Etusivu » Transsukupuolisuus

Transsukupuolisuus

Lääkärikirja Duodecim
8.8.2017
psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä

Transsukupuolisuudeksi kutsutaan tilannetta, jossa henkilöllä on vakaa, pitkäaikainen ja jäsentynyt kokemus siitä, että hän kuuluu itselleen syntymässä määritellyn sukupuolen suhteen vastakkaiseen sukupuoleen. Syntymässään mieheksi määritelty henkilö kokee siis olevansa nainen tai päinvastoin.

Transsukupuolisuus on osa laajempaa sukupuolen moninaisuuden ilmiötä: ihmiset kokevat, kuvaavat ja ilmaisevat sukupuoltaan hyvin yksilöllisesti ja joskus syntymäsukupuolen määrittelystä poikkeavasti. Ks. myös «Muunsukupuolisuus»1.

Historiaa

Vaikka transsukupuolisuuden käsite vakiintui vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla ja aiheen käsittely esimerkiksi mediassa on voimakkaasti kasvanut vasta viime vuosina, on itse ilmiö todennäköisesti yhtä vanha kuin ihminenkin. Siihen on eri kulttuureissa ja eri aikoina suhtauduttu varsin eri tavoin. Joissakin kulttuureissa transihmiset ovat nauttineet suurtakin arvostusta ja olleet korkeassa sosiaalisessa asemassa.

Länsimaissa transsukupuolisuus on aiemmin luokiteltu mielenterveyden häiriöksi samaan tapaan kuin homoseksuaalisuuskin. Tieteellisen tiedon lisääntyminen on muuttanut käsityksiä, ja transsukupuolisuutta pidetään osana normaalia luonnon ja ihmisen monimuotoisuutta. Koska kyseessä ei ole mielenterveyden häiriö, myöskään identiteettikokemuksen muuttamiseen tähdänneet psykoterapeuttiset hoidot (ns. eheytysterapiat) eivät ole olleet tuloksellisia, vaan ne ovat päinvastoin aiheuttaneet kärsimystä ja psyykkistä kuormitusta kaikki ne vuosikymmenet, joina niiden tarjoaminen katsottiin tarkoituksenmukaiseksi.

Transsukupuolisuus on kuitenkin mukana kansainvälisessä diagnoosiluokituksessa (taulukko «Transsukupuolisuus (ICD-10-luokituksen diagnoosikoodi F64.0)»1) sen vuoksi, että joissakin tapauksissa henkilön sukupuoli-identiteetin ja kehon välinen ristiriita aiheuttaa siinä määrin kärsimystä, psykososiaalisen toimintakyvyn laskua ja jopa masennusta ja ahdistusta, että henkilö päätyy sukupuolenkorjaukseen ja toivoo tätä tukevia kehoon kohdistuvia lääketieteellisiä ns. sukupuolenkorjaushoitoja.

Tutkiminen ja hoito

Suomessa sukupuoli-identiteetin tutkimus ja korjautumishoitojen koordinaatio, kuten myös suuri osa niiden toteutuksesta, on keskitetty kahteen yliopistolliseen sairaalaan, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle ja Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) trans-poliklinikalle. Keskittämisellä on haluttu varmistaa tutkimuksen ja hoidon laatu suhteellisen harvinaisen ja aiemmin vielä huonosti tunnetun ilmiön yhteydessä.

Viime vuosina molempien yksiköiden lähetemäärät ovat olleet voimakkaassa kasvussa, ja vuonna 2016 Suomessa lähemmäs 800 ihmistä hakeutui sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Samanlainen kasvu tutkimuksiin ja hoitoon hakeutuvien määrässä on havaittu koko läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Onkin todennäköistä, että transsukupuolisuus on paljon aiemmin luultua yleisempää, mutta luotettavia väestötutkimuksia aiheesta ei ole.

Sukupuoli-identiteetin tutkimukset toteutetaan Suomessa moniammatillisesti, psykiatrin johdolla. Näin siksi, että transsukupuolisuuden diagnoosi (taulukko 1) edellyttää identiteettikokemuksen kannalta oleellisten psykiatristen häiriöiden poissulkua. Sukupuoli-identiteetin tutkimuksessa käytetään psykiatriassa ja psykologiassa yleisesti käytössä olevia tutkimusmenetelmiä. Keskeisin osa tutkimuksissa on kuitenkin henkilön omilla kokemuksilla, ajatuksilla ja elämäntarinalla.

Sukupuolenkorjaushoidot

Jos sukupuoli-identiteetin tutkimus johtaa transsukupuolisuuden diagnoosin asettamiseen ja jos henkilö itse sitä toivoo, identiteetin tutkinut yksikkö ohjaa hänet sukupuolenkorjaushoitoihin. Näillä hoidoilla tarkoitetaan kehoon kohdistuvia lääketieteellisiä hoitoja, jotka muokkaavat kehoa lähemmäksi oman identiteettikokemuksen mukaista ilmiasua ja siten vähentävät kehon aiheuttamaa ahdistusta eli kehodysforiaa.

Hoidot valitaan yksilöllisesti kokonaistilanteen ja tavoitteiden mukaan. On hyvä huomioida, että julkinen palvelujärjestelmä kattaa ainoastaan osan sellaisista hoidoista, joita henkilö saattaa toivoa; esimerkiksi kosmeettiseen kirurgiaan laskettavat mahdolliset kasvojen kauneusleikkaukset on henkilön kustannettava itse.

Transnaiset

Transnaiset toivovat yleensä feminisoivaa hormonihoitoa, suun ympäryksen karvoituksen epilaatio-käsittelyä sekä puheterapiaa. Feminisoivan hormonihoidon vaikutuksesta iho ohenee ja heleytyy, kasvonpiirteet pyöristyvät ja rasva jakautuu kehossa uudelleen kohti lantiota ja reisiä. Feminisoiva hormonihoito käynnistää myös rintarauhasten kasvun. Sen sijaan hormonihoito ei vaikuta äänenmurroksessa madaltuneeseen ääneen, vaan naisellinen äänenkorkeus ja puheen rytmitys on opeteltava puheterapeutin avustuksella. Ellei tämä onnistu, voidaan valikoiduissa tapauksissa tarvita äänihuuliin kohdistuvia leikkauksia. Myös kilpirustoa (aataminomenaa) voidaan höylätä siten, että se sulautuu paremmin ympäristöönsä.

Useimmat transnaiset toivovat myös sukupuolielin- eli genitaalikirurgiaa, jossa penis ja kivekset poistetaan ja lantioon muovataan naisen emätintä vastaava rakenne, joka vuorataan peniksen varren iholla. Kivespusseista puolestaan muotoillaan häpyhuulet. Osa terskan tyven kudoksesta säästetään ja muotoillaan uudelleen häpykieleksi. Transnaisten genitaalikirurgian leikkaustulos on ulkoisesti varsin luonnollisen näköinen, ja myös tyydyttävä seksielämä onnistuu erotogeenisen tunnon säilyessä. Raskaaksi transnainen ei kuitenkaan voi tulla kohdun ja munasarjojen puuttuessa.

Transmiehet

Transmiesten hoitotoiveisiin kuuluvat yleensä maskulinisoiva hormonihoito ja rintakehän maskulinisaatio eli rintojen poisto. Maskulinisoivan hormonihoidon ansiosta transmiesten iho paksuuntuu ja rasva jakautuu kehossa uudelleen, kohti keskivartaloa. Testosteroni voimistaa myös lihaksia ja käynnistää parran kasvun sekä toisaalta kaljuuntumisen, jos tämä on henkilön perimän mukaista. Testosteroni aiheuttaa myös äänenmurroksen, joka johtaa matalampaan puheääneen.

Rintakehän maskulinisaatiossa transmiehen feminiiniset rinnat poistetaan, mikä helpottaa ratkaisevasti miehen sosiaaliseen rooliin siirtymistä ja on monelle transmiehelle kaikkein merkityksellisin korjaushoitotoimenpide. Sen sijaan läheskään kaikki transmiehet eivät toivo genitaalikirurgiaa sen monimutkaisuuden ja toiminnallisesti vaatimattomien tulosten vuoksi.

Transmiesten genitaalikirurgia suoritetaan kahdessa osassa, joista ensimmäisessä poistetaan kohtu ja munasarjat sekä suljetaan emätin. Tästä leikkauksesta toipumisen jälkeen transmiehelle voidaan rakentaa hänen omasta ihostaan ja ihonalaiskudoksesta sekä tarvittaessa lihaksesta ns. neopenis, jonka keskelle muovataan virtsaputki. Neopenis on ulkoisesti varsin luonnollisen näköinen ja yleensä mahdollistaa myös virtsaamisen seisaaltaan, mutta erektioon neopenis ei pysty paisuvaiskudoksen puutteen vuoksi. Kivesten puuttuessa transmies ei myöskään voi siittää lasta. Häpyhuulista muotoiltuihin kivespusseihin laitetaankin pienet silikoni-implantit.

Muu hoito ja tuki

Edellä kuvattujen fyysisten hoitojen lisäksi transihmisen sukupuolenkorjausta voidaan tukea etunimen korjauksella, joka mahdollistuu heti transsukupuolisuuden diagnosoinnin yhteydessä. Myöhemmässä vaiheessa, ns. tosielämän vaiheen jälkeen, mahdollistuu myös juridisen sukupuolen korjaaminen, jolloin henkilö saa uuden sosiaaliturvatunnuksen. Tätä, samoin kuin sukupuolielinkirurgiaa, varten tarvitaan puoltolausunnot molemmista sukupuoli-identiteettiä tutkivista yksiköistä.

Viimeisenä Pohjoismaana Suomessa on voimassa lainsäädäntö, joka edellyttää juridista sukupuolenkorjausta anovalta henkilöltä täysi-ikäisyyden lisäksi myös hedelmättömyyttä. Tälle lakiin sisällytetylle vaatimukselle ei ole lääketieteellisiä perusteita, eikä transsukupuolisuus millään tavalla heikennä ihmisen valmiuksia vanhemmuuteen. Hedelmättömyysvaatimusta pidetäänkin, paitsi tarpeettomana, myös syrjivänä, ja Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuin onkin arvioinut sen ihmisoikeusloukkaukseksi. Vakiintuneen käytännön mukaan lain vaatima hedelmättömyys saavutetaan kuitenkin henkilön itsensä toivoman hormonihoidon ”sivuvaikutuksena”, eikä varsinaisia sterilisaatiotoimenpiteitä edellytetä.

Hoitotulokset

Valtaosa sukupuolenkorjausprosessiin lähteneistä henkilöistä kokee itsetuntonsa kohenevan, sosiaalisten tilanteiden helpottuvan ja elämänlaatunsa paranevan. Jos sukupuoliristiriita on aiheuttanut henkilölle masennusta tai ahdistusta, nämä lievittyvät onnistuneen sukupuolenkorjauksen edetessä ja toimintakyky paranee.

Pieni vähemmistö kuitenkin katuu päätöstään ja toivoo esim. juridisen sukupuolensa takaisinkorjausta. Näitä henkilöitä oli saksalaisessa tutkimuksessa 0,4 % ja Ruotsissa 3,8 % juridisen sukupuolensa korjanneista. Useimmilla katuminen liittyy sukupuolenkorjaushoidoilla aikaansaatuun tulokseen, ei niinkään identiteettikokemuksen muutokseen.

Lisää tietoa transsukupuolisuudesta

Setan Transtukipiste «http://www.transtukipiste.fi»1

Vertaisyhdistys Trasek ry. «http://trasek.net»2

Taulukko 1. Transsukupuolisuus (ICD-10-luokituksen diagnoosikoodi F64.0)
Tavallisesti henkilöllä on tunne oman anatomisen sukupuolen epämiellyttävyydestä tai epäasianmukaisuudesta.
Diagnostiset kriteerit:
  1. Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana. Tavallisesti tähän liittyy toive saada kirurgista ja hormonaalista hoitoa oman ruumiin muuttamiseksi mahdollisimman samankaltaiseksi kuin toivottu sukupuoli.
  2. Transseksuaalisen identiteetin kokemus on kestänyt vähintään kaksi vuotta.
  3. Kyseessä ei ole muun mielenterveyshäiriön, esimerkiksi skitsofrenian oire tai kromosomipoikkeavuus.