Etusivu » Tyypin 1 diabeteksen hoito

Tyypin 1 diabeteksen hoito

Lääkärikirja Duodecim
19.10.2015
sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

Tyypin 1 diabeteksen toteamisen jälkeen jokaiselle potilaalle annetaan toistuvaa ohjausta hoidon toteuttamiseksi. Lääkehoitona on insuliini, jonka annostelu sovitetaan yhteen syömisen ja liikunnan kanssa. Ohjauksen avulla diabetesta sairastava oppii säätämään diabeteksen hoitoa monissa erityistilanteissa, kuten liikuntapäivinä, matkustamisen aikana, sairauspäivinä ja alkoholin nauttimisen yhteydessä.

Tämä artikkeli antaa yleistietoa tyypin 1 diabeteksen hoidosta.

Insuliinihoito

Tyypin 1 diabeteksessa tarvitaan perusinsuliinia, joka vaikuttaa ympäri vuorokauden ja säätää sokerin vapautumista maksasta yöllä ja aterioiden välillä. Syömisen yhteydessä otetaan ateriainsuliinia. Tarvittaessa käytetään korjausinsuliinia tilapäisesti kohonneen verensokerin hoitamiseen. Kaikki insuliinit pistetään (tai joskus annostellaan pumpulla) ihon alle rasvakudokseen. Tavallisimpia pistopaikkoja ovat vatsa ja reisien ja pakaran alue.

Tavallisesti perusinsuliinin ja ateriainsuliinien tarve on yhteensä 0,3–0,5 yksikköä ruumiinpainon kiloa kohden (esim. 60-kiloisella 18–24 yksikköä). Tarve vaihtelee yksilöllisesti; osa poilaista tarvitsee suurempia määriä. Sairauden alussa insuliinin tarve on vähäisempi.

Perusinsuliinina käytetään uusia pitkävaikutteisia insuliinijohdoksia (glargiini-insuliini, detemirinsuliini, degludekinsuliini) tai pitkään käytössä ollutta keskipitkävaikutteista NPH-insuliinia. Näitä annostellaan yleensä kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Perusinsuliinin tarpeesta voidaan huolehtia myös insuliinipumpulla, joka annostelee pikainsuliinia jatkuvasti ihon alle. Perusinsuliini valitaan kullekin potilaalle yksilöllisesti.

Ateriainsuliinina käytetään pikavaikutteisia insuliinijohdoksia ("pikainsuliini") tai tavallisia lyhytvaikutteisia ihmisinsuliineja. Pikainsuliini pistetään välittömästi tai hieman ennen ateriaa, ja se kattaa vain kyseisen syömisen. Lyhytvaikutteinen ateriainsuliini pistetään noin puoli tuntia ennen ateriaa, ja se kattaa sekä aterian että seuraavan välipalan.

Tilapäisten kohonneiden verensokeriarvojen korjaamiseen ennen ateriaa ja sairauspäivinä käytetään pikainsuliinia. Yhden insuliiniyksikön vaikutuksen suuruus verensokeriiin voidaan summittaisesti arvioida seuraavalla nyrkkisäännöllä: jaetaan luku 100 (sata) yhden vuorokauden insuliiniannoksen yksiköiden kokonaismäärällä. Eli jos pistää vuorokaudessa yhteensä (perusinsuliini + ateriainsuliinit) 50 yksikköä, niin 1 yksikkö pikainsuliinia laskee verensokeria noin 2 mmol/l (luku 100 jaettuna insuliinin kokonaismäärällä 50 yksikköä = 2).

Insuliinipistokset

Yleensä tarvitaan insuliinilaadusta riippuen 1–2 perusinsuliinipistosta ja syömisten mukaan 3–5 ateriainsuliinipistosta. Nykyisten insuliinikynien ansiosta pistäminen on vaivatonta ja melkein kivutonta. Insuliinin annostelu on yksilöllistä, ja oikeat annokset etsitään verensokerimittausten avulla.

Periaatteena on, että pistosajankohdat ja insuliiniannokset räätälöidään kunkin potilaan elämäntapojen mukaan mahdollisimman hyvin hänelle sopiviksi. Annosten määrittelyssä tarvitaan kotona mitattuja verensokerin arvoja vuorokauden eri aikoina ja aterioilla syötävän hiilihydraatin laskemista. Kun kokemusta diabeteksen hoidosta karttuu, voidaan siirtyä joustavaan hoitoon, jossa diabetesta sairastava itse muuttaa annostelua ruokailujensa ja vaihtelevan päivärytmin mukaan.

Insuliinipumppu

Insuliinia voidaan annostella myös insuliinipumpulla, joita on useita malleja. Pumppu on liitetty ihon alle kiinnitettyyn pieneen kanyyliin (erityiseen neulaan), jonka kautta laite annostelee insuliinia. Se pumppaa jatkuvasti säädetyllä nopeudella pikainsuliinia ihon alle, mikä hoitaa perusinsuliinin tarpeen. Pumpun käyttäjä säätää sopivan ateriainsuliinin annoksen, joka napinpainalluksella siirtyy ihon alle. Pumppuhoitoa voidaan käyttää, jos vaihtelevan insuliinitarpeen korvaaminen monipistoshoidolla ei onnistu.

Ruoka ja syöminen

Tyypin 1 diabeteksessa voidaan syödä tavallista terveellistä ruokaa, jonka pääperiaatteet ovat seuraavat:

  • Noin puolet päivän kalorimäärästä koostuu hiilihydraateista, joista pääosa on niin sanottuja hitaita hiilihydraatteja (täysviljatuotteet, kasvikset). Hiilihydraattien vähimmäismäärä päivässä on 130 grammaa.
  • Sokeripitoisia ruokia saa syödä, mutta alle 10 % kaikista päivän kaloreista saisi tulla sokerista. Jos henkilö kuluttaa päivässä 2 000 kcal, sokerin maksimimäärä on 50 grammaa.
  • Käytetään kovia eläinperäisiä rasvoja vain vähän ja suositaan pehmeitä kasvirasvoja, joista yhteensä saadaan noin kolmasosa päivän kaloreista.
  • Ruoka sisältää riittävästi ravintokuitua, jota saadaan eniten kokojyväviljatuotteista sekä kasviksista, hedelmistä ja marjoista.
  • Suolaa käytetään korkeintaan kohtuullisesti.

Ruoan aineosista välittömästi verensokeriin vaikuttavat vain hiilihydraatit. Ohutsuolessa ne hajoavat ruoansulatusentsyymien vaikutuksesta sokereiksi ja imeytyvät verenkiertoon. Kun ruoan hiilihydraateista syntynyt sokeri imeytyy vereen, terveellä ihmisellä haiman insuliinituotanto lisääntyy nopeasti moninkertaiseksi. Sen avulla suolesta imeytynyt sokeri siirtyy nopeasti solujen ravinnoksi tai varastoituu maksaan, eikä verensokeriarvo pääse nousemaan liian suureksi. Haiman saarekesolut pystyvät aistimaan veren sokeripitoisuuden, ja ne tuottavat insuliinia aina sopivasti syötyjen hiilihydraattien määrän mukaisesti.

Tyypin 1 diabeteksessa haima ei pysty tuottamaan normaalisti insuliinia, minkä vuoksi tarvitaan pistettyä ateriainsuliinia. Sen annokseen vaikuttaa ratkaisevasti syödyn aterian hiilihydraattien määrä ja ennen ateriaa mitattu verensokerin arvo. Tämän vuoksi tyypin 1 diabetesta sairastavan pitää opetella arvioimaan aterioiden hiilihydraattien määriä. Insuliinin tarve on yksilöllinen, mutta karkea nyrkkisääntö on, että normaalipainoisella aikuisella, joka annostelee vuorokaudessa yhteensä 40–50 yksikköä insuliinia, 10 g hiilihydraatteja nostaa verensokeria 2 mmol/l ja sen "kuittaamiseen" tarvitaan 1 yksikkö insuliinia. Esimerkkejä eri ruokalajien hiilihydraattimääristä on kuvassa «10 hiilihydraattigramman annoksia»1.

Tavoitteena on, että diabetesta sairastava oppii muuttamaan ateriainsuliinin annostelua ruoan hiilihydraattimäärän mukaan: jos hiilihydraatteja on ruoassa tavallista enemmän, insuliinin annosta suurennetaan, ja jos niitä on vähemmän, annosta pienennetään.

Verensokerin omaseuranta

Verensokerin omaseuranta on välttämätöntä tyypin 1 diabeteksen hyvässä hoidossa. Ainoastaan sen avulla on mahdollista annostella insuliini vaihtelevan tarpeen mukaan. Diabeteshoitajan tai lääkärin käyntiä edeltävästi on tarpeen tehdä 1–2 viikon tarkempi seuranta, jossa verensokerin ohella kirjataan ylös hiilihydraatit, insuliiniannokset ja liikunta.

Verensokerin mittaukseen käytetään pientä mittaria, joita on parikymmentä eri mallia. Sormenpäähän tehdystä pienestä pistosta syntyvä veritippa siirretään liuskalle, josta mittari lukee verensokerin arvon. Mittarin lukemat kirjataan omaseurantavihkoon, joita saa hoitopaikoista tai luetaan mittarista tietokoneelle.

Hyvän sokeritasapainon saavuttaminen edellyttää useita mittauksia päivässä. Perusinsuliinin vaikutusta kuvaa paastotilassa ennen aamupalaa ja ennen lounasta tai päivällistä ja yöllä otettu verensokerin arvo. Ateriainsuliinin vaikutusta kuvaa noin 2 tuntia aterian jälkeen mitattu arvo. Aterian vaikutuksen arviointiin tarvitaan yleensä myös ennen ateriaa otettu arvo, jolloin verensokerin mittaus 2 tuntia ateriasta kuvastaa insuliiniannoksen riittävyyttä aterian hiilihydraattimäärään nähden.

Ketoaineiden seuranta

Ketoaineita syntyy vereen ja erittyy virtsaan happomyrkytyksen yhteydessä. Ketoaineiden ilmaantuminen on merkki huomattavasta insuliinin puutteesta tarpeeseen nähden.

Ketoaineita mitataan virtsasta tai verestä äkillisten sairauksien yhteydessä (kuume, ripuli yms.) tai jos verensokeri on toistuvasti yli 15 mmol/l. Jos ketoaineiden määrä on selvästi suurentunut, on aiheellista hakeutua vuorokaudenajasta riippumatta hoitoon.

Hoidon tavoitteet

Verensokerin omaseurannassa hyvän hoidon yleistavoitteina ovat pääsääntöisesti ateriaa edeltävät arvot 4–6 mmol/l ja aterianjälkeiset arvot alle 8 mmol/l. Tavoitteet ovat varsin tiukat, ja yksittäisistä poikkeamista ei tarvitse stressaantua. Tilapäisesti korkeaa verensokeria ennen ateriaa tai sairauspäivinä korjataan lisäannoksella pikainsuliinia (ks. «Diabeteksen hoito sairaspäivinä»1). On myös hyvä muistaa, että omaseurannan mittari ei ole aivan tarkka, vaan tulos voi heittää 10–15 % ylös- tai alaspäin.

Pidempiaikaisen sokeritasapainon arvioimiseksi mitataan hoitopaikassa 3–4 kertaa vuodessa verestä "sokerihemoglobiini", HbA1c ( "sokeriprosentti"; ks. «Hemoglobiini HbA1c (B-HbA1c)»2). Ihanteellisessa tilanteessa arvo on alle 49 mmol/mol (alle 7 %) ilman, että verensokeri laskee välillä liian alas (hypoglykemia). Jos sokerihemoglobiinin arvo on ollut reippaasti koholla, niin arvo 49–56 mmol/mol (7–8 %) on monelle jo hyvä tavoite.

Diabeteksen insuliinihoitoon liittyy silloin tällöin hypoglykemiaa eli liian alhaisia verensokereita (ks. «Alhainen verensokeri (hypoglykemia) diabeetikolla»3). Kaikilla tyypin 1 diabetesta sairastavilla niitä esiintyy joskus, ja ne voidaan nopeasti hoitaa nauttimalla ylimääräistä hiilihydraattipitoista syötävää. Jos hypoglykemioita esiintyy usein tai tarvitaan toistuvasti toisen henkilön apua hypoglykemiasta selviämiseen, joudutaan insuliiniannostelua vähentämään ja joko tyydytään ihannetavoitteita korkeampiin verensokerin ja sokerihemoglobiinin arvoihin tai siirrytään pumppuhoitoon.

Liikunta ja muu ruumiillinen työ

Säännöllinen liikunta on hyödyllistä tyypin 1 diabeteksessa, ja käytännössä kaikkia lajeja voi harrastaa. Liikunta ja muu lihastyö "kuluttaa" verensokeria ja lisää pistetyn insuliinin imeytymistä ja vaikutusta, minkä vuoksi liikunnan aikana tai sen jälkeen sokeriarvo voi laskea liian alhaiseksi. Alhainen verensokeri voidaan estää syömällä ylimääräistä hiilihydraattia tai vähentämällä edeltävää insuliiniannosta. Tästä on erillinen ohje: ks. «Diabetes ja liikunta - hoitoohje tyypin 1 diabeetikolle»4.

Alkoholi

Alkoholi estää sokerin uudismuodostusta maksassa, minkä vuoksi alhaisen verensokerin yllättäessä elimistön omat korjaustoimenpiteet jäävät vajaiksi. Alhaisen verensokerin havaitseminen helposti viivästyy, koska siihen liittyviä oireita voidaan pitää alkoholin aiheuttamina. Näistä syistä varotoimet runsaan alkoholinkäytön yhteydessä kohdistuvat alhaisen verensokerin (hypoglykemian) estämiseen; ks. erillinen ohje «Diabetes ja alkoholi»5.

Hoito erityistilanteissa

Käytettyjä lähteitä

Ilanne-Parikka P. Tyypin 1 diabetes: insuliinihoito. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 4.8.2016. Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen): «http://www.terveysportti.fi/dtk/ltk/avaa?p_artikkeli=ykt00557»2.

Ilanne-Parikka P, Rönnemaa T, Saha M-T, Sane T. Diabetes. 8., uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim 2015.