Etusivu » Maksasyöpä

Maksasyöpä

Lääkärikirja Duodecim
23.3.2016
syöpätautien erikoislääkäri Hanna Pelttari

Monet eri syöpäkasvaimet (mm. rintasyöpä, suolistosyöpä) voivat lähettää etäpesäkkeitä maksaan, mutta maksasta lähtöisin oleva syöpä on varsin harvinainen sairaus: Suomessa todetaan vuosittain noin 400 uutta tapausta. Näistä kaksi kolmesta on maksakudoksesta lähtöisin olevia maksasolusyöpiä (hepatoomia) ja noin kolmannes sappiteistä lähtöisin olevia sappitiesyöpiä eli kolangiokarsinoomia. Yhteistä näille syöville on se, että ne useimmiten ilmaantuvat maksakirroosin tai sappiteiden kroonisen sairauden vaurioittamaan maksaan.

Maksasolusyöpä eli hepatosellulaarinen karsinooma

Maksasolusyöpään sairastuneista yli 90 %:lla maksa on vaurioitunut kirroosin tai muun maksan krooninen sairauden vuoksi. Krooninen virusmaksatulehdus (ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla»1) on maailmanlaajuisesti yleisin maksasolusyövälle altistava sairaus, mutta Suomessa yleisin maksasyövän syy on alkoholin käyttöön liittyvä maksavaurio. Myös alkoholista riippumaton lihavuuden ja diabeteksen aiheuttama maksan rasvoittuminen saattaa johtaa maksavaurioon ja kirroosiin. Maksasyöpään sairastuminen lisääntyy iän myötä ja eniten uusia tapauksia ilmenee noin 70-vuotiailla. Kaksi kolmasosaa sairastuneista on miehiä.

Maksasyövän oireet

Maksasolusyövän oireet ovat pääasiassa sellaisia yleisoireita, joita esiintyy monesta muustakin syystä. Tavallisia ovat väsymys, ylävatsan täyttymisen tunne ja ruokahaluttomuus. Jos kasvain aiheuttaa kipua ja on tunnettavissa ylävatsalla, se on todennäköisesti jo kasvanut varsin suureksi. Myöhemmin esiintyy laihtumista ja mahdollisesti kuumeilua ja keltaisuutta.

Maksasolusyöpä saattaa lähettää etä- tai satelliittipesäkkeitä muualle maksaan, mutta leviää harvemmin ja vasta taudin myöhäisessä vaiheessa maksan ulkopuolelle, esimerkiksi luustoon tai keuhkoihin. Kasvain on usein sangen hitaasti kasvava ja etenevä.

Maksasyövän toteaminen

Maksasolusyöpä löytyy yleensä ylävatsan kaikututkimuksella, tietokonekerroskuvauksella tai magneettikuvauksella. Epäselvissä tapauksissa harkitaan neulanäytteen ottamista.

Säännöllisten kuvantamistutkimusten hyödyllisyyttä kaikille maksakirroosipotilaille on pohdittu ja tutkittu, mutta niiden ei ole osoitettu vaikuttavan hoidon kulkuun tai tulokseen eikä niiden näin ollen katsota olevan perusteltavissa.

Maksasolusyöpää epäiltäessä verestä tutkitaan alfafetoproteiinin (AFP) pitoisuus. Se on suurentunut jopa 80 %:lla maksasolusyöpäpotilaista. Perättäisissä näytteissä kohoava AFP-arvo viittaa vahvasti syöpään. Maksan toiminta on syövän taustalla olevan maksasairauden vuoksi usein häiriintynyt ja sitä tutkitaan muilla verikokeilla, kun maksasolusyövän hoitoa pohdittaan.

Maksasyövän hoito

Kun maksasyöpäpotilaan hoitoa suunnitellaan, arvioidaan taudin levinneisyys, maksan toimintakyky ja potilaan yleiskunto. Hoitopäätökseen vaikuttavat myös muut sairaudet ja niiden lääkitykset. Leikkauskelpoisuutta arvioitaessa ratkaisevaa on kasvaimen sijainti tärkeisiin verisuoni- ja sappitierakenteisiin nähden.

Syöpäkasvain pyritään poistamaan leikkauksella eli maksan osapoistolla aina kun se on mahdollista. Leikkauksella voidaan turvallisesti poistaa noin neljäsosa koko maksakudoksesta, jos maksan vajaatoiminta ei ole liian pitkälle edennyt. Terveestä maksasta voidaan poistaa jopa 70–80 %. Koko kasvaimen poisto onnistuu vain 15–30 %:ssa tapauksista. Joskus myös maksansiirtoa harkitaan.

Syöpäkasvain voidaan pyrkiä tuhoamaan myös viemällä siihen kuumentuva neula joko leikkauksen yhteydessä tai ihon ja maksan läpi (termoablaatio). Muita joskus mahdollisia hoitokeinoja ovat kudosta tuhoava kemikaalin, yleensä solunsalpaajan (kemoembolisaatio) tai paikallisen säteilylähteen (radioembolisaatio) vieminen kasvaimeen valtimonsisäisen katetrin kautta. Joskus näillä hoidoilla saadaan kasvain pienenemään siten, että leikkaus tulee mahdolliseksi. Mikäli nämä hoidot eivät ole mahdollisia, voidaan harkita lääkehoitoa.

Lääkehoidoista tavanomaiset solunsalpaajahoidot eivät ole osoittautuneet tehokkaiksi. Sen sijaan kasvaimen pienentämiseen tarkoitettuna, oireita lievittävänä (palliatiivisena) hoitona voidaan käyttää sorafenibi-nimistä tablettina otettavaa lääkettä. Sorafenibia on tutkimuksissa verrattu lumelääkkeeseen ja sen todettiin rajoittavan kasvaimen kasvua ja pidentävän sitä kautta potilaan elinaikaa. Sorafenibi aiheuttaa melko yleisesti väsymystä ja ruokahalun heikentymistä ja kämmenien ja jalkapohjien alueella ihottumaa, joka voi edellyttää hoidon tauottamista tai annosmuutoksia. Joskus esiintyy myös vatsakipuja tai lihaskramppeja ja pienellä osalla potilaista voimakasta ripulia. Myös uusia lääkeaineita tutkitaan.

Maksasyöpä voi uusiutua tai kasvaa kokonaan uuteen paikkaan hoidon jälkeen vuosienkin kuluttua. Tästä syystä potilaita seurataan ja uudet pesäkkeet hoidetaan mahdollisuuksien mukaan.

Maksansisäisten sappiteiden syöpä

Noin 10 % maksasta peräisin olevista syövistä on sappiteiden syöpiä. Valtaosa sappiteiden syöpään sairastuvista potilaista on yli 65-vuotiaita, mutta sappitiesyöpää esiintyy myös nuorilla, jopa alle 30-vuotiailla. Tällöin taustalla on useimmiten sappiteiden krooninen ahtauttava sairaus (primaarinen sklerosoiva kolangiitti, PSC). PSC altistaa sappiteiden syövälle. Muita tekijöitä, joiden epäillään liittyvän sappiteiden syövän syntyyn, ovat mm. krooninen sappiteiden tulehdus ja haimanesteen toistuva pääsy sappiteihin esimerkiksi anatomisista syistä.

Sappiteiden syövän aiheuttamat oireet riippuvat kasvaimen sijainnista. Sappiteitä ahtauttava kasvain voi kasvaa kookkaaksi ja aiheuttaa sappinestekierron häiriön, joka johtaa keltaisuuteen (ks. «Keltaisuus ("keltatauti")»2). Muita tavallisia oireita ovat laihtuminen ja kasvaimen aiheuttama ylävatsan kiputuntemukset. Sappiteiden syövälle on tyypillistä myös etäpesäkkeiden lähettäminen maksan läheisiin imusolmukkeisiin.

Sappiteiden syöpää epäiltäessä maksa tutkitaan kaiku- tai tietokonekuvauksella. Lisätutkimuksina voidaan käyttää sappiteiden kuvausta varjoaineella joko magneettikuvauksessa tai röntgenkuvauksessa tähystyksen avulla. Jälkimmäisen yhteydessä voidaan usein myös ottaa solunäytteitä.

Sappitiesyöpää ei pystytä toteamaan verikokeella, vaan lähes aina tarvitaan solunäyte diagnoosin varmistamiseksi. Näyte voidaan ottaa paitsi tähystystutkimuksen yhteydessä myös tietokonekerroskuvauksen ohjauksessa ihon läpi neulalla.

Sappiteiden syöpä pyritään aina poistamaan leikkauksella. Kasvaimen kasvutavan vuoksi tämä on kuitenkin vain varsin harvoin mahdollista. Silloin voidaan oireita helpottavana toimenpiteenä varmistaa sappinesteen kulku asettamalla sappiteihin putki (stentti), joka laajentaa ahtaan kohdan.

Lääkehoidoista solunsalpaajia voidaan käyttää rajoittamaan syövän kasvua. Parhaat tulokset on saatu eri solunsalpaajia yhdistämällä, jolloin tautipesäkkeiden pieneneminen ja taudin etenemisen pysähdys todettu noin kolmanneksella lääkitystä saaneista potilaista. Paranemiseen ei lääkehoidolla kuitenkaan päästä.

Muiden sappiteiden syöpä

Maksan ulkoisten sappiteiden syöpä on varsin harvinainen ja on miehillä yleisempi kuin naisilla. Primaari sklerosoiva kolangiitti eli PSC altistaa myös maksanulkoisten sappiteiden syövälle. Syöpä kasvaa sappiteiden seinämien myötäisesti ja saattaa levitä sappiteiden ulkopuolelle mm. imusolmukkeisiin ja verisuoniin. Se aiheuttaa lähes aina pahenevan keltaisuuden ja usein kutinaa, jatkuvaa kipua ja ulosteiden harmaan värin. Myöhemmässä vaiheessa oireina on myös ruokahaluttomuutta ja laihtumista.

Laboratoriokokeissa todetaan kohonnut bilirubiinitaso ja häiriöitä maksan toiminnassa. Maksan ulkoisia sappiteitä voidaan kuvata varjoaineella mahalaukun kautta tähystystutkimuksessa tai magneettikuvauksessa. Solunäytteet diagnoosin varmistamiseksi otetaan tähystystutkimuksessa.

Maksan ulkoisten sappiteiden kasvain hoidetaan leikkauksella, jos se on mahdollista (näin on alle puolessa tapauksista). Leikkauksessa poistetaan sappitiet ja se osa maksaa, johon syöpä ulottuu sekä paikalliset imusolmukkeet. Sapen kulku varmistetaan ohituksella. Oiretta lievittävänä toimenpiteenä tukoskohta voidaan ohittaa myös ilman kasvaimen poistoleikkausta. Solunsalpaajahoidoilla voidaan taudin etenemistä jonkin verran hidastaa.

Sappirakon syöpä

Uusia sappirakon syöpiä todetaan Suomessa noin 150–200 vuodessa. Tauti on naisilla yleisempi kuin miehillä. Useimmat syövistä kehittyvät sappikivitautia sairastaville. Sappirakon syövistä 30–40 % todetaan sappikivileikkauksen yhteydessä.

Sappirakon syöpä voi olla pitkään oireeton. Oireet voivat olla samankaltaisia kuin sappirakon tulehduksessa (linkki) tai ne voivat johtua kasvaimen aiheuttamasta sappiteiden tukkeumasta (keltaisuus, kutina) tai olla yleisoireita (laihtuminen, ruokahaluttomuus, väsymys).

Sappirakon syöpää ei voida todeta pelkästään laboratoriotutkimusten perusteella. Toistuvat ja hankalahoitoiset sappirakon tulehdukset saattavat olla merkki sappirakon kasvaimesta. Kaikututkimuksessa tai tietokonekuvauksessa voi näkyä paksuuntunut sappirakon seinämän ja/tai suurentuneita imusolmukkeita. Erottaminen sappirakon tulehdusmuutoksista voi olla hankalaa.

Hoito on leikkaushoito, jossa poistetaan sappirakko ja tarvittaessa paikalliset imusolmukkeet ja ympäröivää maksakudosta.

Käytettyjä lähteitä

Roberts PJ, Pyrhönen S, Höckerstedt K. Maksan ja sappiteiden syöpä. Kirjassa Joensuu, Roberts, Teppo, Tenhunen (toim.) Syöpätaudit. Kustannus Oy Duodecim 2007, s. 350–366.