaan arvioitiin tyydyttäväksi (n. 30 %), mutta B-virusta kohtaan huonommaksi (10 %).

Taudin pääpiirteet

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus. Taudin itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta. Tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu. Influenssan oireet ovat hyvin samankaltaiset kuin flunssien eli nuhakuumeiden (ks. «Nuhakuume, flunssa»1), joita aiheuttaa pari sataa eri virusta. Influenssassa oireet, erityisesti kuume ja lihassäryt, ovat keskimäärin kuitenkin ankarammat. Sama influenssavirus voi aiheuttaa eri henkilöille nuhan, kurkkukivun, silmän sidekalvon tulehduksen (konjunktiviitin), särkyjen ja kuumeen suhteen hyvinkin erilaisen oirejoukon.

Perusterveillä tauti paranee yleensä itsestään nopeasti, niin että kuume ja säryt häviävät 3–5 päivässä. Yskä tai nuha voivat jatkua muutaman viikonkin lieventyen vähitellen. Influenssan "suoraan" aiheuttamat kuolemat ovat harvinaisia. Vuosittaisen kausi-influenssan aallossa todetaan Suomessa kuitenkin noin 500 "ylimääräistä" kuolemaa. Valtaosa niistä johtuu huonokuntoisten ja iäkkäiden (yli 65-vuotiaiden) henkilöiden perussairauksien äkillisestä huononemisesta influenssan aikana. Influenssavirukset aiheuttavat Suomessa vuosittain myös muutamia kymmeniä aivokalvotulehduksia (ks. «Aivokalvotulehdus (meningiitti) aikuisilla»2) ja sydänlihastulehduksia (ks. «Sydänlihastulehdus (myokardiitti)»3).

Myös bakteerien aiheuttamien jälkitautien, kuten keuhkokuumeen, riski on influenssassa suurempi kuin flunssassa. Suurin riski on niillä, joilla on yleiskuntoa heikentäviä perussairauksia (ks. taulukko «Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL )»1). Tämän vuoksi näillä henkilöillä on oikeus vuosittain annettavaan maksuttomaan influenssarokotukseen. Jälkitaudeista bakteerikeuhkokuume ja pneumokokkibakteerin aiheuttama verenmyrkytys (sepsis) voivat olla vakavia ja johtaa kuolemaankin (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»4 ja «Verenmyrkytys eli sepsis»5). Influenssavirus aiheuttaa myös itse tai käynnistää bakteerin aiheuttamia nenän sivuontelotulehduksia (ks. «Sivuontelotulehdus (poskiontelotulehdus ja otsaontelotulehdus)»6) kaiken ikäisille ja välikorvatulehduksia etenkin pienille lapsille (ks. «Korvatulehdus lapsella»7).

Esiintyvyys

Influenssaa aiheuttavat influenssa A- ja B-virukset. A-influenssavirukset ovat alun perin lintujen luontaisia viruksia. Ihmiskunnan riesaksi ne ovat tulleet todennäköisesti joitakin satoja tai tuhansia vuosia sitten. Tämän edellytyksenä on ollut lintuvirusten muuntuminen sellaisiksi, että ne pystyvät ylipäätään tarttumaan ihmisen soluihin, lisääntymään ihmisessä ja siirtymään ihmisestä toiseen. Linnuilla tunnetaan satakunta eri A-influenssavirusta (nimettynä H ja N kirjaimin ja niitä seuraavin numeroin). Vain viisi näistä viruksista on aiheuttanut epidemioita ihmiskunnassa (ks. «Lintuinfluenssa»8).

Influenssa esiintyy vuosittaisina epidemia-aaltoina ympäri maapallon. Yleensä epidemioissa A-influenssat ovat vallalla, mutta joukossa on myös oireiltaan samankaltaisia influenssa B-viruksen aiheuttamia tauteja. Suomeen aalto tulee marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Infektiot alkavat usein varuskunnista, koska kasarmiasuminen helpottaa viruksen leviämistä henkilöstä toiseen. Muutaman viikon viiveellä infektio leviää ympäri maan. Tavallisina vuosina sairastuu noin 10 % väestöstä 6–8 viikon aallon aikana.

Pandemiasta puhutaan silloin, kun influenssa sairastuttaa tavallista suuremman osan väestöstä ja tauti on tavallista ankarampi. Tunnetuimpia pandemioita ovat olleet espanjantauti 1918–1919, aasialainen 1957 ja hongkongilainen 1968. Viimeksi pandemia koettiin talvella 2009–2010. Sen aiheutti A(H1N1)pdm09-virus. Tämä pandemia nimettiin sikainfluenssaksi. Sikainfluenssa ja sen antamat opetukset on kuvattu omassa artikkelissaan (ks. «Sikainfluenssa-pandemia 2009–2010»9).

Kaakkois-Aasiassa, Egyptissä ja Kiinassa ihmisen infektioita on aiheuttanut kaksikin luontaisesti linnuissa elävää virusta. A(H5N1)-virus todettiin ensimmäisen kerran Kaakkois-Aasiassa vuonna 2003 ja A(H7N9) Kiinassa 2013. Näihin vakaviin infektioihin sairastuneista kolmasosa tai enemmän on kuollut suoraan viruksen aiheuttamaan tautiin, ei niinkään jälkitauteihin. Lintuinfluenssaa on käsitelty omassa artikkelissaan (ks. «Lintuinfluenssa»8). Nämä virukset eivät ole lähteneet leviämään väestössä laajemmin, eivätkä ne ole olleet matkailijoille uhka.

Taudin toteaminen

Lääkärikään ei kykene ilman laboratoriotestejä erottamaan influenssaa flunssista (ks. «Nuhakuume, flunssa»1). Influenssaa on syytä epäillä vain, kun tiedetään, että paikkakunnalla on meneillään influenssa-aalto. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja usein sairaanhoitopiiritkin tiedottavat epidemiatilanteesta väestölle. Usein influenssa-aikana myös hengitystieinfektioiden kokonaismäärä on kaksin-kolminkertaistunut, mikä näkyy poissaoloina työstä, koulusta ja päivähoidosta. Influenssa-aallon aikanakin yli puolet hengitystieinfektioista on kuitenkin muuta kuin influenssaa, tavallisia nuhakuumeita eli flunssia. Usein RS-viruksenkin (respiratory syncytial virus) epidemia (ks. «Keuhkoputkentulehdus lapsella»10) sattuu samaan aikaan syksyllä kuin influenssa-aalto.

Influenssaan viittaavat hengitystieinfektion tavallista ankarammat oireet, erityisesti lihaskivut ja korkea kuume. Terveyskeskuksissa vastaanoton kuluessa tehtäviä pikatestejä viruksen osoittamiseen on olemassa. Nielun tai sierainten tikkunäytteet pystyvät kuitenkin löytämään vain noin 60 % todellisista influenssatapauksista. Siksi niiden käytöstä vastaanotoilla ei ole juuri hyötyä. Kotihoitoon influenssaviruslääke valitaan yleensä epidemiatilanteen ja oireiden perusteella. Sairaaloiden ensiavuissa testit ovat kuitenkin tärkeitä ja auttavat oikean hoidon valinnassa. Influenssan jälkeistä bakteeritautia, keuhkokuumetta, poskiontelotulehdusta (ks. «Sivuontelotulehdus (poskiontelotulehdus ja otsaontelotulehdus)»6) tai välikorvatulehdusta (ks. «Korvatulehdus lapsella»7), on syytä epäillä, jos oireet pahenevat tai palaavat, kun taudin alusta on kulunut jo 5–7 päivää.

Milloin lääkäriin

Lääkäriin on syytä hakeutua, jos tauti on korkeakuumeinen, jos yleisvointi on huonompi kuin mihin on flunssassa tottunut, tai jos oireet palaavat ensin lievityttyään. Jos sairastuneella on influenssan riskitekijöitä (ks. taulukko «Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL )»1), on lääkärissä syytä käydä tavallista herkemmin ja riippumatta siitä, onko ottanut influenssarokotuksen syksyllä tai ei.

Hoito

Influenssan hoitoon on olemassa kaksi viruslääkettä: oseltamiviiri (Tamiflu®, myös lasten vahvuus) ja tsanamiviiri (Relenza®). Tamiflu® otetaan kapseleina kahdesti päivässä ja Relenza® sisään hengittäen erityisen laitteen kautta. Tamiflu®-kuuri kestää viisi päivää ja maksaa aikuisen annoksella noin 56 €. Relenzan® hengitykseen vedettävä valmiste on poistumassa myynnistä, mutta siitä on suoneen annettava muoto vakavien infektioiden hoitoon sairaaloissa. Viruslääkkeet lyhentävät influenssan oireiden kestoa päivällä tai parilla, mutta flunssiin eli nuhakuumeisiin niillä ei ole mitään vaikutusta. Ehkä tärkeämpää on, että ne vähentävät myös influenssan bakteerijälkitautien, keuhkokuumeen ja korvatulehduksen, riskiä. On todennäköistä, että myös influenssaan liittyvät sydän- ja aivohalvaukset vähenevät. Tämä on erityinen syy hoitaa riskiryhmiin kuuluvia muita herkemmin viruslääkkeellä.

Päätös lääkehoidon määräämisestä täytyy tehdä vastaanotolla yleensä potilaan perussairauksien ja infektion oireiden ankaruuden perusteella. Hyöty on todennäköisesti erityisen suuri kroonisia sairauksia potevilla (ns. riskiryhmillä, taulukko «Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL )»1). Viruspikatesteistä ei ole juurikaan apua hoitopäätöksen teossa. Perusterveillä viruslääkkeen antama hyöty influenssan paranemisessa katsotaan niin vähäiseksi, ettei hoitoa yleensä suositeta. Suurimman hyödyn saavat ne, joilla on sairauksia, jotka voivat tehdä influenssasta pahemman tai jotka lisäävät jälkitautien riskiä. Influenssalääke (Tamiflu®) toimii myös ennaltaehkäisevästi (suojaa taudilta 60-prosenttisesti). Tällainen käyttö voi tulla kyseeseen vain erityisissä tilanteissa, kuten influenssan alkaessa levitä sairaalan osastolla tai perheissä, joissa on vakavasti sairaita lapsia tai aikuisia. Oireiden hoitoon käyvät samat lääkkeet ja keinot kuin flunssan hoitoon (ks. «Nuhakuume, flunssa»1).

Hengitystieinfektioiden oireiden itsehoito on sama kuin flunssissa, ja sitä on käsitelty omassa artikkelissaan: ks. «Flunssan eli nuhakuumeen itsehoito»11.

Tartunnan ehkäisy

Influenssa tarttuu ihmisestä toiseen hengitystie-eritteiden välityksellä. Tartunnan saaneen tartuttava aika alkaa 1–2 päivää ennen oireiden alkua ja on suurimmillaan 1–3 päivää oireiden alusta. Tartuttavuus kestää aikuisilla noin 5 päivää, lapsilla 7 päivää. Ihmiskontaktien välttäminen taudin aikana ei auta suojaamaan ympäristöä, koska epidemian aikana tartuttajia, myös oireettomia, on niin runsaasti. Tartuttavuuden pelossa ei ole syytä jäädä varmuuden vuoksi esimerkiksi pitkittyneen yskän takia hyväkuntoisena toipilaana pois töistä, koulusta tai päivähoidosta, koska tällainen ei lisää omaa tai muiden turvallisuutta. Tavallisista toimista poissaolon ratkaisee siis vain oma vointi ja jaksaminen. Kun on ihmisten parissa vielä yskäisenä, suositetaan yskimistä nenäliinaan tai omaan hihaan pisaroinnin vähentämiseksi. Liikuntaa kannattaa välttää yleisoireiden, erityisesti kuumeen ja lihassäryn, ajan, ja raskaampaa urheilua suositetaan vasta, kun tauti on hyvin paranemassa ja oireiden alusta on kulunut vähintään 7 päivää.

Omaa tartuntariskiä voi pienentää pesemällä käsiä vedellä ja saippualla. Tämän on todettu toimivan sekä kotona, koulussa että päivähoidossa, ja siksi sen uskotaan toimivan myös työpaikoilla. Käsien pesu aina ulkoa tultaessa ja ennen ruokailuja on riittävä. Desinfioivat käsipyyhkeet ovat yhtä tehokkaita mutta eivät tehokkaampia kuin käsienpesu.

Vakavissa epidemioissa, kuten sikainfluenssaepidemiassa vuonna 2009, on harkittu ja joskus käytettykin viranomaispäätöksellä niin sanottua sosiaalista etäännyttämistä. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi koulujen ja päivähoitopaikkojen sulkemista ja joukkotapaamisten kieltoja. Näin ei kuitenkaan ole onnistuttu vaikuttamaan epidemian lopputulokseen, vaikka se on voinut hidastaa sen alkua. Lisäksi haitat yhteisön toiminnoille on arvioitu liian suuriksi. Tämä sopii ohjenuoraksi niille, jotka pohtivat epidemian huipussa tilaisuuksia suuremmille joukoille.

Rokotus

Influenssaa vastaan on käytössä rokote, jonka koostumusta vaihdellaan vuosittain kiertävien virustyyppien mukaan. Suosituksen rokotteessa kunakin kautena huomioitavista viruksista antaa Maailman terveysjärjestö (WHO) aina helmikuussa. Euroopan lääkevirasto (EMA) puolestaan myöntää valmisteille Suomeakin koskevan myyntiluvan. Rokotteessa on tavallisesti kahden A-influenssaviruksen ja yhden B-influenssaviruksen, vuonna 2018 kahden B-viruksen, osia. Jos epidemian aiheuttava virus on jokin rokotteen virustyypeistä, rokottaminen pienentää riskiä sairastua noin 50–80 %. Huonomminkin "osuvan" rokotteen antama suoja on yleensä vähintään 30 %. Nenäsuihkeena annettavan eläviä viruksia sisältävän rokotteen suojateho lienee hieman parempi kuin pistosrokotteen (noin 80–90 %). Ilmeisesti rokotus vähentää samalla teholla myös taudin kehittymistä vakavaksi, samoin kuin bakteerijälkitautien riskiä. Kausi-influenssarokotteet ovat niin turvallisia, että rokotus katsotaan kannattavaksi kaikille. Rokotusten hyödyksi luetaan myös se, että ne vähentävät terveydenhuollon asiakaskäyntejä, bakteerien aiheuttamia keuhkokuumeita, sairaalahoitoa, lasten korvatulehduksia ja antibioottihoitoja. Suuressa riskissä olevilla on sekä pneumokokkirokotteen että influenssarokotteen ottaminen suojannut erityisen hyvin vakavilta pneumokokkitaudeilta, kuten keuhkokuumeilta (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»4).

Vuonna 2018 Suomessa influenssarokotuksen saavat maksutta terveyskeskuksista tai työterveyshuollosta kaikki 6 kk:n–6 vuoden ikäiset lapset ja yli 65-vuotiaat sekä riskiryhmiin kuuluvat henkilöt (ks. taulukko «Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL )»1). Lisäksi rokotus tarjotaan varusmiespalveluksessa oleville, vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiirille sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa hoitoa ja hoivaa antaville. Viimeksi mainitut rokotetaan ympäristössä olevien sairaiden henkilöiden suojaamiseksi. Kaikille ryhmille rokotus on vapaaehtoinen. Suojan säilymiseksi rokotus on otettava joka vuosi, koska viruskannat vaihtelevat vuosittain. Alle 9-vuotias lapsi, jolla ei ole aiempaa rokotusta tai vain yksi rokotus takanaan, tarvitsee kaksi rokotuskertaa neljän viikon välein.

Muut kuin riskiryhmiin kuuluvat joutuvat hakemaan rokotteen apteekista reseptillä, vaikka rokotteen käsikauppaan siirtämistä on mietitty jo vuosia. Rokote maksaa runsaat 10 €.

Vuosittaiset influenssarokotusten määrät ovat Suomessa hitaasti lisääntyneet pitkin 2010-lukua. Kautena 2017–2018 influenssarokotuksen otti 48 % yli 65-vuotiaista, ja alle 3-vuotiaista sen sai 35 %. Rokotuksen ottaneiden osuus vaihtelee kovasti maakunnittain; esimerkiksi alle kolmivuotiaiden Etelä-Karjalan 42 %:sta Pohjanmaan 11 %:iin. Vuoden 2016–2017 epidemiaa varten sairaaloiden lääkärit ja hoitajat ottivat hyvin rokotuksia. Joissakin sairaaloissa lähes kaikki potilastyötä tekevät on rokotettu. Pitkäaikaishoidossa ja hoivassa toimivien henkilöiden rokotuksista ei ole tarkkaa tietoa, mutta siellä se lienee vähäisempää kuin sairaaloissa, vaikka rokotuttaminen olisikin yhtä tärkeää. Keväällä 2017 tehdyssä tartuntatautilain muutoksessa todetaan, että influenssan vakaville seurauksille alttiita saa hoitaa vain influenssarokotuksen ottanut terveydenhuollon työntekijä. Käytäntö astui voimaan 1.3.2018, ja keskustelua on käyty siitä, miten tällaiset työntekijät käytännössä määritellään ja mikä on rokotuskielteisten asema.

Taulukko 1. Maksuttoman influenssarokotuksen piirissä olevat ryhmät (THL «https://www.thl.fi/fi/web/rokottaminen/rokotteet/kausi-influenssarokote#rokote»1)

Lisää tietoa influenssasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos > Influenssa «https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/virustaudit/influenssa»5

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Lääkärikirja Duodecimin artikkelit: