Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » Vaihdevuosien hormonihoito perussairauden yhteydessä

Vaihdevuosien hormonihoito perussairauden yhteydessä

Lääkärikirja Duodecim
6.10.2017
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen

Migreeni

Naisten voimakkaimmat migreenikohtaukset liittyvät hormonaalisiin muutoksiin kuukautiskierron aikana. Menopaussin jälkeen oireet helpottuvat. Päänsärky on tavallinen oire ja myös joskus hormonihoitojen haittavaikutus. Myös vaihdevuosien hormonihoitojen sivuoireena voi olla päänsärky. Joskus se voi johtua liian korkeista estrogeeniannoksista, joskus siitä, että hormonitasot vaihtelevat käytetyn hormonihoidon mukaisesti. Vaihdevuosien hormonihoitoon voi liittyä migreenin ja erityisesti aurallisen migreenin paheneminen.

Migreeni ei ole este hormonihoidon aloitukselle. Osa migreenipotilaista hyötyy sellaisesta hormonihoidosta, jossa veren estrogeenipitoisuudet ovat tasaiset. Kaikkein parhaiten tämä onnistuu, kun estrogeeni annostellaan ihon kautta laastarina. Käytännön kokemus osoittaa, että monella myös päivittäinen estrogeenigeeli- tai tablettihoito toimii hyvin. Jos hoitoon pitää lisätä keltarauhashormoni (kohtua ei ole poistettu), kannattaa senkin annostelu suunnitella tasaiseksi, jos mahdollista.

Laskimotukos

Syvän laskimotukoksen saaneelle naiselle ei suositella hormonikorvaushoitoa. Arviointiin vaikuttaa toki, onko laskimotukokselle joku selvä syy tai tunnettu riski. Jos tukos on tullut ehkäisytablettien tai muun hormonihoidon aikana tai raskauteen liittyen, voi vaihdevuosien hormonihoito aiheuttaa tukoksen uusiutumisen. Tilanne on vaikeampi arvioida silloin, kun naisella on perinnöllinen tukostaipumus, mutta hän ei ole sairastanut tukosta.

Laastarina tai geelinä annosteltu estrogeeni aiheuttaa vähemmän laskimotukoksia kuin tablettimuotoinen estrogeeni. Ihon kautta annostelua voidaan harkita tilanteissa, joissa estrogeenihoito katsotaan vaikeiden vaihdevuosioireiden vuoksi tarpeelliseksi. Hormoniannoksen on syytä olla mahdollisimman matala. Keltarauhashormoni ei lisää tukosriskiä. Jos naisella on käytössä veren hyytymistä estävä lääkehoito ("verenohennus"), se estää myös estrogeenihoidon aiheuttaman tulppariskin lisääntymisen.

Aivohalvaus voi johtua kahdesta syystä, aivovaltimo joko tukkeutuu tai vuotaa. Aivohalvauksen yleisin syy on aivovaltimon veritulppa. Estrogeeniin liittyy pieni verisuonitukoksen riski, joka on suhteessa käytettyyn hormoniannokseen mutta ei hoidon kestoon. Riski on suurin ensimmäisen käyttövuoden aikana. Aivohalvauksen riski kasvaa iän myötä, ja vaihdevuosien hormonihoidot lisäävät riskiä.

Sepelvaltimotauti

Lääkärit suhtautuvat sepelvaltimotautiin sairastuneen naisen hormonihoidon aloittamiseen yleensä pidättyvästi. Joka tapauksessa on syytä hoitaa kaikki sepelvaltimotaudin riskiä lisäävät taustatekijät: verenpainelääkityksen, kolesterolilääkityksen ja diabeteslääkityksen pitää olla kunnossa. Jos hormonihoito aloitetaan, on syytä aloittaa pienellä estrogeeniannoksella ihon kautta annostellen ja suurentaa sitä asteittain, kunnes hoitovaste on saavutettu. Estrogeenihoitoa ei tarvitse välttämättä keskeyttää tutkimuksissa todetun sepelvaltimotaudin vuoksi, jos hoito auttaa hikoiluoireeseen ja on ollut käytössä yli vuoden. Pitkäkestoisessa hoidossa annosta kuitenkin kannattaa pienentää. Jos hoidon aiheena on ollut osteoporoosi, on syytä siirtyä vaihtoehtoisiin luulääkkeisiin.

Kilpirauhassairaudet

Vaihdevuodet sinänsä eivät aiheuta erityisiä muutoksia kilpirauhasen toimintaan, mutta sukupuolihormonit voivat vaikuttaa kilpirauhashormonien tasoon.

Jos tyroksiinilääkitystä käyttävä aloittaa estrogeenihoidon tabletteina, voi olla viisasta parin kuukauden kuluttua tarkistaa kilpirauhashormonien taso. Tarvittaessa tyroksiinin annosta tulee lisätä. Toisaalta estrogeenihoidon lopettamiseen voi liittyä tyroksiinin tarpeen väheneminen. Tyroksiiniannoksen muutosta on tarpeen harkita vain suun kautta käytettävän hormonihoidon yhteydessä. Rintasyövän hoidossa käytettävän tamoksifeenin vaikutus on estrogeenin kaltainen, eli tyroksiinin tarve suurenee noin 25–50 % tämän antiestrogeenihoidon alkaessa.

Vaihdevuosien jälkeen osteoporoosiriski kasvaa. Jos tyroksiinia käytetään liian korkeina annoksina, luun haurastuminen voi edelleen nopeutua. Tällöin on tärkeä huolehtia riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista. Silloin on muistettava, että kalsiumvalmisteen ja tyroksiinitabletin oton välillä pitää olla vähintään neljä tuntia. Sen sijaan tyroksiinitabletin ja estrogeenitabletin voi ottaa samanaikaisesti.

Diabetes

Menopaussi aiheuttaa diabeetikoille samanlaisia oireita kuin lähes kaikille naisille: kuumia aaltoja, hikoilua, mielialamuutoksia ja unihäiriöitä. Oireet liittyvät estrogeenivajaukseen. Estrogeenipuutos on yksi osteoporoosin riskitekijä. Diabeetikoilla osteoporoosin ja siihen liittyvien murtumien riski näyttää olevan suurempi kuin muilla vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla. Tutkimusten mukaan osteoporoottisten murtumien riski on jopa 12-kertainen tyypin 1 diabetesta ja noin 1,7-kertainen tyypin 2 diabetesta sairastavilla naisilla.

Diabetes ei ole vaihdevuosien hormonihoidon este, mutta hormonihoitoa ei suositella niille diabeetikoille, joilla on todettu valtimotauti (sepelvaltimotauti, katkokävely tai aivoverenkiertohäiriö). Hormonihoitoa aloitettaessa tehdään tavanomaiset tutkimukset. Diabeetikkoa tutkittaessa varmistetaan erityisesti, että sokeritasapaino on hyvä ja kolesteroliarvot ovat tiedossa. Hoidossa kannattaa suosia ihon kautta otettavaa estrogeenia, koska se vaikuttaa vähemmän maksan hyytymistekijöiden muutoksiin ja sitä kautta sillä ei juuri ole vaikutusta veritulppariskiin. Hormonihoito saattaa joskus vaikuttaa insuliinin tarpeeseen, joten hoitoa on hyvä suunnitella yhdessä diabeteslääkärin kanssa. Luuntiheysmittausta kannattaa harkita tyypin 1 diabeetikolle – ainakin jos hänellä on esiintynyt kuukautishäiriöitä, menopaussi on ollut varhainen tai hänellä on muita osteoporoosin riskitekijöitä. Tyypin 1 diabeetikoista huomattava osa sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, ja TSH-määritys kannattaa tehdä herkästi.

Epilepsia

Epilepsian ja vaihdevuosien vuorovaikutuksesta on vain vähän tutkimustietoa. Kuitenkin näyttää siltä, että vaihdevuodet eivät yleensä juurikaan vaikuta epilepsiakohtausten esiintyvyyteen.

Epilepsiapotilaat käyttävät lääkkeitä, jotka lisäävät sytokromi P450 -entsyymin aktiivisuutta, ja näin ollen suun kautta nautitun estrogeenin käyttö voi olla heille tehottomampaa. Estrogeeni metaboloituu eli hajoaa nopeammin. Ihon kautta estrogeeni tehonnee paremmin. Estrogeenikorvaushoitoon voi olla edullista liittää aina keltarauhashormoni, joka jonkin verran näyttää suojaavan epileptisiltä kohtauksilta.

Rintasyöpä

Rintasyövän sairastaneille naisille ei perinteisesti aloiteta vaihdevuosioireiden hoitoon hormonihoitoa. Tiedetään, että estrogeeni vaikuttaa rintasyövän kasvuun. Jos tilannetta ajatellaan vain rintasyövän kannalta, on ajatuksena minimoida kaikki riskit, jotka voivat lisätä sairauden uusiutumista. Se tarkoittaa kaikkia tilanteita, joissa elimistön estrogeenivaikutus voi lisääntyä; luonnollisesti estrogeenihoito eri muodoissaan kuuluu tähän. Myös ylipaino, erityisesti vyötärölihavuus, liikunnan vähyys ja alkoholin käyttö vaikuttavat elimistön hormonitasapainoon ja lisäävät hormonaalisilla mekanismeilla rintasyövän riskiä.

Rintasyövän sairastaneen naisen vaihdevuosioireita pitäisi kuitenkin helpottaa. Asiantuntijatkin ovat keinoista hiukan eri mieltä, koska tutkimuksia eri hoitojen turvallisuudesta syövän sairastaneille ei ole tehty. Yleensä rintasyövän sairastaneen naisen limakalvojen kuivuudesta johtuvia oireita voi lievittää paikallisilla miedoilla estrogeenivalmisteilla. Estriolipohjainen, heikosti estrogeeninen valmiste on suositeltavin.

Kuumia aaltoja voidaan yrittää lievittää ilman lääkkeitä; myöskään niin sanottuja kasviestrogeenejä, soija- tai rohdosvalmisteita, ei rintasyövän sairastaneelle suositella. Jos vaihdevuosioireet ovat vaikeita, on rintasyövän sairastaneelle yleensä harkittava muita vaihtoehtoja, mutta joissakin tilanteissa estrogeenihoito voi olla mahdollinen. Mielialalääkkeet eli serotoniinin takaisinoton estäjät (SSRI-lääkkeet) tai gabapentiini voivat helpottaa jonkin verran oireita, mutta näiden lääkkeiden pitkäaikaistehoa vaihdevuosioireiden hoidossa ei ole osoitettu. Myös haittavaikutukset rajoittavat niiden käyttöä.

Lisää tietoa vaihdevuosista

Lääkärikirja Duodecim:

Käytettyjä lähteitä

Lamusuo S, Paloviita K, Kälviäinen R. Nainen ja epilepsia. Suomen Lääkärilehti 2007;62(40):3631–3636.

Matikainen N. Sairaudet ja lääkkeet kilpirauhasongelmien aiheuttajana. Duodecim 2010;126(20):2439 «/xmedia/duo/duo99123.pdf»1.

Mikkola T. Vaihdevuodet. Kirjassa: Ylikorkala O, Tapanainen J (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2011, s. 114–122.

Sjöberg–Tuominen L, Tiitinen A. Diabeetikon vaihdevuodet. Duodecim 2009;125(24):2689–94 «/xmedia/duo/duo98473.pdf»2.

Sumelahti M–L. Nainen, hormonit ja migreeni. Duodecim 2013;129(4):345–50 «/xmedia/duo/duo10796.pdf»3.