Etusivu » Säärihaava

Säärihaava

Terveet jalat
10.12.2012
Riitta Saarikoski, Minna Stolt ja Irmeli Liukkonen

Alaraajan laskimoiden vajaatoiminnan kroonistuessa henkilöllä on alkuvaiheessa turvotusta iltaisin pääosin sisäkehräsen alueella. Turvotukseen jää sormella painettaessa kuoppa, joka poistuu nopeasti. Jos turvotusta ei hoideta, tila pahenee. Alaraajojen turvotus lisääntyy eikä poistu enää levossa.

Ihonalaiskudos turpoaa ja kovettuu, kun siihen kertyy nestettä. Säären alakolmannes värjäytyy ruskehtavaksi. Iho ohentuu, kuivuu, kutiaa ja tulehtuu. Säären kolauttaminen esimerkiksi keinutuolin tai pöydän jalkaan tai raapiminen rikkoo ihon ja voi alkaa säärihaavakierre. Säärihaavan ilmaantuessa on syytä hakeutua lääkärin hoitoon.

Hoito

Akuutissa vaiheessa on tärkeää saada oikea haavan paikallishoito. On vältettävä haavan infektoitumista. Taustalla voi olla erilaisia tekijöitä, ja ne on tarkoin selvitettävä ja hoidettava, jotta haava umpeutuu. Joskus tarvitaan verisuonikirugiaa.

Alaraajan turvotus hidastaa, jopa estää, haavan paranemista, koska ravintoaineet eivät pääse haava-alueelle. On huolehdittava turvotuksen poistamisesta kompressiohoidon ja riittävän liikunnan avulla. Sopivat kengät edistävät liikkumista. Nilkan koukistuminen kävellessä edistää pohjelihaspumpun toimintaa, samoin hyvin toimivat reisilihakset ja liikkuvat polvinivelet (ks. «Alaraajojen linjausharjoitteita»1). Lihasten ja nivelten kunnon ja toimivuuden ja tarvittaessa hoito-ohjelman laatii fysioterapeutti.

Jos lääkinnällisten hoitosukkien (paineluokka II) pukeminen onnistuu, se on hyvä vaihtoehto turvotuksen vähentämiseksi (ks. «Hoitosukat»2). Hoitosukan käytön lopettaminen johtaa säärihaavan uusiutumiseen.

Säärihaavan lymfaterapia nopeuttaa haavan paranemista ja umpeutumista. Myös syvälämpöhoidon ja ultraäänen käytöstä fysioterapiassa on saatu hyviä hoitotuloksia.