Etusivu » Närästyslääkkeet (happolääkkeet)

Närästyslääkkeet (happolääkkeet)

Lääkärikirja Duodecim
16.3.2017
lääkealan asiantuntijalääkäri Pirkko Paakkari

Närästyksen taustalla on ruokatorven refluksitauti, jossa hapanta mahan sisältöä nousee mahalaukusta takaisin ruokatorven alaosaan ja aiheuttaa korventavaa ärsytystä. (ks. «Refluksitauti (mahan sisällön nousu ruokatorveen)»1)

Närästelyoireita voidaan lievittää

  • happoa neutraloivilla happolääkkeillä eli antasideilla
  • mahan limakalvon suoja-aineilla
  • hapon eritystä estävillä histamiinin H2-salpaajilla
  • hapon eritystä estävillä protonipumpun salpaajilla.

Kaikkiin ryhmiin kuuluvia lääkkeitä voi saada myös ilman reseptiä tilapäisten oireiden itsehoitoon. Jatkuvat, välittömästi hoitokuurin jälkeen palaavat tai vaikeat oireet ovat syy hakeutua lääkäriin. Poltteleva kipu rintalastan takana voi olla myös sydämen hapenpuutteen, sydänkohtauksen, oire.

Antasidit

Alumiini-, magnesium- ja kalsiumsuoloja sisältävät antasidit vähentävät mahan happamuutta neutraloimalla suolahappoa. Tyhjässä mahassa antasidien vaikutus kestää puolisen tuntia, mutta ruokailun yhteydessä otettuina ne vaikuttavat parin tunnin ajan. Käytännössä niitä joudutaan siis ottamaan useita kertoja päivässä.

Useissa valmisteissa on alumiinihydroksidia ja magnesiumhydroksidia. Yhdistelmällä voidaan vähentää suoliston toimintaan kohdistuvia haittoja: alumiinisuolat ovat ummettavia ja magnesiumsuolat ulostuttavia suoloja. Suolistovaikutukset ovat suhteessa suolojen määrään, joten suuria annoksia käytettäessä ummetusta tai ripulia voi esiintyä valmisteen koostumuksen mukaan.

Antasidien sisältämät alumiini ja magnesium imeytyvät jonkin verran, mutta ne eivät kerry elimistöön, jos munuaisten toiminta on normaali. Alumiinia sisältävien lääkkeiden käyttöä pyritään välttämään munuaisten toiminnan vajausta sairastavilla (ks. «Krooninen munuaisten vajaatoiminta (uremia)»2). Munuaisten vajaatoiminnassa alumiini voi kertyä elimistöön, mistä voi seurata keskushermoston myrkytysoireita. Sitruunahappopitoisten juomien tai hedelmätuoremehujen samanaikainen nauttiminen voi lisätä alumiinin imeytymistä.

Limakalvon suoja-aineet, sukralfaatti ja alginaatti

Sukralfaatti vapauttaa happamassa ympäristössä alumiinihydroksimolekyylejä. Ne sitoutuvat vaurioituneen limakalvon pinnalle kalvoksi, joka suojaa haavaumia hapon, pepsiinin ja sappihappojen vaikutuksilta. Koska sukralfaatti aktivoituu happamassa, sen kanssa samanaikaisesti ei pidä käyttää antasideja. Se suojaa parhaiten, kun se otetaan tyhjään mahaan ja ennen nukkumaan menoa. Sukralfaatin imeytyminen suolesta verenkiertoon on hyvin vähäistä (alle 2 %). Munuaispotilailla vältetään kuitenkin valmisteen käyttöä.

Levistä saatu algiinihappo sekä valmisteissa mukana olevat antasidit reagoivat mahahapon kanssa, jolloin muodostuu vaahtomainen alginaatti-kolloidikerros mahan sisällön pinnalle ja ruokatorven alaosan limakalvolle. Suojaava geeli pysyy mahalaukun yläosassa pari tuntia lääkkeen nauttimisesta, ja samalla valmisteen sisältämät antasidit neutraloivat hieman mahahappoa. Runsaassa käytössä valmisteen sisältämän natriumin määrä voi haitata henkilöitä, joilla on sydämen vajaatoiminta tai verenpainetauti.

Antasidien ja limakalvon suoja-aineiden yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa

Antasidit ja sukralfaatti vähentävät monien mikrobilääkkeiden (fluorokinolonien, tetrasykliinien) jaosteoporoosilääkkeiden (bisfosfonaattien) imeytymistä. Myös mm. digoksiinin, varfariinin, kilpirauhashormonin, naprokseenin ja propranololin imeytyminen voi vähentyä, jos niitä otetaan samaan aikaan antasidin tai sukralfaatin kanssa.

Yhteisvaikutusten välttämiseksi muiden lääkkeiden ja antasidien tai sukralfaatin ottamisen välille on jätettävä ainakin kaksi tuntia.

Histamiinin H2-salpaajat

Elimistössä vaikuttava histamiini-niminen aine osallistuu mahahapon erittymiseen maharauhasten soluista. Histamiinin H2-salpaajat (famotidiini, ranitidiini) estävät histamiinin vaikutusta ja hapon eritystä vähentämällä sekä mahanesteen määrää että sen happamuutta.

H2-salpaajia on myös itsehoidossa närästyksen, liikahappoisuuden ja happamien röyhtäisyjen lyhytaikaiseen (korkeintaan kahden viikon) hoitoon. Refluksitaudin (ks. «Refluksitauti (mahan sisällön nousu ruokatorveen)»1) hoidossa pyritään ympärivuorokautiseen haponerityksen estymiseen, jolloin lääkettä saatetaan joutua ottamaan kaksi kertaa päivässä.

H2-salpaajien haittavaikutukset ovat lieviä ja vähäisiä; kliinisissä tutkimuksissa ne aiheuttivat saman verran päänsärkyä, huimausta ja väsymystä kuin lumevalmiste.

Protonipumpun estäjät

Pohjukaissuoli- ja mahahaavan sekä refluksitaudin lääkehoidossa käytetään myös mahalaukun limakalvon soluissa toimivan protonipumpun salpaajia (lansopratsoli, omepratsoli/esomepratsoli, pantopratsoli ja rabepratsoli), jotka estävät hapon erityksen vielä tehokkaammin kuin H2-salpaajat. Lyhytaikaiseen käyttöön liittyvät haitat ovat tavallisesti lieviä, samantyyppisiä kuin H2-reseptorin salpaajilla. Etenkin suurten annosten pitkäaikaista käyttöä pyritään välttämään, sillä se voi aiheuttaa mm. osteoporoosin pahenemista sekä altistaa antibiootti- ja turistiripulille ja hengitysteiden infektioille.