Etusivu » Lonkkamurtuma

Lonkkamurtuma

Käyvän hoidon potilasversiot
22.8.2011
Kirsi Tarnanen, Tiina Huusko ja Raija Sipilä

Käypä hoito -suositus «Lonkkamurtuma»1

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 7 000 lonkkamurtumaa, joista suurin osa tapahtuu kaatumisen seurauksena. Varhainen leikkaus ja tehokas kuntoutus palauttavat usein toimintakyvyn, mutta moni joutuu myös pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Tästä syystä lonkkamurtumien ehkäisy on tärkeää. Murtumien ehkäisyyn on olemassa monia keinoja.

Riskitekijät

Riskitekijät voidaan jakaa kahteen ryhmään, kaatumisvaaraa lisääviin ja luun lujuutta heikentäviin. Lonkkamurtumille altistavat muun muassa korkea ikä, vähäinen liikunta sekä aiemmat murtumat. Monisairaat, hauraat vanhukset ovat erityisessä vaarassa kaatua. Monilääkitys lisää kaatumisvaaraa.

Ehkäisy

Lonkkamurtumariskiä voidaan vähentää puuttumalla laaja-alaisesti kaikkiin potilaan tunnistettuihin riskitekijöihin.

Kaatumisen ehkäisemisessä kiinnitetään huomiota lääkitykseen, erityisesti rauhoittavien ja unilääkkeiden käyttöön, näkökykyyn, fyysiseen kuntoon, apuvälinetarpeeseen sekä niihin kotiympäristön vaaratekijöihin, jotka voivat aiheuttaa kaatumisia.

Osteoporoosin ehkäisyssä ovat tärkeitä riittävä kalsiumin (1 g/vrk) ja D-vitamiinin (20 µg/vrk) saanti, säännöllinen ja monipuolinen liikunta sekä tupakoimattomuus.

Jos potilas joutuu pitkäaikaiseen laitoshoitoon, tulee lisäksi harkita lonkkasuojaimien käyttöä, sillä riski saada lonkkamurtuma on tuolloin erityisen suuri (noin 20 prosenttia murtumista sattuu pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleville).

Tutkimukset ja hoito

Lonkkamurtuman toteaminen perustuu lääkärin tutkimukseen ja röntgenkuvaukseen.

Lonkkamurtuman hoitona on lähes poikkeuksetta leikkaus, joka on tehtävä niin pian kuin mahdollista, jotta potilaan kyky liikkua palautuisi mahdollisimman nopeasti.

Leikkaustapoja on useita, ja leikkaustavan valintaan vaikuttavat muun muassa potilaan ikä, yleiskunto, muut sairaudet, reisiluun ja lonkkanivelen laatu sekä se, millainen murtuma on kyseessä.

Liikkuminen aloitetaan heti leikkauspäivää seuraavana päivänä, sillä liikkuminen ja tehokas fyysinen harjoittelu parantavat liikkumis- ja toimintakyvyn palautumista, ehkäisevät komplikaatioita ja kipua sekä ylläpitävät nivelten liikkuvuutta. Mikäli tarpeen, apuna voidaan käyttää liikkumisen apuvälineitä.

Kullekin potilaalle annetaan ohjeet jalan kuormitukseen riippuen siitä, millainen lonkkamurtuma ja millainen toimenpide on ollut kyseessä. Joissakin tapauksissa jalan kuormitusta joudutaan rajoittamaan joksikin aikaa.

Riittävästä kivun hoidosta huolehdittava

Murtuneen raajan liikuttelu on kivuliasta, joten riittävästä kivun hoidosta on huolehdittava; riittämätön kivun hoito lisää komplikaatioita ja hidastaa kuntoutumista.

Käypä hoito -suositustyöryhmä suosittelee lonkkamurtumapotilaan kivun hoitoon suun kautta säännöllisesti otettavaa parasetamolia (1 g x 2–3/vrk), jota täydennetään tarvittaessa suun kautta otettavalla oksikodonilla. Oksikodonin käyttö on vain tilapäistä eli annosta vähennetään ja lääkityksestä luovutaan, kun kipu helpottaa.

Muut toimenpiteet

Veritulpan estolääkitys aloitetaan heti potilaan tultua sairaalaan, ja sitä suositellaan jatkettavaksi neljä viikkoa leikkauksen jälkeen. Jotta tukoksia ei tulisi, potilaalle tulee opettaa hengitysharjoitukset ja nilkkojen pumppaavat liikkeet heti sairaalajakson alussa, ja harjoituksia jatketaan koko sairaalassaolon ajan. Leikkauksessa ja sen jälkeen saatetaan käyttää myös hoitosukkaa.

Ennen leikkausta potilaalle annetaan kerta-annos antibioottia. Tällä pyritään välttämään leikkauksenjälkeinen infektio. Kestokatetri, joka asetetaan virtsaputkeen leikkauksen yhteydessä, pyritään poistamaan mahdollisimman pian leikkauksen jälkeen.

Jotta lonkkamurtuma ei uusisi

Kalsiumin ja D-vitamiinin käyttö aloitetaan viivytyksettä, jos niitä ei ole ollut käytössä jo aiemmin. Osteoporoosin lääkehoito voidaan aloittaa ilman luuntiheysmittausta, kunhan muut osteoporoosin syyt on ensin suljettu pois.

Kuntoutus

Kuntoutus on tärkeä osa hoitoa, ja sen tavoitteena on palauttaa potilaan toimintakyky mahdollisimman nopeasti sellaiseksi, että hän voi jatkaa elämäänsä entisessä elinympäristössään. Yhdessä potilaan kanssa moniammatillinen tiimi, johon voi kuulua lääkärin lisäksi sairaanhoitaja, perushoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja sosiaalityöntekijä, suunnittelee ja toteuttaa kuntoutuksen. Kuntoutumista seurataan, ja potilaalle annetaan palautetta edistymisestä. Kuntoutusyksikkö tekee yhteistyötä yhdessä potilaan ja hänen omaistensa kanssa.

Kotiutus

Lonkkamurtumapotilas kotiutetaan yleensä neljän kuukauden kuluessa. Ennen kotiutusta tehdään kotikäynti, jossa seurataan potilaan liikkumista ja selviytymistä arkielämässä ja selvitetään, tarvitseeko asunnossa tehdään muutoksia tai millaisia apuvälineitä (kahvat, liukuesteet, kävelykeppi, rollaattori yms.) potilas mahdollisesti tarvitsee. Samalla kartoitetaan asiat, jotka saattavat aiheuttaa kaatumisia ja pyritään poistamaan ne.

Potilasohjeen on Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin Käypä hoito -suosituksesta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen. Sen ovat tarkastaneet työryhmän puheenjohtaja, kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kansaneläkelaitokselta sekä Käypä hoito -toimituspäällikkö, LL Raija Sipilä Suomalaisesta Lääkäriseurasta Duodecimistä.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.