Etusivu » Mononukleoosi ("pusutauti")

Mononukleoosi ("pusutauti")

Lääkärikirja Duodecim
30.9.2016
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Mikä on mononukleoosi?

Mononukleoosi on viruksen aiheuttama kuumetauti, johon aikuisilla liittyy useimmiten nielurisatulehdus ja yleinen imusolmukkeiden suureneminen sekä oireeton maksatulehdus. Pikkulapsilla taudin ainoa oire on yleensä kuume. Siksi heillä taudin syy jää useimmiten tunnistamatta. Taudin aiheuttaa Epstein–Barrin virus (EBV), joka siirtyy ihmisestä toiseen syljen välityksellä. Tästä tulee sen lempinimi suutelutauti tai pusutauti.

Lähes kaikki suomalaiset saavat EBV-tartunnan. Puolet saa tartunnan ennen viidettä ikävuotta, oletettavasti vanhemmiltaan. Toinen tartuntojen vilkas kausi on nuori aikuisuus, jolloin ainakin suutelu levittää virusta. Virus jää kaikilla tartunnan saaneilla eliniäksi selkäytimen hermosoluihin uinumaan. Ajoittain sitä erittyy oireettomillakin sylkeen, ja näin tartunnat leviävät ketjuna ja huomaamatta. Taudin itämisaika on tavallisesti 1–3 viikkoa, mutta se voi olla pidempikin. Ympäristöstä ei yleensä löydy toista tautia potevaa, ja siten lähde jää yleensä tuntemattomaksi.

Mononukleoosin oireet

Pikkulapsilla mononukleoosi voi mennä ohi täysin huomaamatta tai aiheuttaa vain lievän kuumetaudin. Vanhemmilla oireet ovat voimakkaammat. Tyypilliset oireet ovat korkea kuume, turvonneet niska- ja kaularauhaset ja muutkin taivepaikkojen imusolmukkeet sekä peitteinen kivulias nielurisatulehdus. Myös lihas- ja vatsakipua voi olla.

Taudin ensipäivinä silmäluomiturvotus voi antaa vihjeen mononukleoosista. Joka kuudennella potilaalla on tämä oire. Joka kymmenes saa punapilkkuisen ihottuman. Ihottuma ilmaantuu lähes aina, jos potilas käyttää sairauden aikana amoksisilliini-antibioottia. Silloin ei ole kyseessä lääkeallergia vaan lääkkeen ja viruksen yhteisvaikutus.

Vakavimmat oireet ovat mononukleoosissa harvinaisia. Tautiin voi liittyä aivokalvotulehdus, aivotulehdus (aivokuume) tai sydänlihastulehdus. Niitä esiintyy lähinnä, jos saa mononukleoosin tavallista myöhemmin, yli 25 vuoden iässä. Imusolmukkeiden tavoin perna yleensä suurenee. Tällöin se on tavallista hauraampi ja voi puhjeta tapaturmien yhteydessä.

Joskus mononukleoosin jälkeen voi jäädä epämääräinen voimakaskin uupumus muutamaksi kuukaudeksi. Syy tähän on tuntematon. Tämä jälkitila on oireiltaan samanlainen kuin krooninen väsymysoireyhtymä (ks. «Pitkäaikainen väsymysoireyhtymä»1).

Imusolmukkeiden suureneminen voi herättää epäilyn lymfoomasta (ks. «Imusolmukesyöpä (lymfooma)»2) tai muista verisolutaudeista, mikä voi tuoda turhaa pelkoa. Siksi virustaudin diagnoosi on usein tärkeä, vaikka tauti onkin itsestään paraneva.

Miten mononukleoosi tunnistetaan?

Kun tauti on tyypillinen, kuten se yleensä nuorilla aikuisilla on, lääkäri voi tunnistaa mononukleoosin kuumeen ja oireiden perusteella. Yleiset imusolmukesuurentumat erottavat mononukleoosin nielurisatulehduksesta eli angiinasta (ks. «Nielurisatulehdus ("angiina")»3). Verenkuvaa voidaan käyttää erottamaan angiinaa mononukleoosista. Mononukleoosissa valkosolujen erittelylaskennassa eli ns. "diffissä" (ks. «Leukosyytit (fB-Leuk)»4) on ylimäärin suuria yksitumaisia (mononukleaarisia) soluja, mistä taudin nimikin tulee. Samanlaisia soluja nähdään joskus myös muissa infektioissa, kuten sytomegaloviruksen (ks. «Sytomegalovirusinfektio»5) ja toksoplasman (ks. «Toksoplasmoosi»6) aiheuttamissa taudeissa. Taudin tunnistamiseen voidaan käyttää vastaanoton yhteydessä tuloksen antavaa mononukleoosipikatestiä, joka tunnistaa 80–90 % aikuisten tapauksista. Alle 10-vuotiailla lapsilla pikatesti on usein (vajaalla puolella) negatiivinen. Pikatesti ei ole siis luotettava, jos se on negatiivinen. "Vääriä" positiivisia testituloksia tulee harvoin, mutta niitä voidaan saada esimerkiksi joissakin autoimmuunitaudeissa (ks. «Autoimmuunisairaudet»7). Epätyypillisissä ja pitkittyneissä taudeissa voidaan tarvita Epstein–Barrin viruksen vasta-aineiden tutkimista. IgM-luokan vasta-aineet virukselle on todettavissa yleensä jo oireiden alkaessa.

Tulehdusmittari CRP:n pitoisuus on tavallisesti normaali tai hieman suurentunut (ks. «CRP (P-CRP)»8). Maksa-arvot ovat koholla suurimmalla osalla potilaista, vaikka maksatulehdus ei anna oireita. Maksatulehdus on luonteeltaan täysin viaton eikä vahingoita pysyvästi maksaa.

Mononukleoosin hoito

Mononukleoosiin ei ole parantavaa lääkitystä. Antibiootit eivät lievitä oireita eivätkä lyhennä taudin kestoa. Joka viidennellä mononukleoosipotilaalla on nielussa samaan aikaan angiinaa aiheuttava streptokokki, ja sen vuoksi voidaan joskus antaa antibioottikuuri. Muihin hengitystieinfektioihin verrattuna mononukleoosi on suhteellisen pitkäaikainen tauti ja paraneminen tapahtuu hitaasti. Yleensä mononukleoosi paranee itsestään 1–3 viikon kuluessa. Kuumeilu voi kuitenkin kestää jopa 4–6 viikkoa, ja silti se paranee lopulta itsestään.

Nielemiskipua voidaan helpottaa tulehduskipulääkkeillä (esim. ibuprofeenilla). Ne voivat vähentää myös turvotusta ja helpottaa syömistä ja juomista. Jos nielun kipu tai turvotus haittaa syömistä tai hengitystä, on syytä hakeutua hoitoon. Noin joka viideskymmenes mononukleoosipotilas joudutaan ottamaan sairaalaan nestehoitoa varten. Sairaalassa voidaan käyttää kortisonilääkettä tulehduksen ja turvotuksen lievittämiseen.

Mononukleoosin kotihoito-ohjeita

Nuorilla ja aikuisilla mononukleoosi on korkeakuumeinen tauti, ja usein vuodelepo on aluksi tarpeen. Sairausloman pituus on yleensä 1–3 viikkoa. Seuraavista ohjeista on apua oireisiin:

  • Juo paljon vettä tai mehuja. Se auttaa kuumeeseen ja kurkkukipuun sekä ehkäisee elimistön kuivumista.
  • Ota kipuun ja kuumeeseen esim. parasetamolia tai ibuprofeenia tarpeen mukaan. Aspiriinia kannattaa välttää alle 16-vuotiailla lapsilla, koska se voi laukaista Kawasakin reaktion (ks. «Kawasakin tauti lapsella»9), joka tosin on erittäin harvinainen.
  • Kurlaa suolavedellä. Se auttaa kurkkukipuun. Sekoita teelusikallinen suolaa lasilliseen lämmintä vettä.
  • Oireet pääosin helpottuvat kymmenessä päivässä, mutta täysi toipuminen saattaa viedä jopa 2–3 kuukautta.

Osalla potilaista perna suurenee. Fyysistä rasitusta ja kontaktilajeja kannattaa välttää jopa kuukauden ajan, koska suurentunut perna saattaa revetä, mistä seuraa vakava verenvuoto ja välitön sairaalahoidon tarve.

Mononukleoosipotilasta ei tarvitse eristää taudin leviämisvaaran vuoksi, koska virusta on oireettomillakin henkilöillä. Verta ei saa luovuttaa puoleen vuoteen, koska virusta voi olla elimistössä pitkäänkin taudin jälkeen.

Milloin lääkäriin?

Jos oireet ovat tyypilliset ja tauti on tunnistettu, lääkäriin ei ole kiirettä. Kuumetta, väsymystä ja lihaskipuja voi hoitaa kotikonstein 1–2 viikon ajan. Lääkärillä ei ole keinoja paranemisen jouduttamiseen.

Jos kurkkukipu on voimakasta, kannattaa varmistaa, ettei kyseessä ole streptokokin aiheuttama tulehdus, johon antibiootti auttaa. Bakteeria voidaan etsiä pikatestillä vastaanoton yhteydessä. Riittävää juomista haittaava kurkun turvotus ja kurkkukipu ovat aihe lääkärin arvioon.

Mononukleoosi saattaa aiheuttaa jälkitauteja; tosin ne ovat harvinaisia. Jos vointi heikkenee tai tulee esimerkiksi hyvin voimakasta väsymystä tai sekavia ajatuksia, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin.

Muita aiheeseen liittyviä artikkeleita

Lääkärikirja Duodecimin artikkelit:

Käypä hoito -suosituksen potilasversio: ks. «Nielutulehdukset (mm. nielutulehdus, angiina, adenovirusinfektio ja mononukleoosi)»13.