Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Kurkkumätä (difteria)

Kurkkumätä (difteria)

Lääkärikirja Duodecim
6.10.2018
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Kurkkumätä on syljestä pääasiassa suoran kosketuksen kautta leviävä vaarallinen Corynebacterium diphtheriae -bakteerin aiheuttama tauti. Sen kaikki oireet johtuvat bakteerin tuottamasta myrkystä eli toksiinista. Noin 3 % taudin saaneista menehtyy.

Kurkkumätä on asetuksessa luokiteltu yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Yleisvaarallisen tartuntataudin määritelmään kuuluu, että tarttuvuus on suuri tai tauti leviää nopeasti, tauti on vaarallinen, ja taudin leviämisen estämiseksi voidaan sairastuneeseen tai sairastuneeksi perustellusti epäiltyyn henkilöön kohdistaa toimenpiteitä, jotka voivat tilapäisesti jopa rajoittaa yksilön oikeuksia.

Historia ja esiintyvyys

Kurkkumätä on ihmiskunnan historian suurimpia tappajia. Vielä 1900-luvun alussa sairautta esiintyi parinkymmenen vuoden välein toistuvina paikkakunnalta toiselle leviävinä tautiaaltoina. Kun epidemia levisi kaupunkiin, se tappoi kymmenesosan väestöstä ja katosi. Uhreista suurin osa oli lapsia, koska näillä ei ollut suojaa aikaisempien kurkkumätäaaltojen pohjalta. Kurkkumädän merkitys alkoi vähentyä rokotusten tultua käyttöön 1920-luvulta (Euroopassa 1930-luvulta) lähtien. Tätäkin enemmän taudin häviämiseen ovat vaikuttaneet elintason nousu sekä väestön ravitsemustilan ja yleisen hygienian paraneminen. Syyt olivat samat kuin tuberkuloosin vähenemisellä. Viimeisin epidemia Suomessa oli 1940- ja 1950-luvulla, ja silloin huippuvuonna 1945 sairastui 18 000 henkilöä. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa entisissä Neuvostoliiton maissa alkoi pääasiassa suurissa kaupungeissa epidemia, jolloin sairastui 157 000 henkilöä ja 5 000 kuoli. Tämä epidemia johti 11 suomalaisen matkailijan sairastumiseen, mutta kurkkumätä ei päässyt leviämään Suomessa. Nyt tautia on lähes yksinomaan maapallon köyhimmissä maissa, ja niissäkin se on enemmän melko viatonta saman bakteerin aiheuttamaa ihodifteriaa kuin vaarallista nieludifteriaa eli kurkkumätää. Yksikään suomalainen matkailija ei ole sairastunut kurkkumätään vuoden 2005 jälkeen.

Kurkkumädän yleisinfektioiden määrä maapallolla on vähentynyt 30 vuodessa 100 000:sta nykyiseen 5 000:een; välissä oli kolmivuotinen Venäjän epidemia. 2010-luvulla eniten tapauksia, 95 % kaikista, on ollut Intiassa, Indonesiassa, Madagaskarilla ja Nepalissa, tässä järjestyksessä. ”Omaa” difteriaa on suomalaisten suosimissa lomakohteissa ollut eniten Thaimaassa ja Myanmarissa. Rokotusten takia tauti on muuttunut lasten taudista aikuisten taudiksi. Vuonna 2016 EU:n maissa todettiin vain 9 hengitystieoireita aiheuttanutta tautia eli kurkkumätää. Euroopassa saatuja tartuntoja oli vain joku kotimainen Latviassa. Vuonna 2015 difteriabakteeri todettiin Suomessa yhdellä terveellä maahanmuuttajalla ja Saksassa ja Ranskassa kummassakin 14:lla maahan tulleella. Espanjassa ja Belgiassa kummassakin oli yksi rokottamattoman pikkulapsen vakava infektio, ja belgialainen 3-vuotias kuoli. Maahanmuuton kautta Suomeen voi tulla yksittäisiä kurkkumätäbakteerin kantajia, mutta taudin leviäminen Suomessa on hyvän hygienian ja rokotuskattavuuden vuoksi epätodennäköistä.

Tartunta ja taudin kehittyminen

Kurkkumätä tarttuu erityisesti suorassa sylkikontaktissa, esimerkiksi suudellessa. Maissa, joissa "omaa" kurkkumätää esiintyy, tartuntoja levittävät eniten oireettomat bakteerin kantajat. Syljessä oleva bakteeri voi siirtyä henkilöstä toiseen myös käsien välityksellä. Se ei juurikaan tartu ilman välityksellä väentungoksissa eikä likaisten astioiden välityksellä. Perheissäkin tartunnan leviäminen muihin jäseniin on varsin harvinaista, kuten myös tartunnat potilaista hoitohenkilökuntaan.

Bakteeri pesiytyy ja lisääntyy ihmisen nielussa, jossa se tuottaa paikallisesti toksiinia. Taudin kaikki oireet, niin nielussa kuin muissakin elimissä, johtuvat tästä myrkystä, kun se kulkeutuu elimistössä verenkierron ja hermoston välityksellä. Difteriabakteeri voi pesiytyä myös krooniseen haavaan, mutta sieltä myrkky pääsee harvoin aiheuttamaan laajempaa vahinkoa elimistössä.

Tartunnasta kuluu yhdestä päivästä viikkoon, ennen kuin oireet alkavat. Huomiota herättävin on erittäin kova kurkkukipu. Nieluun tulee yleensä parissa päivässä paksut "nahkamaiset" peitteet limakalvoille. Kuume ja muut yleisoireet ovat nieluoireisiin verrattuna useimmiten melko vähäiset, toisin kuin esimerkiksi streptokokin aiheuttamassa angiinassa (ks. «Nielurisatulehdus ("angiina")»1). Myöhemmin kehittyvistä oireista yleisimmät ovat myrkyn noin joka neljännelle aiheuttama sydänlihastulehdus rytmihäiriöineen sekä noin joka kymmenennelle kehittyvä raajojen kärkiosia kohti leviävä jonkinasteinen halvaus. Sydänlihastulehdus on oireeton, ja se todetaan useimmiten vain sydämen sähkökäyrä- eli EKG-tutkimuksella. Se ilmaantuu 2–4 viikkoa nieluoireen alusta. Halvaus ilmaantuu vasta 1–3 kuukautta nielutulehduksen jälkeen, ja tavallisesti ensimmäinen oire siitä on nielemisvaikeus. Noin 3 % perusterveistä kurkkumätään sairastuneista kuolee. Yleisimmät kuolinsyyt ovat tukehtuminen, hengityshalvaus ja vakava sydämen rytmihäiriö. Taudista selvinneiden sydänlihastulehdus ja halvaus korjaantuvat kuukausien aikana täydellisesti jättämättä pysyvää haittaa.

Milloin lääkäriin?

Difteriatartunta on teoriassa mahdollinen, joskin erittäin harvinainen, jos on matkustanut Keski- tai Kaakkois-Aasiassa tai trooppisessa Afrikassa. Vähäinen riski tartunnasta on myös Brasiliassa ja Venezuelassa. Lääkärissä on syytä käydä, jos kymmenen päivän kuluessa maasta poistuttua kehittyy nopeasti ankara kurkkukipu. Tarkemman matkustustiedon ja oireiston perusteella lääkäri voi tehdä riskiarvion ja päättää, ovatko kurkkumätäepäily ja hoito aiheellisia.

Taudin toteaminen

Kurkkumätä tunnistetaan viljelemällä nielueritettä. Viljelyllä tunnistetaan difteriabakteeri ja testataan myös, tuottaako se toksiinia. Osa C. diphtheriae -bakteerikannoista ei tuota myrkkyä eikä aiheuta tautia. Vastauksen saaminen vie pari päivää. Difteriamyrkky voidaan löytää myös suoraan nielusta geenitestillä ilman viljelyä, jolloin vastaus saadaan nopeammin.

Hoito

Kurkkumädän tärkein hoito on vastamyrkyn eli antitoksiinin antaminen suoneen ja mahdollisesti lisäksi pistoksena tulehtuneeseen nielukudokseen. Tämä on tehtävä heti, kun taudin epäily viriää, koska jo muutaman päivän viive huonontaa hoidon tehoa. Lisäksi annetaan antibiootteja (penisilliiniä tai makrolideja), mutta ne eivät vaikuta oireiden kulkuun. Antibiootteja annetaan, koska joka viidennellä on samalla nielussa angiinaa aiheuttava A-streptokokki ja antibiootti estää myös difterian tartuntoja ympäristöön. Hengitysvaikeuksia saavia voidaan auttaa tehohoidolla hengityskonehoitoineen. Koska kyseessä on yleisvaarallinen tartuntatauti, kurkkumätää sairastava hoidetaan sairaalassa yleensä omassa huoneessaan erossa muista. Toipilaat voivat joutua olemaan muutamia päiviä vielä kotieristyksessä. Läheisessä kosketuksessa olleille voidaan antaa lyhyt antibioottikuuri sairastumisen ehkäisemiseksi.

Ehkäisy

Suomessa lapset saavat kurkkumätärokotusten perussarjan kolme rokotuskertaa yhdessä useiden muiden bakteerirokotteiden kanssa vuoden 1950 alusta alkaen. Perussarjan jälkeen tehosteannokset annetaan alle 65-vuotiaille 20 vuoden välein ja 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille 10 vuoden välein. (ks. «Kansallinen rokotusohjelma»2). Tehoste annetaan neljän ja 14–15 vuoden iässä. Tämän jälkeen riskialueille matkustaville suositellaan tehostetta pelkällä kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotteella jatkuvan suojan ylläpitämiseksi (ks. «Matkailijan rokotukset»3). Perussarjan jälkeen tehosteannokset annetaan alle 65-vuotiaille 20 vuoden välein ja 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille 10 vuoden välein, jos matkustelu sitä edellyttää. Vielä tärkeämpää kuin rokotuksen ottaminen on hyvän hygienian, erityisesti käsihygienian, noudattaminen maissa, joissa kurkkumätätapauksia on todettu.