Etusivu » Terveyskolumnit » Pelko on kurja terveyskasvattaja

Pelko on kurja terveyskasvattaja

Kolumni
25.10.2011
infektiosairauksien erikoislääkäri Jukka Lumio

Pelko on hyvä isäntä mutta huono renki, sanotaan. Mutta kelpaako se rengiksikään kun suomalaisia kannustetaan säilyttämään terveytensä?

Pelko syntyy aivojen talamuksen mantelitumakkeessa. Pelko auttaa meitä välttämään vaaraa ja suojaa näin elämää. Pelkoreaktio voidaan todeta jo kohta syntymän jälkeen. Vauvat saavat nopean pelkoreaktion kun näytetään käärmeen kuvaa, mutta ei esimerkiksi käärmeitä vaarallisempien teräaseiden kuvia. Synnynnäinen kyky pelkoon suojaa ihmisiä lajina. Omien kokemusten karttuessa pelkoreaktioon tulee hitaampi, tahdon säätelemä osa. Tällöin pelon syntyyn ja voimakkuuteen vaikuttavat käsityksemme vaaran todennäköisyydestä ja seurausten vakavuudesta. Reaktioon vaikuttavat myös uskomuksemme ja se, koemmeko voimamme välttää vaaran käytöstämme muuttamalla. Näistä aineista syntyy motivaatio.

Tiedotusvälineitä syytetään ajoittain pelottelusta terveysuhkiin liittyvien kirjoitusten vuoksi. Tiedotusvälineistä saatavan tiedon erityinen pelottavuus on todettu esimerkiksi influenssa- ja sairaalainfektiopelkoja mittaavissa tutkimuksissa. Tiedotusvälineet sanovat luottavansa kansalaisten "medialukutaitoon". En kylläkään tiedä, miten ne sitä arvioivat. Voiko mukana olla kasvojen pesua? Asiantuntijalääkäritkin saavat ajoittain kuulla syytöksiä pelottelusta. Kun suomalaisia terveydenhuollossa työskenteleviä kannustettiin ottamaan sikainfluenssarokotus, minuakin tituleerattiin erään lehtihaastattelun jälkeen blogikirjoituksessa tohtori Mengeleksi.

Ihmisten terveyskäyttäytymisen muuttamisesta pelon avulla on julkaistu 1960-luvulta alkaen yli 100 tutkimusta. Niiden mukaan pelon ja käytöksen muutoksen suhde on vähäinen ja epämääräinen. Reaktio pelottavaan tietoon on erityisen arvaamaton silloin, kun ihmisille ei kerrota, miten voi itse pienentää riskiään. Yllättävistä havainnoista voi antaa kaksi esimerkkiä jo 1970-luvulta. Toisessa elokuvia näyttämällä yritettiin lisätä amerikkalaisten opiskelijoiden hampaidenpesua, toisessa vähentää tupakointia. Yhdelle ryhmälle näytettiin "viileää" asiatietoa, yhdelle erittäin pelottavaa tietoa ja kolmannelle elokuvia jotka eivät käsitelleet aihetta lainkaan. Tehokkain terveellisen käyttäytymisen edistäjä oli asiallinen tieto. Pelottavan tietoiskun saaneilla epäterveellinen käyttäytyminen vain lisääntyi, jos ylipäätään muuttui. Pelolla ja ahdistuen reagoivat usein ne, jotka ovat valmiiksi säntillisiä elämässään. Terveyttään laiminlyövät pelottelu voi saada barrikadeille koettua "terveysterrorismia" vastaan, jolloin he ajautuvat ojasta allikkoon.

Pahimmillaan pelottavaksi koettu terveystieto voi luoda tragedioita. Vuonna 1988 Suomessa kuoli 10 henkilöä aidsiin. Samana vuonna 27 suomalasta teki itsemurhan, johon psykiatrien arvion mukaan vaikutti aidsin pelko. Muutamat kirjoittivat jäähyväiskirjeessään syyksi pelon taudin levittämisestä läheisiin. Kenelläkään itsemurhan tehneistä ei ollut todettu HI-virusinfektiota. Liiallisen pelon tiedetään usein muuntavan ihmisen käytöstä järjenvastaisella tavalla.

Pelko tarttuu. Historiallinen esimerkki on vuoden 1518 Strasbourgista. Kulkutautien ja kurjuuden pelko aiheutti yhdestä hysteerisestä kadulla tanssijasta alkaneen satoja nääntymykseen tappaneen hysteerisestä tanssiepidemian. "Vale-epidemioita" on nähty erityisesti sotien yhteydessä. "Gulf War" -oireyhtymä on tuorein esimerkki (1990–1991). Siihen sairastui muutaman kuukauden aikana 100 000 sotilasta, 15 % kaikista operaatio Aavikkomyrskyyn osallistuneista. Oireet olivat hyvin yhteneväiset. Sairastuneet kokivat koko tarmon vievää väsymystä, lihassärkyä, unettomuutta, muistin heikkoutta, päänsärkyä ja hikoilua. Puskaradiossa aiheuttajaksi epäiltiin taistelukaasuja, infektiota tai sotilaiden runsaita rokotuksia. Puoli miljardia dollaria maksaneet tutkimukset päätyivät pitämään oireiden syynä pitkäaikaisen pelon, epävarmuuden ja epäluottamuksen laukaisemaa reaktiota. Oireilu levisi kulkutaudin tavoin. Suureen joukkoon kuuluminen edesauttoi pelon käynnistämää reaktiota, kun se antoi sairastuneille sosiaalisen hyväksynnän.

Uutiset sikainfluenssasta ennustivat vielä kesällä 2009, että tuleva epidemia olisi varsin vakava. Jotkut esittivät julkisuudessa, että eivät aikoneet päästää lapsiaan kouluun tai päivähoitoon. Pelokkaimmat esittivät yhteiskunnasta syrjään vetäytymistä, esimerkiksi mökille. Asiantuntijat eivät tällaista suositelleet. Myöhemmät tutkimukset osoittivat, ettei tällainen ns. sosiaalisen etääntyminen ehkäise influenssatartuntoja. Pelon vuoksi eristäytymisellä on yhteiskunnallistakin merkitystä. Kun SARS levisi vuonna 2003 Itä-Aasiasta Toronton kiinalaisyhteisöön, WHO julisti Toronton suhteelliseen matkustussaartoon. On laskettu, että pelkästään Toronton majoitusbisnes kärsi noin 3 miljardin euron tappiot. Ei tiedetä, ehkäisikö saarto SARS:n leviämistä.

23 EU-maassa tutkittiin eri maiden asukkaiden pelokkuutta tulevaksi povattuun lintuinfluenssaan. Mitä enemmän katsottiin televisiota, sitä suurempi oli pelkäävien osuus. Italiassa katsottiin 4 tuntia TV:tä päivässä ja 80 % väestöstä pelkäsi. Suomessa katsottiin 2,5 tuntia ja 45 % pelkäsi. Sikainfluenssa uhan alla taas tehtiin kysely 27 vauraan maan asukkaalle. Heiltä kysyttiin, miten he aikoivat muuttaa käytöstään pandemian alkaessa. Suomalaisten suunnittelemat käytöksen muutokset olivat viisaimmasta päästä ja lähellä asiantuntijasuosituksia. Suomalaiset aikoivat kansoista innokkaimmin tehostaa käsienpesuaan, mutta eivät aikoneet kartella sairastuneita läheisiään. Rokotushalukkuudessa olimme keskitasoa. Suomalaiset mainitsivat luotettavimmaksi tietolähteeksi potilaita hoitavat asiantuntijalääkärit, seuraavaksi terveysviranomaiset ja epäluotettavimmiksi tiedotusvälineet. Kuitenkin Suomalaiset tiedotusvälineet, verrattuna muiden maiden mediaan, saivat huippuarvostuksen; 59 % luotti niiden tietoon.

Terveen elämän tavoitteluun ja riskien välttämiseen annettujen ohjeiden tulee olla perusteltuja ja asiallisia. Samalla olisi kerrottava ihmisten omassa vallassa olevat keinot riskien pienentämiseksi. Tällainen on todettu kaikkein vaikuttavimmaksi. Samalla säilyy vapaus päättää omasta elämästä. Muunlainen viestintä tuppaa aiheuttamaan uhreja. Pelottaviakin tietoja on annettava, kun aihetta on. Kaikilla tiedon jakajilla on vastuunsa, olipa heidän muu tulostavoitteensa mikä tahansa.