Terveyskirjasto

Hae Terveyskirjastosta

Voit laajentaa hakua katkaisemalla sanan *-merkillä (esim. uni*).
Lue lisää
 »
 

Terveyskirjasto - Luotettavaa tietoa terveydestä

Enterorokko
 
 

Luusarkooma (luusyöpä)

Lääkärikirja Duodecim
7.8.2012
syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Maija Tarkkanen

Luusarkoomalla tarkoitetaan pahanlaatuista luussa syntyvää kasvainta. Etuliite viittaa siihen, mitä luun kudosta kasvain muistuttaa: osteosarkooma tarkoittaa luuainesta eli osteoidia ja kondrosarkooma rustoa. Ewingin sarkooma syntyy mesenkymaalisista tai hermostopienan kantasoluista. Luusarkooma voi syntyä mihin tahansa kohtaan kehon luustoa, mutta tavallisin sijaintipaikka on raaja.

Yleisyys, vaaratekijät ja ilmaantuvuus

Luusarkooma on erittäin harvinainen syöpä, sillä niiden osuus kaikista syövistä on vain noin 0,2 %. Vuosittain niitä todetaan koko Suomessa noin 40. Uusien luusarkoomien määrä on hitaasti laskenut. Potilaat ovat yleensä joko nuoria tai yli 60-vuotiaita. Luusarkooma syntyy yleensä tuntemattomasta syystä. Korkeintaan muutamalla prosentilla kaikista potilaista voidaan kasvaimen olettaa syntyneen esimerkiksi harvinaisen periytyvän kasvainalttiusoireyhtymän (esimerkkeinä Li–Fraumenin syöpäoireyhtymä ja multippeli hereditaarinen eksostoosi) tai aiemmin samalle elimistön alueelle annetun sädehoidon takia.

Luusarkooman oireet

Luusarkooma voi aiheuttaa kasvainalueen kipua ja turvotusta sekä johtaa esimerkiksi ontumiseen tai nivelen liikerajoitukseen. Kasvaimen alueelle voi kehittyä murtuma hyvin vähäisestä ulkoisesta voimasta (ns. patologinen murtuma). Yleisoireena voi esiintyä kuumeilua, mutta painonlasku on harvinaista.

Luusarkooman toteaminen

Lääkärin tutkimus on tärkeä lähtökohta sisältäen potilaan sairaushistorian kartoittamisen ja vastaanotolla tehdyn kliinisen tutkimuksen. Epäilyttävän alueen röntgenkuvaus on kasvaindiagnostiikan perusta. Jatkotutkimuksina tarvitaan magneettikuvaus ja usein myös tietokonekerroskuvaus. Jos näiden tutkimusten jälkeen luusarkooman mahdollisuus on olemassa, kasvaimesta otetaan neulanäytteet tai koepala. Patologi arvioi sen jälkeen näytteistä, onko kyseessä luusarkooma sekä mikä on sen alatyyppi ja pahanlaatuisuusaste eli gradus.

Diagnoosin varmistuessa potilaalle tehdään keuhkojen kerroskuvaustutkimus levinneisyystutkimuksena. Tarvittaessa levinneisyystutkimuksena tehdään myös luustokartta tai PET-TT-tutkimus. Jos kyseessä on raajakasvain, on tärkeää tutkia röntgenkuvauksella tai magneettikuvauksella koko raaja: samaan luuhun on saattanut kehittyä ns. skip-etäpesäke, jolloin tämän ja emokasvaimen välillä on tervettä luuta.

Luusarkooman diagnostiset tutkimukset tulisi tehdä sellaisessa yksikössä, joka pystyy vastaamaan myös lopullisesta leikkaushoidosta.

Luusarkooman hoito

Luusarkooman hoidon perusta on leikkaus. Leikkauksessa kasvain pyritään poistamaan siten, että se saadaan kokonaisuudessaan pois ja kasvaimen ympärille jää riittävä reunus tervettä kudosta eli marginaalia. Kasvaimen koko, tyyppi ja pahanlaatuisuusaste vaikuttavat leikkaustapaan. Jos leikkauksessa joudutaan poistamaan esimerkiksi raajasta kantavaa luuta, puutoksen korjaamiseksi tehdään rekonstruktio. Leikkausalueelle voidaan siirtää potilaan omaa luuta (esimerkiksi pohjeluuta) tai luupankkiin pakastettua pankkiluuta. Lisäksi voidaan käyttää proteesia sekä tarvittaessa luusiirteen ja proteesin yhdistelmää. Kirurgisella hoidolla pyritään aina raajan säästämiseen ja amputaatioon joudutaan harvoin.

Kasvaimen alatyypin ja pahanlaatuisuusasteen mukaan hoidossa käytetään tarvittaessa myös sytostaatti- eli solunsalpaajahoitoa. Ewingin sarkooman ja osteosarkooman hoidossa solunsalpaajahoidot annetaan sekä ennen että jälkeen leikkauksen, mutta kondrosarkooma ei solunsalpaajahoitoon reagoi. Jos riittävää poistolaajuutta ei voida kasvaimen koon ja sijainnin vuoksi saavuttaa, leikkausta voidaan täydentää sädehoidolla.

Kullekin potilaalle tulee laatia tarkkaan yksilöllinen hoitosuunnitelma, jossa huomioidaan hänen ikänsä, mahdolliset perussairaudet, kasvaimen koko, pahanlaatuisuusaste, kasvaimen muut mahdollisesti aggressiiviseen käyttäytymiseen viittaavat piirteet ja tehty leikkaus. Osalle potilaista riittää leikkaushoito, osa tarvitsee leikkaushoidon ja sädehoidon yhdistelmän, osa leikkaushoidon ja solunsalpaajahoidon ja osa potilaista kaikki nämä eri hoitomuodot. Hoitosuunnitelman laatiminen moniammatillisessa työryhmässä, jolla on riittävä kokemus luusarkoomien hoidosta, on hyvin tärkeää.

Luusarkooman seuranta hoidon jälkeen

Luusarkooma saattaa uusiutua paikallisesti, joten emokasvaimen sijaintialuetta seurataan määrävälein potilaalle parhaiten soveltuvalla menetelmällä. Luusarkooman etäpesäkkeet syntyvät yleensä erityisesti keuhkoihin, joten keuhkokuvien seuranta on säännöllistä. Luusarkooman tyyppi ja pahanlaatuisuusaste määrittävät seurannan pituuden. Verikokeilla ei voida määrittää, onko luusarkooma uusiutunut vai ei. Myös potilaan psyykkinen tukeminen sekä kuntoutus ovat tärkeitä seurannassa.

Luusarkooman ennuste

Valtaosa luusarkoomapotilaista paranee. Ennusteeseen vaikuttavat erityisesti kasvaimen alatyyppi ja pahanlaatuisuusaste. Esimerkiksi potilaista, joilla on ollut korkean pahanlaatuisuusasteen osteosarkooma, paranee yli 70 % ja potilaista, joilla on ollut matalan pahanlaatuisuusasteen (gradus I) kondrosarkooma, paranevat lähes kaikki.

Ehkäisy

Koska luusarkooman synty jää valtaosalla potilaista selvittämättä, ei valitettavasti ole tietoa siitä, miten näiden kasvaimien synty voitaisiin ehkäistä.

Käytettyjä lähteitä

Lindholm P, Kivioja A. Luusarkooma. Kirjassa Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L (toim) Syöpätaudit, Duodecim 2013, s. 689–700.

Suomen Syöpärekisteri, http://www.cancer.fi/syoparekisteri/

Fletcher CDM, Bridge, JA, Hogendoorn, PCW, Mertens F (toim): WHO Classification of Tumous of Soft Tissue and Bone. IARC: Lyon 2013

Kotikuntasi terveyspalvelut

Valitse kotikuntasi

Katso myös