Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Rokottaminen

Rokottaminen

Lääkärikirja Duodecim
4.9.2017
ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Terveysturvallisuusosasto Tuija Leino

Rokotettaessa elimistölle annetaan taudinaiheuttajaa tai sen osaa sellaisessa muodossa, että se saa elimistössä aikaan suojan, immuniteetin, tätä taudinaiheuttajaa kohtaan. Vaikka rokote useimmiten pistetään neulalla, on muitakin antomahdollisuuksia olemassa. Termi "rokotus" ei siis tarkoita samaa kuin pistos – toisin kuin yleisesti ajatellaan. Osa rokotteista voidaan antaa suun kautta liuoksena tai kapseleina. Myös limakalvojen kautta annettavia sumutteita on jo käytössä rokotteina.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotelähettämö toimittaa kansallisen rokotusohjelman rokotteet tilauksesta maksutta sairaala-apteekkeihin ja lääkekeskuksiin, joista ne toimitetaan edelleen mm. neuvoloille ja kouluille. Yksityisten henkilöiden, lääkäriasemien ja työterveysasemien on hankittava käyttämänsä rokotteet apteekista. Asetuksen mukaan rokotteen saa pistoksena antaa vain lääkäri ja lääkärin valvonnassa asianmukaisen koulutuksen saanut terveydenhoitaja, sairaanhoitaja, kätilö ja sairaanhoitajana laillistettu ensihoitaja.

Varmistukset ennen rokottamista

Ennen rokottamista tarkistetaan rokotettavan terveydentila, mahdolliset allergiat rokotteen aineosille, aikaisemmat rokotukset ja samoin aiemmat reaktiot rokotteista. Joitain rokotteita ei suositella raskaana oleville (ks. «Erityisryhmien rokottaminen»1). Lisäksi yleisesti vältetään rokottamasta, jos henkilöllä on kuumeinen infektio. Lievä, kuumeeton infektio ei ole este rokottamiselle. Rokotusta ei saa antaa, jos jokin rokotteen osista tai aiemmin annettu kyseinen rokote on johtanut henkeä uhkaavaan allergiseen reaktioon. Jos henkilön vastustuskyky on vakavasti alentunut, eläviä taudin aiheuttajia sisältäviä rokotteita ei juurikaan voida antaa (ks. «Erityisryhmien rokottaminen»1).

Rokoteannokset

Valmistajan ohjeet rokoteannosten koosta ja lukumääristä perustuvat tutkimuksiin, joissa rokotteen teho ja turvallisuus on todettu. Suositeltuja annoksia ei kannata ylittää, jotta haittavaikutusten riski ei suurenisi. Annoksia ei myöskään pienennetä tai puoliteta haittavaikutusten välttämiseksi, sillä rokotteen suojavaikutus voi tällöin jäädä riittämättömäksi eikä toisaalta takeita haittavaikutusten vähenemisestä ole.

Rokotteen antoreitti

Suositukset eri rokotteiden antoreiteistä vaihtelevat. Vaikka vertailevia tutkimuksia eri pistopaikkojen keskinäisestä paremmuudesta ei juuri ole, suosituksen noudattaminen antaa takeen siitä, että rokotteen teho on osoitettu tällä annoksella ja tällä tavalla annettuna. Ihon alle annettavat rokotteet pistetään tavallisesti olkavarteen, kun taas lihakseen annettavat joko ulomman reisilihaksen etu-yläosaan, hartialihakseen tai, jos esimerkiksi annetaan lukuisia rokotteita kerralla, pakaralihaksen ylä-ulkoneljännekseen.

Rokotusten kirjaaminen

Annetut rokotukset kirjataan asianmukaiseen kohtaan joko sähköisessä tietojärjestelmässä tai poikkeustapauksissa paperiselle seurantalomakkeelle. Rokotetun henkilötietojen ja rokottajan lisäksi kirjataan rokotuspäivämäärä, rokotteen nimi ja eränumero sekä pistoskohta ja antotapa. Näitä tietoja tarvitaan, kun rokotuksen haittavaikutuksia, väestön rokotuskattavuutta tai rokotusten vaikuttavuutta selvitetään. Rokotus merkitään myös rokotettavalle tai hänen vanhemmalleen annettavaan neuvola- tai terveyskorttiin.