Etusivu » HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)

HIV-infektio ja AIDS (immuunikato)

Lääkärikirja Duodecim
13.2.2017 • Uusi artikkeli
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

AIDS-tautia luonnehtivat vaikeat tai poikkeavasti käyttäytyvät infektiot sekä syövät, jotka ovat muuten harvinaisia. Ne syntyvät vuosien kuluessa HIV-infektion hitaasti heikennettyä elimistön immuniteettia eli vastustuskykyä (ks. «Elimistön vastustuskyky, immuniteetti»1, «Aikuisen infektioherkkyys»2).

Viruslääkehoito estää erittäin tehokkaasti taudin kehittymistä. HIV-infektio ei kuitenkaan parane itsestään, eikä virus häviä elimistöstä nykyisillä hoidoilla, joten lääkehoitoa tarvitaan pysyvästi. Tässä artikkelissa käsitellään HIV-infektiota sen aiheuttamien oireiden ja liitännäissairauksien osalta sekä HIV-infektion hoitoa. Virusta, sen esiintyvyyttä, tartuntaa ja tartunnalta suojautumista on käsitelty omassa artikkelissaan (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3).

HIV-infektion kehittyminen taudiksi

Tartunnan edellytyksenä on, että HI-virus pääsee ihon tai limakalvojen läpi kudoksiin (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3). HIV, kuten muutkin virukset, voi lisääntyä vain solujen sisällä. Jotta virus pääsisi solun sisälle, solun pinnalla on oltava rakenne (reseptori), johon virus voi tarttua. Tärkein reseptorimolekyyli on nimeltään CD4. Yleisin tämän rakenteen omaava solu on auttaja-T-lymfosyytti. Lymfosyytit eli imusolut ovat elimistössä kiertäviä valkosoluja, jotka ovat tärkeä osa ihmisen immuunipuolustusjärjestelmää. Auttaja-T-lymfosyytistä käytetään nimityksiä CD4-solu, auttajasolu (tässä artikkelissa) tai kodikkaasti "helpperi".

Auttajasolut ovat keskeisiä ihmisen infektiopuolustuksessa (ks. «Elimistön vastustuskyky, immuniteetti»1). HIV tappaa hitaasti soluja, joihin se on pysyvästi pesiytynyt. Auttajasolujen tuhoutuessa infektio- ja syöpäriski kasvavat. Infektioriskit alkavat lisääntyä, kun auttajasoluja on normaalin yli 400:n sijasta vähemmän kuin 350/mm3 (= mikrolitrassa). Vakavimpia infektioita ja syöpiä ilmenee lähinnä silloin, kun auttajasoluja on alle 200, jolloin infektio luokitellaan AIDSiksi. Ihmisissä on perimänsä puolesta eroja HIVille kelpaavien reseptorien määrissä. Tästä seuraa eroja sekä herkkyydessä saada tartunta että siinä, miten nopeasti HIV-infektio johtaa AIDSin syntyyn. Pieni osa ihmisistä (luokkaa yksi sadasta) voi olla lähes suojassa HIV-tartunnalta, koska heidän solujensa pinnalta viruksen on vaikea löytää sopivaa reseptoria.

Taudin vaiheet

Ensitauti, tuoreen tartunnan aiheuttamat oireet

Nopeasti tartunnan jälkeen tulevat oireet, ns. ensitauti (primaarisyndrooma), ilmaantuvat vain vajaalle puolelle tartunnan saaneista. Muut eivät tule tietoisiksi tartunnastaan elleivät käy laboratoriotutkimuksessa. Ensitaudin oireet alkavat 2–6 viikkoa tartunnasta. Ne kestävät viikon–pari, korkeintaan kuukauden, ja häviävät itsestään. Ensitaudin oireet ovat samankaltaiset kuin esimeriksi flunssassa tai mononukleoosissa «Mononukleoosi ("pusutauti")»4 (taulukko « HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset»1). Usein imusolmukkeet suurenevat, ja vartalolla on pieniä punertavia näppyjä. Jos ei ajattele hiljan altistuneensa tartunnalle (esimerkiksi suojaamattomassa seksissä), oireet eivät herätä omaa HIV-infektion epäilyä, eikä lääkärikään aina osaa sitä epäillä, ellei tartunnalle altistumista kerrota.

Taulukko 1. HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset
EnsitautiAIDSia ennakoiva vaihe (oireita esiintyy myös AIDSin alettua)
Oireet
KuumeViikkoja kestävä lieväasteinen kuumeilu
VäsymysYöhikoilua
Nivel- ja lihaskivutEpämääräinen uupumus
PäänsärkyTahaton laihtuminen
KurkkukipuVatsan löysyys
RipuliHengitysvaikeudet
Löydökset
Pikkupilkkuinen, usein nyhermäinen ihottuma vartalollaIhon hilseilevää ihottumaa (etenkin kasvoissa); tali-ihottuma (seborrooinen ekseema), erityisesti kasvoissa (ks. «Tali-ihottuma»5)
Imusolmukkeiden turpoaminenSuurentuneet imusolmukkeet
Emättimen (ks. «Emättimen hiivatulehdus»6), suun sitkeä hiivatulehdus; sammas (ks. «Suun sienitulehdukset»7)
Kohdunkaulan limakalvon muutokset (dysplasia; ks. «Kohdunkaulan syövän esiasteet»8)
Ontelosyylät aikuisella (ks. «Ontelosyylä eli molluska»9)
Vyöruusu nuorella henkilöllä (ks. «Vyöruusu»10)
Poikkeavan laaja tai pitkään kestävä herpes

Oireeton välivaihe eli latenssi

Tartunnan jälkeen infektio jatkuu oireita antamatta, olipa henkilöllä ollut ohimenevästi ensitauti tai ei. Ellei HIV-lääkehoitoa aloiteta jo tässä vaiheessa, myöhäiselle HIV-infektiolle ja AIDSille tyypilliset oireet, infektiot ja syövät alkavat ilmaantua useimmiten 6–10 vuoden kuluttua. Auttajasolujen määrä jatkaa kuitenkin latenssinkin aikana hidasta vähenemistään, kunnes saavutetaan raja, jolloin vastustuskyky on jo heikentynyt siinä määrin, että AIDSia ennakoivat oireet tai HIV-infektiolle tyypilliset liitännäissairaudet alkavat (taulukko « HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset»1). Jos lääkehoito aloitetaan jo oireettomassa vaiheessa, niin kuin nykyään valtaosin tapahtuu, sairastuminen AIDSiin voidaan todennäköisesti kokonaan estää.

Matkalla kohti AIDSia

Tartunnan jälkeisen oireettoman latenssin ja varsinaisen AIDSin välissä on vaihe, jossa ilmenee yleistä infektioherkkyyttä ja tavalliset infektiot käyttäytyvät poikkeavasti. Tässä vaiheessa on myös usein epämääräisiä sairauden oireita ja yleistä huonokuntoisuutta (taulukko « HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset»1). Tällöin auttajasoluja on yleensä vähemmän kuin 350. Nämä oireet ovat varsin tavallisia muutenkin kuin HIV-infektiossa. Siksi lääkärikään ei osaa välttämättä epäillä HIV-infektiota, ellei hän tiedä henkilön altistuneen tartunnalle (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3).

AIDS

Jo vuonna 1992 määriteltiin, milloin HIV-infektiota voidaan pitää AIDS-tautina. Edellytyksenä on erityisesti HIV-infektioihin liittyvien, muuten harvinaisten tartuntatautien ja syöpien ilmaantuminen (taulukot « Pitkälle edenneeseen HIV-infektion liittyviä tauteja, joiden ilmaantuessa sitä kutsutaan AIDSiksi»2 ja « Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot»3). HIV-infektion hoidon kannalta luokittelulla AIDSiksi ei ole enää merkitystä, koska HIV-lääkkeet aloitetaan heti, kun infektio on havaittu.

AIDSille tyypillisiä infektioita kutsutaan pyrkyri- eli opportunisti-infektioiksi. Nämä liitännäistaudit ilmaantuvat vasta, kun auttajasolujen määrä on hyvin matala, yleensä alle 200 (taulukko « Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot»3). Tällä hetkellä Suomessa ja muissa länsimaissa yleisimmät "klassiset" HIV-infektion liitännäistaudit niillä, jotka tulevat tutkimuksiin vasta AIDS-vaiheessa, ovat Pneumocystis jirovecii -sienen (aiemmin P. carini) aiheuttama keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»11), ruokatorven hiivatulehdus (kandidiaasi) ja ns. HIV-näivetystauti lämpöilyineen, laihtumisineen ja uupumuksineen. Viimeksi mainittu johtuu usein Mycobacterium avium (MAC) -bakteerin aiheuttamasta verenmyrkytyksestä.

Taulukko 2. Pitkälle edenneeseen HIV-infektion liittyviä tauteja, joiden ilmaantuessa sitä kutsutaan AIDSiksi
Opportunistisia eli pyrkyri-infektioita (harvinaisia ilman HIV-infektiota)Muita AIDSiin liittyviä infektioitaPahanlaatuisia kasvaimiaMuita AIDSiin liittyviä tauteja
Pneumocystis-sienen aiheuttama keuhkokuumeKeuhkojen tai muiden elinten tuberkuloosi (ks. «Tuberkuloosi»12)Kaposin sarkooma; usein iholla tai suun limakalvoilla (HHV-8-virusinfektio)Dementia nuoremmalla iällä; HI-viruksen aiheuttama (ks. «Dementia»13)
Sytomegaloviruksen aiheuttama silmän verkkokalvon tulehdus (ks. «Sytomegalovirusinfektio»14)Ruokatorven hiivatulehdusLymfooma; joskus aivoissa
Burkittin lymfooma (ks. «Imusolmukesyöpä (lymfooma)»15)
Hauraus ja raihnaus
Toxoplasma-alkueläimen aiheuttama aivotulehdus (ks. «Toksoplasmoosi»16)Pitkittynyt tai laaja-alainen herpesvirusinfektio; etenkin ruokatorven infektio (ks. «Huuliherpes eli yskänrokko (Herpes simplex tyyppi 1)»17)Kohdunkaulan syöpä (papilloomavirusinfektio; ks. «Kohdunkaulan syöpä»18)Lapsen erityinen keuhkokuume (lymfoidi interstitiaalinen pneumonia)
Mycobacterium avium -bakteerin aiheuttama yleisinfektioUusiutuva bakteerikeuhkokuume; usein pneumokokkibakteerin aiheuttama (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»11)
Monet Suomessa harvinaiset alkueläininfektiotToistuva salmonellan aiheuttama verenmyrkytys
Taulukko 3. Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot
InfektioEhkäisyMilloin ehkäisy tarpeen (auttajasolujen määrä solua/mm3*)
* mm3 on millilitran tuhannesosa eli mikrolitra (µl).
Pneumocystis jirovecii -sienen aiheuttama keuhkokuume «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»11Antibiootit< 200
Pneumokokin aiheuttama keuhkokuume (ks. «Keuhkokuume (pneumonia) aikuisilla»11) tai verenmyrkytys RokotusHeti kun HIV-infektio on todettu
Tuberkuloosi (ks. «Tuberkuloosi»12)AntibiootitJos altistuu tartunnalle tai aiempi tartunta todetaan verestä laboratoriotestillä
Mycobacterium aviumin (MAC:n) aiheuttama verenmyrkytysAntibiootit< 50
Toksoplasma-alkueläimen aiheuttama infektio, erityisesti aivotulehdus (ks. «Toksoplasmoosi»16)Antibiootit< 100
Sytomegaloviruksen aiheuttama silmänpohjatulehdus (ks. «Sytomegalovirusinfektio»14)Säännöllinen silmälääkärin tarkastus, todetun infektion aikainen viruslääkehoitoRiski erityisesti, jos < 50 solua
Ei ehkäisyä, aikainen hoito
Herpes (Herpes simplex -virus; ks. «Huuliherpes eli yskänrokko (Herpes simplex tyyppi 1)»17)Todetun infektion aikainen viruslääkehoitoEhkäisevä viruslääke, jos uusii usein
Vyöruusu ja vesirokko (varicella-zostervirus; ks. «Vyöruusu»10)Todetun infektion aikainen viruslääkehoito
Rokotus
Ehkäisevä viruslääke ja rokotus, jos on altistunut vesirokolle
Papilloomavirus (mm. kohdunkaulan syövän aiheuttaja; ks. «Kohdunkaulan syöpä»18)Säännöllinen gynekologinen seuranta; rokotusHeti kun HIV-infektio on todettu
Kaposin sarkoomaa aiheuttava HHV-8 virusLimakalvojen ja ihon säännöllinen tarkastaminen< 200
Hepatiitti B -virus (sama tartuntatapa kuin HIV:lla; ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla»19)Rokotus
Lääkehoito, jos infektio todetaan seulonnassa
Heti kun HIV-infektio on todettu
Hepatiitti C -virus (sama tartuntatapa kuin HIV:lla, yhteisinfektio lisää maksavauriota; ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla»19)Seulonta ja lääkehoitoHeti kun HIV-infektio on todettu

Hoito

HIV-lääkehoito

Ensimmäinen HIV-lääke saatiin käyttöön vuonna 1987. Vuonna 1996 lääkkeitä oli jo niin monta, että nykyäänkin vallitseva kolmen lääkkeen yhteishoito tuli käyttöön. Tätä kutsutaan HAART-hoidoksi (highly active antiretroviral therapy, myös nimellä cART). Vuonna 2017 käytettävissä on jo n. 25 eri lääkeainetta, joiden joukossa on seitsemän eri tavalla virusta estävää aineita. Kaikki ovat tarpeen, koska lääkkeitä joudutaan joskus vaihtamaan viruksen kehitettyä vastustuskyvyn jollekin aineelle tai HIV-lääkkeiden suorien haittojen tai lääkeyhteisvaikutusten takia. Valintaan vaikuttaa myös se, miten henkilö pystyy sovittamaan lääkkeen ottoajat elämäänsä. Tällä tavalla huolehditaan potilaan sitoutumisesta hoitoon eli adherenssista (puhutaan myös hoitomyöntyvyydestä eli komplianssista). Lääkkeiden säännöllinen ottaminen on hoidon teholle aivan keskeistä. Parhaassa tapauksessa hoito voi olla yksi yhdistelmätabletti kerran päivässä. Viruslääkkeitä käytetään joissain tilanteissa myös tartunnan ehkäisyyn, mutta sitä on käsitelty toisessa artikkelissa (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3).

Hoito aloitetaan nykyään tartunnan toteamisen jälkeen eikä enää jäädä odottamaan auttajasolujen määrän laskua. Tämä koskee myös niitä, joilla tauti todetaan ensitaudin (ks. yllä) aikana eli siis jo muutaman viikon kuluttua tartunnasta. Paras pitkäaikainen hyöty saadaan, jos auttajasolujen määrä on aloitettaessa vielä normaali (yli 400). Vielä AIDS-vaiheessakin aloitettu hoito voi kuitenkin palauttaa immuniteetin normaalille tasolle. Kun hoito on kerran aloitettu, sitä ei missään vaiheessa keskeytetä tai lopeteta. Lyhyetkin katkot tai epäsäännöllisyydet lääkkeen otossa lisäävät riskiä siitä, että virus kehittyy lääkkeille vastustuskykyiseksi, jolloin näiden lääkkeiden teho menetetään pysyvästi. Mikään nykyinen hoito ei poista virusta elimistöstä, ja hoito on siis elinikäinen.

Suomessa yli 90 % hoitoa saavista saavuttaa tilan, jossa virusten mittausarvo veressä pienenee alle 20 viruskopion (eli niin pieneksi, ettei sitä pystytä enää mittaamaan). Tällainen henkilö ei ole käytännössä enää tartuttava suojaamattomassakaan seksikontaktissa (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3). Satunnaisten seksikumppaneiden kanssa kondomi on edelleen tärkeä muiden sukupuolitautien varalta (ks. «Sukupuolitaudit, seksitaudit»20).

Muut hoidot

HIV-infektio ylläpitää hidasta jatkuvaa tulehdusta elimistössä, ja tämä altistaa monille kroonisille sairauksille (taulukko «Sairauksia, jotka ovat yleisempiä tai kehittyvät aikaisemmin HIV-infektion kanssa elävillä kuin muilla»4). Parhaillaan tutkitaan, voivatko tulehdusta hillitsevät lääkkeet, esimerkiksi ns. statiinit (ks. «Verisuonisairauksien lääkehoito ja liikunta»21), hidastaa liitännäistautien kehitystä. HIV-potilas hyötyy muitakin enemmän terveyttä edistävistä elämäntavoista; tupakoimattomuudesta (verisuonitaudit), maltillisesta alkoholin käytöstä (maksan terveys), liikunnasta (luukato) ja terveellisestä ravinnosta (verisuonitaudit). Tartunnan jo saaneille annettavan, infektion kulkua hidastavan HIV-rokotteen tehoa tutkitaan parhaillaan kenttätutkimuksissa. HIV-infektioon liittyvien ns. opportunististen infektioiden ehkäisyä esitellään taulukossa « Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot»3.

Taulukko 4. Sairauksia, jotka ovat yleisempiä tai kehittyvät aikaisemmin HIV-infektion kanssa elävillä kuin muilla
Lisää riskiä sairastuaLisääntynyttä riskiä ei ole todettu
Yleissairaudet
Sydän- ja verisuonitaudit, sydäninfarktit ja aivohalvaukset (ks. «Sydäninfarkti»22, «Aivohalvaus (aivoinfarkti ja aivoverenvuoto)»23)Diabetes
Munuaisten toiminnan heikkeneminenLihavuus ja metabolinen oireyhtymä (ks. «Metabolinen oireyhtymä (MBO)»24)
Luun haurastuminen eli osteoporoosi; siihen liittyvät murtumat (ks. «Osteoporoosi (luukato)»25)Verenpainetauti
Maksasairaudet; yhteisvaikutus hepatiittivirusten (ks. «Maksatulehdus (hepatiitti) aikuisilla»19) ja alkoholin (ks. «Maksakirroosi»26) kanssa Autoimmuunitaudit (ks. «Autoimmuunisairaudet»27)
Syövät
Peräsuolisyöpä (ks. «Suolistosyöpä (ohutsuolen, paksusuolen ja peräsuolen syöpä)»28)Rintasyöpä (ks. «Rintasyöpä: toteaminen ja ennuste»29)
Kohdunkaulan syöpä (ks. «Kohdunkaulan syöpä»18)Eturauhassyöpä (ks. «Eturauhassyöpä»30)
Maksasyöpä (ks. «Maksasyöpä»31)Paksusuolisyöpä (ks. «Suolistosyöpä (ohutsuolen, paksusuolen ja peräsuolen syöpä)»28)
Emättimen (vaginan) syöpä (ks. «Emätinsyöpä»32)Ihosyövät, melanooma (ks. «Ihon kasvaimet»33)
Hodgkinin lymfoomat (ks. «Imusolmukesyöpä (lymfooma)»15)
Keuhkosyöpä; yhteisvaikutus tupakan kanssa (ks. «Keuhkosyöpä»34)

Pyrkyri-infektiot eli opportunistiset infektiot

Paras suoja HIV-infektioon liittyviä pyrkyri-infektioita vastaan on HIVin varhainen toteaminen ja tehokas viruslääkehoito. Opportunistisia infektioita alkaa ilmaantua erityisesti, kun auttajasolujen määrä on laskenut alle 200:n (taulukko « Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot»3). Niiden ehkäisyyn käytetään infektiosta riippuen rokotuksia, lääke-ehkäisyä tai infektioiden varhaista toteamista ja hoitoa. Ehkäisevät lääkkeet voidaan usein lopettaa, jos auttajasolujen määrä on HIV-lääkehoidolla saatu nousemaan yli 200:n. Tarpeelliset rokotukset pyritään antamaan siinä vaiheessa, kun auttajasolujen määrä on yli 200, jolloin rokote vielä antaa suojavasteen. Ulkomaille matkaava, jolla auttajasolujen määrä on alhainen, tarvitsee eksoottisempiin paikkoihin suunnatessaan yksilöllistä ohjausta.

HIV-infektion vaikutus yleiseen terveyteen ja elossaoloon

Vaikutus kroonisiin sairauksiin

HIV-infektio ylläpitää elimistössä matala-asteista jatkuvaa tulehdusta silloinkin, kun infektio on hoidolla hyvin kontrollissa ja virukset veressä mittaamattomissa. Lisäksi HIV-lääkehoidot lisäävät monien kroonisten sairauksien riskiä (taulukko «Sairauksia, jotka ovat yleisempiä tai kehittyvät aikaisemmin HIV-infektion kanssa elävillä kuin muilla»4). HIV-potilaiden ikään suhteutettu kokonaissyöpäriski on 2–3-kertainen. Elimistön vanheneminen, ns. hauraus–raihnaus-oireyhtymä ("frailty"), näyttää kehittyvän keskimäärin useita vuosia varhemmin kuin ilman HIV-infektiota. Oireyhtymään kuuluvat aistien, lihasten ja hermoston toimintojen heikentyminen ja huonompi suoriutuminen arkisista tehtävistä ja stressistä. Useimpiin taulukossa «Sairauksia, jotka ovat yleisempiä tai kehittyvät aikaisemmin HIV-infektion kanssa elävillä kuin muilla»4 esitettyihin sairauksiin vaikuttavat myös henkilön perimä ja elämäntapa. HIVin kanssa elävät hyötynevät terveellisestä ravinnosta, riittävästä liikunnasta ja tupakoimattomuudesta muitakin enemmän.

Vaikutus elämän pituuteen

Aika tartunnasta AIDS-vaiheeseen on luonnostaan hyvin yksilöllinen. Ennen HIV-lääkkeiden aikakautta, 20 vuotta sitten, kului tartunnasta AIDSiin keskimäärin 8–10 vuotta. Joka kymmenes sairastui kuitenkin jo kolmen vuoden kuluttua tartunnasta. Ilman hoitoa aika AIDSista kuolemaan kesti 1–2 vuotta. Vielä 20 vuotta tartunnastakaan 15 % ei ollut edennyt AIDS-vaiheeseen ja 5 %:lla kaikista ei ollut edes auttajasolujen määrän laskua.

HIV-lääkkeiden ansiosta tilanne on nyt aivan toinen. Suotuisimman tutkimuksiin perustuvan arvion mukaan 20-vuotias, joka saa tuoreen HIV-infektion ja siihen heti hoidon, tulee elämään lähes normaalimittaisen elämän, ehkä vain 4–8 vuotta lyhyemmän kuin henkilö, jolla ei ole HIV-infektiota. Valtaosan tästä ajasta hän elää aktiivista elämää. Jos virusmäärät veressä saadaan mittaamattomiin, ei ole rajoituksia myöskään esimerkiksi seksissä ja lasten hankinnassa (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3).

AIDSiin sairastui vuonna 2015 Suomessa 18 henkilöä. Vuosittain kuolevien määrä on pysynyt samalla tasolla koko 2010-luvun. Suomen arviolta noin 2 500:sta HIVin kanssa elävästä kuoli tuona vuonna vain 24. Määrä on ollut samaa luokkaa koko 2000-luvun. HIV-potilaiden kuolemansyyt ovat nykyään yhä useammin muita kuin suoraan HIV-infektioon liittyviä, eli samoja kuin muidenkin ihmisten. Vuonna 2015 vain kuudella kuolleista (25 %:lla) syy oli AIDS. AIDSiin kuolevat nykyään lähinnä ne, jotka tulevat hoitoon liian myöhään hyötyäkseen merkittävästi viruslääkehoidosta.

HIV-infektion hoidon järjestelyt

Kun HIV-infektio on todettu, henkilö ohjataan hoitoon infektiolääkärin vastaanotolle, tavallisimmin keskussairaalan poliklinikalle. Ensimmäisellä käynnillä tutkitaan viruksen ja auttajasolujen määrät veressä (taulukko «HIV-infektion tunnistamisessa, seurannassa ja hoidon valinnassa käytettäviä laboratoriotestejä »5). Näillä selviää infektion vaihe. Myös viruksen herkkyys eri lääkkeille testataan laboratoriossa. Hoito aloitetaan heti, kun nämä tulokset ovat tiedossa. Jos henkilöllä on vastaanotolle tullessa haastattelun ja terveystarkastuksen perusteella jo HIV-infektioon mahdollisesti liittyviä oireita tai löydöksiä (taulukko « HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset»1), näiden syyn selvittäminen voi vaatia hyvinkin laajoja tutkimuksia. Ensikäynnillä selvitetään myös, onko henkilöllä muita infektioita, esimerkiksi B- tai C-hepatiitti, jotka voivat vaikuttaa hoitoon (taulukko « Infektioita, joiden syntyä ja vakavuutta HIV-infektio lisää (ns. opportunistisia infektioita), sekä niiden ehkäisyyn käytetyt keinot»3). Tarpeellisista rokotuksista päätetään. Tärkein on pneumokokkirokotus. Potilaan avulla pyritetään selvittämään tartunnan kulku, jotta tahatonta HIVin leviämistä ei enää tapahtuisi.

Lääkärin vastaanotolla HIV-potilasta seurataan rauhallisessa vaiheessa muutamien kuukausien, usein puolen vuoden välein. Hoidon aikana seurataan veren viruspitoisuuksia ja auttajasolujen määriä. Niiden avulla varmistuu myös, että valitut HIV-lääkkeet ovat tehonneet, ja ilmenee mahdollinen tarve lääkevaihtoihin. Alkuvaiheessa ja lääkehoidon vaihtuessa seuranta on tiheämpää. Käynneillä tarkistetaan aina myös vointi ja tehdään terveystarkastus. Infektiopoliklinikoiden lääkärit pyrkivät auttamaan HIV-potilaita osaamisensa rajoissa ja vähintään neuvoilla kokonaisvaltaisesti myös ongelmissa, jotka eivät suoraan liity HIV-infektioon.

Taulukko 5. HIV-infektion tunnistamisessa, seurannassa ja hoidon valinnassa käytettäviä laboratoriotestejä «http://huslab.fi/ohjekirja/»1 «https://www.thl.fi/fi/web/infektiotaudit/laboratoriotoiminta/laboratoriotutkimukset»2
TestiLyhenneKäyttö
* mm3 on millilitran tuhannesosa eli mikrolitra (µl).
HI-viruksen antigeeni ja vasta-aineet, yhdistelmätutkimusHIVAgAbYleisin seulontatesti
Tutkittaessa, onko henkilöllä HIV-infektio (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3)
Kolme kuukautta altistumisesta testi on luotettava poissulkemaan infektion, jos tulos on negatiivinen
HI-virusvasta-aineet, tarkempi testaus, varmistustestiHIVAbCtKun positiivinen vasta-ainetulos todetaan henkilöllä ensimmäisen kerran, varmistustesti
Tutkii vasta-aineita usealla menetelmällä (mm. immunoblot-tutkimuksella)
Ainoa käytetty testi, joka toteaa muitakin kuin HIV1-viruksia
HI-virus 1, nukleiinihappo (kvantitatiivinen)HIVNhGeenimonistustesti, mittaa viruksen määrää veressä
Käytetään HIV-infektion vaiheen selvittämisessä ja lääkehoidon tehon seurannassa
Tapa todeta vastasyntyneen infektio
HIV-lääkeresistenssitutkimusHIVNhRELöytyneen viruksen herkkyyden toteaminen eri viruslääkkeille
Käytetään tehokkaimman hoidon valinnassa ja vaiheissa, joissa virusmäärät uudelleen lisääntyvät
CD4-lymfosyyttien (auttajasolujen) määräT-CD4Vastustuskyvyn alenemisen (immunosuppression) asteen toteaminen
Normaali = yli 400 solua/mm3*; alle 350 = infektioriskien suureneminen; alle 200 = vakavien infektiouhkien lisääntyminen

Milloin pitäisi itse epäillä AIDSia?

Aina, jos arvelee, että on voinut saada HIV-tartunnan, tulisi asian selvittämiseksi mennä matalalla kynnyksellä laboratoriotestiin, vaikkei olisi mitään oireita (ks. «HIV (ihmisen immuunikatovirus)»3). Varhainen diagnoosi turvaa parhaan loppuelämän ja ehkäisee tahatonta tartuttamista eteenpäin. Taulukossa « HIV-infektion aiheuttamat yleisimmät oireet ja löydökset»1 on esitetty oireita, joiden ilmaannuttua viimeistään tulisi hakeutua HIV-testiin, jos tietää olleensa tartunnan riskissä. Jos oireiden takia menee lääkärin, lääkärin tulisi aina tarjota testausta. Lääkäriä voi auttaa kertomalla HIV-tartunnan mahdollisuudesta, koska osa oireista on yleisiä muistakin syistä.

Suomessa HIV-infektio todetaan useimmiten oireettomilta joko seulontatesteissä (esimerkiksi maahanmuuttajilta) tai niiltä, jotka hakeutuvat tutkimuksiin sen vuoksi, että arvelevat olleensa tartunnanriskissä esimerkiksi seksikäyttäytymisensä vuoksi. Suomessa on noin puolella tartunnan saaneista auttajasolujen määrä HIV-infektion paljastuessa alle 350 ja neljäsosalla alle 200. Varhaisempi infektion toteaminen olisi ensiarvoisen tärkeää.

Kirjallisuutta

  1. INSIGHT START Study Group., Lundgren JD, Babiker AG ym. Initiation of Antiretroviral Therapy in Early Asymptomatic HIV Infection. N Engl J Med 2015;373(9):795-807. «PMID: 26192873»PubMed
  2. Kaplan JE ym; Centers for Disease Control and Prevention (CDC); National Institutes of Health; HIV Medicine Association of the Infectious Diseases Society of America. Guidelines for prevention and treatment of opportunistic infections in HIV-infected adults and adolescents: recommendations from CDC, the National Institutes of Health, and the HIV Medicine Association of the Infectious Diseases Society of America. MMWR Recomm Rep. 2009;58(RR-4):1-207. «https://www.cdc.gov/Mmwr/preview/mmwrhtml/rr5804a1.htm»3
  3. Samji H, Cescon A, Hogg RS ym. Closing the gap: increases in life expectancy among treated HIV-positive individuals in the United States and Canada. PLoS One 2013;8(12):e81355. «PMID: 24367482»PubMed
  4. Serrano-Villar S, Gutiérrez F, Miralles C ym. Human Immunodeficiency Virus as a Chronic Disease: Evaluation and Management of Nonacquired Immune Deficiency Syndrome-Defining Conditions. Open Forum Infect Dis 2016;3(2):ofw097. «PMID: 27419169»PubMed