Etusivu » Uutta Terveyskirjastossa » HIV (ihmisen immuunikatovirus)

HIV (ihmisen immuunikatovirus)

Lääkärikirja Duodecim
21.6.2017
Infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Virus

HIV on lentivirusten ryhmään kuuluva retrovirus, joka aiheuttaa ihmisille hankinnaisen immuunikato-oireyhtymän eli AIDS-taudin (englanniksi acquired immunodeficiency syndrome; ks. myös «HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)»1. Sen sukuisia muita tautia aiheuttavia viruksia on vain eläinkunnassa. Lähin sukulainen on apinoiden immuunikatovirus.

HI-viruksia on useita kantoja ja alatyyppejä, mutta HIV-1 ja nimenomaan sen M-alatyyppi on nykyisen laajan epidemian, pandemian, aiheuttaja. Muut HI-viruksen tyypit ovat aiheuttaneet lähinnä alueellisesti jonkin verran tapauksia, kuten HIV-2 Länsi-Afrikassa. Päästyään elimistön soluihin virus jää niihin pysyvästi eikä sitä kyetä hoidollakaan poistamaan.

Viruksen lyhyt historia

Viruksen perimän (geenien) analyyseillä on päätelty, että HIV on syntynyt muuntumalla simpanssin immuunikatoviruksesta (simian immunodeficiency -viruksesta, SIVista). Tämä on tapahtunut arviolta joskus 1900-luvun alkupuolella keskisessä Afrikassa. Muuntuessaan virus on saanut kyvyn infektoida ihmisiä ja siirtyä ihmisestä toiseen (ks. taulukko «Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella»1). Metsästys ja muu metsissä työskentely ovat luoneet edellytykset ihmisten kosketukselle apinoihin ja viruksen siirtymiselle. Simpanssit ovat olleet myös ravintoriistaa. Päästyään ihmiseen viruksen tarttuminen seksin välityksellä on taannut sen leviämisen ihmiskunnassa. Matkailu on laajentanut paikallisen epidemian maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

AIDS-tauti havaittiin vuonna 1981. Sitä aiheuttava HIV-virus tunnistettiin vuonna 1984. Nämä käynnistivät nopean menestystarinan infektion eri piirteiden tuntemuksessa, diagnostisten testien ja lääkehoitojen kehittämisessä ja tartunnalta suojautumisen ymmärtämisessä (ks. taulukko «Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella»1). Ennätyksellisen nopean kehityksen takasi taudin pelottavuus ja se, että epidemia levisi nopeasti Afrikasta vauraisiin maihin hyvine tutkimusmahdollisuuksineen. Rahaa virtasi niin valtioilta ja yksityisiltä säätiöiltä kuin lääketeollisuudeltakin.

Ehkäisystrategioiden kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä on vapaaehtoisjärjestöillä ollut keskeinen merkitys. Suomessa ensiarvoista työtä ovat tehneet Seta ry ja sen aikaansaama Aids-tukikeskus, joka 25-vuotisen toiminnan jälkeen muutti nimensä Hiv-tukikeskukseksi (2011) ja vielä siitä Hivpointiksi (2017) «http://www.hivpoint.fi/»1. Myös HIV-positiivisten oma järjestö, Positiiviset ry, on antanut merkittävän panoksen taudin vaikutusten vähentämisessä «http://www.positiiviset.fi/»2.

1980-luvun alussa AIDS herätti laajalti väestössä epäasiallisiakin pelkoja. Myös terveydenhuollon ammattilaisissa ja ammattiliitoissa oli ristivetoa siitä, mitkä toimet epidemian ehkäisemiseksi ja tartuntojen välttämiseksi ovat tarpeen. Kaikkia mieshomoseksuaaleja saatettiin pitää taudin levittäjinä ja kaikkia AIDS-potilaita homoseksuaaleina. Omien ennakkoluulojensa mukaan kumpaakin ryhmää saatettiin syrjiä työelämässä (mm. ravintolatyöntekijöiden irtisanomisia), harrastuksissa (mm. porttikieltoja uimahalleihin), sairaaloiden potilaina (vapauksien rajoittamisia), vaatimuksina työntekijöiden ja kaikkien potilaiden pakkotestauksista, vakuutusten epäämisinä jne. Pari vuotta taudin toteamisen ja aiheuttajaviruksen löytymisen välissä olivat erityisen hankalia. Raamatun apokalyptisten ennustustenkin esitettiin olevan tapahtumassa. Tästä ajasta on hyvä kuvaus verkossa tutkija Olli Stålströmin kirjoituksena «http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1»3.

HIV ja AIDS 2010-luvulla

Vuonna 2015 maailmassa arvioitiin olleen noin 37 miljoonaa henkilöä, joilla on HIV (ks. kuva «HIV-infektoituneiden määrät eri maanosissa 2015»1). Tuona vuonna uusia infektioita arveltiin tapahtuneen 2,1 miljoonaa. 2010-luvulla pandemia ei ole enää laajentunut tai voimistunut vaan uusien tartuntojen määrä on päinvastoin vähentynyt aktiivisten torjuntatoimien vaikutuksesta. Erityisesti näin on käynyt eteläisessä ja itäisessä Afrikassa ja Intiassa. Suomen lähialueilla HIV-tilanne on vaikein Virossa ja Venäjällä. Niissä on väestöön suhteutettuna yli kymmenkertainen määrä viruksen kantajia. Syy on 1990-luvun alussa huumeruiskujen välittämänä alkanut epidemia, joka myöhemmin on seksin ja maahanmuuton kautta heijastunut Suomeenkin.

Tilanne Suomessa

Ensimmäiset suomalaisten AIDS-tapaukset todettiin 1980-luvun taitteessa. Ne varmistuivat HIV-infektioiksi säilötyistä verinäytteistä vuonna 1985, jolloin diagnostinen testi tuli käyttöön. Vuoden 2016 loppuun mennessä Suomessa oli todettu HIV 3 737 henkilöllä. Näistä 471 oli kuollut. Arvion mukaan Suomessa on lisäksi noin 800 henkilöä, joilla on tietämättään HIV. Vuonna 2016 uusia tapauksia todettiin 182. Määrä on jokseenkin sama kuin viimeisinä 10 vuotena.

Vuonna 2015 ulkomaalaista alkuperää olevien osuus tartunnansaajista oli 56 %. Kaikista suomalaisten tartunnoista runsas puolet (56 %) ja miehen ja naisen välisessä seksissä saaduista kolme neljäsosaa (78 %) oli saatu ulkomailla. Ulkomaisista tartuntapaikoista ovat edellisten vuosien tapaan kärjessä Thaimaa, Venäjä ja Viro, mikä heijastanee seksikäyttäytymistä. Runsas puolet tapauksista todettiin pääkaupunkiseudulla. Kaikista tartunnan saaneista kolme neljästä oli miehiä, suomalaista alkuperää olevista 90 %.

Seksitartunta on ollut läpi vuosien ja lähes kaikissa maissa tavallisin tapa saada HIV-infektio (ks. kuva «HIV Suomessa»2). Suomalaisten tartunnoista vuonna 2015 saatiin 92 % seksistä. Miehen ja naisen välinen seksi on tartuntatavoista yleisempi kuin miesten välinen seksi. Ruiskuhuumeiden kautta saatuja tartuntoja todettiin Suomessa vuonna 2015 vain 7, äidistä lapseen tapahtuneita 3 (kaikki ulkomaalaisilla) ja verituotteiden kautta tapahtuneita yksi (ulkomaalaisella). Suomessa ei ole verituotteista todettu yhtään tartuntaa sitten vuoden 1985, jolloin luovuttajien testaus aloitettiin.

Mistä suomalaisten virukset ovat peräisin

HI-viruksesta on ihmiskunnassa kiertäessään eriytynyt perimän muuntelun (mutaatioiden) kautta toisistaan hieman poikkeavia linjoja. Geenien perusteella voidaan päätellä, miten virus on Suomeenkin levinnyt. Suomessa yleisin on sellainen HIV-1 M-ryhmän virus, joka on yleisin myös Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sieltä virus lienee Suomeenkin alun perin saapunut. Joukossa on myös kaakkoisaasialaista viruslinjaa, joka on aiheuttanut suomalaisten matkailijoiden seksitartuntoja ja muun muassa pistoshuumeiden käyttäjien yli 250 tapauksen epidemian Helsingissä vuosina 1998–2004. Venäjällä ja Virossa vallitsevia alatyyppejä on nykyään suomalaisten tartunnoista noin viidesosa.

Tartuntatiet

Terveen ihon läpi virus ei tartu ja limakalvon läpikin huonosti. HIV ei tartu tavallisessa kanssakäymisessä, ruokailun kautta, käsikosketuksessa, halattaessa, suudeltaessa tai ympäristöstä asuttaessa yhdessä HIV-positiivisen henkilön kanssa. Tartuntoja ei ole todettu myöskään kouluissa, päivähoidossa tai liikuntaharrastuksissa. Tartunta tapahtuu vain, jos HIV-positiivista verta tai siemennestettä joutuu toisen henkilön kudoksiin tai avoimeen haavaan (ks. taulukko «HIV-tartuntariski erilaisissa suojaamattomissa kertatapahtumissa»2; ks. myös «HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)»1). Puremavammoista ja raapimista tai kolhuista liikuntaharrastuksissa ei ole todettu aiheutuneen tartuntoja.

Sukupuoliyhteys on ylivoimaisesti yleisin tapa saada HIV-infektio niin Suomessa kuin kaikkialla muuallakin (ks. kuva edellä). Yksittäisten tartunnalle altistavien tapahtumien tuomia keskimääräisiä riskejä on esitetty taulukossa «HIV-tartuntariski erilaisissa suojaamattomissa kertatapahtumissa»2, mutta infektion vaihe ja siten virusten määrä veressä vaikuttaa suuresti riskiin. Erityisen suuri tartuttavuus on muutama viikko tartunnan jälkeen (ns. primaarisyndrooman aikana; ks. «HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)»1) ja uudelleen, kun AIDS-tauti on alkanut.

Toiseksi yleisin tapa on veristen välineiden käyttö huumeita pistoksina käytettäessä. Huumepistosten ja seksin kautta leviävät samat virusalatyypit.

Vaikka henkilöllä olisi todettu HI-virusinfektio, hän ei ole seksin tai veren kautta tartuttava silloin, kun virusten määrä on niin vähäinen, ettei laboratoriotesti niitä totea.

Tartunnan ehkäisy

Seksi ja veriset pistokset

Turvaseksi on tärkein tekijä tartunnan välttämisessä ja sen keskeisenä osana kondomin käyttö (ks. taulukko «HI-virusinfektion ehkäisykeinoja»3). Kondomi suojaa samalla muilta sukupuoliteitse leviäviltä taudeilta. Suutelu ei ole tartuttavaa. Turvaseksin tarkempi esittely löytyy verkosta ja esimerkiksi Hivpointin oppaista «http://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/miten-suojautua-tartunnalta/»4.

Pistoshuumeita käyttävien on tärkeää huolehtia siitä, että hankkii ja käyttää aina puhtaita välineitä eikä missään tapauksessa jaa neuloja muiden kanssa. Käytettyä neulaa ja ruiskua vastaan saa puhtaan neulan useista apteekeista ja erityisistä terveysneuvontapisteistä, jolloin myös veristen välineiden hävittäminen hoituu turvallisesti. Näistä saa tietoa A-klinikkasäätiöstä «http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/terveysneuvontapisteet»5.

Ammattimaisen liikkeen suorittaman akupunktion, tatuoinnin tai lävistysten ei ole havaittu aiheuttavan veren välityksellä tapahtuvien virustartuntojen riskiä. Sen sijaan kotona, kaverien kesken ja erityisesti vankiloissa tehdyistä lävistyksistä ja tatuoinneista on seurannut tartuntoja. Tatuointia ja lävistyksiä tarjoavalla yrityksellä täytyy olla kuluttajaturvallisuuslain vaatima ja viranomaisten tarkastama turvallisuusasiakirja. Asiakas voi vaatia tiedon tällaisesta.

Lääkkeiden asema ehkäisyssä

AIDSiin sairastumisen ja siihen kuolemisen riskiä voidaan pienentää varhaisemmalla infektion toteamisella ja aikaisella lääkehoidolla (ks. «HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)»1). Tämä koskee niin seksiteitse tapahtuvia tartuntoja kuin syntyvän lapsen äidistään saamia tartuntoja. Kun HIV-infektio on saatu lääkehoidolla niin hyvin kuriin, että viruksia on veressä vähemmän kuin mitä testillä voidaan todeta, tartuntariski on minimaalinen. Tämän hoitotuloksen saavuttaa noin 90 % suomalaisista potilaista. Lapsiakin voidaan silloin hankkia ”luonnonmenetelmällä”. On kuitenkin molempien osapuolten etu, jos ainakin säännöllisessä seksisuhteessa kerrotaan partnerille omasta HIV-infektiosta.

HIV-positiiviseksi todetulle raskaana olevalle aloitetaan tehokas HIV-lääkitys heti, kun tartunta on todettu. Lisäksi lapselle annetaan ehkäisylääkettä 4–6 viikon ajan syntymän jälkeen. Tällöin syntyvän lapsen riski saada infektio on pienempi kuin 0,5 %, eikä Suomessa ole syntynyt yhtään HIV-positiivista lasta, kun tehokas ehkäisylääkitys on toteutunut. HI-virusta sisältävän verisen neulan aiheuttaman pistotapaturman jälkeen aloitetaan välittömästi (viimeistään kolmen vuorokauden kuluessa) neljän viikon mittainen viruslääke-ehkäisy. Arvion pistokseen liittyvästä tartuntariskistä tekee lääkäri. Pistostapaturman jälkeinen ehkäisylääke pienentää alun perinkin vähäistä tartuntariskiä noin 80 %:lla (ks. taulukko «HIV-tartuntariski erilaisissa suojaamattomissa kertatapahtumissa»2). Lääkitys ei ole yleensä tarpeen, jos on saanut pistoksen ympäristössä ajelehtivasta tuntemattomasta neulasta. Yhtään näin syntynyttä tartuntaa ei ole tiedossa, vaikka kyseessä olisi ollut huumeneula. Jos on epävarma, neuvoa voi kysyä aiheeseen perehtyneeltä lääkäriltä.

Varsin uusi on tieto, että ennakoiva viruslääke (kauppanimi esimerkiksi Truvada®) estää seksissä saatavia tartuntoja tehokkaasti. Tavallisin syy ehkäisylääkkeeseen on säännöllinen seksi vakituisen kumppanin kanssa, silloin kun kumppanilla on HIV-infektio eikä hoidolla ole saatu veren viruspitoisuutta alle mittausrajan. Tällaista lääkettä markkinoidaan netinkin kautta. Nettitilauksia ei pidä tehdä. Ensinnäkin se on laitonta, ja vielä tärkeämpää on huomioida, ettei ole mitenkään varmistettavissa, mitä tuollaisissa tableteissa todellisuudessa on – antaako lääke suojaa, voiko se aiheuttaa vakavia lääkehaittoja? Ennakoivasta ehkäisystä kannattaa puhua asiaa tuntevan lääkärin kanssa.

Varotoimet terveydenhuollossa

Terveydenhuollossa lähdetään siinä, että mikä tahansa veri voi sisältää HI- tai hepatiittiviruksia. Seulontoja potilaan virustilanteen selvittämiseksi ei tehdä. Aina kun voidaan joutua kosketukseen veren kanssa, käytetään varotoimia, joihin kuuluvat tärkeimpinä suojakäsineet verta käsiteltäessä ja veristen neulojen turvallinen käsittely ja hävittäminen.

Rokote

HIV-rokote olisi kovasti tarpeen. Huolimatta 30 vuoden uutterista yrityksistä käyttökelpoista rokotetta ei ole onnistuttu kehittämään. Useita ehdokkaita on kokeiltu ihmisissäkin tuloksetta. Eniten toivoa on ns. hoitorokotteen suhteen. Tällaisella tarkoitetaan rokotetta, joka viruksen jo saaneella hidastaisi taudin kehittymistä.

Milloin tutkimuksiin?

Vaikka ”tyypillisin” HIV-positiivinen henkilö Suomessa on 25–40-vuotias mies pääkaupunkiseudulta, jolla on ollut suojaamatonta ”irtoseksiä”, HIV-riski koskee kaikkia ja riippuu omasta käyttäytymisestä. Suomessa kaikilla on oikeus saada julkisessa terveydenhuollossa HIV-testi kertomatta henkilöllisyyttään ja testiin tulon syytä. Sen saa myös oman terveysalueensa ulkopuolella. Jo vähäinenkin ajatus siitä, että on saattanut altistua tartunnalle (esimerkiksi seksissä tuntemattoman partnerin kanssa), on hyvä syy hakeutua testiin. Ellei testaus onnistu omassa terveyskeskuksessa, neuvoa voi kysyä sieltä tai esimerkiksi Hivpointista (puh. 0207 465 705).

Vuonna 2015 edelleen noin puolet tartunnoista havaittiin vasta, kun infektio oli jo merkittävästi heikentänyt elimistön vastustuskykyä (eli auttaja-T-lymfosyyttien määrä oli alle 350; ks. «HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)»1), ja viidesosalla vasta, kun AIDSin oireet ovat jo alkaneet. Tähän ollaan hakemassa apua itse tehtävien kotitestien käyttöönotolla. Sen toivotaan madaltavan kynnystä testaamiseen, jos itse pitää tartuntaa mahdollisena. Tiedon saaminen HIV-infektiosta on usein niin järkyttävää, että testin luotettavuuteen ja nopean tuen ja avun saamiseen on positiivisen tuloksen sattuessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Netistä saa jo tilattua kotitestejä, mutta ei kelvollista opastusta niiden oikeaan käyttöön ja tulkintaan. Suomessa ollaan vuonna 2017 arvioimassa yhden kaupallisen, verestä kotona tehtävän pikatestin (kauppanimi BioSure®) käyttöönottoa. Testillä on jo myyntilupa Ranskassa, Britanniassa ja Virossa.

Laboratoriotutkimukset; tartunnan toteaminen ja poissulku

HIV-infektio todetaan laboratoriotestillä, joka tunnistaa verestä sekä viruksen rakenteita (antigeenejä) että vasta-aineita sille (EIA-testi). Tartunnan jälkeen viruksen ilmaantuminen vereen ja etenkin vasta-aineiden syntyminen vie muutamia viikkoja. Testillä valtaosa infektioista voidaan todeta kuuden viikon kuluessa tartunnasta. Jos tulos on silloin negatiivinen, lopullinen poissulku saadaan kolme kuukautta tartunnalle altistumisesta. Vaikka tämä testi on lähes 100-prosenttisen tarkka, positiivisesta näytteestä tehdään vielä varmistustesti (immunoblot-testi).

Nopeimmin HIV on todettavissa herkällä viruksen geenejä tunnistavalla testillä. Tätä testiä käytetään joissakin erityistilanteissa, tavallisimmin infektion toteamisessa vastasyntyneellä, koska lapsella on runsaan vuoden ajan äidiltä saatuja vasta-aineita ilman tartuntaakin.

Raskaana olevat ja verenluovuttajat testataan säännöllisesti Suomessa. Verenluovuttajiksi eivät sovellu henkilöt, jotka ovat olleet suurentuneessa HIV-infektion riskissä. Tällaisiksi katsotaan mm. ne, jotka vaikka vain kerrankin elämässään ovat ottaneet pistoshuumeannoksen tai joilla on ollut vuoden kuluessa miesten välistä seksiä (ks. Veripalvelun ohjeet «https://www.veripalvelu.fi/verenluovutus/luovuta-verta/Voitko-luovuttaa»6). Verenluovutukseen ei pidä missään nimessä hakeutua HIV-testauksen saadakseen.

Käytettyjä lähteitä

Günthard HF, Saag MS, Benson CA ym. Antiretroviral Drugs for Treatment and Prevention of HIV Infection in Adults: 2016 Recommendations of the International Antiviral Society-USA Panel. JAMA 2016;316(2):191-210. «PMID: 27404187»PubMed

Anttila V-J, Hellsten S, Rantala A, Routamaa M, Syrjälä H, Vuento R (toim.). Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Kuntaliitto 2010.

Taulukko 1. Virstanpylväitä HIV-infektion noin 100-vuotisella taipaleella
AjankohtaTapahtuma
1900-luvun alkuSIV muuntui HIViksi ja siirtyi simpansseista ihmisiin tautia aiheuttamaan (keskinen Afrikka)
1959Varhaisin ihmisen verinäyte, jonka on jälkikäteen todettu sisältävän HI-virusta (Kongon Demokraattinen Tasavalta)
1981Ensimmäinen raportti taudin esiintymisestä Los Angelesin homomiehillä ja taudin nimeäminen AIDSiksi. Myöhemmin selvisi, että tautia oli siellä ollut jo ainakin vuonna 1979.
1983Ensimmäiset suomalaiset AIDS-potilaat tulivat hoitoon.
Taudin todettiin leviävän myös heteroseksissä.
1984Aiheuttajavirus löydettiin, tunnistettiin ja nimettiin ensin LAV:ksi tai HTLV-III:ksi, myöhemmin (1986) HIViksi.
Mekanismi, jolla virus romahdutti vastustuskyvyn ja aiheutti AIDS-taudin, alkoi selvitä.
1985Käyttöön tuli laboratoriotesti, jolla infektiot voitiin varmistaa.
1986Seta ry perusti HIV-säätiön, joka käynnisti HIV-tukikeskukset Suomessa.
1987Ensimmäinen HIV-lääke tuli käyttöön (atsidotymidiini, AZT). Lääkettä saatiin myös Suomeen.
199010 miljoonan tartunnansaaneen raja rikki maailmassa
1993Lääkkeelle vastustuskykyinen viruskanta alkoi levitä.
1994Viruslääkkeen todettiin vähentävän tartuntoja äidistä syntyvään lapseen.
1996Kolmen eri mekanismilla vaikuttavan viruslääkkeen yhteishoito (ns. HAART-hoito, highly active antiretroviral therapy) tuli mahdolliseksi ja otettiin käyttöön. Tällä oli dramaattinen vaikutus sekä AIDSin hoidossa että viruksen leviämisen estämisessä.
2000Maailmassa oli arviolta 34 miljoonaa tartunnan saanutta.
2004Kehitettiin pikatesti, jolla HIV voidaan osoittaa syljestä, periaatteessa kotitestauksenakin. Tämä testi ei totea tartuntaa yhtä hyvin kuin verestä tehty testi.
2006Miesten ympärileikkauksen todettiin suojaavan selvästi HIV-infektiolta. Ympärileikkaus on todennäköisesti vähentänyt HIVin leviämistä esimerkiksi joissakin Afrikassa maissa.
2017Käytettävissä noin 25 HI-virusta estävää lääkeainetta, jotka toimivat seitsemällä eri mekanismilla. Hoito on helpoimmillaan yksi (yhdistelmä)tabletti kerran päivässä.
Taulukko 2. HIV-tartuntariski erilaisissa suojaamattomissa kertatapahtumissa
TapahtumaTartunnan todennäköisyys
Yhdyntä peräsuoleen8/1 000, kun veren lähdehenkilö on oireeton; selvästi suurempi AIDS-taudin loppuvaiheessa
Yhdyntä emättimeen3/1 000, kun veren lähdehenkilö on oireeton; selvästi suurempi AIDS-taudin loppuvaiheessa
Suuseksi3/10 000; vähän suurempi, jos saa siemennestettä suuhun
Verisen neulan pisto hoitotyössä3/1 000 (pienempi kuin vastaava riski hepatiitti B -viruksen kohdalla); verisen huumeneulan pistosta koituu tähän verrattuna noin kymmenkertainen riski
Verta limakalvoillePienempi kuin 1/1 000
Taulukko 3. HI-virusinfektion ehkäisykeinoja
KeinoKommentti
Turvallinen seksiKondomin oikea käyttö katsotaan riittäväksi (tarkempi ohje ja muut keinot: ks. «http://hivpoint.fi/hiv-ja-aids/miten-suojautua-tartunnalta/»4)
Puhtaiden neulojen käyttöHuumeiden käyttäjille on tukipisteitä, poliklinikoita ja apteekkeja, joissa veriset neulat ja ruiskut voidaan vaihtaa puhtaisiin. Tämä oli keskeinen keino pääkaupunkiseudun pistoshuumeiden käyttäjien epidemian katkaisussa 1990-luvulla.
LääkehoitoNoin 90 prosentilla HAART-lääkehoidossa olevista saadaan veressä olevien virusten määrä alle mittausrajan, jolloin seksin, verisen neulan piston ja äidistä lapseen tapahtuvan tartunnan riski on niin vähäinen, ettei sitä tarvitse huomioida.
Raskaana olevien seulonta ja HIV-ehkäisylääkePoistaa lapsen tartuntariskin minimaaliseksi.
Myös HIV-positiivisen äidin syntyvälle lapselle annetaan ehkäisylääke.
Verenluovuttajien seulontaOn käytännössä lopettanut verituotteiden välityksellä levinneet HIV-infektiot Suomessa.
Ennaltaehkäisevä lääkitysKun tietää altistuneensa tai altistuvansa tartunnalle esimerkiksi seksissä, tätä voidaan harkita lääkärin yksilöllisen arvion jälkeen. Tämä menettely otettiin käyttöön mm. Norjassa 2016 ja samaa harkitaan Suomessa.
Miesten ympärileikkausSuojaa jonkin verran tartunnalta ja on voinut vaikuttaa epidemian laantumiseen joillakin alueilla Afrikassa.