Etusivu » Lapsettomuushoito

Lapsettomuushoito

Lääkärikirja Duodecim
6.10.2017
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Hoito suunnitellaan lapsettomuuden syyn ja parin toiveiden mukaan. Osalle paras vaihtoehto voi olla adoptio (ks. «Adoptio»1) tai hoidoista pidättäytyminen. On myös tärkeää muistaa, että hoitoa ei pidä aloittaa liian aikaisin, jos spontaanin raskauden mahdollisuus vielä arvioidaan hyväksi. Ehkäisyn poisjättämisen jälkeen raskaus alkaa 80–85 %:lla pareista vuoden kuluessa, jos nainen on alle 38-vuotias. Tämän jälkeen vielä puolet tulee raskaaksi ilman hoitoja seuraavan vuoden kuluessa. Ensimmäiseksi pitää puuttua hedelmällisyyttä heikentävien tekijöiden korjaamiseen; paino-ongelmat ja tupakointi ovat näistä tekijöistä tärkeimmät.

Munarakkulan kypsytyshoidot

Hoidon tulokset ovat hyvät, mutta edellytyksenä on oikea diagnoosi. Jos syynä on kilpirauhasen toimintahäiriö tai hyperprolaktinemia, ne hoidetaan lääkehoidolla. Jos ovulaatiohäiriön taustalla on ali- tai ylipaino, pyritään normaaliin painoon ennen lääkehoitoa. Kaikki perussairaudet kannattaa hoitaa mahdollisimman hyvään tasapainoon. Foolihappo kannattaa aloittaa ennen lapsettomuushoitojen käynnistämistä (ks. «Foolihapon käyttö raskauden aikana»2).

Varsinainen munarakkulakypsytyshoito eli ovulaation induktio kuuluu lapsettomuuden hoidon asiantuntijoille. Aiemmin tavallisin ovulaation induktioon käytettävä lääke oli tablettimuotoinen klomifeeni, mutta sen myyntilupa on päättynyt syksyllä 2017, ja sitä saa vain erityisluvalla. Klomifeenin on käytännössä korvannut letrotsoli, joka on ns. aromataasi-inhibiittori. Sitä voidaan käyttää, kun seerumin maitohormonin (prolaktiinin) ja muiden aivolisäkehormonien pitoisuudet ovat normaalit. Yleisin tämäntyyppisen lapsettomuuden syy on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, PCOS (ks. «Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS)»3). Letrotsolia käytetään kuten klomifeenia, eli lääketabletteja otetaan yleensä viitenä päivänä, aloittaen kuukautiskierron 3. päivänä. Hoidon vastetta seurataan eri tavoin; kuukautiskierron säännöllistyminen on yksi merkki ovulaation käynnistymisestä. Gynekologisessa kaikututkimuksessa varmistetaan, että munasarjaan kypsyy yksi tai enintään kaksi hyvää munarakkulaa ja että samanaikaisesti kohdun limakalvo paksunee riittävästi. Hyvä keltarauhasen toiminta voidaan sen jälkeen varmistaa mittaamalla veren keltarauhashormonipitoisuus (progesteroni) noin viikko arvioidun ovulaation jälkeen.

Ylipainoisella PCOS-potilaalla hoitovaihtoehtona voi joskus olla diabeteslääke metformiini. Metformiini voidaan myös yhdistää muihin varsinaisiin munarakkulakypsytyshoitoihin.

Aivolisäkehormoneja (gonadotropiinihoitoja) käytetään, jos aromataasi-inhibiittori ei toimi tai munarakkulan kypsymishäiriön taustalla on gonadotropiinien puutos tai vajaus. Gonadotropiinivalmisteet annetaan päivittäisinä ihon alaisina pistoksina. Tavallisesti hoito kestää 1–2 viikkoa, mutta joskus lääkitystä tarvitaan pidempäänkin, jopa kuukauden ajan. Hoidon seuranta toistetuilla kaikututkimuksilla on tärkeää. Samanaikaisesti voidaan mitata veren estradiolitaso; se kertoo munarakkulan sopivasta kasvusta. Hoito toteutetaan pienimmällä mahdollisella lääkeannoksella pyrkien yhden munarakkulan kasvatukseen.

Edellämainittuja lääkevalmisteita voidaan myös yhdistää saman hoitokierron aikana. Munarakkulan kypsytyshoitoja voidaan tarvittaessa toistaa useita kiertoja. Yhden hoitokierron onnistumistulos on noin 10–15 %.

Kirurginen hoito

Lapsettomuuteen liittyvä kohtalainen tai vaikea endometrioosi (ks. «Endometrioosi»4) kannattaa hoitaa leikkauksella, mutta leikkauksia ei pidä turhaan toistaa. Endometrioosin leikkaus on aiheellinen, jos se aiheuttaa hankalia kipuja tai jos munasarjassa on iso endometrioosikysta.

Kohdun limakalvon alaiset (submukoottiset) ja isot (yli 5 cm) intramuraaliset myoomat (ks. «Myoomat (kohdun lihaskyhmyt)»5) on syytä poistaa. Samoin poistetaan isot kohtuontelon polyypit (ks. «Kohdun polyypit»6).

Munanjohdinvaurion korjaaminen lievissä vioissa kannattaa, jos muita hedelmällisyyttä heikentäviä tekijöitä ei ole. Vaikeissa munanjohdinvaurioissa leikkaustulokset ovat huonoja. Leikkaus voi olla myös niin sanottu valmistava hoito ennen koeputkihedelmöitystä. Nestetäyteisten, laajentuneiden munanjohtimien poisto parantaa koeputkihedelmöityksen onnistumisen mahdollisuutta.

Hedelmöityshoidot

Sperman laadun heikkenemisen syy ei usein ole tiedossa, joten syyhyn kohdistuvia hoitoja ei miehelle paljoa ole. Lievissä spermavioissa käytetään inseminaatiota (keinosiemennystä) tai koeputkihedelmöitystä.

Inseminaatiohoidossa (ks. «Inseminaatio ("keinosiemennys")»7) siittiöt ruiskutetaan naisen kohtuonteloon. On tärkeää, että inseminaatio tehdään oikealla hetkellä eli munasolun irtoamisvaiheessa. Onnistumismahdollisuutta lisätään käyttämällä hoitokierrossa ovulaation induktiota. Inseminaatiohoidon onnistumistulos on 10–15 % hoitokiertoa kohti.

Koeputkihedelmöitystä (IVF; ks. «Koeputkihedelmöitys»8) joko omilla tai luovutetuilla sukusoluilla voidaan käyttää lähes kaikista syistä johtuvassa lapsettomuudessa. Siittiön mikroruiskuttamisesta (mikroinjektiosta) munasoluun (ICSI-menetelmä) on viime vuosien aikana kehittynyt tärkein miehestä johtuvan lapsettomuuden hoito.

Hoidon yhteydessä naiselle annettaan hormonihoitoa, jolla kypsytetään useita munarakkuloita. Munasolut kerätään emättimen kautta ultraääniohjatulla punktiolla. Munasolut hedelmöitetään niin sanotulla maljahedelmöityksellä tai mikroinjektiolla siittiötilanteen mukaisesti. Kun alkion kehitys on lähtenyt alkuun, kohtuun siirretään yleensä vain yksi alkio. Jos alkioita saadaan enemmän, ne voidaan pakastaa ja siirtää tarvittaessa myöhemmin.

Hoidon tuloksiin vaikuttavat naisen ikä, hoidon aihe, aiempi hedelmällisyys ja hoitokertojen määrä. Keskimäärin joka kolmas alkionsiirto johtaa raskauteen.

Hoitoja toteutetaan sekä julkisen terveydenhuollon puitteissa, jolloin hoitoonpääsyä säätelee ns. hoitotakuu , että yksityisissä lapsettomuuden hoitoon perehtyneissä klinikoissa.

Käytettyjä lähteitä

Tiitinen A, Unkila-Kallio L. Lapsettomuus. Kirjassa: Ylikorkala O, Tapanainen J (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011; s. 175–192.

Tiitinen A. Lapsettomuuden hoidon valinta. Duodecim 2002;118(5):517–521 «/xmedia/duo/duo92830.pdf»1.