Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Flunssa
 
 

D-vitamiini

Lääkärikirja Duodecim
29.4.2013
professori Ilari Paakkari

D-vitamiinin eri muodot

Tärkein D-vitamiini on D3-vitamiini (kolekalsiferoli), jota kesällä syntyy runsaasti ihossa auringon ultraviolettisäteilyn (UVB-säteily) vaikutuksesta. Luonnollisissa elintarvikkeissa D3-vitamiinia on merkittäviä määriä vain kalassa. D-vitamiinin määrä ilmoitetaan kansainvälisinä yksikköinä (KY) tai mikrogrammoina (µg, mikrog). 1 mikrog = 40 KY.

D2-vitamiinia (ergokalsiferolia) esiintyy kasvikunnasta peräisin olevissa ravintoaineissa, mutta vain niin vähän, että täysin kasvisruokavaliota noudattavien tulee käyttää D-vitamiinivalmisteita pimeänä talviaikana.

D-vitamiinin varastomuoto on kalsidioli, jota maksa valmistaa D3-vitamiinista. Kalsidiolin veripitoisuus kuvaa D-vitamiinin saannin riittävyyttä. Veritutkimuksien tulosten yhteydessä laboratorio antaa ns. viitearvoalueen (ks. «Mitä tarkoittaa viitearvo»1), joka kertoo mittaustuloksen vaihtelualueen terveillä henkilöillä. Suomessa seerumin kalsidiolin yleiset viitearvot ("normaaliarvot") ovat 40–80 nanomoolia litrassa (nmol/l). Runsas UV-valon saanti voi kohottaa kalsidiolin tasolle 100–200 nmol/l muutaman viikon aikana. Niinpä esimerkiksi Melbournessa (vastaa Sisilian aurinkoisuutta) kalsidiolin viitearvo on 60–160 nmo/l. Koko väestöä edustavassa suomalaisessa otoksessa veren kalsidiolin syys- ja talviarvojen keskiarvo 45 nmol/l.

D-vitamiinin varastomuoto muuttuu munuaisissa kalsitrioliksi, joka on D-vitamiinin aktiivinen muoto. Sitä on veressä tuhat kertaa pienempinä pitoisuuksia kuin varastomuotoa. Kalsitriolin mittauksia ei tehdä terveille D-vitamiinin saannin arvioimiseen. Vaikeassa munuaissairaudessa sen pitoisuus on alentunut.

Mikä on D-vitamiinin sopiva veripitoisuus?

Suomessa kalsidiolin viitearvot eivät ole osoitus normaalisuudesta tai terveydestä, vaan ne kertovat siitä, että pimeä talvi aiheuttaa D-vitamiinin puutoksen suurelle osalle väestöstä. Tämän vuoksi kalsidiolimittauksien yhteydessä on ryhdytty antamaan viitearvon lisäksi parhaaseen nykytietoon perustuva tavoitearvo, eli mikä kalsidiolin pitoisuuden tulisi olla optimaalisen terveyden kannalta. Kalsidiolin tavoitearvosta ei ole täydellistä yksimielisyyttä, mutta suuntaa antavat seuraavat tiedot:

1) Päiväntasaajan lähellä luonnonvaraisesti elävillä kansoilla kalsidioli on ympäri vuoden yli 100 nmol/l;

2) Hoitotutkimuksissa ikääntyneiden osteoporoosiin liittyvät murtumat estyvät merkittävästi vasta kun kalsidioli on yli 75 nmol/l;

3) Kaikki alan tutkijat hyväksyvät, että kalsidiolin pitoisuus alle 50 nmol/l merkitsee D-vitamiinin puutosta, joka lisää lasten riisitaudin, aikuisten osteomalasian ja ikääntyneiden osteoporoosin vaaraa.

"Yhden koon D-vitamiinihoitoa" ei ole, koska tarvittava annos riippuu iästä, auringonsaannista, ihonväristä, dieetistä ja painoindeksistä. Ylipainoisten kalsidiolin tasot ovat merkittävästi normaalipainoisten tasoja matalampia.

Etelänavan retkikunnalla tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että ihminen "polttaa" päivässä noin 40 mikrog D-vitamiinia, eli tätä vähäisemmällä päiväsaannilla kalsidiolin tasot laskivat auringonvalon puuttuessa kokonaan. On arvioitu, että keskimäärin D-vitamiinin päivittäinen lisäanto 15–20 mikrog kohottaa veren kalsidiolin minimitasolle 50 nmol/l ja annos 40–50 mikrog vastaavasti tasolle 75 nmol/l.

D-vitamiinin puutteen seuraukset, riisitauti ja osteomalasia

Nykylääkärit eivät juuri tapaa riisitautisia lapsia. Se on taudin tehokkaan ehkäisyn ansiota. Kaikille alle kaksivuotiaille lapsille annetaan D-vitamiinilisää ja sitä annetaan myös vanhemmille lapsille, jos he eivät käytä D-vitaminoituja maitotuotteita tai rasvoja.

Professori Arno Forsius kuvaa entisaikojen riisitautia seuraavasti: Riisitauti oli yleinen tauti alle kahden vuoden ikäisillä lapsilla. Osa vaikeaa riisitautia sairastavista lapsista kuoli pienenä, sillä heillä oli suuri herkkyys sairastua tulehdustauteihin sekä taipumus kuumekouristuksiin. Eloonjääneille kehittyi usein vakavia luuston ja raajojen vammoja, tytöille myös synnytystä vaikeuttavia lantion muutoksia. Suuri osa riisitaudin tapauksista oli kuitenkin lieviä ja itsestään paranevia. Tavallisesti tauti alkoi oireilla syksyllä ja parani keväällä auringonvalon lisääntyessä.

Aikuisilla D-vitamiinin puute on ollut melko harvinaista. Se aiheuttaa luun pehmenemistä eli osteomalasiaa, jonka oireina ovat kivut etenkin selkärangan alueella ja joskus raajojen vähäinen käyristyminen. Uuden tutkimustuloksen mukaan kudosnäytteessä näkyvää luuston puutteellista mineralisaatiota esiintyy myös terveiksi itsensä tuntevilla henkilöillä, kun kalsidiolin veripitoisuus on alle 75 nmol/l.

D-vitamiinin muut terveysvaikutukset

Useissa hoitotutkimuksissa D-vitamiinin lisäanto (20–25 mikrog) esti ikääntyneiden luiden haurastumista (osteoporoosia) ja siihen liittyviä luunmurtumia, mutta annoksella 10 mikrog ei ollut vaikutusta. Luukadon lisäksi D-vitamiinin puutos on yhdistetty lukuisiin sairauksiin, kuten infektioihin, diabetekseen, syöpään, verenkiertotauteihin ja hermoston rappeumatauteihin. D-vitamiinia tutkitaan parhaillaan MS-taudin tukihoitona. Auringonvalon tiedetään vaikuttavan edullisesti psoriasiksen ihomuutoksiin ja osin tähän tietoon perustuen psoriasiksen hoidossa on jo pitkään ollut aktiivia D-vitamiinia sisältävä voide. Toistaiseksi ei ole tutkimuksia, joissa olisi selvitetty veren kalsidiolin pitoisuuden yhteyttä psoriaatikon ihomuutoksiin, mutta lienee perusteltua suosittaa psoriaatikoille ainakin samaa D-vitamiinin annosta kuin tällä hetkellä käytetään osteoporoottisten murtumien estoon (20 mikrog/pvä).

Vaikka lopullista kokeellista näyttöä D-vitamiinin terveysvaikutuksesta ei vielä ole, on ilmeistä, että luusto ei ole ainoa D-vitamiinin säätelykohde. Ainakin 300 geeniä lähes kaikissa elimistön kudoksissa muuttaa ilmentymistään D-vitamiinin vaikutuksesta. Tiedetään esimerkiksi, että D-vitamiini vähentää verenpainetta kohottavan reniinin tuotantoa, mikä on sopusoinnussa väestötutkimusten havaintojen kanssa.

Omaa terveyttään turvaavan on hyvä pyrkiä kalsidiolin tasoon yli 75 nmol/l joka tiedetään tarpeelliseksi luuston terveyden kannalta. Taso yli 100 nmol/l saattaa tarjota muitakin terveyshyötyjä ja siitä ei todennäköisesti ole haittaa, koska samaan kalsidiolin pitoisuuteen pääsee olemalla usein auringossa. Jatkuvassa käytössä annos 100 mikrog päivässä on maailmanlaajuisesti todettu aikuisen turvallisen D-vitamiiniannoksen ylärajaksi.

Aurinko ja D-vitamiini

Kesällä auringon UV-säteily tuottaa noin 15 minuutin kokovartaloaltistuksessa vaaleaihoisilla jopa 250 mikrog D-vitamiinia. Useat tutkimukset osoittavat, että kahden viikon auringolle altistuminen kohotti kalsidiolin määrän noin 70 nmol/l tasolta noin 120 nmo/l tasolle. Luonnon UV-säteilystä saatu kalsidiolipitoisuus ei tavallisesti ylitä tasoa 200 nmol/l, eikä auringon tuottaman D-vitamiinin aiheuttamaa myrkytystä tunneta.

Kesäisen D-vitamiinin varasto loppuu kuitenkin noin 1–2 kuukaudessa, mistä seuraa, että pimeinä talvikuukausina tarvitaan suun kautta saatavaa D-vitamiinilisää.

Oikea tapa oleskella auringossa

Meidät on puolen vuosisadan ajan opetettu pelkäämään aurinkoa. Se vanhentaa ihon ja aiheuttaa syöpää. Tämä on varmasti totta silloin, kun iho palaa tai altistuu päivittäin tuntikausiksi UV-säteilylle. Useasti toistuvan, mutta lyhytaikaisen, auringolle altistumisen ei tiedetä olevan haitallista. Päinvastoin, joidenkin tutkimusten mukaan ihossa syntyvä D-vitamiini suojaa ihosyövältä, jopa melanoomalta.

Käytännön sääntö oikeasta auringon määrästä on välttää ihon palamista, eli auringossa tulee oleskella vain niin kauan ettei synny punoitusta. Jos aurinkoa ottaa saadakseen D-vitamiinia, ei pidä käyttää aurinkovoiteita, jotka estävät D-vitamiinin synteesille tärkeän UVB-säteilyn pääsemisen iholle. Ulkona kesällä työskentelevien oikea asu on suojaava vaatetus ja lierihattu.

Riittäisikö keskitalven viikko etelässä riittävään pimeän ajan D-vitamiinin saantiin? Suomen valoton aika kestää noin kuusi kuukautta, kun taas veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuus puolittuu noin 3–6 viikossa. Tästä voi karkeasti arvioida, että tarvittaisiin useita etelän tankkausmatkoja talvisen D-vitamiinin saannin turvaamiseksi eli ainoa realistinen vaihtoehto on turvautua terveellisen ravinnon ohella D-vitamiinivalmisteisiin.

D-vitamiini ravinnossa

D-vitamiinia on vaikea saada riittävästi ravinnosta. Luonnollista D3-vitamiinia on elintarvikkeista merkittävästi vain kalassa. Vastaavaa kasvikunnan D2-vitamiinia ei elintarvikkeissa ole juuri lainkaan, joitakin sieniä (kantarelli, torvisienet) lukuun ottamatta.

Suomessa lisätään D3-vitamiinia nestemäisiin maitovalmisteisiin 100 ml kohden 1–2 mikrog ja levitettäviin ravintorasvoihin 100 g kohden 10 mikrog. Ruuan vitaminoinnista huolimatta D-vitamiinivalmisteiden käyttöä suositellaan, jos ravinto ei koostu vähintään puolesta litrasta vitaminoitua maitoa päivittäin, vitaminoiduista rasvalevitteistä ja kalasta ainakin kahdesti viikossa.

Mitkä tekijät altistavat D-vitamiinin puutokselle?

Vanhuksilla, erityisesti laitospotilailla, on D-vitamiinipuute jo siitä syystä, että he oleskelevat kesäisinkin vähän auringossa ja silloinkin tavallisesti peittävästi vaatetettuina. Lisäksi vanhusten D-vitamiinin saanti ihosta on alentunut auringossa: D3-vitamiinin tuotanto on 70-vuotiaalla enää vain noin 30 % nuoren henkilön tuotannosta.

Muussa väestössä D-vitamiinin puute uhkaa niitä, jotka eivät käytä riittävästi D-vitaminoituja maitotuotteita ja ravintorasvoja. Luomutuotteisiin ei lisätä lainkaan D-vitamiinia. Maahanmuuttajien etniset ruokavaliot eivät välttämättä perustu maitoon tai suomalaisiin ravintorasvoihin. Erityisesti nuoret vegaanit ja laihduttajat tarvitsevat riittävästi D-vitamiinin lisäystä luustomassan kasvattamiseksi ennen 25. ikävuotta.

Maahanmuuttajan tumma iho tuottaa Suomen auringossa D-vitamiinia huomattavasti heikommin kuin vaalea iho. Useat maahanmuuttajat pukeutuvat peittävästi, mikä lisää D-vitamiinin puutoksen riskiä myös kesäisin. Lähellä päiväntasaaja asuvissa arabiväestöissä on D-vitamiinin puutos yleistä johtuen sekä miesten että naisten peittävästä pukeutumisesta. Pohjoismaisten selvityksien mukaan riisitauti on yleistynyt maahanmuuttajaperheissä.

Tärkeä jo vastasyntyneen lapsen riisitaudin vaaratekijä on äidin D-vitamiinin puutos. Ellei äiti nauti suurta D-vitamiinin korvausannosta, hänen maitonsa ei kata lapsen D-vitamiinin tarvetta. Jos lasta ruokitaan pitkään vain rintamaidolla ilman ravintolisiä, kasvaa riisitaudin vaara kaikissa yhteisöissä. Uudessa amerikkalaisessa lastenlääkäreiden kannanotossa suositellaan odottavalle äidille 100 mikrog päivittäistä D-vitamiinilisää. Jos ravinto koostuu vegetaarisesta ruokavaliosta ja ravintolisien käyttöä ei hyväksytä, D-vitamiinin puutos on väistämätön seuraus talvikautena.

Paljonko D-vitamiinia tarvitaan?

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden suositukset D-vitamiinin päiväannoksiksi ovat THL:n verkkosivuilla «http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/aiheet/tietopaketit/ravitsemustietoa/suomalaiset»1.

Terveen aikuisen D-vitamiinin nykyinen päiväsaannin pitkään käytetty suositus on 10 mikrog. Annos on todennäköisesti liian vähän pohjoisen auringottomana talvikautena. Tähän viittaa se, että auringonvalon puuttuessa täydellisesti D-vitamiinin annos 10 mikrog/vrk ei pysty pitämään veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuutta vakaana, vaan pitoisuus laskee.

D-vitamiinin talvikauden korvausannoksesta ei ole yksimielisyyttä. Päivittäinen 10 mikrog ei riitä vähentämään ikääntyneiden osteoporoosin (luukatoon) liittyvien murtumien vaaraa. Hoitokokeissa osteoporoosin vaara väheni, kun D-vitamiinin päiväannos oli noin 20–25 mikrog)/vrk ja seerumin kalsidiolin pitoisuus noin 75 nmo/l. Osa luunmurtumien estovaikutuksesta saattaa liittyä D-vitamiinin lihasvoimaa lisäävästä vaikutuksesta.

Osteoporoosia ja murtumia estävä D-vitamiinin annos ei kuitenkaan välttämättä ole elimistön koko terveyden kannalta paras mahdollinen, sillä veren D-vitamiinin (kalsidiolin) yli 100 nmol/l pitoisuuksien on esitetty estävän syöpiä, hermoston rappeumatauteja, verenkiertotauteja ja diabetesta, mutta tutkimukset näiden hyötyjen osalta ovat kesken.

D-vitamiinin sopivinta annosta voisi arvioida veren D-vitamiinin (kalsidiolin) tasosta, jonka luonnon aurinko tuottaa ihosta kesäisin. Kesällä auringon UVB-säteily tuottaa noin 15 minuutin kokovartaloaltistuksessa runsaasti D-vitamiinia. Kahdesta kolmeen kertaa viikossa saatu UVB-annos koko vartalolle kohottaa seerumin kalsidiolin noin kahdessa viikossa tasolle 120 nmol/l. Etelän auringossa säännöllisesti ihonsa auringolle altistavien kalsidioli saattaa olla jopa tasoa 150–200 nmol/l ilman D-vitamiinivalmisteiden käyttöä.

Luonnon tuottamat veren suuret kalsidiolipitoisuudet viittaavat siihen, että D-vitamiinin talvisen annoksen suurentaminen jopa tasolle 100 mikrog/vrk voi olla tarpeen, jotta saavutettaisiin seerumin kalsidiolin taso 100 nmol/l, mikä on tyypillinen auringon tuottama pitoisuus kesäaikana.

D-vitamiinin turvallinen annos aikuisille

Koska suomalaisista merkittävällä osalla talvinen veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuus alittaa puutteeksi arvioidun alarajan 50 nmol, Valtion ravitsemustoimikunta korottanee saantisuosituksia lähitulevaisuudessa.

Tämän hetken käsityksen mukaan 100 mikrog on aikuisten turvallisen päiväannoksen yläraja. Uusimpien tietojen perusteella tätäkin suurempi annos (125 mikrog) on turvallinen ja joskus tarpeen.

D-vitamiinin annoksen määrittämisessä tulisi ottaa huomioon yksilöllinen tarve, kuten veren kalsidiolin taso ennen talvikautta, suuri painoindeksi (kalsidiolin saatavuus alentunut elimistössä), korkea ikä (alentunut ihon tuotanto, lisääntynyt tarve) ja auringonvalon saanti (etelänmatkat, solarium, pukeutuminen, ihonväri).

Veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuuksia tulisi mitata enemmän ja suomalaisten viitearvojen (40–80 nmol/l) sijaan tulisi korostaa tavoitearvoa ainakin yli 75 nmol/l perustuen luonnollisessa auringonvalossa oleskelevien tasoon (100–200 nmol/l).

D-vitamiinimyrkytys

Liiallisesta D-vitamiinin nauttimisesta on haittaa. D-vitamiinin myrkyllisyyttä on Britanniassa 50-luvulla kuvattu pikkulapsilla, kun vitaminoidusta ruuasta tai vitamiinivalmisteista saadun D-vitamiinin päiväsaanti on ollut tasoa 100 mikrog. Tarkkaa annosta ja siitä seurannutta kalsidiolin pitoisuutta on mahdoton myöhemmin arvioida. Suomalaisten pikkulasten D-vitamiinin neuvola-annos oli 50-luvun alussa samaa tasoa ilman merkittäviä haittoja.

Bostonissa arviolta 33 000 kuluttajaa altistui viiden ja puolen vuoden ajan maidolle, jossa oli D-vitamiinia litraa kohden yli satakertainen määrä normaalisaantiin verrattuna. Sadat ihmiset sairastuivat. Yleisimpiä myrkytysoireita olivat ruokahaluttomuus, laihtuminen, yleinen heikkous, sekavuus, oksentelu ja nestevajaus. Laboratoriotutkimuksissa veren kalsiumarvot ylittivät normaalin ja veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuudet olivat hyvin suuret (keskimäärin 560 nmol/l).

Käytännössä viime aikoina raportoidut D-vitamiinimyrkytykset ovat liittyneet munuaispotilaiden saamaan D-vitamiinin aktiivisen muodon, kalsitriolin, liika-annokseen. D-vitamiinin saanti ihosta tai perusruuasta ei voi aiheuttaa myrkytystä. D-vitamiinin tablettina annettava lisä tulisi määrittää yksilöllisesti kalsidiolin mittauksen perusteella. Tällöin annosalue 25–100 mikrog päivässä on turvallista korvaushoitoa.

Poikkeustapauksissa on suuria D-vitamiinin kerta-annoksia (500 000 KY eli 10 250 mikrog) annettu kerran vuodessa ilman haittavaikutuksia. Vaikka suurista kerta-annoksista ei ole ollut välitöntä haittaa, tutkimukset viittaavat siihen, että tällä antotavalla ei saavuteta osteoporoottisten murtumien estymistä.

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi