Etusivu » Insuliini ja läski

Insuliini ja läski

Kolumni
19.10.2010
sisätautien erikoislääkäri Pertti Mustajoki

Ravinnon hiilihydraatit ovat nykyään aiheettoman parjauksen kohteena. Yksi "todiste" hiilihydraatteja vastaan on insuliini.

Insuliini liittyy hiilihydraatteihin siksi, että hiilihydraatit koostuvat sokeriyksiköistä. Sokeri ja insuliini ovat tiiviisti naimisissa keskenään.

Suurin osa hiilihydraateista on tärkkelystä, jonka ruuansulatusentsyymit suolessa hajottavat rypälesokeriksi eli glukoosiksi. Kun glukoosi imeytyy vereen, se aktivoi haiman saarekesoluja tuottamaan runsaasti insuliinia. Insuliinin avulla veressä oleva glukoosi siirtyy solujen sisälle, joissa sitä tarvitaan energianlähteeksi ja muihin tärkeisiin tehtäviin.

Insuliinilla on aineenvaihdunnassa muitakin tehtäviä. Verensokerin ohella se säätelee myös rasvahappojen siirtymistä verestä rasvasoluihin, jotka varastoivat ne rasvana. Varastorasva on juuri sitä tuttua rasvaa, jota nimitämme läskiksi.

Hiilihydraatteja vastaan kampanjoivien harhaan johtava ajatuskulku on seuraava: Insuliini lisää rasvojen varastoitumista rasvakudokseen. Koska hiilihydraatit lisäävät veren insuliinia, ne lihottavat. Ravinnon rasva ei lisää veren insuliinia juuri lainkaan. Siksi rasva ei mene rasvakudokseen eikä siis lihota.

Vaikka päättely insuliinista saattaa kuulostaa loogiselta, se on täysin virheellinen yksinkertaistus. Sen esittäjät ovat poimineet ihmisen aineenvaihdunnasta yhden palan ymmärtämättä rasvan varastoitumisen kokonaisuutta.

Insuliinia tarvitaan jatkuvasti, myös yöllä ja paastotilassa. Siksi sitä on pieniä määriä veressä jatkuvasti. Tämä määrä onneksi riittää siirtämään ruuan rasvoista peräisin olevat rasvat rasvahappoina rasvasoluihin.

Mitähän ihmiselle tapahtuisi, jos rasva ei siirtyisi rasvakudokseen? Rasvaisen aterian jälkeen veressä on paljon rasvaa. Jos silloin otetaan verinäyte, nähdään veriplasman olevan rasvahiukkasista maitomaisen samean. Se ei ole mikään terveellinen tila. Onneksi elimistö kykenee puhdistamaan veren liiasta rasvasta siirtämällä sitä rasvasoluihin ja myös maksaan.

Kuulin hiljan, että hiilihydraatti-insuliini keskustelu on pelottanut diabetesta sairastavia. Vastaanotoille on ilmaantunut potilaita, jotka eivät halua enää käyttää insuliinia lihomisen vuoksi. Heille haluan kertoa, että insuliini ei ole mikään "lihotushormoni". Silloin kun korvataan insuliinin puutosta ja insuliiniannos on sopiva, se turvaa diabeetikon terveyden eikä suinkaan lihota. Jos insuliinihoidon aikana lihoo, se johtuu liiallisista kaloreista.

Rasvat siirtyvät varastoon jopa "liukkaammin" kuin hiilihydraatit. Rasvasoluun siirretään rasvahappoja, joita ravinnon rasvassa on valmiina. Siksi rasvana saadun liikaenergian varastoiminen on yksinkertaista. Työhön kuluu vain neljä prosenttia syödyn rasvan energiasisällöstä.

Tärkkelyksestä peräisin oleva glukoosi pitää muuttaa rasvahapoiksi, ennen kuin ylimäärä voidaan varastoida rasvana. Kun varastoidaan hiilihydraattiylimäärä rasvaksi, aineenvaihdunta joutuu ponnistelemaan enemmän, ja siihen tarvitaan energiaa. Tutkijat ovat mitanneet, että hiilihydraatteina saadusta liikaenergiasta kuluu yli kymmenen prosenttia, ennen kuin se on varastoituna rasvakudoksessa.

Hiilihydraattien vastustajat eivät sentään ole yrittäneet kumota sitä tosiasiaa, että sata grammaa puhdasta rasvaa sisältää energiaa 900 ja sama määrä hiilihydraattia alle puolet siitä, 400 kilokaloria. Lihomisen kannalta ero on vielä suurempi, koska hiilihydraattien sisältämästä ylimääräisestä energiasta suurempi osa kuluu matkalla rasvasolun sisälle.

Oikeastaan ei tarvita edellä kuvattujen monimutkaisten aineenvaihdunnan tapahtumien tuntemusta. Energian häviämättömyyden lain perusteella voidaan helposti ymmärtää, että painonhallinnassa ruuan rasva ei suinkaan ole viaton. Jos saamme ruuasta energiaa enemmän kuin "poltamme" eli kulutamme, ainoa mahdollisuus on varastoida se. Ylimääräinen energia ei voi hävitä. Se jää meihin, oli se sitten peräisin hiilihydraateista, proteiinista tai rasvoista.

Tässä vaiheessa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla laihtunut lukija on ymmällä. Miksi hän kuitenkin on laihtunut? Monet hiilihydraattien vastustajat uskovat, että "kaloriteoria ei toimi", ikään kuin rasvakalorit olisivat viattomia. Tämä kuulostaa samalta kuin ikiliikkujaan uskominen tai väite, että aurinko kiertää maata. "Kaloriteoria" ei ole teoria vaan kalorien vaikutus perustuu energian häviämärttömyyden luonnonlakiin.

Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten ravintotutkijat totesivat, että Atkinsin dieetille siirtyneiden henkilöiden energian saanti vähenee. Dieetillä laihdutaan yksinkertaisesti siksi, että kaloreita saadaan vähemmän.

Tämän saatoin todeta eräällä illallisella, kun vieressäni istui henkilö, joka kertoi olevansa Atkinsin dieetillä. Hän jätti syömättä leivän, perunat ja jälkiruuan. Laskelmani mukaan hän yhdellä aterialla söi 300 kilokaloria vähemmän kuin minä. Tehokas keino vähentää kaloreita!

Ravitsemustutkijat ovat todenneet, että mitä runsaampi ruokavalikoima, sitä enemmän syödään. Vähähiilihydraattinen ruokavalio rajoittaa valinnan mahdollisuuksia, koska hiilihydraatteja on useimmissa ruuissa. Lisäksi runsaasta rasvan palamisesta syntyvät ketohapot eli ketoosi-tila saattaa vähentää ruokahalua ja siten osaltaan niukentaa syömistä.

Toivotan vähähiilihydraattisen ruokavalion valinneille menestystä painonhallinnassa. Pitkällä aikavälillä ruokavalio ei ole osoittautunut tehokkaammaksi kuin suositusten mukainen vain kohtuullisesti rasvaa sisältävä ruoka, mutta monilla se saattaa toimia. Ei kuitenkaan pidä luottaa siihen, että jotkut aineenvaihdunnan tapahtumat automaattisesti hoitavat homman. Kannattaa aidosti tähdätä syödyn energian vähentämiseen ja askelten lisäämiseen.

PS: Terveyskirjastosta löytyy aiheeseen liittyvää luettavaa, ks. «Vähähiilihydraattinen ruokavalio ("karppaus")»1 ja «Miten vähennän kaloreita ilman dieettiä»2