Etusivu » Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit

Sairaalainfektiot ja sairaalabakteerit

Lääkärikirja Duodecim
3.11.2016
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Mikä on sairaalainfektio?

Sairaalainfektioksi kutsutaan sellaista bakteerin, viruksen tai sienen aiheuttamaa infektiotautia, joka on saanut alkunsa potilaan hoidon aikana. Bakteerit aiheuttavat 90 % sairaalainfektioista. Sairaalainfektion sijasta suositaan nykyään nimitystä "hoitoon liittyvä infektio". Samalla tavalla kuin sairaaloiden osastoilla syntyy infektioita, niitä voi kehittyä myös pitkäaikaista hoivaa ja hoitoa antavissa laitoksissa ja lääkärien ja hoitajien vastaanotoillakin.

Valtaosa sairaalainfektioista on yksittäin syntyneitä. Vain joka kahdeskymmenes infektio syntyy tilanteessa, jossa osastolla on meneillään sairaalainfektioepidemia (saman mikrobin laajempaa leviämistä potilaasta toiseen). Epidemiat hankaloittavat suuresti osaston toimintaa, mutta toisaalta epidemioissa syntyviä infektioita on helpompi torjua kuin yksittäisiä sairaalainfektioita.

"Sairaalabakteeri"

"Sairaalabakteeri" ei ole asiantuntijoiden suosima termi. Tiedotusvälineissä sitä käytetään kuitenkin yleisesti. Sillä tarkoitetaan sellaisia bakteerikantoja, jotka ovat sairaalassa yleisempiä kuin esimerkiksi kodeissa. "Sairaalabakteerit" ovat saman lajin bakteereita kuin kotibakteerit (stafylokokkeja, kolibakteereita, Pseudomonaksia jne.), mutta ne ovat usein vastustuskykyisempiä (resistenttejä) tavallisesti käytetyille antibiooteille. Eniten esillä ovat penisilliineille ja kefalosporiineille vastustuskykyinen stafylokokki MRSA (ks. «MRSA (metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus)»1), uudempana tulokkaana monille lääkkeille vastustuskykyinen kolibakteeri ESBL sekä vankomysiinilääkkeelle vastustuskykyinen enterokokki VRE. Näitä kolmea torjutaan sairaaloissa paitsi yleisellä hygienialla myös niihin suunnatuin erityistoimin, kun henkilö on tunnistettu tällaisen bakteerin kantajaksi.

Sairaalainfektioiden yleisyys

Noin joka kahdeskymmenes (5 %) sairaalaan osastohoitoon tuleva potilas saa sairaalainfektion. Tavallisilla vuodeosastoilla infektioriski on suurin syövän hoitoon tai kirurgiseen hoitoon tulevilla, keskimääräinen sisätautiosastoille tulevilla ja pienin lapsipotilailla. Teho-osastolla olevista potilaista ja vaikeasti sairaista syöpäpotilaista jopa 25–50 % saa sairaalainfektion. Sairaalainfektion saavien osastohoitojakso on keskimäärin viikon muita pitempi. Tämä johtuu infektion vaatimasta hoidosta. Siten joka kymmenennellä sairaalassa kunakin hetkenä hoidossa olevista potilaista on sairaalainfektio. Sairaalat ovat velvollisia itse seuraamaan sairaalainfektioiden määrää ja sen muutoksia.

Suomessa saa vuosittain 40 000–50 000 potilasta sairaalainfektion. Sairaalainfektioon on laskettu kuolevan Suomessa vuosittain 700–800 sellaista potilasta, jotka olisivat selvinneet hengissä, jos he eivät olisi hoidon aikana saaneet sairaalainfektiota. Sairaalainfektiot ovat siten suuri kansanterveydellinen ongelma. Toisaalta sairaalainfektio, yleensä sairaalakeuhkokuume, on myös yleisin välitön syy kuolemaan silloin, kun perustautia, esimerkiksi syöpää tai vaikeaa tapaturmaa, ei kyetä hoitamaan onnistuneesti ja kuolema on väistämätön. Tällöin sairaalainfektiota on kutsuttu myös "vaikeasti sairaan tai vanhan ihmisen parhaaksi ystäväksi". Silloin se pelastaa pitkittyviltä kärsimyksiltä.

Epidemioita aiheuttavat yleisimmin ripulitaudit (kaikenikäisillä norovirus, lapsilla rotavirus, ks. «MRSA (metisilliinille resistentti Staphylococcus aureus)»1; Clostridium difficile, ks. «Clostridium difficile -bakteerin aiheuttama ripuli (antibioottiripuli)»2). Myös influenssa, RS-virus ja muut hengitystieinfektioita aiheuttavat virukset voivat aiheuttaa sairaalaepidemioita silloin, kun niitä on runsaasti muuallakin liikkeellä. MRSA, ESBL ja muut vastustuskykyiset bakteerit voiva aiheuttaa yhdellä osastolla muutamien potilaiden tartuntaketjuja.

Yleisimmät sairaalainfektiotyypit ovat leikkaushaavainfektiot ja leikkausten jälkeiset kudosten syvät infektiot, virtsatieinfektiot, keuhkokuume, ripulitaudit ja verenmyrkytys. Näistä keuhkokuumeet, verenmyrkytykset ja vaikeat kirurgian jälkeiset kudostulehdukset ovat vakavimpia ja voivat johtaa kuolemaan.

Seuranta

Kaikkien terveydenhuollon toimijoiden on seurattava hoitoon liittyvien infektioiden määriä ilmoitusmenettelyllä (ks. «Tartuntatautien ja epidemioiden seuranta»3). Osastoilla on usein tähän tehtävään erityisesti koulutettu hoitaja (hygieniahoitaja tai hygieniayhdysjäsen). Kolmasosa tai jopa puolet hoitoon liittyvistä infektioista todetaan vasta potilaan päästyä sairaalasta. Tämä johtuu esimerkiksi lyhyistä kirurgian jälkeisistä hoitoajoista. Näitä infektioita seurataan kotikyselyin yleensä kuukausi hoidosta pääsyn jälkeen. Valtakunnallisesti suuret sairaalat ilmoittavat infektiomääränsä yksilöllisin taustatiedoin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) ns. SIRO-projektissa. Sairaaloiden oma rekisteröinti auttaa huomaamaan varhain alkavan ongelman, ja valtakunnallinen rekisteri auttaa sairaaloita vertaamaan onnistumistaan samoihin toimintoihin muissa sairaaloissa. Tulkinta ei kuitenkaan ole helppoa, ja siksi sairaalakohtaisia lukuja ei julkisteta. Suuret infektioluvut voivat tarkoittaa erittäin aktiivista ilmoittamista tai sitä, että sairaalaan on keskitetty erityisen suuressa infektioriskissä olevien potilaiden hoito.

Sairaalainfektioiden synty

Huolimatta infektioriskeistä sairaalat ovat puhtaita paikkoja. Sairaaloissa ja sairaalajätteissäkin on vähemmän taudinaiheuttamiskykyisiä mikrobeja kuin kotona ja kotijätteissä. Tämän turvaa sairaaloiden säännöllinen siivous. Suurimman osan sairaalainfektioista aiheuttaa bakteeri. Aiheuttajabakteeri on useimmiten (60–80 %) sellainen, jonka potilas on tuonut mukanaan sairaalaan tullessaan. Nämä ovat siis ihmisen tavallisia luontaisia bakteereita, kuten suoliston kolibakteereita ja ihon stafylokokkeja. Sairaalaan joutuminen luo edellytyksen sille, että nämä muuten viattomat bakteerit pääsevät tunkeutumaan elimistöön ja aiheuttamaan infektion.

Sairaalainfektion riski on suurin vakavasti sairailla ja niillä, joille tehdään vaativia leikkauksia tai annetaan tehohoitoa. Infektion syntyyn tarvitaan useimmiten potilaan omaa vastustuskykyä murtava sairaus tai hoito (ks. «Elimistön vastustuskyky, immuniteetti»4). Edellytyksiä sairaalainfektioille luovat esimerkiksi tapaturmien tuomat kudosvauriot (esim. tehohoitoa saavat kolaripotilaat), vaikea sydän- tai syöpäsairaus, kirurgin tekemä haava, suoneen laitetut nestehoitokatetrit tai sairauden vaatima raskas lääkehoito (esim. syöpälääkkeet).

Arviolta vain noin kolmannes sairaalainfektioista syntyy siten, että potilas saa tartunnan ulkopuolelta. Tällöin bakteerit ovat yleensä peräisin muista potilaista. Bakteerien siirtyminen potilaasta toiseen tapahtuu useimmiten hoitohenkilökunnan käsien välityksellä, kun sama työntekijä hoitaa peräkkäin eri potilaita (taulukko «»1). Vähäisemmässä määrin bakteerit voivat siirtyä uuteen potilaaseen huoneympäristön pinnoilta niitä kosketettaessa tai vierailijoiden käsien kautta. Näitä tartuntoja kutsutaan kosketustartunnoiksi. Ilman välityksellä, pisaratartuntana, tarttuu harva tauti. Näin tarttuvia ovat useat hengitysteiden virusinfektiot (esim. pieni osa influenssatartunnoista) ja tuberkuloosi. Tuberkuloosi on kuitenkin harvinainen sairaalainfektioriskinä. Aerosolina eli mikroskooppisten pienten hiukkasten levittämiä, pitkienkin matkojen päähän tarttuvia infektioita, on hyvin vähän. Sairaaloissa on kuitenkin varauduttu näihinkin rakentamalla alipaineisia eristyshuoneita. Niissä hoidetaan esimerkiksi tartuttavaa tuberkuloosia sairastavia, vesirokkopotilaita ja potilaita, joilla epäillään esimerkiksi trooppisia verenvuotokuumeita (kuten Ebolaa).

Sairaalainfektioiden torjunta

Panostamalla runsaasti sairaalainfektioiden ehkäisyyn niiden määrää voidaan vähentää. Tutkimuksissa tehokkaimmilla kampanjoilla ja keinoilla infektiot ovat vähentyneet neljänneksellä. Se on vaatinut kajoamista kaikkiin riskivaiheisiin yhtä aikaa. Asiaa on tutkittu eniten tilanteissa, joissa sairaaloissa on ollut tavallista suurempi määrä sairaalainfektioita. Siksi tämä ei ole välttämättä totta sairaalassa, jossa torjunta on jatkuvasti hyvin hoidettu.

Koska kosketustartunta on yleisin tartuntatie, käsien puhdistaminen alkoholihuuhteella (käsidesinfektio) jokaisen potilaan koskettelun edellä ja sen jälkeen on infektioiden ehkäisyn tärkein yksittäinen toimi. Tehostettu sairaalasiivous (käyttäen klooripitoisia tai muita desinfektioaineita) tukee kosketustartunnan ehkäisyä epidemioiden yhteydessä ja esimerkiksi MRSA-bakteerin torjunnassa. Kaiken kaikkiaan desinfektioaineiden käyttö sairaaloiden siivouksessa rajoittuu erityistilanteisiin. Täydentäviä ja tapauskohtaisesti käytettäviä toimia ovat esimerkiksi suojakäsineiden ja suojatakkien käyttö likaavissa toimissa, potilaan ihon desinfiointi leikkaustoimissa, antibioottiehkäisy ennen tiettyjä leikkauksia ja puhtaat tekniikat hoidettaessa virtsa- ja verisuoniletkuja. Pisara- ja aerosolitartunnalta henkilökunta suojaa itseään maskeilla (suu-nenäsuojuksilla).

Resistenttien bakteerien kantajien hoitaminen erillään muista potilaista kuuluu kansalliseen torjuntaohjelmaan (ks. «http://www.julkari.fi/handle/10024/116266»1). Ohjelmassa todetaan, että tämä ei saa vaikuttaa kohtelua tai hoitoa huonontavasti tai viivästyttävästi. Hoitoon vaikuttavista menettelyistä on aina sovittava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, eikä tahdon vastaisia toimia saa käytää. Tutkimuksen mukaan väestö on Suomessa varsin hyvin hyväksynyt nämä erityistoimet.

Kenen syy sairaalainfektio on ja kuka korvaa?

Vaikka toiminta sairaalassa olisi kuinka korkeatasoista hyvänsä ja infektioiden torjuntatoimet tehokkaasti käytössä, tietty osuus potilaista saa hoidon aikana infektion. Infektion perussyy löytyy potilaan omista riskitekijöistä, jotka johtuvat hänen taudistaan tai sen vaatimasta hoidosta. Hyvin harvoin on osoitettavissa selvää yksittäisen työntekijän laiminlyöntiä, jonka seurausta infektio olisi. Tässä suhteessa tilannetta voi verrata liikenteeseen ja liikenneonnettomuuksiin. Niitä on niin kauan kuin on liikennettäkin. Silti sekä sairaalan että liikenteen onnettomuuksien ehkäisemiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen, ja se on kaikkien ihmisten ja kaikkien sairaaloiden lakiin kirjoitettu velvollisuus. Vaikka tämä väistämätön sairaalainfektiotaakka lasketaan mukaan, sairaalat tietysti tuottavat terveyttä ja hyvinvointia, eikä sairaalainfektion pelko saisi estää kenenkään hakeutumista hoitoon.

Sairaalainfektioita korvataan potilasvahinkoina, jos infektiota ei annetussa hoidossa ollut odotettavissa toimittaessa parhaiden käytäntöjen mukaisesti. Lisäksi infektion vaikutuksien ihmisen paranemiseen ja elämään tulee olla merkittävät. Vain hyvin pieni osa infektioista on tällaisia. Korvauksen saaminen ei edellytä hoidossa tapahtuneen laiminlyönnin osoittamista. Hoitopaikan velvollisuus on auttaa potilasta laatimaan hakemus ja saamaan hänelle sairaalainfektion takia kuuluvat korvaukset Potilasvakuutuskeskuksen päätöksellä. Sille on viime vuosina tullut noin 8 000 korvaushakemusta. Niistä noin 120 on koskenut infektioita, ja usein infektiot ovat olleet kirurgiaan liittyviä. Verkosta löytyvät vahinkotilastot ja korvattavien osuus hoitotoimittain ja sairaanhoitopiireittäin (ks. «http://www.pvk.fi/fi/tilastot-ja-tutkimukset/vahinkotilastot/»2). On muistettava, että samoin kuin sairaalainfektiorekistereissä suuret luvut eivät välttämättä tarkoita huonoa toimintaa vaan voivat heijastaa hyvää potilaiden ohjausta korvauksen saantiin.

TartuntatyyppiEsimerkkejäTärkein ehkäisy
Potilaan oma bakteeristoSuurin osa kirurgisista haavainfektioista ja virtsatieinfektioistaHyvä kirurginen tekniikka ja leikkausalueen pitäminen puhtaana
Antibiootin anto ennen leikkausta (joissain leikkaustyypeissä)
KosketustartuntaYleisin tapa, jolla saadaan infektio sairaalassa siirtyneellä mikrobilla
Esimerkiksi MRSA ja muut antibiooteille vastustuskykyiset "sairaalabakteerit"
Hyvä käsihygienia
Puhtaat tekniikat toimenpiteissä ja hoidettaessa nestehoitoletkuja jne.
Suojavaatetus likaavissa lähitoimenpiteissä
Sairaalasiivous
Joskus oma potilashuone (esimerkiksi MRSA)
PisaratartuntaHengitystieinfektioita aiheuttavat virukset (ei yhtä tehokkaasti kuin käsien kautta)Käsihygienia
Potilaiden sijoittaminen riittävän etäälle toisistaan (ei vaadi omaa huonetta)
AerosolitartuntaHarvinaiset virustaudit (vesirokko, verenvuotokuumeet kuten Ebola jne)Potilaan sijoittaminen erilleen muista omaan huoneeseen
Joskus huoneen alipaineistaminen osaston muihin tiloihin nähden

Käytettyjä lähteitä

Vuopio J. Resistentit sairaalabakteerit. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 5.7.2013.

Kanerva M ym. Sairaalainfektiot aiheuttavat huomattavan tautitaakan. Suom Lääkäril 2008;63:1697.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Ohje moniresistenttien mikrobien tartunnantorjunnasta. Ohjaus 9/2014 «http://www.julkari.fi/handle/10024/116266»1.

Lumio J. MRSA:n vaikutus hoitoon ja hoivaan Suomessa - korvausanomukset ja kantelut 1993–2012. Duodecim 2015;131:1254-61 «/xmedia/duo/duo12322.pdf»3