Haima on vatsaontelon yläosassa mahalaukun takana sijaitseva runsaat sata grammaa painava elin. Se tuottaa useita ruoansulatusentsyymejä, jotka aterian yhteydessä siirtyvät tiehyttä pitkin ohutsuolen alkupäässä olevaan pohjukaissuoleen. Ohutsuolessa entsyymit hajottavat ruoan sisältämiä ravintoaineita pienemmiksi aineosiksi. Vain entsyymien pilkkomat ravintoaineet pystyvät imeytymään suolesta verenkiertoon elimistön ravinnoksi.

Entsyymejä tuottavien solujen lisäksi haimassa on runsaasti mikroskooppisen pieniä solusaarekkeita, jotka valmistavat insuliinia ja glukagoni-hormonia. Niillä ei ole mitään tekemistä ruoansulatuksen kanssa, vaan hormonit imeytyvät verenkiertoon ja sitä kautta vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan kohde-elimissään, pääasiassa maksassa, lihaksissa ja rasvakudoksessa.

Haiman vajaatoiminnan syyt

Yleisin syy haiman vajaatoimintaan on krooninen (pitkäaikainen) haimatulehdus. Sen aiheuttaja on useimmiten pitkään jatkunut runsas alkoholin käyttö.

Muita syitä on haimasyöpä, joka voi tuhota tervettä haimakudosta siinä määrin, että syntyy vajaatoiminta. Jos syövän, haiman vamman tai muun syyn vuoksi joudutaan leikkauksessa poistamaan suurin osa haimaa, seurauksena on vajaatoiminta.

Haiman vajaatoiminnan oireet

Oireita on kolmenlaisia:

  1. krooniseen haimatulehdukseen liittyviä jaksoittaisia vatsakipuja, jotka voivat säteillä vyömäisesti selkään
  2. haimakudoksen tuhoutumisesta johtuvat ravitsemusongelmat
  3. insuliinia tuottavien solujen tuhoutumisesta johtuva diabetes.

Osa ravinnosta jää ruoansulatusentsyymien puutteen vuoksi imeytymättä, mikä aiheuttaa aliravitsemusta. Sen seurauksena paino voi laskea alle normaalin. Koska suuri osa ravinnosta kulkee sulamattomana paksusuoleen, esiintyy ripulimaisia, löysiä ulosteita ja ulosteet ovat runsaita ja pahanhajuisia. Uloste sisältää normaalia enemmän rasvaa, minkä vuoksi ripulia kutsutaan rasvaripuliksi. Usein esiintyy vatsakipuja aterioiden jälkeen.

Edellä kuvattujen oireiden lisäksi haiman vajaatoimintaan voi liittyä diabeteksen puhkeaminen, joka johtuu insuliinin puutteesta. Diabeteksen vuoksi laihtuminen voi kiihtyä, virtsamäärät ovat suuret ja janottaa.

Haiman vajaatoiminnan itsehoito

Vajaatoiminta ei parane itsehoidolla, mutta sen etenemistä voidaan hidastaa ja oireita lieventää. Tärkeintä on lopettaa alkoholin käyttö kokonaan, jottei tauti enää etenisi. Ateriat jaetaan useaan osaan eli pieniä aterioita usein. Rasvojen määrää aterioissa vähennetään huomattavasti (tavoitteena on, että ruoan energiasta vain 20–25 % tulee rasvasta), mikä hillitsee ripulia ja muita oireita. D-vitamiinivalmisteiden ja monivitamiinitablettien käyttö on aiheellista.

Milloin hoitoon?

Kun esiintyy tahatonta laihtumista ja löysiä ulosteita, on aina syytä hakeutua lääkärin tutkittavaksi.

Haiman vajaatoiminnan hoito

Haiman vajaatoiminta diagnosoidaan veri- ja ulostetutkimusten avulla. Lisäksi tarvitaan haiman seudun tietokoneleike- tai magneettitutkimus vajaatoiminnan syyn selvittämiseksi.

Hoitona käytetään haimaentsyymivalmisteita aterioiden yhteydessä. Elleivät lääkkeet auta riittävästi, ruoan rasvan sijasta kokeillaan MCT-öljyjä. Niiden rasvat sisältävät keskipitkäketjuisia rasvahappoja, jotka ruoansulatusentsyymien puuttuessa aiheuttavat vähemmän vaivoja kuin tavallinen rasva. Ravitsemusterapeutti neuvoo ruokavalion toteuttamisessa.

Haiman vajaatoiminnan ehkäisy

Runsaan alkoholinkäytön vähentämisellä voidaan huomattavasti vähentää vaaraa sairastua haiman vajaatoimintaan, koska sen syynä on useimmiten alkoholin aiheuttama krooninen haimatulehdus.

Haimasyövän riski on tupakoivilla yli kaksinkertainen tupakoimattomiin verrattuna. Naisillakin tupakointi lisää riskiä, joskaan ei yhtä paljon kuin miehillä. Siten tupakoinnin lopettamisella voidaan vähentää haimasyövän vaaraa ja siihen usein liittyvää haiman vajaatoimintaa.

Kirjallisuutta

  1. Peräaho M. Haiman vajaatoiminta. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 2.3.2021.