Etusivu » Myyräkuume (epideeminen nefropatia)

Myyräkuume (epideeminen nefropatia)

Lääkärikirja Duodecim
2.10.2016
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Myyräkuumeen (epideeminen nefropatia, nephropathia epidemica) aiheuttaja kuuluu hantavirusten ryhmään. Muualla maailmassa tämän ryhmän virukset aiheuttavat hyvinkin vakavia verenvuotokuumeita. Suomalainen tähän virusryhmään kuuluva puumalavirus aiheuttaa näitä lievempää myyräkuumetta. Kyseessä on kuumetauti, jossa munuaisten toiminta usein tilapäisesti heikkenee. Tautia esiintyy eniten syksyisin, ja määrät vaihtelevat suuresti vuosittain. Maanviljelijöille myyräkuumeen hoitokulut voidaan korvata ammattitaudin aiheuttamina.

Tartuntatapa ja esiintyvyys

Tartunta saadaan punaruskeasta metsämyyrästä (ei muista myyristä tai hiiristä, ks. kuvat «Peltomyyrä»1 ja «Metsämyyrä»2) ja sen virtsan saastuttamasta maaperästä hengittämällä pölyä. Usein tartunta saadaan asumusten ulkorakennuksista. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen. Myyräkuume on siis eläinperäinen infektio eli zoonoosi.

Suomessa todetaan vuosittain 1 000–2 500 myyräkuumetta. Epidemiavuosia on noin kolmen vuoden välein, ja ne osuvat vuosiin, jolloin metsämyyriä on runsaasti. Viimeisimmät epidemiavuodet ovat olleet 2005, 2008, 2011 ja 2014, jolloin tapauksia on ollut yli 2 000 vuodessa. Vuosi 2015 oli keskimääräinen, 1 463 tapausta. Taudin aalto alkaa yleensä loppukesällä ja jatkuu syksyyn.

Kaksi kolmasosaa sairastuneista on miehiä, mikä johtunee siitä, että miehillä on enemmän kosketusta myyriin ja niiden elinympäristöön. Yli puolet tautitapauksista on 30–50-vuotiailla. Vuonna 2015 vain 2 % tapauksista oli alle 20-vuotiailla. Lapsilla myyräkuume on harvinainen. Useina vuosina tautia on ollut eniten Järvi- ja Itä-Suomessa. Vuonna 2015 eniten tapauksia oli Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla. Tartunnan voi saada myös Ruotsissa tai muissa Pohjois-Euroopan maissa.

Myyräkuume aiheuttaa elinikäisen immuniteetin, joten sen voi sairastaa vain kerran elämässään. Suomen aikuisväestöä vasta-ainemäärityksin tutkittaessa on todettu, että noin 5 % on sairastanut tämän taudin. Useimpien tauti on ollut niin lievä, ettei sitä ole tunnistettu aikanaan.

Taudin oireet

Suurin osa tartunnoista on oireettomia tai hyvin lieviä kuumetauteja, jotka eivät johda tutkimuksiin. Tartunnasta oireiden alkuun kuluu pitkä aika, 2–6 viikkoa. Ensimmäinen oire on useimmiten kuume sekä pää-, selkä- ja jäsensäryt. Muutaman päivän päästä voi tulla muitakin oireita; uneliaisuutta, rauhattomuutta, pahoinvointia ja oksentelua. Erityisesti myyräkuumeeseen viittaa se, jos potilaalle tulee ongelmia näön tarkentamisessa. Näköhäiriöitä tulee noin kolmasosalle sairastuneista.

Munuaisten toiminta alkaa heiketä muutamia päiviä kuumen alusta, ja tämä ilmenee virtsamäärien pienenemisenä. Tätä helpommin havaittava on toipumisvaiheen virtsamäärien suuri lisääntyminen (polyuria). Viisi prosenttia potilaista, jotka ovat niin vakavasti sairastuneita, että joutuvat sairaalahoitoon, tarvitsee väliaikaisesti dialyysihoitoa (keinomunuaishoitoa). Myyräkuume ei kuitenkaan aiheuta pysyvää munuaisvauriota tai jälkiseurauksena verenpainetautia. Kun virtsaa ei muodostu, neste jää elimistöön ja voi aiheuttaa hengenahdistusta (keuhkopöhön). Vakavin seuraus on aivopöhö. Vain yksi tuhannesta sairastuneesta kuolee infektioon, ja se on silloin seurausta monen elimen toiminnan pettämisestä.

Milloin lääkäriin

Korkea kuume, johon ei ole muuta ilmiselvää selitystä, on aikuisilla aina riittävä syy käydä lääkärissä. Merkittävä piirre, joka erottaa myyräkuumeen tavallisimmista kuumeen aiheuttavista taudeista, esimerkiksi influenssasta (ks. «Influenssa»1) ja keuhkokuumeesta (ks. «Keuhkokuume aikuisilla (pneumonia)»2) on se, että tautiin ei liity ainakaan alkuvaiheessa hengitystieoireita. Jos lisäksi tulee keskushermoston oireita, esimerkiksi selittämätöntä rauhattomuutta, jos huomaa virtsamäärien pienenemisen tai tulee näön tarkkuuden kanssa ongelmia, myyräkuumetta on syytä epäillä ja viimeistään tällöin lähteä tutkittavaksi.

Taudin tunnistaminen

Taudin tyypilliset piirteet, kuten vähäiset virtsamäärät, näön tarkentamisen ongelmat ja keskushermosto-oireet saavat epäilemään myyräkuumetta. Laboratoriokokeilla, erityisesti munuaisten toimintaa kuvaavan kreatiniinin (ks. «Kreatiniini (P-Krea)»3) määrityksellä ja virtsan valkuaismäärän mittaamisella on tärkeä merkitys. Verikokein tutkittavista tulehdusmittareista C-reaktiivisen proteiinin (CRP:n) pitoisuus on lievemmin suurentunut kuin korkeakuumeisissa bakteeri-infektioissa. Sairaalaan tulleilla se on keskimäärin 50–75 mg/l (ks. «CRP (P-CRP)»4). Lopullisen diagnoosin antaa verestä tehtävä vasta-ainetesti. Sen tulos on positiivinen lähes aina jo oireiden alkaessa.

Hoito ja ehkäisy

Myyräkuume paranee vähitellen itsekseen, eikä siihen ole parantavaa lääkettä. Tärkeintä on huolehtia riittävästä nesteen saannista sekä kipujen hoidosta. Tauti paranee muutamien viikkojen kuluessa, jona aikana munuaisten toiminta palaa normaaliksi. Sairastamisesta seuraa elinikäinen immuniteetti.

Ainakin teoriassa tautia voisi ehkäistä välttämällä liikkumista siellä, missä metsämyyriä on runsaasti. Käytännössä tämä on kuitenkin hankalaa. Hankala on toinenkin keino, hengityssuojaimen pitäminen talojen ulkorakennuksissa työskenneltäessä. Ei ole tutkimuksia siitä, auttavatko nämä keinot käytännössä. Omalla hygienialla ei voi vaikuttaa riskiin, koska tartunta tapahtuu pölyä hengittämällä. Tautiin ei ole rokotetta.