Etusivu » Virtsatietulehdus aikuisilla, virtsatieinfektio

Virtsatietulehdus aikuisilla, virtsatieinfektio

Lääkärikirja Duodecim
29.8.2016
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Tärkeimmät virtsatietulehdukset ovat virtsarakkotulehdus eli kystiitti, joka on yleinen, munuaisallastulehdus eli pyelonefriitti, joka on harvinainen ja virtsaputkitulehdus eli uretriitti, joka on melko harvinainen ja muista poiketen usein sukupuolitauti (ks. «Sukupuolitaudit, seksitaudit»1).

Esiintyvyys

Virtsarakkotulehdukset ovat hengitystieinfektioiden jälkeen toiseksi yleisimpiä infektioita Suomessa. Niitä hoidetaan maassamme vuosittain noin kolmisensataa tuhatta. Näistä 20 000 tulee potilaille sairaalainfektioina. Naisilla virtsarakkotulehdukset ovat varsin yleisiä nuoresta iästä lähtien. 65-vuoden ikään tulleista naisista noin puolella on jo ollut vähintään yksi tulehdus. Niistä, jotka jo nuorena saavat virtsarakkotulehduksen, noin kolmannes saa niitä toistuvasti, useitakin vuosittain. Miehillä virtsatietulehdukset yleistyvät vasta vanhalla iällä, ja silloin ne usein liittyvät eturauhasen liikakasvuun (ks. «Eturauhasen liikakasvu (prostatahyperplasia), eturauhasvaiva»2). Korkean iän saavuttaneista miehistä noin joka kuudes on sairastanut virtsatieinfektion. Nuorilla ja keski-ikäisillä miehillä virtsatieinfektio on harvinainen.

Infektion synty ja aiheuttajat

Virtsarakkotulehdus syntyy tavallisesti siten, että taudinaiheuttamiskykyisiä bakteereita pääsee nousemaan omasta suolistosta, välilihasta tai nivusista virtsaputkea myöten virtsarakkoon. Naisilla on lyhyempi virtsaputki kuin miehillä, ja se on yksi syy siihen, että infektiot ovat naisilla tavallisempia. Vastoin yleistä uskomusta kylmettyminen ja uiminen eivät lisää virtsatietulehdusten riskiä. Joillakin naisilla virtsatietulehdukset ovat seurausta yhdynnöistä, mutta silloinkin infektion aiheuttavat useimmiten omat bakteerit. Virtsarakkotulehdus ei ole sukupuolitauti, eikä tulehduksen synnylle useimmiten löydy mitään selvää syytä. Lasten virtsatieinfektioita käsitellään toisaalla (ks. «Virtsatietulehdus lapsella»3).

Iäkkäillä naisilla toistuvan virtsatieinfektion riskitekijä on myös vaihdevuosien heikentämä limakalvo, seksuaalisesti aktiivisilla naisilla joskus sukupuoliyhdyntä sekä etenkin iäkkäillä miehillä virtsateissä olevat virtausesteet, kuten suurentunut eturauhanen. Sairaaloissa virtsatieinfektiot ovat yleisimpiä hoidon aikana saatuja infektioita. Infektioita edistää virtsakatetrin pitkäaikainen käyttö tai toistuva rakon katetrointi virtsantulo-ongelmien vuoksi. Ne lisäävät infektion riskin kymmenkertaiseksi. Diabetes ja laitoshoidossa oleminen lisäävät virtsatietulehdusten riskiä. Raskauden aikana 1–2 % saa oireita aiheuttavan virtsarakko- tai munuaisallastulehduksen ja 5–10 %:lla todetaan bakteereita virtsassa ilman että siitä aiheutuisi oireita.

Virtsarakkotulehdus ei hoitamattomanakaan useimmiten johda munuaisallastulehdukseen, vaan sen synty on erilainen. Bakteerit voivat kuitenkin nousta virtsajohtimia myöten munuaisiin asti. Tällöin taustalla voi olla jokin anatominen poikkeavuus, joka on syytä selvittää kaikututkimuksella (ultraäänitutkimuksella) tai muilla tutkimuksilla. Munuaisallastulehdus voi syntyä myös verenkierrosta munuaisiin päässeen bakteerin aiheuttamana.

Oireet

Virtsarakkoinfektion tyypillisiä oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja alavatsan jomotus. Jos henkilöllä on kaikki kolme oiretta, kyseessä on virtsarakkotulehdus 90 %.n todennäköisyydellä. Pahanhajuinen virtsa, epätavallinen virtsan väri ja virtsan karkailu eivät yksinään viittaa bakteerin aiheuttamaan virtsatietulehdukseen eikä antibiootti korjaa näitä vaivoja. Joskus virtsarakkotulehduksessa virtsassa voi näkyä verta, mutta tavallista tämä ei ole (ks. «Verivirtsaisuus»4). Yleisimmässä virtsatulehduksen muodossa, virtsarakkotulehduksessa, kipu ja kirvely korostuvat virtsaamisen lopussa. Virtsaputkitulehduksessa taas kirvely on kovinta virtsaamisen alussa. Virtsaputkitulehduksen syynä voi olla myös sukupuolitauti (ks. «Sukupuolitaudit, seksitaudit»1) ja aiheuttajana silloin klamydia (ks. «Klamydia»5) tai tippuri (ks. «Tippuri»6). Valkovuoto emättimestä ei kuulu virtsatieinfektioon vaan se viittaa emätintulehdukseen (ks. «Valkovuoto»7 ja «Emätintulehdukset»8).

Munuaisallastulehduksen oireet ovat täysin erilaiset. Kuume ja kylki-selkäkipu viittaavat munuaisallastulehdukseen. Hyvin iäkkäillä ja huonokuntoisilla munuaisallasinfektio ja siihen joskus (5 %:ssa) liittyvä verenmyrkytyskin (ks. «Verenmyrkytys eli sepsis»9) voi näkyä pelkkänä yleiskunnon romahtamisena, oksenteluna tai sekavuutena ilman virtsatieoireita tai kuumetta. Virtsaamiseen liittyy tässä tulehduksessa harvoin virtsaamisvaivoja, mikä voi tehdä tunnistamisesta vaikean. Tärkein muu näin ilmenevä tauti on keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume aikuisilla (pneumonia)»10).

Oireeton bakteerivirtsaisuus. Joskus rutiinisti otettavien virtsatutkimusten yhteydessä löydetään oireettomilta potilailta bakteereita virtsasta. Niitä on 3 %:lla nuorista naisista, 10 %:lla 65-vuotiaista ja joka kolmannella 80-vuotiaalla naisella sekä 10 %:lla kotona asuvista ja 35 %:lla laitoksessa asuvista miehistä. Jatkuvakaan oireeton bakteerivirtsaisuus ei aiheuta haittaa munuaisille tai muullekaan terveydelle, eikä se johda yleensä infektioon (poikkeuksena raskaana olevat). Siksi sitä ei hoideta antibiootein.

Taudin toteaminen

Virtsarakkotulehdus. Jos henkilöllä ei ole ollut aiemmin virtsatietulehduksia, tilannetta selvitellään yleensä huolellisesti kliinisen kemian tutkimuksin (solujen ja bakteerien toteaminen virtsanäytteessä) ja mikrobiologian tutkimuksin (bakteeriviljely; ks. virtsatutkimuksia «http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=snk&p_haku=virtsatutkimus&p_loki=e»1). Poikkeuksen tekevät toistuvia virtsatieinfektioita sairastava naiset, joilla ei ole perussairauksia tai muita riskitekijöitä ja tauti on lieväoireinen. Kokemuksen mukaan nämä tunnistavat hyvin oireiden perusteella infektionsa. Tällöin ei tarvita laboratoriotutkimuksia. Hoito voidaan määrätä puhelimitsekin, jos oireet ovat tyypilliset. Lääkäri tai hoitaja voi määrätä antibioottilääkityksen oireiden perusteella tai nainen voi itsekin päättää hoidosta, jos hänelle on sen varalle annettu lääkettä kotiin valmiiksi. Tutkimukset ennen hoitoa ovat kuitenkin tarpeen aina, jos nainen on raskaana tai jos on syytä epäillä sukupuolitautia (virtsaputkitulehdusta). Aiheuttaja on aina syytä selvittää laboratoriotestein ennen hoitopäätöksen tekoa, jos potilas on mies, jos potilaalla on diabetes tai hän on raskaana, jos tulehdus liittyy pitkäaikaiseen virtsakatetrin käyttöön tai jos se on syntynyt sairaalassa tai laitoksessa tai johtaa sairaalahoitoon. Tutkimukset tehdään siis käytännössä aina, jos kyseessä ei ole alle 65-vuotias perusterve nainen.

Munuaisallastulehdus. Jos kyseessä voi oireista päätellen olla munuaisallastulehdus, on aina syytä lähteä lääkäriin tutkittavaksi. Jos kuume on korkea, on lähdettävä päivystysvastaanotolle. Tällöin tarvitaan muitakin tutkimuksia kuin tavallisia virtsan laboratoriotestejä ja on pidettävä mielessä myös verenmyrkytyksen tai keuhkokuumeen mahdollisuus.

Hoito ja jälkitarkastus

Virtsarakkotulehduksista puolet paranee hoidottakin kolmessa päivässä. Silti infektio hoidetaan aina antibiootilla, yleensä 3–5 päivän kuurilla. Yhdellä kuurilla paranee 90 % näistä infektioista. Tavallisimmin käytetään trimetopriimia, nitrofurantoiinia, pivmesillinaamia tai fluorokinoloneja. Fluorokinolonia tarvitaan vain yksi tabletti, ja se voi olla käytännöllinen hoito, kun infektio toistuu tiheään aktiivista elämää viettävällä naisella. Sitä ei kuitenkaan pidetä ensisijaisena kaikissa infektioissa, koska uhkana on bakteerien vastustuskyvyn lisääntyminen ja fluorokinoloneja tarvitaan myös vakaviin yleisinfektioihin. Raskaana oleville amoksisilliini, pivmesillinaami ja nitrofurantoiini ovat turvallisimpia; heille ei fluorokinoloneja pidä käyttää lainkaan. Raskaana olevilla hoidetaan myös todettu oireeton bakteerivirtsaisuus ja hoidon tulos varmistetaan viljelyllä. Miehen virtsarakkotulehdukseen tarvitaan 7 päivän hoito.

Hoidolla virtsarakkoinfektion oireet lievittyvät nopeasti, 1–2 päivän kuluessa. Jos infektio ei parane ensimmäisellä hoidolla, antibioottivalmiste ja hoidon pituus valitaan bakteerin laadun ja antibioottien tehoa mittaavan bakteerien antibioottiherkkyystutkimuksen perusteella. Nuoremmille naisille, jotka tuntevat virtsatieinfektionsa ja sen oireet, voidaan myös antaa lääkekuuri varalle kotiin aloitettavaksi heti oireiden alkaessa. Tällöin lääkäri antaa ohjeen, milloin hoidon voi itse ottaa ja milloin on hoitoa varten käytävä lääkärissä.

Tavallisen rakkotulehduksen hoidon jälkeen virtsan kontrollinäyte on tarpeeton. Jos vaiva palaa 4 viikon kuluessa, on mentävä lääkäriin eikä vain toistettava itse antibioottikuuria, vaikka lääkettä olisi kotona. Infektio voi vaatia erilaisen antibiootin parantuakseen. Virtsanäyte tutkitaan hoidon jälkeen kuitenkin aina raskaana olevilta naisilta.

Oireeton bakteerivirtsaisuus, johon ei liity mitään oireita, vaatii antibioottihoitoa vain raskaana olevien kohdalla. Näillä hoitaminen pienentää virtsatulehduksen ja keskenmenon riskiä.

Munuaisallastulehdus voidaan hoitaa kotonakin trimetopriimi-sulfa- tai fluorokinolonitabletein, jos sairastuneen kunto on hyvä. Usein etenkin iäkkäiden infektioita hoidetaan kuitenkin aluksi muutaman päivän ajan sairaalassa. Tavallisin hoidon pituus fluorokinoloneilla on viikko, muilla 10–14 päivää.

Ehkäisy

Tavallinen käsihygienia ja intiimihygienia ovat ehkäisyssä keskeisiä ja riittäviä. Liiallinen alapesu saattaa jopa edistää virtsatieinfektion syntyä. Jos yhdyntä aiheuttaa toistuvasti infektioita, virtsalla on hyvä käydä juuri ennen yhdyntää. Jos vaivasta aiheutuu suurta harmia, voidaan käyttää yhdynnän jälkeen otettavaa antibiootin (trimetopriimin) kerta-annosta, mutta tämä on harvoin käytännöllistä. Jos virtsarakkotulehduksia on hyvin tiheään (enemmän kuin 3 vuodessa), voidaan kokeilla puolen vuoden tai vuoden estohoitoa esimerkiksi metenamiinihippuraatilla tai nitrofurantoiinilla. Ehkäisyyn voi koettaa myös itse kaupoista saatavia karpalovalmisteita (kapseleita, mehua), koska osalla henkilöistä ne vähentävät infektioita. Sen sijaan joskus suositeltu C-vitamiinin syönti ei ole tehokas ehkäisykeino. Vaihdevuosi-ikään liittyvien virtsatieinfektioiden syynä voi olla limakalvojen vastustuskyvyn heikkeneminen. Paikallinen estrogeenihoito voi vahvistaa limakalvoa, mutta kaikki eivät salvasta hyödy.

Raskaana olevilla oireeton bakteerivirtsaisuus lisää munuaistason virtsatietulehduksen ja myös ennenaikaisen synnytyksen vaaraa. Siksi kaikilta raskaana olevilta tutkitaan virtsa alkuraskauden aikana. Jos bakteeri ei häviä lyhyellä hoidolla, voidaan antaa bakteerivirtsaisuutta ehkäisevää antibioottia (yleensä metenamiinihippuraattia tai nitrofurantoiinia) synnytykseen asti.

Lisää tietoa virtsatieinfektiosta

Valtakunnallisen Käypä hoito -suosituksen potilasversio: ks. «Virtsatieinfektio (VTI)»11.