Nesteiden happamuus ja emäksisyys määräytyvät niiden vetyionien pitoisuuden perusteella. Mitä enemmän vetyioneja, sitä happamampi neste. Happamuutta ilmaistaan pH-luvulla. Neutraali (ei hapan eikä emäksinen) pH-arvo on 7,0.

Elimistö säätelee tarkoin nesteidensä happamuusastetta, koska kaikki aineenvaihdunnan tapahtumat ovat virittäytyneet toimimaan tehokkaimmin juuri tietyssä happamuudessa. Elimistön nesteiden normaali pH-arvo on 7,35–7,45, ne ovat siis lievästi emäksisen puolella.

Elimistön pH-arvo mitataan verestä. Kun arvo on viitearvojen 7,35–7,45 ulkopuolella, merkitsee se aina jotain häiriötilaa. Happo-emästasapainon häiriö ei ole itsenäinen sairaus vaan johtuu muista taudeista. Tilaa, jossa pH-arvo on alle 7,35, kutsutaan asidoosiksi. (Jos pH-arvo on yli 7,45, kyseessä on alkaloosi.)

Terveellä ihmisellä ruokien ja juomien happamuus tai emäksisyys ei vaikuta mitään veren tai solujen pH-arvoon, sillä munuaiset säätelevät happamuutta tehokkaasti. Hapanta ruokaa syödessä munuaiset erittävät liiat vetyionit nopeasti virtsaan ja emäksisen ruuan jälkeen ne välittömästi vähentävät vetyionien erittymistä.

Aineenvaihduntahäiriön aiheuttama (metabolinen) asidoosi

Yleisin syy asidoosiin on aineenvaihdunnan häiriö, jonka seurauksena elimistössä muodostuu liikaa erilaisia happoja tai vetyionien erittyminen virtsaan on häiriintynyt. Näitä tiloja kutsutaan yhteisellä nimellä metabolinen asidoosi eli aineenvaihduntaan liittyvä asidoosi.

Esimerkki happojen liiallisesta muodostumisesta on tyypin 1 diabetekseen joskus liittyvä happomyrkytys eli diabeettinen ketoasidoosi. Sana ”keto” asidoosin edessä viittaa siihen, että tällöin muodostuu liikaa orgaanisia ketohappoja. Ketoasidoosissa pH-arvo voi laskea jopa alle arvon 7,0, mikä on hengenvaarallinen tila.

Esimerkki vetyionien erittymisen häiriöstä on munuaisen vajaatoiminta eli uremia, jossa yleisesti esiintyy asidoosia.

Elimistöllä on mahdollista korjata aineenvaihduntaan liittyvää asidoosia säätämällä veren hiilidioksidin määrää. Elimistössä muodostuu jatkuvasti hiilidioksidia, joka poistuu keuhkojen kautta uloshengityksen aikana. Veteen liuetessaan hiilidioksidi muodostaa hapanta hiilihappoa.

Kun veren pH-arvo laskee alle 7,35:n, aineenvaihdunnan reaktiot alkavat kärsiä. Lievä asidoosi ei ”tunnu” eli siinä ei ilmene vielä oireita. Kun pH-arvo laskee alle 7,2:n, alkaa esiintyä erilaisia oireita. Säännönmukainen oire on tiheään hengittäminen eli hyperventilaatio, jolla elimistö pyrkii vähentämään hiilidioksidin ja hiilihapon määrää. Niinpä diabetekseen liittyvässä ketoasidoosissa potilaat hengittävät puuskuttavasti ja tiheästi, jolloin elimistö hiilidioksidia poistamalla pystyy osaksi vähentämään nesteiden liiallista happamuutta. Muita oireita asidoosista ovat neste- ja suolatasapainon häiriöt ja yleistilan heikkeneminen.

Metabolisen asidoosin hoitona on sen aiheuttaneen sairauden hoito. Diabeteksen ketoasidoosi johtuu insuliinin puutteesta, ja se paranee nopeasti tehokkaalla insuliini- ja nestehoidolla. Munuaisen kroonisessa vajaatoiminnassa ei aina pystytä hoitamaan perussairautta, jolloin annetaan suun kautta veren happamuutta vähentävää kalsiumkarbonaattia tai natriumkarbonaattia.

Hengitysvajauksen aiheuttama (respiratorinen) asidoosi

Jos hiilidioksidia kertyy liikaa elimistöön, seurauksena on happamuuden lisääntyminen. Hiilidioksidin kertyminen johtuu keuhkojen sairaudesta tai hengitystoiminnan häiriöstä, jolloin keuhkojen tuuletus heikkenee ja hiilidioksidin poistuminen keuhkojen kautta häiriintyy.

Respiratorinen asidoosi syntyy aina, kun hengitys tai keuhkojen tuuletus heikkenee. Yleisimmin sitä todetaan vaikeassa sydämen vajaatoiminnassa (keuhkopöhössä), vaikeassa keuhkoahtaumataudissa (COPD) ja keuhkoveritulpassa. Näissä tiloissa heikentynyt hapettuminen on yleensä haitallisempi kuin asidoosi. Asidoosi paranee, kun hengityskoneen tai muun hoidon avulla keuhkojen toiminta saadaan toipumaan.

Kirjallisuutta

  1. Lyyra M. Verikaasuanalyysi ja happo-emästasapainon tutkiminen. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 25.09.2018.
  2. Arola OJ, Piirilä P. Happo-emäsaineenvaihdunnan häiriöt. Kirjassa Alahuhta S, Ala-Kokko T, Kiviluoma K, Ruokonen E, Silfvast T (toim.). Peruselintoimintojen häiriöt ja niiden hoito. Kustannus Oy Duodecim 2016.