Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Verenvuotokuumeet: ebolatauti, Lassa-kuume, Marburgin tauti

Verenvuotokuumeet: ebolatauti, Lassa-kuume, Marburgin tauti

Lääkärikirja Duodecim
18.8.2018
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Verenvuotokuumeiden esiintyvyys

Verenvuotokuumeet ovat joukko taudinkuvaltaan samankaltaisia erittäin vakavia infektiotauteja, joita aiheuttavat useaan eri virusryhmään kuuluvat virukset. Tärkeimmät verenvuotokuumetauteja aiheuttavat virukset ovat Ebola-, Lassa- ja Marburg-virukset. Ne esiintyvät luonnossa vain Afrikassa. Muita esiintyy Etelä-Amerikassa ja esimerkiksi Kaukasiassa.

Tartunta ja oireet

Kaikkien virusten luonnollisena isäntänä (viruksen lähteenä) pidetään eläimiä, vaikka kaikkien isäntäeläintä ei varmuudella tunnetakaan. Siten ne luokitellaan zoonooseiksi. Ihmisestä toiseen Ebola- ja Marburg-virus tarttuvat vain sairaan henkilön veren ja eritteiden välityksellä suorassa kosketuksessa. Lassa-kuume voi tarttua myös pisara- tai aerosolitartuntana hengitystie-eritteistä.

Oireet alkavat tavallisesti äkillisesti 5–10 (2–21) päivää tartunnasta epämääräisellä kuumeilulla ja säryillä, ja muutakin huonovointisuutta voi ilmetä. Muutaman päivän kuluttua tulee vakavissa tapauksissa verenvuotoja, jotka näkyvät ensiksi iholla tai limakalvoilla nenä- ja ienverenvuotoina. Vakavissa vaiheissa myös maksan ja munuaisten toiminta pettää; iho muuttuu keltaiseksi ja virtsan tulo lakkaa. Vain Lassa-kuumeessa lievät kuumetaudit ovat yleisempiä kuin vakavat verenvuotokuumeet. Muut ovat aina vakavia. Yleisimmät ja tärkeimmät verenvuotokuumeiden kaltaisesti käyttäytyvät taudit ovat falciparum-malaria (ks. «Malaria»1) ja verenmyrkytys eli sepsis (ks. «Verenmyrkytys eli sepsis»2).

Tunnistaminen, hoito ja ehkäisy

Verenvuotokuumeet tunnistetaan verestä tai kudosnesteistä löytämällä joko tautia aiheuttava virus geenimonistustestillä tai viruksen vasta-aineita. Vain oireita voidaan hoidolla lievittää. Mihinkään näistä taudeista ei ole varmuudella tehoavaa viruslääkettä tai rokotetta. Tartuntoja voidaan estää välttämällä tautien esiintymisalueella kosketusta sairastuneisiin henkilöihin ja villieläimiin.

Ebola

Ebola-viruksen varsinainen isäntäeläin luonnossa lienee hedelmälepakkolaji. Ihmisen tartunnat ovat yleensä alkaneet apinoista, mutta apina on sen uhri siinä missä ihminenkin. Ebola-virus on Marburg-viruksen tapaan filovirus. Se löydettiin ensimmäisen kerran Ebola-joen varrelta Zairesta ja Etelä-Sudanista vuonna 1976. Tällöin oli epidemia, jossa sairastui 318 henkilöä, ja 88 % näistä kuoli. Joukossa oli runsaasti potilaita sairaalassa hoitanutta henkilökuntaa. Tartunnan arveltiin tulleen potilaiden verestä, koska tavanomaiset varotoimet ja hygienia lopettivat sairaalatartunnat. Ebolatautia todetaan yksittäisinä tapauksina keskisessä Afrikassa vuosittain. Kymmenien tai muutaman sadan tapauksen epidemioita on ollut Sudanissa ja Zairessa (1979 ja 1995), Ugandassa (2000) ja Kongon demokraattisessa tasavallassa (2007). Vuosien kuluessa apinoista lähtöisin olleita yksittäisiä laboratoriotartuntoja on ollut Yhdysvalloissa ja entisessä Neuvostoliitossa, joissa Ebola-virusta on käsitelty bioasetutkimuksessa.

Vuonna 2014 alkoi historian suurin epidemia Guineassa, josta se levisi Liberiaan ja Sierra Leoneen. Epidemia käynnisti WHO:n johdolla voimakkaat kansainvälisinkin voimin tehdyt toimet. Keskeisiä olivat sairastuneiden nopea tunnistaminen, heidän eristämisensä ja vainajien turvallinen käsittely hautajaisissa ja verivarotoimien käyttö sairaaloissa. Aktiivisin toimin epidemia loppui kaikissa maissa kesäkuuhun 2016 mennessä. Kaikkiaan sairastui 28 600 henkilöä, joista 11 300 (40 %) kuoli. Sairastuneista noin 500 oli potilaita hoitaneita henkilöitä, ennen kuin suojainten käyttö saatiin kattavaksi. Ebola ei uhannut levitä Afrikan ulkopuolella, ja alueella matkanneista länsimaalaisista vain seitsemän sai taudin, ja yksi heistä kuoli.

Keväällä 2018 ebolatauti aiheutti 54 tapauksen epidemian Kongon demokraattisen tasavallan syrjäisellä maaseudulla, ja uusi ryväs todettiin elokuussa. Jälkimmäisessä todettuja tapauksia oli kahden viikon aikana noin 90. Puolet sairastuneista oli kuollut. Ensimmäisen kerran taudin historiassa voitiin aloittaa väestön rajoitetut rokotukset vuonna 2015 kehitetyllä rokotteella. Sen toivotaan rajoittavan epidemiaa muiden ehkäisytoimien lisänä. Epidemia ei vaikuta matkailusuosituksiin.

2010-luvun epidemia kiihdytti rokote- ja lääkekehittelyä. Joulukuussa 2016 raportoitiin Ebola-virusrokotteen osoittautuneen turvalliseksi ja hyvän vasta-ainetuoton käynnistäväksi 11 000 vapaaehtoisella. Sen tehoa testataan parhaillaan käytännössä vuoden 2018 Kongon epidemioissa, joiden aikana tuhansia riskissä olleita on rokotettu. Viruslääkkeiden tehosta ei ole vielä tietoa. Apinoilla vasta-ainetta ("seerumia") sisältävät valmisteet ovat olleet lupaavia viruksen neutraloimisessa.

Lassa-kuume

Lassa-kuumeen aiheuttaa arenavirusten ryhmään kuuluva virus, joka todettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Nigeriassa amerikkalaisella sairaanhoitajalla ja laboratoriotyöntekijällä, joista jälkimmäinen kuoli. Viimeisin merkittävä epidemia oli Länsi-Afrikassa, Nigeria keskuksenaan. Siinä kuoli 160 henkilöä vuosina 2015–2017. Myöhemmin on selvinnyt, että virus on hyvin yleinen afrikkalaisessa rottalajissa (taulukko «Yleisimmät verenvuotokuumeet»1), ja lievät taudit ovat varsin yleisiä laajalti trooppisessa Afrikassa. Jyrsijöillä virusta erittyy muun muassa virtsaan. Vaikka tauti tuli esiin dramaattisesti, nyt tiedetään, että lievät kuumetaudit ovat yleisimpiä ja vain 2 % sairastuneista kuolee. Ribaviriini-lääke voi lieventää taudin vakavuutta.

Marburgin tauti

Marburg-viruksen, samoin kuin Ebola-viruksenkin, varsinainen isäntäeläin luonnossa lienee hedelmälepakkolaji. Virus kuuluu filovirusten ryhmään. Ihmisen tartunnat ovat yleensä alkaneet apinoista, mutta apina on lepakoiden aiheuttamien tartuntojen uhri siinä missä ihminenkin. Virus todettiin vuonna 1967 Marburgin kaupunkiin Ugandasta koe-eläimiksi tuoduista viherapinoista, kun se aiheutti 32 laboratoriohenkilön sairastumisen. Seitsemän kuoli. Tämän jälkeen se on aiheuttanut vain yksittäisiä sairastumisia Afrikassa lukuun ottamatta vuosia 1999–2000, jolloin Kongon demokraattisessa tasavallassa oli 154 tapauksen epidemia, ja vuotta 2005, jolloin Angolassa sairastui 374 henkilöä. Kummassakin epidemiassa kuoli yli 80 % sairastuneista. Vuonna 2012 sairastui Ugandassa 20 henkilöä. Tehokasta hoitoa tai rokotetta ei ole.

Muut virukset

Muita verenvuotokuumeita ovat punkin levittämä Krimin–Kongon verenvuotokuume, jota esiintyy Itä- ja Etelä-Euroopassa, Keski- ja Länsi-Aasiassa sekä Afrikassa, sekä hyttysten levittämä puhtaasti afrikkalainen Rift Valley -kuume. Kumpikin virus siirtyy ihmiseen pikkunisäkkäistä. Etelä-Amerikassa Lassa-viruksen sukulaisviruksia (arenaviruksia) ja sen kanssa samankaltaisen taudin aiheuttajia ovat Junin- ja Machupo-virukset. Kaikki nämä taudit ovat harvinaisia, eikä niitä ole ollut matkailijoilla.

Taulukko 1. Yleisimmät verenvuotokuumeet
TautiTartuntatieEläin, josta virus on lähtöisinEsiintymisalue
EbolaSairastuneen veri, kudosnesteet ja eritteetHedelmälepakkolaji
(apinat voivat välittää lepakoista ihmiseen)
Keski- ja Länsi-Afrikka; Sudan, Zaire
Lassa-kuumeVirusta kantavan eläimen tai potilaan koskettelu ja pienet hengitystiepisaratRotta (monirintarotta)Nigeria, Sierra Leone, Liberia
Marburgin tautiSairastuneen veri, kudosnesteet ja eritteetHedelmälepakkolaji
(apinat)
Uganda, Zimbabwe, Kenia
Machupo

Kirjallisuutta

Vapalahti O, Kallio-Kokko H, Anttila V-J, Lyytikäinen O. Ebola: virus, tauti, leviäminen - ja varautuminen Suomessa. Duodecim 2014;130:2163–77 «/xmedia/duo/duo11920.pdf»1.